Sotkua vai likaa?

Julkaistu , kirjoittanut
4

”Sotkuista voi olla, mutta likaa en siedä!”

Olin nipin napin parikymppinen ja asuin ensimmäistä kertaa yksin. Lausahdin tuolla tavalla aika usein. Tarkoitin sillä sitä, että vaikka tavarat olivat hujan hajan eikä asuntoa kovin usein voinut sanoa kovin siistiksi, olin silti oikein hyvä ihminen. Että elän kuin possu mutta ei täällä sentään likaista ole. Jostain syystä ”lika” oli mielestäni paljon pahempi juttu kuin sekasotku. Olin myös ihan tosissani. Ei minua sekamelska häirinnyt. Lika – mitä se sitten olikaan – häiritsi paljon enemmän, mutta todellisuudessa tuossa oli kyllä aimo annos itsepetosta mukana. Nimittäin sekasotkun seassa on tosi vaikea siivota kunnolla. Veikkaan että tuossa lausahduksessa oli hieman kaunisteltua totuutta mukana.

Näin parikymmentä vuotta myöhemmin tuo lausunto on kääntynyt melkein päälaelleen. Epäjärjestyksen sietokykyni on ohentunut murto-osaan opiskeluaikojen huolettomuudesta. Sen sijaan liansietokykyni on kasvanut merkittävästi. Lattian peittävät lelut, likaiset astiat pöydillä ja siellä täällä seilaava sälä hermostuttaa minua pidemmän päälle tosi paljon. Sen sijaan tahrainen keittiönlattia tai jonkun tahmatassun kuraama lavuaari näyttävät sieltä sormien väleistä katsottuna melkein normaaleilta. Jos minulla on kymmenen minuuttia ylimääräistä aikaa siivoamiselle, en ala kuuraamaan puurotahroja pöydän alta, vaan käytän sen palauttaen kaiken mahdollisen omalle paikalleen. Saan isomman mielenrauhan tyhjästä pöytätasosta kuin kiiltävästä lattiasta.

Olenkohan nyt jotenkin huonompi ihminen, kun meillä on usein aika siistiä, mutta erityisen puhdasta on vain silloin, kun siivoja on juuri käynyt? Mielestäni meillä on tavallinen koti,  pidän muutamaa tahraa lattialla ihan normaalina perheessä, johon kuuluu alle kouluikäisiä lapsia. Mutta en voi enää kehuskella sillä, että vaikka on vähän epäjärjestystä niin likaa ei löydy.

Tuo lian ja sotkun suhde on muutenkin mielenkiintoinen. En tiedä, miksi alunperin ajattelin, että lika on se kaikista pahin juttu. Nykyään ajattelen nimittäin vähän niin, että jos kaikkialla on hirveä sotku, silloin täytyy tavaroiden hallinnassa olla jotain vikaa. Todennäköisesti niitä on ainakin aivan liikaa. Enkä sitä paitsi ole koskaan nähnyt täydellisessä järjestyksessä olevaa kotia, joka vain olisi tosi likainen. En myöskään ole nähnyt kotia, jossa olisi hirveä kaaos mutta kaikki ovenkahvat kiiltäisivät. Sen sijaan olen nähnyt täydellisessä järjestyksessä olevia asuntoja, jotka ovat myös erittäin puhtaita, aivan päinvastaisia tapauksia sekä ihan tavallisia koteja, joissa on välillä sekä sotkua että likaa.

Miten teidän laitanne on? Kestättekö paremmin likaa vai sotkua?

Kesä tulee, häviääkö rutiinit?

Julkaistu , kirjoittanut
4

Koululaisten kesäloma on juuri alkanut. Illat ovat pitkiä ja valoisia, juhannus on nurkan takana. Minulla alkaa loma vasta muutaman viikon päästä mutta olen miettinyt, miten talven aikana kehitetyille rutiineille käy, kun loma valtaa mielen. Haluanko päästää arjesta kokonaan irti ja elellä iloisesti pellossa? Vai säilyykö struktuuri ennallaan?

Luulisin, että vastaan molempiin kyllä. Minusta olisi ihanaa päästää kaikista rutiineista irti koko kesäksi. Elellä huolettomana päivästä toiseen, syödä ravintolassa jos kotoa ei löydy puhtaita astioita ja pestä pyykkiä silloin tällöin kun on pakko. Valitettavasti tämä skenaario on vapaalippu katastrofin äärelle, jonka jälkiä korjailtaisiin sitten koko elokuu. En siis lopeta tiskaamista ja pyykkäämistä, vaikka mieli kyllä tekisi. Siivoojakin saa käydä, mikäli ei sitten itse aio lomailla juuri sillä viikolla, kun olisi meidän kodin vuoro.

Rutiineissa on se ongelma, että välillä niiden ylläpitäminen tuntuu aika tylsältä. Jokapäiväinen tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen ei varsinaisesti tuo sitä tunnetta, että tässä on vapaa kuin taivaanlintu. Toisaalta elämässä ilman rutiineja on puolestaan se ongelma, että kaaos valtaa kodin noin kahdessa päivässä ilman niitä. Jostain syystä kaaoksen setviminen on aina hitaampaa kuin sen syntyminen. Mistähän sekin johtuu? Inhoan sitä setvimistä niin paljon, että valitsen kuitenkin päivittäiset rutiinit, vaikka miten menisi lomafiilis.

Olen siis päättänyt pitää päivät muuttumattomina tietyiltä osin, vaikka kohta ollaankin lomalla. Tiskikonerutiini on aivan välttämätön, muuten keittiö alkaa näyttää hirveältä. Nyt kun lomaa enteillen on ollut pari myöhäisempää viikonloppumenoa, olen unohtanut laittaa koneen päälle illalla. Se tunne, kun aamulla huomaa että kone on täynnä likaisia astioita, on ankea. Esimerkiksi tänään puurokulhot olivat lopussa juuri tästä syystä. Laitan näinä aamuina yleensä pikaohjelman heti päälle, jotta saisin koneen tyhjäksi ennen kuin aamupala on syöty.

Keskimäärin koneellinen pyykkiä päivässä pitää puolestaan likaiset vaatteet aisoissa. Havaintojeni mukaan kesä ei mitenkään vähennä pyykin määrää, vaikka ulkona pärjäisi kevyemmissä vaatteissa. Melkein päinvastoin, kaikki on pölyssä ja hiessä kun tullaan sisälle.

Pyykkipäivityksenä muuten todettakoon, että en ole saanut sitä Vanishia toimimaan halutulla tavalla. Ostin juuri kloritea, ja seuraavaksi vuorossa on iso valkaisuoperaatio. Palaan kyllä kertomaan miten kävi. Luulen, että lahjoitan Vanishin taloyhtiön pesutupaan, ja hankin nestemäistä Bio Luvilia tahrojen poistoa varten. Se on toiminut aiemmin yhtä hyvin kuin Vanish, mutta on nestemäisenä helpompi käyttää.

Miten teillä käy loman aikana rutiineille? Pysyykö arki ennallaan vai muuttuuko koko systeemi?

Viikon vinkit: Kestävät ruusut, halvalla ei saa hyvää ja kaappi väärässä käytössä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Hei kaikki te, joiden maljakot ovat nyt täynnä toinen toistaan upeampia ruusuja. Ruusut saa  kestämään esimerkiksi näillä ohjeilla. Minä olen muuten aina miettinyt tuota lämpimän ja kylmän veden logiikkaa, mutta nyt tiedän senkin: puuvartisille lämmintä, pehmeävartisille kylmää. (Turun Sanomat)

Vajaan vuoden artikkeli, mutta kiinnostava. Kodinkonekorjaaja sanoo ääneen sen, mitä olen itse aina epäillyt: halvalla ei saa hyvää, ainakin mitä kodinkoneisiin tulee. Hän sanoo toisenkin asian, jonka puolesta aina toitotan – koneiden säännöllinen puhdistus ja oikeanlainen huolto pidentää käyttöikää merkittävästi. (YLE)

Hanna Jensen kirjoittaa Glorian kolumnissa: ”Kotona on vaatehuone, joka on täynnä, mutta vaatteita siellä ei ole.” Aika moni voisi varmaan kirjoittaa autotallistaan, vierasuoneestaan tai jostain muusta tilasta samalla tavalla. Tavarat eivät mahdu sinne minne pitäisi, koska säilytyspaikassa on jo jotain muuta.

Kiireen aiheuttama tarkkanäköisyys

Julkaistu , kirjoittanut
8

Oletteko huomanneet sellaista, että jos on kovasti jotain tärkeää tekemistä, alkaa yhtäkkiä kiinnittää huomiota ihmeellisiin yksityikohtiin? Minulle käy aina niin. Jos on joku projekti, joka on ehdottoman pakko saada tehtyä johonkin päivään mennessä, alan siinä sivussa huomioida kaikenlaisia epäkohtia kodissamme. Olen tällä viikolla tullut siihen tulokseen, että keittiön laatikot olisi aivan välttämätöntä tyhjentää ja pestä, suorastaan syväpuhdistaa. Aterinlokerikko on aivan hirveä, kaikki kolot ovat täynnä murusia ja muuta roskaa. Kattilalaatikon pohjalla on tahroja. Kaappien ovet pitäisi jynssätä. Astioiden järjestyskään ei ole optimaalinen.

Luulen, että tuo on joku sellainen aivojen yritys päästä tekemästä sitä mitä pitäisi. Tuollainen siivoustyö on sellaista, mikä ei juuri ajatustoimintaa vaadi. Hyvin rentouttavaa siis, ja sikäli stressaavina aikoina houkuttelevaa. En silti rupea jynssäämään ennen kuin muut työt on tehty.

Asia jossa taas kiire aiheuttaa sokeutta, on minun kohdallani jääkaappi. Koko alkuvuoden olen suoriutunut ruokajätteen vähentämisestä aika hyvin. Jotain pientä välillä syntyy, mutta en ole pitkiin aikoihin joutunut heittämään varsinaisia ruoantähteitä roskiin. Viime viikonloppuna havahduin siihen, että vihanneslaatikko ei enää sisältänytkään sitä mitä luulin, vaan käyttökelvottomaksi menneitä kasviksia. Kasvikset on se heikko kohta muutenkin. Jos laariin jää yksi yksinäinen punajuuri, niin arvaahan sen, mitä sille käy. Huonosti. Nyt oli vain käynyt huonosti aika monelle muullekin. Hävetti kyllä kantaa niitä biojätteeseen. Näköjään  käy helposti niin, että jos mielessä pyörii muita asioita, ruokasuunnittelu jää tekemättä. Tässä on kyllä taas ryhdistäytymisen paikka.

Yhdelle siivousurakalle annoin periksi tällä viikolla. Lakaisin parvekkeen lattian. Se kuulostaa yksinkertaiselta mutta on oikeasti inhottava ja vaivalloinen homma. Lattian puurallit pitää nostaa yksi kerrallaan pystyyn ja sen jälkeen niiden alta lakaistaan kaikki vuoden aikana kertynyt kuona. Rallit ovat painavia ja tänä vuonna todella likaisia, noen ja siitepölyn peittämiä. Ennen kuin kaikki on saatu ylös, täytyy siirrellä tavaroita syrjään, mm. iso säilytyslaatikko ja painava ruukku. Tavallaan tämän voisi jättää tekemättä, koska eihän se tauhka näy sieltä ritilöiden alta mihinkään. Mutta jos lattiaa ei kerran vuodessa lakaise, siellä tosiaan alkaa helposti elää ötökkäyhteiskunta jos toinenkin, eikä se ole kiva ajatus.

Tulipahan kuitenkin tehtyä. Pesin myös parvekkeen laidat, jotka meidän tapauksessa ovat maalattua peltiä. Mietin pitkään, mikä pesuaine olisi tarkoitukseen paras, ja päädyin lopulta laminaatti- ym. lattioiden pesuaineeseen. Se irrottikin likaa hyvin. Viimeinen vaihe – joka on vielä tekemättä – on puurallien peseminen päältäpäin. Parvekkeella ei voi tällä hetkellä kävellä paljain jaloin ilman että jalkapohjat muuttuvat mustiksi. Pesu vain täytyy ajoittaa niin, etteivät ohikulkijat saa likavettä niskaansa. Se on sotkuista puuhaa, josta yritän tällä kertaa selvitä varsiharjalla. Tähän asti olen jynssännyt juuriharjalla mutta katsotaan tulisiko riittävän puhdasta vähän fuskaamalla.

Oletteko huomanneet, että sotkut pistävät silmään pahiten juuri silloin kun ei oikeastaan ehtisi siivota?

Viikon vinkit: tosi vanhat vaatteet, siivousaineiden kemikaalit ja onnistunut muutto

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Voi olla että näitä vinkkejä harvemmin tarvitsee, mutta minusa oli kiinnostavaa lukea, miten vaate saadaan säilymään käyttökelpoisena jopa yli sata vuotta. Tyypillisesti tällainen sukupolvelta toiselle siirtyvä vaate on kastemekko. Minusta tuollainen tapa on viehättävä, ja lisäksi oikeasti hyvin järkevä. Vauva tarvitsee mekkoa yhden kerran elämässään, joten yksi vaate kyllä kestää useammat ristiäiset. Suvussani on myös säilynyt neljän sukupolven morsiuspuvut. Vanhin on vuodelta 1920, joten näistä tämän artikkelin vinkeistä todella alkaa olla hyötyä sen säilyttämisessä.

Onko siivousaineissa vaarallisia kemikaaleja? Tässä artikkelissa siihen annetaan vähän epämääräinen vastaus, jonka perusteella sanoisin että voi ollakin. Mutta jos on, siitä pitää olla merkintä. Samalla voi miettiä, mikä on vaarallista. En pidä tavallista nestemäistä pyykinepesuainetta varsinaisesti vaarallisena, mutta ei sitäkään pidä esimerkiksi juoda. Jos haluaa mennä täysin myrkyttömällä linjalla, etikka ja sooda toimivat yllättävän pitkälle. (MeNaiset)

Lopuksi äärimmäisen informatiivinen artikkeli oikeaoppisesta muuttamisesta. Nämä kaikki ohjeet ovat hyviä ja aivan taatusti helpottavat mitä tahansa muuttoa. Ainoa lisäys olisi, että jos muuttotavaroiden joukossa on piano, turvaudu pianon kuljetuksiin erikoistuneeseen firmaan. He osaavat siirtää soittimen turvallisesti ilman että se, tai kenenkään selkä hajoaa. (YLE)

Pyykkikömmähdys

Julkaistu , kirjoittanut
6

Eilen kävi moka jota en ollutkaan vielä kokeillut. Pesin tavallisen 40 asteen kirjopyykin 95 asteen pesussa. Olin ajatellut pestä lakanapyykkiä, mutta viime hetkellä muutin mieleni ja vaihdoin kirjopyykkiin. Tungin koneeseen vahakankaisen pöytäliinan ja sekalaisia vaatteita. Laitoin pesuaineet valmiiksi, mutta pääsin käynnistämään koneen vasta pari tuntia myöhemmin. Siinä ajassa olin jo ehtinyt unohtaa, että koneessa ei ollutkaan niitä lakanoita.

Suurin ihmetys oli se, että millekään ei tapahtunut mitään. Paitsi pöytäliinasta kyllä lähti pari ikuisuustahraa, mutta muuten kaikki oli ennallaan. Olen onnistunut pilaamaan vaatteita väärillä pesuohjelmilla, joten olin hämmästynyt. Lycrat eivät venähtäneet, vahakangas ei muuttunut miksenkään, mistään ei lähtenyt väriä eikä mitään muutakaan katastrofia tapahtunut. Jopa pesupallo selvisi kokemuksesta yhtä pyöreänä kuin ennenkin. (Tosin sehän onkin universumin erikseen minulle valitsema, joten sikäli ei ehkä pitäisi ihmetellä.)

Kone tosiaan pesi kaiken niin kuumassa kuin pitikin, sillä lämpötilan nousun kyllä huomaa kylpyhuoneessa. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että näköjään aika monia vaatteita voi tarpeen tullen pestä kuumassakin, vaikka pesulappu väittäisi muuta. En silti kehottaisi kokeilemaan, ellei ole valmis ottamaan sitä riskiä, että jotain kuitenkin tapahtuu. Omasta kokemuksesta sanoisin, että ainakaan villan kanssa ei kannata testailla. Mutta puuvilla, ja näköjään trikookin näyttävät kestävän ainakin tällaista kertakäsittelyä. Osaako joku kertoa, mitä tapahtuu esimerkiksi silkille tai silkkisekotteille, jos ne pesee liian kuumassa? Tai viskoosi? Niiden kanssa en ole nimittäin vielä mokaillut 🙂

Hauki on hyvä kala – WWF:n kalaopas ja arjen ruokavalinnat

Julkaistu , kirjoittanut
2

WWF julkaisi jälleen päivitetyn kalaoppaan. Jos syö kalaa ja haluaa myös että syödyt kalat on kestävällä tavalla kalastettu, tämä opas on todella hyvä työkalu. Olen hyvin iloinen, että joku ylläpitää tällaista luetteloa. Nettisivu on yksinkertainen ja selkeä. Sen ”liikennevaloillasysteemi” on erittäin helposti ymmärrettävä. Oppaan saa myös pikakuvakkeena omaan älykännykkään, ohjeet siihen täällä.

Sitten niitä ongelmia. Monilla kalaoppaan kaloilla on yhtä aikaa sekä vihreä, keltainen että punainen valo. Tämä jos mikä on hämmentävää. Sama kala saattaa nimittäin olla vihreä, jos se on pyydetty tietystä paikasta tai tietyllä menetelmällä, mutta punainen jos pyyntipaikka on eri. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkkä vilkaisu ei yleensä riitä. Täysin vihreää valoa saavat vain ahven, hauki, silakka, silli, särkikalat, kuore, muikku ja made sekä vähän harvinaisemmista nahkiaiset, karppi ja haimonni. Sitten on koko joukko muita kaloja, jotka voivat olla joko tosi hyviä tai huonoja valintoja elologiselta kannalta. Esimerkiksi lohi: jos se on ASC- ja luomumerkittyä, voi syödä huoleti. Jos taas mm. Norjassa kasvatettua, valintaa pitäisi listan mukaan harkita tai välttää. Jos kala on kasvatettu Chilessä, WWF neuvoo jättämään ostamatta.

Kalaopasta opiskeltuani olo on vähän väsähtänyt. Taas menee monimutkaisemmaksi kuin ennen. Tietenkin jos pysyttelee noissa edellä mainituissa suomalaisissa kaloissa, ongelmaa ei ole. Mutta jos ei esimerkiksi tykkä silakoista, välttää haukea ympäristömyrkkyjen takia ja pitää ahvenia turhan ruotoisina, joutuu luovimaan hyvien ja huonojen vaihtoehtojen välillä. Ilmeisesti MSC- ja ASC-sertifikaatit ovat aika hyvä valinta kalan kuin kalan suhteen. Eli jos ostaa kalaa tiskiltä, voi kysellä niiden sertifikaateista. Mietin, että mitenkähän ravintolassa – pitäisikö aina kysyä mistä kala on peräisin? Tai katsoa ensin kalaoppaasta, mikä on oikea vastaus ja sitten tiedustella tarjoilijalta.

Monimutkaisuudesta huolimatta hyödyllinen tuo opas on, se on todettava. Olen oppinut uutta, mm. sen että ankerias on erittäin uhanalainen (mutta mikä herkku!), eikä kampelallakaan mene kovin hyvin. Toisaalta tonnikala ei automaattisesti ole paha valinta. Luulin että tonnikalaa pitäisi välttää aina ja kaikkialla, mutta MSC-sertifioitu saa WWF:ltä vihreää valoa. Tästä ilahtuneena ostin heti ko. kriteerit täyttäviä tonnikalapihvejä pakasteena. Edellisistä on vuosia aikaa, juuri tämän välttelyn takia.

Yritän nyt soveltaa kalaopasta ahkerammin kalaa ostaessani. Viitseliäisyyttähän tämä taas vaatii, enkä varmaan pääse täydelliseen suoritukseen. Tänäänkin ostin norjalaista lohta, ja vasta kotona huomasin että se on sillä keltaisella listalla. No, kyllä se syödään siitä huolimatta. Mutta yrittää aina saa, ja ainakin nuo sertifikaatit tekevät valinnoista vähän helpompia.

Onko teillä kalaopas käytössä?

Voisiko ratkaisuna olla sunnuntaikori?

Julkaistu , kirjoittanut
15

Luen säännöllisesti erään amerikkalaisen ammattijärjestäjän blogia. Hän on kehittänyt mielenkiintoisen systeemin kaikille kodin papereille. Aluksi pidin sitä eriskummallisena, mutta vähitellen olen alkanut miettiä, pitäisikö ihmettelyn sijaan kokeilla itse.

Lisa kutsuu menetelmäänsä ”Sunday Basket” -nimellä, suomeksi ihan vaan sunnuntaikori. Sunnuntaikori sisältää kodin kaikki paperit: laskut, muistilaput, lasten kouluun/hoitoon liittyvät paperit, alekupongit, kyselyt, tiedotteet — siis suunnilleen kaikki mikä postilaakosta tai muualta kotiin tulee. Yhteistä näille kaikille papereille on se, että ne vaativat jonkinlaisia toimenpiteitä jossain vaiheessa; lasku pitää maksaa tai alekuponki vanhenee.

Seuraava olennainen asia on, että koko kori käydään kerran viikossa läpi, siis esimerkiksi sunnuntaisin. Jokainen paperi otetaan käteen, ja sitten päätetään pitääkö sille tehdä jotain nyt, vai voiko sen jättää seuraavaan viikkoon. Lisa on tarkkana siitä, että jokaista paperia tosiaan pitää koskettaa, mitään ei voi hypätä yli. Jos paperin voi jättää seuraavaan viikkoon, se pannaan takaisin koriin. Jos ei, toimitaan tarpeellisella tavalla. Esimerkiksi maksetaan lasku saman tien, allekirjoitetaan lupalappu, laitetaan kuponki lompakkoon tulevaa kauppareissua varten. Lisa muistuttaa, että korissa on aina papereita, jotka jossain vaiheessa muuttuvat roskaksi. Kun huomaa jonkin paperin vanhentuneen tai muuttuneen tarpeettomaksi, se heitetään roskiin.

Sitten kun systeemi toimii rutiinilla, lisätään joukkoon vielä muutama nimikoitu muovitasku, jotta esimerkiksi kaikki laskut voi laittaa yhteen ja kaikki lääkereseptit toiseen. Tämän jälkeen sunnuntaikori on valmis, ja se toimii omalla painollaan, olettaen että kaikki paperit käydään läpi kerran viikossa.

Sunnuntaikorilla on selkeitä etuja. Ensinnäkin kaikki paperit ovat aina samassa paikassa. Jos jotain pitää etsiä, tietää mistä etsii. Kori ratkaisee sen ongelman, että papereita voisi olla monessa paikassa. En ole vielä perehtynyt niin syvällisesti, että osaisin sanoa miten tietyt paperit lopulta arkistoidaan, mutta ilmeisesti niin tehdään jossain vaiheessa. Mappeihin ei kuitenkaan laiteta muuta kuin sellaiset paperit, joita oikeasti saattaisi myöhemmin tarvita, esim. verotusta tai vakuutuksia varten.

Kori itse asiassa muistuttaa samaa ideaa jonka itse keksi pari vuotta sitten, ennen kuin olin Lisan blogiin törmännyt. Silloin päätin laittaa kaikki paperit aina yhteen lokeroon ja kerran viikossa käydä läpi ja tyhjentää se kokonaan. Omassa systeemissäni on paljon yhtäläisyyksiä mutta lienee selvää, että en ole pystynyt pitämään kiinni siitä. Ajatukseni siitä, että kerran viikossa tuo lokerikko tyhjennettäisiin aivan kokonaan, ei toiminut. Sunnuntaikori tarjoaisi tähän ongelmaan ratkaisun. Päätösten tahallinen lykkääminen tuntuu sotivan arkijärkeä vastaan, mutta ilmeisesti se toimii.

Kahdesta asiasta tekee mieli esittää kritiikkiä: toinen on se, että jos minä rupean ylläpitämään koria, puolisolla ei ole hajuakaan miten tämmöinen toimii. Toinen epäilys on se, kuinka paljon korin ylläpitoon menee aikaa. Mutta molemmat kritiikit ovat objektiivisesti tarkasteltuna perusteettomia. Ensinnäkin – vaikka minä rupeaisin päävastuulliseksi, se ei muuttaisi mitään käytännössä, koska vastaan muutenkin isosta osasta päivittäistä paperivirtaa. Juuri äskettäin tuli taloudellista tappiota, kun kumpikin meistä kuvitteli toisen hoitaneen yhden laskun. Sunnuntaikori olisi estänyt tällaisen sekoilun, sillä lasku olisi ollut tietyssä paikassa odottamassa.

Entä kuinka paljon tähän menisi aikaa? Lisa on rehellinen, systeemin polkaiseminen liikkeelle voi viedä tunnin tai pari, riippuen siitä paljonko paperia seilaa ympäri huushollia. Meillä ei ole sitä ongelmaa koska tilanne on kohtuullisella tasolla hallinnassa, joten olettaisin että tähän menee ehkä vartti. Ei siis paha. Lisa kertoo, että hänellä itsellään menee viikosta riippuen joka sunnuntai muutamasta minuutista pariin tuntiin, kun hän käy korin koko sisällön läpi. Pari tuntia! Se tuntuu hirveän pitkältä ajalta. Toisaalta Lisan elämässä on paljon sellaisia juttuja joita minulla ei ole, joten aikoja ei voi suoraan verrata. Eikä tämäkään argumentti ole mitenkään looginen. Jos papereihin menee pari tuntia, se sama aika menisi joka tapauksessa, ainoastaan sinne tänne ripoteltuna. Ja mukaan pitäisi tietysti lisätä papereiden etsimiseen kuluva aika. Sunnuntaikori ei lisää papereiden vaatimaa aikaa, se vain niputtaa ne minuutit sieltä tai täältä yhdelle päivälle.

Tätä kirjoittaessani olen itse asiassa onnistunut myymään itselleni tämän ajatuksen. Luulen että sunnuntaikori on ainakin kokeilemisen arvoinen. Juuri nyt on hiukan hektinen vaihe käynnissä elämässä, mutta kesän aikana voisin yrittää. Miltä tämä systeemi teistä kuulostaa?

Viikon vinkit: raivausvinkkejä, lamppuja ja matkustusilmoitus

Julkaistu , kirjoittanut
10

Siivoilin linkkivarastoani, joten tällä kertaa kaikki linkit ovat vähintään muutaman kuukauden vanhoja. Asiasisältö ei näissä kuitenkaan ole vanhentunut.

En tiedä, miksi juuri Taloussanomat jakaa raivausvinkkejä, mutta nämä ovat järkeviä ohjeita suomalaisilta ammattijärjestäjiltä. Hyvä idea on mm. aloittaa siitä helpoimmasta päästä, eli suoraan roskiin menevistä tavaroista.

Kuinka valita oikeanlainen lamppu? Led on kertaostoksena kallis, mutta maksaa itsensä takaisin kestämällä vuosikausien käyttöä. Vertailua lamppujen eroista ja sähkönkulutuksesta löytyy tästä Hesarin vanhasta artikkelista.

En ole koskaan tehnyt matkustusilmoitusta. En edes tiennyt mikä se on, ennen kuin luin tämän jutun. Ilmeisesti ihminen voi siis ilmoittaa itse ulkoministeriön palvelussa lähtevänsä johonkin tiettyyn maahan. Tästä ei ole muita seurauksia paitsi se, että jos matkakohteessa sattuu katastrofi tai tulee sellaisen vaara, ministeriö pystyy varoittamaan matkalaista ja antamaan ohjeita reaaliajassa. Äkkiseltään ajatellen tämä tuntuu fiksulta palvelulta, onko kenelläkään kokemusta?  Ilmoituksen voi tehdä täällä. (YLE)

Kuka saa päättää puolestasi?

Julkaistu , kirjoittanut
15

Nykyisin on tyypillistä, että kun joku vähentää tavaroitaan, kirjat, levyt ja DVD:t ovat raivauslistan kärjessä. Miksi eivät olisi, onhan digitalisaatio tuonut valtavan määrän musiikkia ja muuta sisältöä helposti saataville, ja vieläpä suoraan puhelimeen, lukulaitteeseen tai muulle ruudulle. Kun kaiken kerran saa kätevästi kuukausimaksulla omalle koneelle, miksi säilytellä hyllytolkulla levykoteloita ynnä muuta? Onhan sille tilalle parempaakin käyttöä.

Mutta mietitään hetki. Digitaaliset palvelut ovat erittäin käteviä, mutta viime kädessä niistä päättää joku muu. Jos luopuu levyistään, antaa samalla vallan jollekin tuntemattomalle taholle määritellä, millaista musiikkia, millä hinnalla ja missä muodossa on mahdollista kuunnella. Esimerkiksi Spotify on erittäin hyvä palvelu, mutta vastikään edesmenneen Princen valtavaa tuotantoa sieltä on turha etsiä. Eikä ko. palvelu muutenkaan ole täydellinen. Sieltä ei löydy harvinaisempia levytyksiä, eikä aina suurimpia tähtiäkään. Esimerkiksi Beyoncen kovalla kohulla äskettäin julkaisema uusin levy ei ole kuunneltavissa.

Ongelma digitaalisissa palveluissa on se, että joku muu päättää, mitä niissä on. Äkkiä ajateltuna asia ei ehkä ole ongelma, mutta periaatteessa se mahdollistaa sensuurin. Joku muu pääsee vaikuttamaan siihen, millaista musiikkia kuuntelemme, mitkä kirjat ovat saatavillamme ja missä muodossa. Tällä hetkellä rajoituksia sanelee lähinnä kaupalliset intressit, mutta järjestelmä mahdollistaa rajoittamisen myös muilla perusteilla. En väitä että tämä olisi hirveän todennäköinen skenaario, mutta en myöskään täydellisesti luottaisi siihen, ettei sensuuri olisi koskaan mahdollista. Enkä sitä paitsi välitä antaa yhtään enempää päätösvaltaa markkinavoimillekaan, kiitoksia vain. Haluan itse päättää, mitä kuuntelen.

Entä taiteen ja kulttuurin käytettävyys? Välillä eksyy illuusioon, että joka paikassa on langaton verkko, joten mikäs tässä on ollessa. Vaan ei ole. Eivätkä laitteet ole ikuisia, eikä internetin jatkuva toiminta taattu. Pari vuotta sitten naapuri katkaisi remontin yhteydessä vahingossa meidän nettikaapelin. Olin muutaman päivän pimennossa ja meinasin jo siinä ajassa hepuloitua täysin. Jos ajattelen, että kaikki musiikki ja kirjallisuus olisi tuollaisen sattuman varassa, tuntisin oloni hyvin epämiellyttäväksi. Haluanko, että kaikki kuluttamani kulttuuri on sähkön ja internetin varassa? En.

Entä kirjat? Niitä karsiessa kannattaa muistaa, että vanhemmista kirjoista saattaa olla painos loppu. Tämä koskee myös klassikoita, joita ei välttämättä saa suomeksi juuri silloin kun haluaa. Kun kymmenkunta vuotta sitten etsin Jane Austenin kirjoja suomeksi, niitä ei ollut myynnissä. Nyt niitä jälleen saa, mutta tuolloin divarit ja kirjasto olivat ainoita vaihtoehtoja. Kirjat vievät tilaa, ja jos niitä ei lue, karsiminen on järkevää. Mutta itse luen tiettyjä kirjoja uudelleen ja uudelleen, enkä luovu paperiversioistani. Ne ovat käytössä kuluneita, mutta niiden lukemiseen ei tarvitse kuin riittävästi valoa.

Olen miettinyt asiaa niin, että sellainen taide ja kulttuuri, joka ei ole erityisen merkityksellistä, tai jonka käyttö on lähinnä viihteellistä, voi hyvin olla digitaalisessa muodossa. Mutta kun kyse on jostain itselle tärkeästä, vanhassa vara parempi. Omista satoja kirjoja ja levyjä, mutta en aio luopua niistä. En ota pienintäkään riskiä, ettei juuri tietty kappale tai kirja ole saatavillani juuri silloin kuin haluan. Ajatus siitä, että joku kasvoton taho saisi vapaasti päättää, mitä musiikkia saan kuunnella, on aivan sietämätön. Siksi en näistä levyistäni ja kirjoistani luovu.

Älkää ymmärtäkö tätä niin, että jotenkin inhoaisin näitä suoratoistopalveluita, päinvastoin. Pidän niistä kovasti, ne ovat mielestäni erittäin hyödyllisiä, ja hyödynnän niitä itsekin jatkuvasti. Kuuntelen musiikkia ja lataan äänikirjoja. En vain halua olla niistä riippuvainen. Jos lukeminen ei ole ykkösharrastus tai musiikki toimii pikemminkin tasaisena taustaäänenä, voi olla ihan hyvä ratkaisu siirtyä digitaaliseen muotoon. Minä vain olen tällainen konservatiivi, joka keräilee vanhoja kirjoja ja fiilistelee levynkansia.

Mitä mieltä olette? Onko joku vaihtanut kirjat ja levyt sähköisiksi, vai löytyykö kaltaisiani vanhan koulukunnan kannattajia?