Avainsana-arkisto: arkiruoka

Vuoden 2020 paras onnistuminen

Julkaistu , kirjoittanut
7

Tämän vuoden suurin oivallukseni ja onnistuminen arkeen liittyvissä asioissa on ehdottomasti ruokakasuunnittelu, joka vihdoin, vuosikausien yrittämisen jälkeen, toimii. Lopullinen sysäys tälle syntyi siitä, että tänä syksynä halusin toden teolla vähentää arjesta epäolennaista stressiä ja hötkyilyä, säästää aikaa keskittyä olennaiseen (eli minun tapauksessani väitöskirjaopintoihin). Olen analysoinut, miksi ennen epäonnistuin, joten listaan ensin virheet, jotka aiemmin tein:

  • Liian pitkä suunnitteluväli (minimissään 2 vkoa)
  • Liian kunnianhimoiset ateriat
  • Kauppatilauksen puuttuminen suunnitelmasta

Yritin aiemmin tehdä ateriasuunnitelman ainakin kahdeksi viikoksi kerrallaan, jottei minun tarvitsisi miettiä ruokia kovin usein. Samaan aikaan valitsin ruokia listalle keittokirjan kanssa. Yritin saada paljon vaihtelua, halusin kokeilla uusia reseptejä ja pyrin siihen, ettei mikään ruoka toistuisi kuin kerran kuussa. Jo pelkästään nämä laskivat onnistumisen todennäköisyyttä, mutta tajuan nyt, että iso osa kokonaisuutta on se, että suunnitellut ruoat pitää hankkia kerralla. Joko tilata kaupasta tai käydä ne itse ostamassa, mutta aiemmin en ymmärtänyt, miten tärkeää myös kauppasuunnittelu on.

Miksi nyt onnistuin?

Tänä syksynä ymmärsin vihdoin laskea rimaa niin alas kuin suinkin. Sanoisin, että tämä on onnistumisen ensimmäinen edellytys! Arkena ei ole aikaa ja energiaa tavoitella gourmet-tähtiä. Sen sijaan tavallinen, helppo arkiruoka se juttu. Tässä pähkinänkuoressa toimiva suunnittelu:

  • Arkiruokasuunnitelma kattaa päivät ma – pe, yksi viikko kerrallaan
  • Samaa ruokaa voidaan hyvin syödä perättäisillä viikoilla
  • Ensin suunnitellaan ruoat, sitten tehdään kauppatilaus/ ostoslista
  • Listalla on vain sellaisia ruokia, joita osaan tehdä helposti, ja joita perhe suostuu syömään suuremmin mukisematta

Teen seuraavan viikon ruokalistan edellisenä viikonloppuna. Inhoan listan tekemistä edelleen, mutta se on välttämätöntä. Tehtävää helpottaa elokuussa tekemäni iso listaus kaikista sellaisista ruoista, joita osaan tehdä, jotka eivät ole kovinkaan monimutkaisia valmistaa, ja joita myös lapset syövät. Tämä viimeinen tarkoittaa sitä, että kaikki ruoat eivät ehkä ole koko perheen suuria suosikkiruokia, mutta kuitenkin sellaisia, että ketään ei tarvitse pakottaa maistamaan.

Tällainen kattava listaus kaikista vaihtoehdoista on ollut minulle elinehto. Edelleenkin aivot lyövät usein tyhjää, kun aloitan suunnittelun, mutta omia muistiinpanoja lukemalla muistan taas, mitä kaikkia vaihtoehtoja olikaan olemassa. Listaus auttaa myös siinä, että pystyn helpommin toteuttamaan itselleni tärkeitä juttuja, kuten että syömme kalaa ainakin kerran viikossa, ja yleensä yhtenä päivänä on jokin kasvisruoka. Tämä yhdistettynä siihen, että rima on tarpeeksi matalalla tarkoittaa sitä, että kalapuikot todellakin lasketaan kalaruoaksi, ja avokadopasta kasvisruoaksi. Epäonnistuneina kertoina olisin yrittänyt jotain kuha Walewskaa, vietnamilaista wokkinuudeleita tai jotain muuta yhtä suurellista ja hankalaa, ja siihen sitten olisikin romahtanut koko yritys.

Viimeinen mutta tärkeä askel on tehdä ruokalistan pohjalta kauppatilaus. Itse suosin tällä hetkellä kotiinkuljetusta, koska yritän välttää ihmiskontakteja koronatilanteen vuoksi. Yritän tilata mahdollisimman paljon kerralla, mutta tässä on vielä opeteltavaa. Tarkoitus on, ettei lähikauppaan tarvitsisi mennä ollenkaan. Tilaan esimerkiksi leipää niin paljon, että laitan aina osan pakastimeen. Otan sieltä sitä mukaa kuin tuore loppuu. Vuosi sitten kävin lähikaupassa monta kertaa viikon aikana. Tänä syksynä olen käynyt ehkä pari kertaa kuussa. Ajansäästö on ollut merkittävä, samoin vältettyjen ihmiskontaktien määrä.

Suunnittelun suurimmat hyödyt

Aloitin systemaattisen suunnittelun elokuussa. Olen tehnyt sen joka viikko, lukuunottamatta syyslomaviikkoa ja yhtä tai kahta satunnaista viikkoa syksyn aikana. Jokaista suunnittelematonta viikkoa olen katunut viimeistään tiistaina. Suunnittelu on säästänyt tuntikausia aikaa, joka muuten olisi kulunut kaupassa käymiseen ja sen miettimiseen, mitä tänään syötäisiin. On uskomattoman vapauttavaa, kun ei joka päivä tarvitse tehdä erikseen päätöstä siitä, mitä syödään, ja sitten selvittää onko raaka-aineita, ja sitten käydä niitä hankkimassa. Jos olisin sellainen ehtoisa emäntä, joka tuosta vain pyöräyttää jääkaapin jämistä ihania ja ravitsevia aterioita, tätä kaikkea ei tarvittaisi. Mutta keittiö ei ole luontaisen lahjakkuuteni näyttämö, joten tarvitsen tällaisia työkaluja, jotta arki helpottuisi. Olen onnellinen siitä, että vihdoinkin olen keksinyt systeemin, jota pystyn ylläpitämään monta kuukautta peräjälkeen.

Suunnittelu lisää arjen joustavuutta. Koska koko viikon ruoat ja raaka-aineet on valmiiksi mietitty ja hankittu, ei haittaa vaikka tulisi yllättäviä käänteitä. Jos yhtenä päivänä ei ehdi laittaa sen päivän ateriaa, voi vaihtaa jonkun toisen päivän ruuan siihen tilalle. Lisäksi pidän pakastimessa hätävarana porkkanalettuja, joita voi sieltä lämmittää, jos kaikki menee plörinäksi. Suunnittelun yhtenä tavoitteena oli vähentää einesten määrää, ja siinä olen onnistunut hyvin, mutta silloin tällöin porkkanaletut pelastavat tilanteen.

Kirjoitin ensimmäisen raportin tästä jo syyskuussa, mutta nyt kolme kuukautta myöhemmin voin todeta, että kyseessä ei ollut ohimenevä innostus, vaan tämä systeemi todella toimii. Jouluviikkoina suunnittelu on jäänyt, sillä jääkaappi on täynnä jouluruokia, mutta kunhan lomat loppuvat, palaan vanhaan rutiiniin.

Suunnitella vai stressata?

Julkaistu , kirjoittanut
14

Tulin syyslomalla testanneeksi, mitä tapahtuu jos jätän ruokasuunnittelun tekemättä, ja yritän vain improvisoida. Ja huonosti käy!  Jostain käsittämättömästä syystä valitsin niin, etten tehnyt ateriasuunnitelmaa, en tilannut ostoksia kaupasta, enkä sen takia voinut edes antaa puolisolle sen kummempia ohjeita, kun hän lähti viikonloppuna ruokakauppaan. Lopputulos on helppo arvata: stressasin joka päivä, monesti kaksi kertaa päivässä siitä, mitä seuraavaksi syödään.

Yhdet hampurilaisetkin syötiin lomalla.

Edessä oleva loma aiheutti sellaisen illuusion, että ehtiihän sitä, ja ei kai sitä nyt heti ekana tarvitse aloittaa suunnittelua, nythän on tarkoitus ottaa rennosti. Mutta minun olisi pitänyt kertoa itselleni, että yhdellä kerralla mietityt ateriat aiheuttaa huomattavasti vähemmän päänsärkyä kuin se, että yrittää improvisoida koko viikon. Etenkin, kun ruokia pitää tehdä kahdesti päivässä, koska nuorisoa ei ruokita kaupungin toimesta. Pelastukseni oli pakastin, josta sulatin kaikenlaisia jämäruokia. Söimme myös tosi monta kertaa sushia, jonka lähetti toi ovelle (kätevää mutta kamalan kallista) sekä niitä eineksiä, joita en oikeastaan haluaisi syödä ollenkaan. Pitkin viikkoa manailin omaa typeryyttäni.

Olen hahmottanut, että tuo suunnittelu on oikeastaan sen valitsemista, haluanko stressata vai ei. Jos suunnittelen ja tilaan ruuat, joudun miettimimään yhden kerran ajatuksella, mitä laitetaan ja tarvitaan. Se ei edelleenkään käy käden käänteessä, vaikka olenkin kehittynyt nopeammaksi kuin alussa. Nyt saan varsinaisen ruokalistan aika nopeasti kasaan, mutta ruokatilauksen tekemiseen menee aikaa, sillä en koskaan saa sitä kerralla tehtyä. Kuljen ympäri keittiötä, auon kaappeja ja yritän selvittää, mitä kaikkea meiltä puuttuu. Vedenpitävä kauppalistasysteemi nimittäin puuttuu edelleen. Mutta arvioin, että kokonaisuudessaan tähän kaikkeen menee ehkä tunti, ja voin tehdä sen kaikessa rauhassa. Sen sijaan ilman suunnittelua ja tilausta minulla menee joka päivä vähintään puoli tuntia sen pähkäilyyn, mitä meillä on, mitä voisi tehdä, pitääkö käydä kaupassa vai voisiko vielä kitkutella kotivaralla, ja välillä sinne kauppaan tosiaan pitää myös mennä. Tähän liittyy yleensä se, että joko lapsilla tai minulla on jo nälkä, tai tieto siitä, että kohta pitäisi olla jo sitä ruokaa, että ehditään jonnekin. Siitä tulee viidessä päivässä yhteensä monta tuntia epämiellyttäviä tuntemuksia.

Näin ollen neuvon nyt itseäni: älä luovu rutiineista lomalla, jos se suinkin on mahdollista! Periaatteessa tiesin kyllä, että kannattaisi suunnitella, mutta jotenkin en jaksanut. Nyt on sitten testattu kokonainen viikko, millaista se olikaan silloin, kun en vielä ollut näin järjestelmällinen. Viikosta oppineena otin taas sunnuntaina kynän käteen, ja kirjailin tämän viikon suunnitelman. Ruokatilaus tuli maanantaina, ja nyt on jälleen levollinen mieli. Suunnitelman nerokkuus tuli myös todistettua eilen. Ensinnäkin ruokapöytään ilmestyi myös lapsen kaveri, ja lisäksi nassikat ilmoittivat että olivat jo lounaaksi syöneet jauhelihakeittoa, mitä olin suunnitellut tarjoavani illalliseksi. Mutta ei hätää, vaihdoin vain lennossa keskiviikon aterian tiistaiksi, ja tarjolla olikin uunilohta ja paistettuja perunoita. Kaikki olivat tyytyväisiä, eikä muutos aiheuttanut pienintäkään paniikkia. Näin tämä parhaimmillaan menee.

Ruokasuunnittelu, joka pelasti arkeni

Julkaistu , kirjoittanut
2

Syksyn alussa mietin vakavasti, miten saisin arjen ruokahuollon pyörimään järkevämmin. Kuten Arkijärkeä pidempään seuranneet tietävät, olen tehnyt erilaisia ateriasuunnitelmia pitkin matkaa, vaihtelevalla menestyksellä. Nyt minusta tuntuu siltä, että vihdoinkin olen keksinyt systeemin, josta pystyn pitämään kiinni, ja joka säästää aikaa ja vaivaa.

Suunnittelun kivijalka

Kaiken pohjana on elokuussa tekemäni kolmen viikon ruokalistat. Tein nuo listat kerrankin järkevästi: en yrittänytkään keksiä hienoja tai mielenkiintoisia ruokia kolmeksi viikoksi, vaan kysyin lapsilta, mistä arkiruuista he tykkäävät eniten. Sitten mietin, mitä ruokia tykkään tehdä, ja millaisia ruokia on helppo ja nopea laittaa. Sitten tein näistä kaikista viiden päivän ruokalistan, ja vielä toisen ja kolmannenkin, koska siihen asti ruokalajeja riitti. Näiden lisäksi tein muistilistan muista ruuista, joita osaan ja jaksan tehdä, sekä mietin miten vaihtelua voisi saada. Esimerkiksi kirjoitin muistiin, että lihapullat voi tehdä välillä myös broilerin jauhelihasta.

Pystyviikattua pastaa.

Nyt olen jo reilun kuukauden ajan tehnyt niin, että sunnuntaina katson muistikirjasta noita listoja, ja alan suunnitella tulevan viikon arkiruokia. Muistikirja on todella tärkeä osa tätä kokonaisuutta. Aivoni nimittäin tilttaavat välittömästi, kun pitäisi suunnitella aterioita, joten lista on täysin välttämätön. Sitten katson kalenteria, ja mietin, millainen viikko on tulossa. Minä päivinä tarvitaan tukevampaa ruokaa, mille päivälle sopisi keitto? Vähintään yhdelle päivälle suunnittelen kalaa. Koska sunnuntaina muistan vielä, mitä edellisellä viikolla on syöty, saan viikkoihin vaihtelua. En siis pyöritä noita kolmen malliviikon ruokalistoja ihan sinällään, vaan muokkaan niitä tarpeen mukaan.

Kun viikon ateriat on päätetty, teen seuraavaksi kauppalistan. Tilaan ruuat joko suoraan kotiin, tai käyn noutamassa valmiiksi keräillyt ruuat haluamastani kaupasta. Ruokalista helpottaa kauppatilauksen tekemistä, koska voin katsoa suoraan reseptistä, mitä pitää ostaa. Samaan tilaukseen tulee tietysti myös aamu- ja välipalat sekä muut kodin tarvikkeet. Ruokatilaus tulee yleensä maanantaina, joten viikon ruokatarpeet ovat heti alkuviikosta valmiina.

Kiistattomat hyödyt

Tämä systeemi on suorastaan pelastanut arkeni tänä syksynä! Tarve käydä lähikaupasta täydentämässä jääkaappia on tipahtanut lähes nollaan. Olen nyt oppinut tilaamaan tarpeeksi maitoa ja viiliä, eikä niitä tarvitse enää jatkuvasti käydä hakemassa lisää. Nyrkkisääntönäni on, että mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän, sillä syödyksi se kaikki tulee. Päivästäni on poistunut iso lohkare stressiä ihan sillä, ettei minun tarvitse joka päivä miettiä, mitä tänään syötäisiin. Katson aamulla kalenterista, mikä on päivän ruokalaji, ja sitten valmistan sen. Välillä on tullut päiviä, jolloin suunnitelma ei olekaan toteutunut, mutta se ei haittaa. Pelkästään suunnitelman olemassaolo helpottaa valtavasti. Jos joskus ruokaa onkin jäänyt sen verran, että siitä syö kaksi päivää, olen vain hypännyt yhden päivän yli. Jos on tullut fiilis laittaa sittenkin jotain muuta, sekään ei haittaa.

Arkiruokamme on monipuolistunut, nyt kun ylipäätään muistan, että pastan sijasta voi tehdä lohkoperunoita, muussia tai risottoa. Kun sanon että aivoni jumittavat tässä asiassa, en liioittele tippaakaan. Pienessä kiireessä en kerta kaikkiaan muista, mitä kaikkia ruokia edes olisi olemassa.  Mutta kattava lunttilista auttaa kummasti. Koska en ole laittanut sille muita kuin realisitisia vaihtoehtoja, huteja ei juuri tule. Eineksiin ei ole tarvinnut turvautua, kun tiedän ennalta, mitä ruokaa laitetaan ja kauanko siihen menee.

Onnistumisen salaisuus

Onnistumisen salaisuus on siinä, että olen laskenut kunnianhimon tasoa suunnittelun osalta merkittävästi. Aiemmin yritin keksiä aina vain uutta, kokeilla erilaisia ruokia ja raaka-aineita. Mutta nyt en ole yrittänyt tavoitella kuuta taivaalta, vaan päinvastoin pyrkinyt mahdollisimman helppoon ja yksinkertaiseen. Arkisin on olennaisinta, että ruoka on kohtuullisen terveellistä ja täyttävää, viikonloppuisin voi sitten kokeilla erikoisempia juttuja. Suunnittelu on nyt sellaisella ”riittävän hyvä” -tasolla, jonka kanssa voin elää. Toisin sanoen syömme arkisin kotiruokaa, mutta se on simppeliä. Esimerkiksi tein äskettäin kalakeiton itse tuoreesta kalasta, mutta käytin siihen valmiiksi pilkottuja pakastevihanneksia.

Toinen tärkeä oivallus on, että suunnittelen aterioita tarkemmin vain viideksi päiväksi eteenpäin. Olen aiemmin yrittänyt miettiä listoja liian pitkälle, ja silloin systeemi on alttiimpi muutoksille ja odottamattomille tapahtumille, ja toisaalta kahden viikon tavarat eivät mahdu edes jääkaappiin. Yhden viikon ruuat sen sijaan voi tilata kerralla, eikä aterioiden pohtimiseen mene puolta päivää.

En ole vielä päässyt siihen saakka, että sunnuntaisin laittaisin ruokia valmiiksi, mutta jo pelkästään tämä suunnittelu on helpottanut arkea suunnattomasti. Mahdollisesti tulevaisuudessa alan tehdä myös ennakkoon ruokia.

Mitä tekemistä eineksillä on arvojen kanssa?

Julkaistu , kirjoittanut
16

Meillä toistuu usein tällainen kuvio: Päivän ateriaa ei ole suunniteltu yhtään. Sitten huomaan, että ruoka-aika onkin jo melkein käsillä, apua, mitä me syödään? Kiireessä yritän löytää kaapista jotain lämpimäksi ruuaksi luokiteltavaa, jonka ykköskriteeri on valmistumisajan nopeus. Lopputuloksena lautaselta löytyy eineksiä tai puolivalmisteita. Ruuan jälkeen totean, että onneksi oli näitä kaapissa, ja seuraavalla kauppareissulla ostan lisää vastaavia tilanteita varten. Siinä se kierre sitten onkin.

Ennen lapsia, en koskaan syönyt eineksiä, ellei lasketa kaupan paistopisteen karjalanpiirakoita. Vanhemmuuden ensimmäisinä vuosina olin edelleen todella tiukka einesten suhteen. Podin satunnaisista kalapuikoista morkkista monta päivää. Sittemmin olen hellittänyt, ja nykyisin kalapuikkoja löytyy pakastimesta aina. Mutta tänä keväänä havahduin siihen, että ote on jo liiankin rento omaan makuuni. Einesten nopeus on houkuttelevaa, mutta samaan aikaan minulla on sisäinen ristiriita siitä, että syön omia arvojani vastaan. Lopullinen sysäys muokata arkiruokatottumuksia oli oman terveystarkastukseni tulokset, jotka sain eilen. Koronakevät on näköjään jättänyt jälkensä veriarvoihini.

Ruoka jos mikä on henkilökohtainen aihe. Siksi en ota millään tavalla kantaa kenenkään muun ruokavalintoihin, vaan puhun tässä vain omista arvoistani. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että minulle tietyt ruokaan liittyvät asiat ovat aidosti niin tärkeitä, että haluan nähdä niiden eteen vaivaa. Tutkimukset osoittavat, että omien arvojen tiedostaminen ja se, että pyrkii elämään niiden mukaisesti on yksi tehokkaimmista tavoista vähentää stressiä ja parantaa omaa elämänlaatuaan monella tavalla. Siksi en tällä kertaa yritä ”ottaa rennommin” vaan pikemminkin yritän miettiä, miten voisin parhaiten näitä itselleni tärkeitä arvoja edistää.

Havahduin tähän arvokysymykseen, kun kuuntelin amerikkalaisen ammattijärjestäjä Lisa Woodruffin podcastia. Olen välillä ohimennen ihmetellyt, mitähän siinä perheessä syödään, mutta tässä podcastissa Lisa kertoi aiheesta avoimesti itse. Hän totesi, että monessa muussa asiassa hän antaa itselleen hyvän arvosanan, mutta perheen ruokatottumukset ansaitsevat lähinnä nelosen. He söivät enimmäkseen pikaruokaa, eineksiä ja ylipäätään heidän ruokavalionsa vaikutti olevan varsin kaukana suomalaisista ravintosuosituksista. Mutta Lisa totesi tämän olevan tietoinen valinta. Häntä ei ruuanlaitto kiinnosta eikä inspiroi, perhe pysyy hengissä hampurilaisillakin, eikä hänellä ole aikaakaan paneutua asiaan sen enempää. Hän kyllä ymmärsi, millaisia seurauksia tällä valitulla linjalla oli, mutta siitä huolimatta kyseessä oli tietoinen valinta. Ruoka ei yksinkertaisesti ollut hänen arvomaailmassaan kovin korkealla, vaan hän käytti energiansa mieluummin muihin asioihin.

Kun kuuntelin podcastia, ymmärsin että laadukas, terveellinen ja itse tehty ruoka on omassa arvoasteikossani niin korkealla, että olen valmis tinkimään jostain muusta, jotta tämä puoli toteutuu. Vaikka einekset ovat hirveän nopeita ja helppoja, haluan kuitenkin syödä etupäässä jotain muuta. Se taas vaatii enemmän aikaa ja vaivaa, ja siksi olen nyt tässä suunnittelemassa, miten siitä voisin tehokkaimmin suoriutua. Tämä arvoihin liittyvä oivallus oli tärkeä, koska se vahvistaa sen, etten ole tekemässä tätä siksi, että yrittäisin noudattaa esimerkiksi jotain ulkopuolelta tulevia äitiysnormeja, vaan tämä on minulle itselleni tärkeä juttu. Syömme koko perhe samaa ruokaa, ja myös minä haluan syödä eri tavalla kuin tällä hetkellä tapahtuu. Mutta ei minua toki haittaa yhtään, että myös lasten arkiruokailusta einesten osuus pienenee.

Hassua, että einesten pohtiminen johtaa luotaamaan omaa arvomaailmaa näin perusteellisesti, mutta niin tässä on käynyt. Toisaalta kuten jo aiemmin sanoin, omien arvojen tunnistaminen on erittäin hyvä harjoitus kenelle tahansa. Tämä koskee kaikenlaisia kotitöitä, järjestämistä, siivoamista ja muutakin. On hyvä miettiä, tekeekö jotain vain ulkoisen paineen takia, vai siksi että asia on aidosti itselle tärkeä. Suosittelen jälkimmäistä. Jos jokin juttu taas ei ole itselle niin arvokas, siitä voi huoleti tinkiä, eikä muilla pitäisi olla asiasta nokan koputtamista. Woodruffin perhe saa rauhassa syödä pikaruokaa niin usein kuin he haluavat, minä keskityn vain omaan lautaseeni.

Tulipas pitkästä aikaa syvällistä pohdintaa! Olisi hauska kuulla myös teidän ajatuksia aiheesta!

Mitä tänään syötäisiin? Epätoivoinen tilitys arkiruokailusta

Julkaistu , kirjoittanut
18

Kirjoitan tätä lähestulkoon epätoivon syövereistä. Epätoivoa aiheuttaa perheen arkiruokahuolto, joka on tässä koronakevään aikana romahtanut hälyttävän huonolle tasolle. Selasin blogin arkistoja, ja huomasin että olen tuskaillut tämän aiheen ääressä ainakin vuodesta 2012 lähtien. On turhauttavaa, että kahdeksan vuoden jälkeen tuntuu siltä, että olen taas (vai edelleen?) nollapisteessä. Näiden vuosien aikana on kuitenkin myös elämäntilanne muuttunut sellaiseksi, että tuntuu siltä, että nyt ns. pakko edessä. Jonkinlainen lakipiste on tässä saavutettu, nyt PAKKO saada tämä homma hanskaan tai muuten elämäni kuluu hukkaan Alepan ja kodin väliä rampatessa ja ruoka-asioista stressatessa.

Lyhyesti sanottuna tilanne on nyt tämä:  Ruokasuunnittelun aikajänne on pisimmillään 24 tuntia. Ennen tiukasti välttelemäni einekset ovat kuluneen kevään aikana hiipineet liian isoksi osaksi arkea. Kaupassa käydään ilman minkäänlaista rutiinia. Ruokien miettimiseen, hankkimiseen ja valmistamiseen menee mielestäni kohtuuttoman paljon aikaa yhden päivän aikana. Lopputulos on, että arkiruuan laatu ei ole sillä tasolla kuin haluaisin, minusta tuntuu että joudun jatkuvasti miettimään mitä tänään syötäisiin, ja kaiken yllä leijuu painostava stressi.

Haluan systeemin, jossa perhe syö etupäässä kunnollista ja terveellistä ruokaa. Haluan järjestää asiat niin, ettei ruoka-asioihin mene päivässä liikaa aikaa, ja ennen kaikkea haluan eroon tästä jatkuvasta stressaamisesta. En halua keskeyttää muita töitä siksi, että pitää lähteä lähikauppaan ostamaan maitoa ja leipää. Ylipäätään haluaisin käyttää ruokakauppaan huomattavasti vähemmän aikaa, mitä siihen nyt menee. Haluan eroon tästä ad hoc -elämästä, jossa yhtäkkiä havahdutaan siihen, että jotain pitäisi syödäkin, ja sitten raavitaan jääkaapista kasaan jokin välttävä ateriantyyppinen. Lyhyesti sanottuna haluan tähän asiaan tolkkua ja haluan eroon syömiseen liittyvästä stressistä. Haluan ruokajärjen takaisin elämääni!

Luin vanhoja kirjoituksiani, ja totesin että lähtökohdat ovat onneksi paremmat nyt kuin ennen. Meillä on isompi jääkaappi ja isompi pakastin, joten ruuan säilyttäminen ei ole ongelma. Olen myös vaihtanut hankalat muoviset säilytysrasiat läpinäkyviin lasisiin. Jääkaapissa ja pakastimessa on nykyisin järkevä ja pysyvä järjestys, eli löydän kaiken mitä tarvitsen, eikä hävikkiä yleensä synny siksi, että jotain olisi piiloutunut takariviin tai pinon alimmaiseksi. Olen oppinut hyödyntämään pakastinta paremmin, eikä hävikkiä muutenkaan tule niin paljon kuin ennen. Olen oppinut pitämään pakastimessa aina jotain vararuokaa, josta voin ottaa jos paha tilanne tulee. Tiskirutiini on niin vahva, että puhtaista astioista ei koskaan ole pulaa.

Pystyviikattua pastaa.

Se, mistä nyt eniten kiikastaa, on suunnittelu, tai oikeastaan sen täydellinen puute. Jos minulla olisi viikon ruokasuunnitelma, siitä olisi ainakin näitä hyötyjä:

  • Ei tarvitsisi miettiä joka päivä, mitä tänään syötäisiin
  • Kauppaan ei tarvitsisi hypätä joka toinen päivä, vaan ostokset voisi tilata keskitetysti kerran viikossa
  • Ei tarvitsisi turvautua paniikissa eineksiin, koska kaapista löytyisi varmuudella jotain terveellisempääkin
  • Arkiruoat voisi miettiä juuri niin kasvis- tai kalapainotteisiksi kuin haluaisi
  • Luultavasti ruokahävikkikin pienenisi (vaikka se ei tällä kertaa olekaan ongelma)

Toinen asia, jota olen nyt vakavasti ruvennut pohtimaan, on ruuan etukäteen valmistaminen ja valmistelu. En tiedä onko tälle kunnollista suomenkielistä sanaa, mutta englanniksi sanotaan ”meal prepping”. Se tarkoittaa sitä, että kerran viikossa valmistellaan tulevat ruuat mahdollisimman valmiiksi: pilkotaan ja kypsennetään etukäteen kaikki mahdollinen. Ideana on, että viikolla ruoan valmistamiseen ei juurikaan mene aikaa, kun voi vain lämmittää valmiin ruuan. Salaatin tekeminen on nopeaa, kun kaikki on valmiiksi pilkottuna.

Olen aiemmin vieroksunut tätä, koska olen ajatellut etten todellakaan halua käyttää useampaa tuntia sunnuntaisin ruoan valmistukseen. Mutta nyt olen ruvennut ajattelemaan toisin. Jos käyttäisin esim. sunnuntaina enemmän aikaa valmisteluun, se kaikki olisi lisää aikaa arkipäiviin. Sunnuntaisin voisin tehdä ruokaa yhdessä puolison ja perheen kanssa, kun taas arkisin koko hela hoito on vain minun harteillani, ja kaikki ruokaan käytetty aika on pois omasta ajastani. Samalla tavalla kaupassa käymisen järkeistäminen säästäisi aikaa merkittävästi. Jos nettikaupassa olisi valmis kauppalista, jossa olisi viikon tarpeiksi aamiaistarpeita ja muita peruselintarvikkeita, se poistaisi tarpeen pistäytyä lähikaupassa harva se päivä. Jos minulla ylipäätään olisi joku jatkuvasti päivittyvä kauppalista, ruokakaapin sisältö pysyisi paremmin ajan tasalla.

Noita vanhoja tekstejä lukiessa näyttää siltä, että ruokasuunnitteluun liittyvä pohdinta ja stressi on noussut esiin parin vuoden välein lähes blogin alusta saakka. Olen yrittänyt torjua ruokahävikkiä, syödä monipuolisemmin ja tehdä kaupassa käymisestä helpompaa. Tällä kertaa päämotivaatio liittyy kuitenkin siihen, että koen ruoanlaiton vievän liikaa aikaa sellaisilta asioilta, joita todella haluaisin tehdä. Ehkä menestyksen salaisuus onkin se, että nyt en yritä pelastaa maailmaa tai noudattaa jotain yleisterveellisempää elämäntapaa, vaan tällä kertaa perimmäinen syy on varsin itsekäs. Ruokaan liittyvä stressi ja sekoilu on paha aikasyöppö ja se huonontaa oman elämäni laatua niin paljon, että nyt tavoitteena on yksinkertaisesti tehdä omasta elämästä helpompaa. Voinette arvata, että jatkoa seuraa teeman ympäriltä myös täällä blogissa!

Onko siellä meal preppaajia lukijoiden joukossa? Tai tekeekö joku aterioita useamman kerralla valmiiksi?

Lihaton lokakuu alkaa nyt. Siis NYT!

Julkaistu , kirjoittanut
51

Montako kertaa olen täällä selittänyt haluavani syödä enemmän kasviksia, milloin mistäkin syystä? Kuinka monta kertaa olen raportoinut, että miten on mennyt kasvisten lisääminen? Vastaus ensimmäiseen kysymykseen: lukemattomia. Vastaus toiseen kysymykseen: NOLLA.

Eilen oli kuitenkin kirkas hetki. Tajusin yhtä aikaa monta asiaa:

  1. On olemassa juttu nimeltä lihaton lokakuu, eikä lokakuuta ole mennyt kuin vasta viikko.
  2. Tämä jatkuva ajatus siitä, että pitäisi syödä kasvispainotteisemmin, on aika stressaava, jos ei kuitenkaan tee mitään asian eteen.
  3. Muistin että minulla on blogi, jota seuraa iso määrä ihmisiä. Jos teen itsestäni tilivelvollisen arkijarki.netissä, niin onnistumisprosentti nousee hurjan harppauksen.
  4. Joskus pitää aloittaa.

Joten nyt ollaan tässä. Olen aloittanut lihattoman lokakuun. Olen vihdoinkin lopettanut asiasta stressaamisen, ja konkreettisesti alkanut toimia. Sen vuoksi kirjoitan myös tätä tekstiä. Kun hyvistä aikeista huolimatta mitään ei näköjään tapahdu, pitää ottaa järeämmät keinot käyttöön. Julkinen projekti on aina tehokkaampi kuin itsekseen yrittäminen. Nimittäin itselleen on helppo antaa poikkeuslupia, mutta jos lupaan raportoida täällä mitä ruokia laitan, selityksiä on paljon hankalampi keksiä.

Tällä pitäis nyt mennä.eko

Nyt on jo lokakuun 8. päivä, mutta ei takerruta pikkuasioihin. Muutenkin on mielestäni tarpeetonta seurata tällaisia julkisia haasteita pilkun tarkasti, mutta koska nyt tosiaan sattuu olemaan lokakuu, niin luontevasti tässä voi samalla osallistua lokakuun mittaiseen haasteeseen. Voi olla, että tähän olisi olemassa jotkut virallisetkin säännöt, mutta aion nyt joka tapauksessa määritellä itselleni omat.

Lihaton lokakuu: Arkijärki.netin säännöt

  • Lihaton ruoka tarkoittaa ruokaa ilman lihaa. Siis naudanlihaa, possua, kanaa, kalkkunaa tai riistaa.
  • Kasvisten lisäksi sallittuja ovat kala, äyriäiset, kananmunat ja maitotuotteet. Tämä ei siis ole vegaanihaaste.
  • Edellisestä huolimatta pyrin valitsemaan kasvispohjaisen tuotteen, jos se on mahdollista. Esimerkiksi kaurakermaa ruokakerman sijasta jne. Tämä on kuitenkin toissijainen tavoite. Lapset saavat juoda rasvatonta maitoa kuten ennenkin.
  • Jos menen kylään, ja siellä tarjotaan lihaa, syön kyllä enkä tee asiasta numeroa.
  • Ykköstavoite on olla syömättä lihaa. Tyylipisteitä ei ole jaossa, joten einekset, puolivalmisteet, ravintolaruoka ja karkit ovat kaikki sallittuja.

Tiedostan kyllä, että kala ei ole kasvis. Tämän haasteen tavoitteena on kuitenkin pärjätä kuukausi ilman lihaa, ja muutos nykyiseen on jo sellaisenaankin iso. Siksi en edes yritä täydellistä suoritusta, mistään vegaanihaasteesta puhumattakaan. Suurin motivaatio tälle ruokavaliomuutokselle on ilmastomuutostalkoisiin osallistuminen, joten siksi tässä on kala mukana. Lihaan verrattuna sen vaikutus on hyvin pieni, ja ajatus tiukasta kasvisruokakuukaudesta aiheuttaa liikaa ahdistusta ja suorituspaineita. Tiedän myös, että esimerkiksi juuston ilmastovaikutus on lähes yhtä suuri kuin naudanlihan. Tämäkin on  sellainen seuraava askel, jonka olen valmis ottamaan sitten, kun kasvispainotteinen ruoka on muuten hanskassa. Jos yritän liian suurta muutosta kerralla, tuloksena on luultavasti vain mahalasku ja motivaation katoaminen. Siksi keskityn nyt lokakuussa vain tähän yhteen asiaan, eli lihan välttämiseen.

Miksi tämä on vaikeaa

Jos siellä jotakuta ihmetyttää, miten tämä voi olla niin vaikeaa, niin yritän selittää. Uskon, että monille kasvisruokaan siirtyminen voi olla helppoakin, mutta minä joudun opettelemaan sekä uusia tapoja ajatella että toimia. Muutos on harvoin ihan yksinkertainen asia, ja jos on koko ikänsä toiminut tietyllä tavalla, uuden opettelu ei käy kädenkäänteessä.

Ensin ne muutettavat ajatukset. Olen sisäistänyt vahvasti, että terveellinen ruokavalio sisältää riittävästi proteiinia. Samoin olen ruokaympyrän ja lautasmallin omaksuneena tottunut ajattelemaan, että proteiini on yhtä kuin liha. Niinpä olen huolehtinut siitä, että sekä minä että lapset saavat jokaisella aterialla jotain proteiinia, eli kalaa, lihaa tai kananmunaa. Nykyisin markkinoilla on myös runsaasti erilaisia kasvisproteiinivalmisteita, kuten nyhtökauraa. Ne ovat kuitenkin tuotteina vieraita. En esimerkiksi tiedä, kuinka paljon nyhtökauraa pitäisi syödä, jotta se vastaisi jauhelihan proteiinimäärää. En myöskään edes tunne kaikkia vaihtoehtoja, joita on nykyisin tarjolla.

Toinen muutos on konkreettinen uuden opettelu. Saan jauhelihasta vartissa aikaiseksi oikein pätevän arkiruuan, mutta en ole ikinä valmistanut härkistä tai mifua. En ehkä tofuakaan. Tämän haasteen myötä joudun siis opettelemaan uudenlaista ruuanlaittoa hyvin konkreettisesti. En edes tiedä, miten härkistä pitäisi käsitellä, jostain eksoottisemmasta puhumattakaan. En tiedä miltä nuo proteiinit maistuvat, enkä tiedä miten niitä kannattaisi valmistaa, jotta ne maistuisivat hyviltä. En tiedä kovin montaa kasvisruokareseptiä, jotka osaisin valmistaa ilman keittokirjaa. Myös tämän takia kala ja kananmunat ovat tärkeitä pitää mukana, muuten haaste muuttuu ylivoimaiseksi. Osaan tehdä kalaruuan ja munakkaan ilman ohjeita. Yksinkertaisin kasvisruoka jonka tiedän, on kaupan valmiit pinaattiletut. Niillä ei kuitenkaan voi elää koko kuukautta, joten uusia ruokia on löydettävä. Se taas vaatii asiaan paneutumista, mikä vaatii sekä aikaa että vaivaa.

Kolmas syy liittyy makuun. Minä pidän lihasta. Olen luontainen sekasyöjä. (Jostain syystä tykkään erityisen paljon raaoista lihoista ja kaloista, lempiruokiani ovat tartar-pihvi sekä sushi. Ehkä minulla on joku neandertalilaisgeeni?) Sen sijaan en ole esimerkiksi mitenkään erityisen innokas hedelmien tai marjojen syöjä. Karsastan myös kaikenlaisia papuja. En erityisemmin tykkää niistä. Kasvisvaihtoehto on ravintolassa usein hyvänmakuinen, mutta itse en osaa (vielä) laittaa erityisen hyvää kasvisruokaa. Kyse on sekä ideoiden että harjoituksen puutteesta. Tässä tullaan jälleen tuohon uuden opetteluun. On työlästä muuttaa tottumuksia, kun korvaavaa toimintatapaa ei ole automaattisesti olemassa.

Arkijärjen Lihaton lokakuu -haaste!

Koska ostolakko-projektissa tämä blogiyhteisö on osoittautunut niin mahtavaksi, päätin hyödyntää sitä myös tässä. Teen kerran viikossa lauantaisin koonnin tänne siitä, mitä olemme viikon aikana syöneet. Lisäksi lisään vähintään kerran päivässä instagram-tililleni kuvan siitä, mitä olen syönyt. Instagramini aktivoituu siis merkittävästi. Klikkaa itsesi seuraajaksi, jos haluat nähdä mitä syön. Voin jo etukäteen tehdä shokkipaljastuksen: tiedossa ei ole gourmet-annoksia. Vaan niitä pinaattilettuja ihan taatusti. Jos kuitenkin kuulut samaan sarjaan kuin minä, että haluaisit syödä enemmän kasvisruokaa, niin ainakin tuolta saa vertaistukea. Inspiraatiosta en mene takuuseen.

Mutta! Tätä olisi paljon mukavampi tehdä yhdessä! Lähteekö kukaan minulle kaveriksi? Tehdään samalla tavalla kuin ostolakossa, eli jaetaan onnistumiset ja epäonnistumiset kommenteissa, ja tsempataan toisiamme. Ja jos olet jo valmiiksi kasvisyöjä, kaikki tsempit ja vinkit ovat tervetulleita. Tiedostan, ettei tämä minun kasvissyönnin tasoni ole kovin hääppöinen, mutta jostain pitää aina aloittaa. Aloittaminen lienee se pääasia kuitenkin. Aloitin toissapäivänä lauantaina. Viikonloppuna meillä syötiin nyhtökauraspagettia, niitä pinaattilettuja sekä sunnuntain illlallisena paistettua riisiä ja kuhaa uunissa. Kaksi päivää takana, kyllä tämä tästä. Pitäisikö vielä mainita, että minä olin viikonloppuna vastuussa noista pinaattiletuista, puoliso kokkasi kaiken muun…

Kuka lähtee mukaan? Voin vakuuttaa, että kynnys on matala.