Minulla on ystävä, joka on erittäin perehtynyt kelloihin, siis etenkin miesten kelloihin. Häneltä kuulin kerran, että herrasmiehellä on hienompi kello virallisiin tilaisuuksiin, ja sitten niin sanottu beater kaikkiin sellaisiin tilanteisiin, joissa saattaa olla vaarana vaikkapa lasin naarmuuntuminen tai joku muu riski. Tuossa viime viikon lomalla tuli mieleeni, että tämähän pätee myös käsilaukkujen suhteen.
Minullakin oli mukana vanha, kulunut ja luotettava käsilaukku, jota ei tarvinnut sen kummemmin varoa. Otan sen aina mukaan tällaisille reissuille, joissa täytyy kuljettaa kaikenlaista kamaa, ja olosuhteet voivat olla vähän vähemmän hienostuneet. Laukku voi seilata lentokoneen ja auton lattialla, kaikenlaiset pienet rähmäkäpälät voivat tarttua siihen, eikä harmita jos laukkuun tulee vähän osumaa. Kaupungissa kulkemiseen minulla on toinen, vähän eri näköinen ja tyylinen beater, johon ei mahdu yhtä paljon tavaraa, kuin tuohon ruskeaan, mutta jonka saa kätevästi olan yli tai vaunujen kahvaan roikkumaan. Hienompia käsilaukkuja säästän sitten sellaisiin olosuhteisiin, kun välitöntä vaurioriskiä ei ole.
Tästä voi päätellä, että omistan useampia käsilaukkuja, eikä niiden määrä varmasti ole vielä saavuttanut huippuaan. Pidän siitä, että käsilaukkujen suhteen on valinnanvaraa koon ja värin puolesta. Minulta löytyy kaikkea pikkuriikkisestä iltalaukusta olkalaukkuun, johon menee helposti viikonlopun vaihtovaatteet ja muut tykötarpeet. Se mikä laukkuja yhdistää, on laatu. Käsilaukkujen suhteen laatu tuntuu usein korreloivan hinnan kanssa. Tästä johtuen kokoelma karttuu hyvin hitaasti, ja suhtaudun jokaiseen laukkuun niin, että se on elinikäinen ostos. Esimerkiksi tämä matkoilla uskollisesti palveleva beater on ostettu vuonna 2008. Se on merkiltään Furla, ja taisin ostaa sen alennusmyynnistä. Käyttöä sille on tullut tuhansia kertoja, eikä laukku ole vielä lähelläkään päätepistettä. Arvioisin, että se on edelleen vuosia käyttökelpoinen. Vaikka materiaali on vaalea ruskeaa mokkaa, se on edelleen siisti niin ulkoa kuin sisältä. Yksikään sauma ei repsota, vuori on moitteettomassa kunnossa, vetoketjut samoin. Kulumisen näkee parhaiten olkahihnasta, jonka reunat eivät lähemmin tarkasteltuna enää ole uudenveroiset. Käytössä tämä ei haittaa millään tavalla.
Olen tullut siihen tulokseen, että hyvä laukku maksaa itsensä takaisin käyttövuosina. Tämä käsilaukku ei edes ole se kaikista vanhin, vaan vanhin käsilaukkuni on 90-luvun puolella ostettu. Olen ylipäätään vannoutunut laadun kannattaja, ja etenkin tässä kategoriassa laatuun panostaminen kannattaa. Minulla on aina käsilaukku mukana, ja kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, kannan mukanani kaikenlaista tavaraa, myös silloin kun olen yksin liikenteessä. Käsilaukulle asettamani kriteerit ovat korkeat. Jos iltalaukkuja ei lasketa, käsilaukun on oltava nahkaa, väriltään neutraali ja yksivärinen (musta, ruskea, punainen) eikä siinä saa olla isoja logoja eikä ylimääräisiä hapsuja tai härpättimiä. Laukun on oltava sen kokoinen, että mukaan mahtuu muutakin kuin kännykkä ja avaimet. Sitä pitää voida kantaa olkapäällä ja sen on sulkeuduttava kunnolla, mieluiten vetoketjulla. Vaikka välillä olen etsinyt omaa tyyliä vaatteiden osalta enemmänkin, käsilaukkujen suhteen tiedän aina täsmälleen mitä haluan. Käytännöllinen, yksinkertainen, tyylikäs, kestävä.
En koskaan osta käsilaukkua, josta en pidä todella paljon. Beateriksi ei alenneta sellaisia veskoja, joista en enää niin paljon tykkää (koska niitä ei ole), vaan sellaiset, jotka ovat käytössä kuluneet niin paljon, ettei niitä enää halua ottaa hienompiin tilaisuuksiin mukaan. Jos joku ihmettelee käsilaukkujen määrää, niin muistakaa, että kokoelmaa on kartutettu noin 20 vuotta. En ole poistanut joukosta muuta kuin sellaisia laukkuja, jotka ovat kirjaimellisesti hajonneet käsiin (nämä ovat olleet niitä halpoja hutiostoksia, eivät nahkaa), tai joutuneet jonkun onnettomuuden kohteeksi. Kerran yksi laukku putosi veneessä öljylammikkoon, toisen kerran eräs laukku naarmuuntui pahasti kanaverkkoon ja siitä tuli niin roisin näköinen, etten enää halunnut käyttää sitä.
Onko teillä parempia laukkuja ja ”beatereita”?
Vähän sama täällä. Minulla on isohko, musta, (kiilto)nahkaa, pintakuviointi, joka kätkee käytön jäljet. Suomalainen. Ostettu kai 2012. Päivittäiskäytössä. Sitten on satulalaukku, jota vähän varon, koska se on nuoruuteni unelmaväska, enkä haluaisi sen kastuvan, ja käytän sen hoitoon nahkarasvaa. Tosin nahassa on yksi natural- naarmu, joka vähän harmittaa. Brittiläistä käsityötä. Sitten on pieni, musta, puolipyöreä laukku, joka toimii silloin, kun tilanteeseen ei sovi iso laukku. Siihen menee kuitenkin lompakko, puhelin, avaimet, puuteri, kampa ja passi (lentomatkoilla tämän saa tuon isomman laukun sisään). Suomalainen, ostettu joskus ennen vuotta 2003, ehkä jopa 2000 tai aikaisemmin. Lopuksi iltalaukku vuodelta 2003 ilman olkahihnaa, lähinnä avaimille ja seteleille, iltapuvun asuste. Useimmiten uusin mustan ison laukun siksi, että vetoketju menee rikki. Jo 3 laukku samaa tyyliä, kestää min. 5 vuotta.
Mulla menee joskus vetoketju rikki, kun yritän tunkea laukkuun liikaa kamaa 😀 Tämä koskee etenkin niitä pienempiä laukkuja. Olen tässä vuosien varrella kuitenkin päätynyt nahan vannoutuneeksi kannattajaksi. LAadukas nahkalaukku ei mene miksenkään käytössä, jos sitä ei tosiaan naarmuta todella pahasti. Sen sijaan keinokuidut, tekstiili ja tekonahka nuhjaantunvat ajan myötä väistämättä.
Minulla on joskus ollut nk kesälaukkuina kangaslaukkuja, ja menevät äkkia huonoksi.Tosin olen käyttänyt lentolaukkuna Samsoniten läpällistä olkalaukkua ja se kesti ehkä semmoiset 5 vuotta, kunnes olkahihna halkesi. Yksi toimivimmista kapistuksistani ikinä verrattuna esim. Marimekon vastaavaan.
Minulla on vain 3 käsilaukkua. Ruskea nahkainen kulkee mukanani melkein aina. Siihen mahtuu eväsrasiat töihin ja muu arjessa tarpeellinen. Käsilaukku on ollut melkein päivittäisessä käytössä n. 5 vuotta ja on erinomaisessa kunnosa. Kesä- ja talvijuhliin löytyy pienet nahkaiset käsilaukut. Ne ovat olleet minulla ikuisuuden, pidän niistä edelleen enkä koe tarvetta vaihtaa.
Matkoilla käytämme miehen Björn Borgin olkalaukkua, jota molemmat voivat kantaa ja jonka vetoketjulliseen sisävälitaskuun saa turvallisesti koko perheen passit, lompakot ym. Kätevä, kestävä eikä liikantuminen haittaa.
Meilläkin oli koko perheen yhteinen olkalaukku, mutta se käytettiin kirjaimellisesti puhki. Oli materiaaliltaan paksua kangasta, sellaista farkkutyyppistä. Se olikin kovassa käytössä, että sikäli kyllä maksoi hintansa takaisin. Nykyisin sellaiselle ei ole enää niin paljon käyttöä, kun lapset ovat isompia, eikä mukana tarvitse kuskata niin paljon tavaraa sen takia.
Minä olen tässä viime aikoina pannut ikäväkseni merkille, miten minun kestäväksi ja hyvänlaatuiseksi tarkoitetut laukkuni ovat kuluneet kaikki järjestään hippasen liian käytetyn näköiseksi. Ja tässähän se syy taitaa olla: poislukien selkeästi juhla-asuihin kuuluvat laukut, minun jokainen henkilökohtainen laukkuni on beater (mahtava termi, muuten).
Minulla on vain kaksi siistiä, nahkaista arkilaukkua, mutta nämä laukut kulkevat siis mukanani aivan joka paikkaan, ja ne on hankittu sillä olettamuksella että ne laitetaan tarvittaessa myös lentokoneen penkin alle, nurtsille pussikaljoilla, metron penkille ja auton lattialle tai takakonttiin. Toisaalta niissä kannetaan myös työläppäriä, kirjaston kirjoja ja muita painavia juttuja aivan säälimättä. Järjellä ajatellen, onhan se selvää että tämmöinen käsittely kuluttaa parhaimmankin laukun kulmia.
En pidä minimalismia mitenkään itseisarvona, mutta minulle pieni määrä laukkuja (ja vaatteita, takkeja..) sopii. En halua vekslata tavaroita laukusta toiseen, vaan tykkään käyttää yhtä simppeliä käsilaukkua joka sopii asuun kuin asuun. Minussa on nimittäin myös sellainen hölmö piirre, että jos koen jonkin vaatteen tai asusteen liian suojeltavana arkeeni, en tule sitä ikinä kaapista valitsemaan käyttööni, sillä en halua elää siten, että joudun kiinnittämään arjessa ylimääräistä huomiota siihen, mihin voin käsilaukkuni asetella. Ja tämmöisten vaatekaapin kaunistusten hankkimista taas välttelen viimeiseen asti. Mutta silloin pitää kai vain hyväksyä se, että materiaalit kuluvat käytössä. Piste.
Minusta nahassa on se hyvä puoli, että se usein kuuluu ihan siististi. Eli ei ala näyttää ns. räjähtäneeltä, vaikka olisikin vanha. Noi mun beaterit on periaatteessa ihan kaupunkikelpoisia, mutta eivät varsinaisesti hienoja. Oletan että nuo sinunkin laukut ovat aivan ok monta vuotta, vaikka eivät olekaan enää ihan uudessa terässä.