Viikon vinkit: miksi raivaaminen on muotia, perinteisiä raivausvinkkejä, pakasteiden säilyvyys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Jos olet kiinnostunut siitä, miksi komarit ja muut raivausideologiat ovat juuri nyt niin pinnalla, tämä Trendin artikkeli yrittää antaa siihen vastauksia. Juttu on pitkä ja polveileva, ja ajautuu välillä vähän harhateille, mutta joukossa on kiinnostavia tiedonmurusia.

Tässä kepeässä jutussa suomalainen ammattijärjestäjä Sandy Talarmo antaa vinkkejä kodin raivaamiseen. Jo otsikon väite ”kaikkea ei tarvitse järjestää kerralla” kertoo, että nyt ollaan kaukana Konmarista.

Onko pakastimessasi vielä viime vuotisia ruokia? Tai sitäkin vanhempia? Tässä Kotivinkin jutussa kerrotaan, miten erilaiset ruuat säilyvät pakastimessa.

Aleshoppailun kaksi sudenkuoppaa

Julkaistu , kirjoittanut
10

Tunnistan omassa aleshoppailussa kaksi sudenkuoppaa. Aiemmin tipahtelin niihin tiheämmin, nykyisin osaan onneksi kiertää kauempaa.

  1. Kuvitteelliselle minälle shoppailu. Tähän syyllistyin enemmän nuorempana. Alessa tulee vastaan jotain ihanaa, joskin erikoista. Mutta ei se mitään, koska oikeastihan olen sisimmiltäni kimalteleva yöperhonen/ aktiiviurheilija/ jotain muuta yhtä utopistista. Kyse on vain siitä, etten normaalielämässä pääse ilmaisemaan näitä piileviä ominaisuuksiani kunnolla. On myös ihanaa kuvitella itsensä paljon jännittävämpään elämään kuin mitä oikeasti viettää. Sitten ostaa jotain pöhköä, ja puolen vuoden päästä havahtuu siihen, että käyttökerrat ovat jääneet todella vähäisiksi. Seuraa herätys todellisuuteen, ja tunnustan lopulta itselleni, että pieleen meni, en muuttunutkaan glitteriä varisevaksi kilpajuoksijaksi.
  2. Merkkituote, ja noin halpa! Tämä on sellainen sudenkuoppa, jota minun täytyy vielä nykyisinkin tarkkana varoa. Se tarkoittaa sitä, että törmään alessa merkkituotteisiin, josta olen kiinnostunut. Kyse on yleensä kosmetiikasta tai vaatteista. Ongelmana vain on, että väri, malli tai materiaali on outo. Mutta iso aleprosentti yhdistettynä houkuttelevaan merkkiin sokaisee, ja ostan tuotteen vain koska saan halvalla sellaista, mitä en normaalihinnalla ostaisi. Tämän takia olen ostanut mm. limenvihreää luomiväriä ja niin pienen topin etten koskaan kehdannut pitää sitä julkisesti.

Usein nämä kaksi jotenkin sotkeentuvat toisiinsa myös. Ensimmäinen houkutin on hinta, sen jälkeen merkki, ja sen jälkeen olenkin jo uskottelemassa itselleni, että limenvihreä luomiväri on ihan käyttökelpoinen. ”Kyllä minä olen luomiväri-ihminen ja -60% niin hyvä ale että vaikka tuo väri on jokseenkin outo en silti ikinä saisi tätä näin halvalla joten parempi ostaa kuitenkin!” Oikeasti tällaisten houkutusten kohdalla pitäisi malttaa pysähtyä ja rauhoittua. Kuulostella, onko houkutuksena aidosti mahtava tuote, vai joku noista yllämainituista harhoista. Usein sen nimittäin kyllä huomaa, ellei itse yritä kovaäänisesti kailottaa oman intuitionsa päälle.

Kun mietin alessa tapahtuneita virheostoksia, kaikki menevät jompaan kumpaan kategoriaan. En esimerkiksi ostele aina vain samoja vaatteita uudelleen tai hamstraa kymmenettä kappaletta jotain, mistä yksi tai kaksikin riittäisi. Onneksi olen oppinut tiedostamaan nämä omat heikkouteni ja osaan olla tarkkana.

Minkälaisia sudenkuoppia teillä tulee alessa vastaan?

Vikaa kuullun ymmärtämisessä

Julkaistu , kirjoittanut
12

Kuuntelin tänään podcastia, jossa haastateltiin amerikkalaista kirjailijaa Jennifer Weineria. Hän lausahti hyvin mielenkiintoisen näkemyksen:

”On pakko ostaa uusia mekkoja, koska jos esiintyy puhujana jossain tilaisuudessa, niissä otetaan nykyään hirveästi valokuvia. En voi laittaa samaa mekkoa päälle uudestaan, koska ihmiset ovat jo nähneet sen, ja sitten ne luulevat että minulla on vain yksi mekko.”

Tiedän, että tämä on kulttuurisidonnainen juttu, mutta siitä huolimatta en voi ymmärtää tuota lausuntoa. Miten niin ei voi laittaa samaa mekkoa uudelleen? Mitä haittaa siitä on, jos joku näkee saman asun kahdesti? Ja onko todella niin, että jos jokin vaate nähdään ihmisen yllä useammin kuin kerran, katsojat kuvittelevat ettei esiintyjä omista muita vaatteita? Todellako – kirjailija on kuitenkin erittäin menestynyt, myös taloudellisesti. Entä mitä järkyttävää siitä seuraisi, jos joku satunnainen tyyppi sattuisi kuvittelemaan, että kirjailijalla on vain yksi mekko? En tiedä onko Jennifer Weiner koskaan pysähtynyt kysymään näitä itseltään. Sen sijaan hän tuntuu ottavan annettuna, että on kertakaikkisen katastrofaalista, jos sama asu näkyy julkisuudessa useammin kuin kerran.

En voi lakata ihmettelemästä tätä näkökantaa. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä pahaa jonkin asun toistamisesta saattaisi seurata. Ilmeisesti jonkinlaista sosiaalista halveksuntaa ehkä? Jaa-a, olisikohan edes niin. Silloin tällöin näkee lehtijuttuja herttuatar Catherinesta, joka äärimmäisen julkisesta asemastaan huolimatta uskaltaa käyttää samoja vaatteita useampaan kertaan. Näitä artikkeleita julkaisevat yleensä ns. kevyemmät lehdet, eikä sävykään ole yleensä erityisen negatiivinen. Joten mitä ihmettä Weiner pelkää?

Tämä että missään ei voisi näyttäytyä samoissa vaatteissa useampaan kertaan on todella kummallinen idea. Mitä niille kertaalleen käytetyille sitten olisi tarkoitus tehdä? Myydäänkö ne heti käytön jälkeen? Jos ei, tuossa on takuuresepti ylitsepursuilevaan vaatekaappiin. Mutta ehkä tämä tosiaan on amerikkalainen juttu. Aina kun puhutaan pariisittarista, mainitaan se, miten kompaktilla vaatevarastolla he tulevat toimeen. Ranskalainen logiikka tuntuu menevän niin, että jos mekko on pukeva, sitä on syytäkin pitää monen monta kertaa, muutenhan vaate menee täydellisesti hukkaan.

Täytyy sanoa, että jos tätä asiaa tarkastelee, olen pesunkestävä pariisilainen. Muistan, kuinka yläasteella törmäsin ensimmäisen kerran ajatukseen, että joka päivä pitäisi koulussa olla eri vaatteet. Olin ällistynyt – miksi ihmeessä pitäisi? Arvaatte varmaan, että pidin ajatusta niin pähkähulluna etten edes harkinnut sen toteuttamista. Sittemmin olen mm. esiintynyt ainakin viitenä vuotena samassa juhlamekossa samoissa juhlissa ilman mitään ongelmia. Jos joku muistaa mekon edelliseltä vuodelta, mitä sitten. En jaksa uskoa, että yhden vieraan juhlamekon esiintyvyystiheys pyörisi muiden osallistujien mielessä kovin pitkään.

Oletteko törmänneet tähän ilmiöön koskaan? Olisi myös kiva kuulla ulkosuomalaisilta lukijoilta kommentteja tähän asiaan, miten asiat ovat eri puolilla maailmaa? Voiko samassa vaatteessa näyttäytyä monesti, vai onko se ehdoton ei?

Pitkä matka putiikista roskikseen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen viime päivinä raivannut vaatekaapista arkistojen aarteita vuosien takaa. Avasin sellaisen säilytyslaatikon, jonne olin tunkenut esikoisen syntymän jälkeen epäsopiviksi muuttuneita alusvaatteita. Olin sittemmin puoliaktiivisesti unohtanut laatikon olemassaolon, ja lähinnä siirtänyt sitä ylähyllyltä toiselle. Nyt sain vihdoin inspiraatiota katsoa mitä sieltä oikeastaan löytyikään.

Inventaario tuli tarpeeseen. Osa vaatteista päätyi suoraan roskikseen. Jos alushousujen vyötärökuminauha vain ritisee, on selvää että elastaani ei enää toimita tehtäväänsä kunnolla. Löysin myös kaksi alusvaatesettiä, jotka olin ostanut todella kauan siten. Ne olivat aikanaan opiskelijabudjetille pyörryttävän kalliita, mutta myös parhaat ja laadukkaimmat alusvaatteet jotka moneen vuoteen omistin. Niitä pidettiin ahkerasti ja hoidettiin huolellisesti. Pesin ne vuosikaudet käsin enkä koskaan käyttänyt huuhteluainetta. Opin niiden myötä, että laadukkaat liivit todella ovat todellakin eri tuntuiset ja näköiset kuin heikkolaatuiset. Opin, että asiantuntevasta myyjästä on uskomattoman paljon apua, ja erikoisliikkeissä palvelu on yksilöllistä ja ostokokemus erilainen kuin isoissa ketjuissa tai tavarataloissa. Opin myös sen, että vanha klisee siitä kuinka (ainakin naisten) pukeutuminen alkaa alusvaatteista, pitää todellakin paikkansa.

Muistan että kun laitoin nuo setit talteen, ajattelin että niissä on sekä muisto- sekä käyttöarvoa. Nyt kun otin ne esiin, näin että kumpaakaan ei ollut enää havaittavissa. Kuolettuneet elastaanit, nypyt, irtaantuneet langanpätkät ja yleinen kulahtaneisuus sai minut viimein ymmärtämään, että näiden säästämisessä ei enää ole mitään järkeä. Puhumattakaan siitä, että koot olivat tässä vuosien varrella muuttuneet aivan vääriksi. Ainoa järkevä sijoituspaikka oli siis roskis.

Loput laatikon sisällöstä jakautui niin, että pari uudenveroista settiä otin talteen kaveria varten. Jos ne eivät hänelle sovi, lahjoitan ne pois muualle. Muutama silkkikerrasto vaikutti virheettömältä, joten toimitan ne Fidalle tai johonkin vataavaan paikkaan. Yksi setti oli hämmästyttävällä tavalla muuttunut jälleen sopivaksi, joten sen siirsin takaisin käyttövaatteiden joukkoon. Kaikki muu oli siis käyttö- ja kierrätyskelvotonta, ja päätyi siten roskikseen. Ymmärrän sentään, että vaikka olisin itse maksanut kalsareistani mitä, parinkymmenen vuoden jälkeen ne ovat siinä kunnossa, ettei niitä pidä tyrkyttää kenellekään muulle.

Kesän kunniaksi kaapissa on siis tyhjää tilaa ja yksi säilytyslaatikko vapautui järkevämpään käyttöön. Tähän suoritukseen kului noin 15 minuuttia, ei mitenkään kohtuuton aika vuorokaudessa. Seuraavaksi kohteena on meikkilaatikko, ja tiedän jo valmiiksi että siellä piilee myös roskia. Palaan asiaan pian.

Viikon ainoa vinkki: tavarat, elämykset ja ekologisuus

Julkaistu , kirjoittanut
8

Laitan tällä viikolla poikkeuksellisesti vain yhden linkin. Sen sisältö on kuitenkin niin kiinnostava, että se vastaa hyvin kolmea iltapäivälehtien hömppäraivauslistaa.

Kun puhutaan tavarasta ja omistamisesta, puhutaan usein myös siitä, miten epäekologista on haalia aina vaan lisää tavaraa tai ostaa uutta. Samassa yhteydessä usein ajatellaan, että elämykset ovat parempia kuin tavara, myös siksi, että ne eivät kuluta luonnonvaroja samalla tavalla kuin tavaroiden valmistaminen. Mutta tiedättekö mitä – asia ei ole niin yksinkertainen. Tässä erittäin kiinnostavassa artikkelissa kestävän kehityksen tutkija Riikka Kyrö avaa elämysten ekologista kuormaa. Artikkelin pääviesti lienee se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yksinkertaisia vastauksia ei ole olemassa. Elämys ei läheskään aina ole ekologinen vaihtoehto, mutta toisaalta kertakäyttömukikaan ei välttämättä ole maailman tuho.

Ekologisuus ja ympäristöystävällisyys ovat todella hyviä tavoitteita. Mutta esimerkiksi hiilijalanjäljen pienentäminen on vain yksi osa-alue. Jos valitsee sen, saattaa samassa paketissa tulla muita, ikävämpiä seurauksia. Kyrö nostaa esiin tomaatinviljelyn. Talvella espanjalainen tomaatti on huomattavasti vähäpäästöisempi vaihtoehto kuin kotimainen kasvihuonetomaatti. Mutta itselleni kotimaisen tuotannon ja työllisyyden tukeminen on tärkeää. Jos en osta suomalaista tomaattia, en tue kotimaista maataloutta, enkä anna edes mahdollisuutta kehittää ympäristöystävällisempiä tapoja kasvattaa tomaatteja täällä. Myös ihmisoikeudet ovat minulle tärkeitä, enkä halua tukea espanjalaisilla pelloilla raatavien siirtolaisten karmeaa hyväksikäyttöä, jos vain suinkin voin sen välttää. Tässä paketissa hiilijalanjälki ei nouse prioriteettieni kärkeen, vaikka yleisesti ottaen tietenkin yritän tehdä ekologisia valintoja. (Ja tietenkin voisin olla ilmankin tomaatteja, mutta en halua. Tästä ei kannata aloittaa kommenteissa, päätökseni on harkittu ja nukun yöni hyvin.)

Harhauduin hieman elämyksistä ja tavaroista, mutta mielestäni olennaista on siis erottaa puurot ja vellit toisistaan. Ekologisuus ja tavaroiden raivaaminen ovat kaksi eri asiaa. Jos tavoittelee yhtä, ei välttämättä saavuta automaattisesti toista. Mutta tämä on ihan okei, kunhan asian vain tiedostaa. Nämä kaksi asiaa eivät tähtää samaan tavoitteeseen. Elämyksiä voi suosia myös siksi, että ei yksinkertaisesti halua enempää kamaa kotiinsa. Laskuvarjohyppy ei taatusti ole yhtä ekologinen vaihtoehto kuin piknik itseleivotun pullan kera pellonpientareella, mutta kummastakaan ei jää ylimääräistä roinaa nurkkiin pyörimään.  Jos ekologisuus on ykkönen, piknik on tietysti parempi vaihtoehto, vaikka samanlaista ”jääköhän tässä henkiin vai ei” -fiilistä siitä tuskin saa. Ymmärrän kyllä hyvin niitäkin ihmisiä, jotka hakevat juuri noita poikkeuselämyksiä.

Summa summarum: lukekaa tuo artikkeli. Ja kertokaa sitten mitä mieltä olitte! Millaisia ajatuksia se herätti? Ja liittyykö teidän mielestänne tavarat, raivaaminen ja ekologisuus yhteen?

Aleostoksilla vahingossa ja tahallaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen varmaan aiemminkin sanonut, että tykkään alennusmyynneistä. Siis sellaisista kunnollisista, joissa alennukset ovat vähintään -25%, sitä pienemmän alet eivät mielestäni ole vaivan arvoisia. Alennusmyyntien riskit ovat tunnettuja. Niissä harhautuu helposti ostamaan itselleen tarpeettomia tavaroita, jotka eivät lopulta välttämättä ole edes kovin halpoja.

Toisaalta tykkään alennusmyynneistä juuri päinvastaisesta syystä. Jos löytää tarpeellista tavaraa normaalia halvemmalla, tuntee suorastaan huiputtaneensa systeemiä! Niinpä minulla onkin paljon alesta ostettuja kamppeita. Olen myös vuosien aikana kehittynyt ostajana. Olen nimittäin tehnyt elämäni aikana runsaasti pöhköjä aleostoksia. Mutta olen kehittynyt. Enää harvoin erehdyn ostamaan mitään tarpeetonta (okei, kenkiä ei ehkä lasketa tähän) enkä anna alennuksen hämätä vaan arvioin ostoksen edullisuutta hinnan perusteella.

Olen viime viikolla käväissyt pyörähtämässä sekä Stockan että Sokoksen alennusmyynneissä, nimenomaan kosmetiikkaosastolla. Kosmetiikka tuntuu aina vähän sellaiselta juuri ja juuri tarpeelliselta ostokselta, vaikka rehellisyyden nimissä tykkään kosmetiikasta kovasti, ja olen jossain määrin kiinnostunutkin siitä. Stockalla katselin kynsilakkoja, jotka olivat ihanan kimaltavia ja maksoivat vain kolme euroa pullo. Harkitsin pitkään ostaisinko kultaisen vai hopeaisen, kunnes aloin miettiä olisiko kynsilakasta todella iloa minulle, niin halpa kuin se olikin. En käytä kynsilakkoja säännöllisesti, ja minulla on jo muutama. Tarvitsinko oikeasti kullankimallusta varpaiden kärkiin? Totesin että en, ja jätin lakat ostamatta.

Olin jo lähtemässä pois kun huomasin vielä yhden alepöydän. Siellä oli Clarinsin luomiväripaletteja, ja tajusin että nyt osuin oikeaan. Olen lähes vuoden etsinyt tietyn sävyisiä luomivärejä, ja nyt niitä oli siinä tarjolla erittäin kohtuulliseen hintaan. Ostosta ei tarvinnut kauan harkita. En ikimaailmassa olisi raaskinut ostaa palettia täydellä hinnalla, mutta 30% alennuksella kyllä. Ostos oli todella harkittu, sillä olen varta vasten käynyt noita värejä etsimässä pariin otteeseen, mutta en vain ole löytänyt mieluisia. Tiesin siis heti, että tässä on tuote jolle tulee käyttöä. Luomiväripaleteissa kannattaa muuten jakaa hinta värien lukumäärällä, ja miettiä ostaisiko yhtä monta erillistä sillä hinnalla. Tässä tapauksessa yhdelle luomivärille tuli hintaa 5€ kappale, mikä mielestäni oli Clarinsin tuotteesta käypä hinta.

Eilen tein samanlaisen pikapyörähdyksen Sokoksella, olin oikeasti ruokakauppaan menossa mutta päätin tarkistaa, olisiko alessa mitään kiinnostavaa.  Tein uuden löydön, ripsivärin suosimaltani merkiltä, ja erittäin tarpeeseen tämäkin. Olin juuri pari päivää aiemmin huomannut, että vanha ripsari alkoi olla aivan lopussa ja tehnyt mielessäni muistiinpanon uuden ostamisesta. Kun näitä oikeasti tiedostettuja tarpeita tulee vastaan alessa, olen riemuissani. Kun ostos on tehty, oikea strategia on poistua lähimmästä uloskäynnistä eikä jäädä enää haahuilemaan uusien löytöjen toivossa.

Onnistuin vahingossa tekemään tarpeellisia ostoksia. Tämä taktiikka sopii minulle parhaiten. Pitäen mielessä mitä tarvitsen mutta ilman ryysimistä ja erillisiä reissuja kauppaan. Kävin molemmissa aleissa samalla kun olin kaupassa ja kaupungilla joka tapauksessa muutenkin.

Oletteko tehneet fiksuja alelöytöjä?

Kollektiivista raivausta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Taloyhtiön talkoissa raivattiin viime viikolla vinttejä ja kellareita. On uskomatonta, miten paljon tavaraa kertyy yleisiin tiloihin, eikä kukaan tunnu tietävän mistä tai miten ne ovat sinne ilmestyneet. Kokonainen roskalava tuli lähes täyteen pelkästään sellaisista kamoista, joita keräiltiin porukalla yhteisistä käytävistä.

Sen lisäksi, että lava täyttyi laudanpätkistä, huonekalujen raadoista ja ihan silkasta roskasta, täytyy paikalle tilata myös ongelmajätteiden kuljetus. Bongasin mikroaaltouunin, pönttötolkulla epämääräisiä maalieja ja muita kemikaaleja, vanhan jääkaapin, television ja tietokoneen. Näitä ei voi laittaa tavalliselle roskalavalle, joten täytyy sopia talkkarin kanssa, miten näistä sähköromuista hankkiudutaan eroon.

Yleisten tilojen tukkiminen omilla roinilla on minusta tosi tylsää. Yhteiset tilat toimivat vain, jos kaikki noudattavat samoja sääntöjä. Siksi on todella turhauttavaa, että isossa ja usein pienemmissäkin taloyhtiöissä on niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat etteivät yhteiset pelisäännöt koske heitä. Koska eihän se haittaa, jos tähän nurkkaan laitan tämän vanhan hyllynrähjän tai roudaan roskiskatokseen jotain mikä sinne ei kuulu, eihän se haittaa? Mutta kyllä se haittaa. Se on epäsiistiä, häiritsee muita ja oikeasti kyse on vapaamatkustamisesta. Taloyhtiö maksaa roskien kuljetukset, talkoolaiset kantavat roinat lavalle, joku muu kuskaa ne pois. Hirveän kätevää – ei tarvitse itse tehdä mitään. Samalla se on systeemin väärinkäyttöä.

Omakotiasumisen ja taloyhtiössä asumisen erot kiteytyvät tuossa. Taloyhtiössä on pakko kestää niitä muita ihmisiä, niiden typeriä ideoita ja piittaamattomuutta. Toisaalta taloyhtiössä joku muu hoitaa kerran vuodessa roskalavan takapihalle, jolloin esimerkiksi niistä vanhoista rojuista pääsee helposti eroon. Omassa talossa ei tarvitse stressata muista kuin naapureista (vaikka tiedän että kyllä nekin voivat hermoille käydä), mutta kääntöpuolena on se, että joutuu itse hoitamaan kaiken huollon ja ylläpidon. Molemmissa on puolensa.

Minulla on onni asua taloyhtiössä, jossa enemmistö asukkaista onneksi yrittää toimia niin, ettei muille tulisi ylimääräistä vaivaa. Uskon myös, että kun yhteiset tilat pidetään talkoilla kunnossa, ne eivät kerää puoleensa niin paljon roinaakaan. Kellarissa on yksi alue, joka on sellainen puoliksi yleinen, puoliksi yksityinen. Sinne on vuosien varrella kertynyt aika paljon roinaa myös huoltoyhtiön jäljiltä. Kun se saadaan pikkuhiljaa raivattua kuntoon, tila saadaan siistiksi ja hyötykäyttöön, eikä se varmasti sen jälkeen vedä roinaa enää puoleensa samaan tahtiin. Uskon vankasti porttiteoriaan tässä roina-asiassa.

Onko outlet aina halvin?

Julkaistu , kirjoittanut
10

Uusimmassa Kuluttaja-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu outleteista. Sen ydinviesti oli se, että outletit eivät ole absoluuttisen halpoja, vaan todellisuudessa saman tavaran saattaa saada selvästi halvemmalla ihan vaan Prismasta. Mielenkiintoista, eikö totta?

Monilla suomalaisilla isoilla ja tunnetuilla brändeillä on outlet tai useampia eri puolilla maata. Marimekko, Iittala, Nanso, Reima, Pentik – kaikkia näitä vähän fiinimpiä merkkejä, joiden tuotteisiin liitetään usein laatumielikuvia. Eipä ole ihme, jos outletissa tai tehtaanmyymälässä tulee shoppailtua innolla, siellähän voi tehdä mitä vaan löytöjä ja tietää että tavara on hyvää. Mutta lehtijutun perusteella ei ehkä kannattaisi riehaantua.

Kuluttaja-lehden artikkeli kertoo, että halpa on suhteellinen käsite. Tuote voi olla halvempi kuin jossain lippulaivamyymälässä, mutta saman tavaran saattaa saada Prismasta vielä halvemmallakin. Mielenkiintoinen kysymys on, onko sillä väliä, mistä tuotteen ostaa? Ja mikä ratkaisee – kaikista halvin hinta vai ostokokemus kokonaisuudessaan? En tiedä teistä, mutta minun mielessäni Prismaan liittyy hyvin erilaisia mielikuvia kuin vaikka Iittalaan. Minulle ei tule mieleen lähteä huvikseen shoppailemaan Prismaan, sen sijaan Iittalan tehtaanmyymälään voin hyvin tehdä erillisen retken. Jostain syystä se tehtaanmyymälä tuntuu tarjoavan kohottavamman elämyksen kuin supermarketti.

On kuitenkin hyvä muistutus, että tehtaanmyymälä, ystävämyynti tai outlet ei itsessään takaa halvinta mahdollista hintaa. Noissa paikoissa ei oikeastaan kannata shoppailla hinnan perässä, ellei ole etukäteen selvittänyt, mikä on normaali hintataso. Ostin keväällä mekon ystävämyynnistä, mutta olin etukäteen katsonut netistä, mitä kyseisen merkin vaatteet maksavat omassa nettikaupassaan. Totesin ystävämyynnin hintojen olevan noin 50% alhaisempia, joten tein kaupat tyytyväisenä. Ylipäätään näiden em. ostopaikkojen ongelma on se, ettei vertailukohtaa ole esillä. Normaalissa alessa tuotteiden alkuperäinen hinta on selvästi esillä, jolloin ostaja kykenee arvioimaan kannattaako ostaa vai ei.

Ehkä tämän tekstin ydin on siinä, että outletit ovat hyviä paikkoja tehdä hankintoja, jos pari perusasia on kunnossa: tietää mitä haluaa ja tietää mitä se yleensä maksaisi. Sen sijaan päämäärätön fiilistely halpojen tavaroiden keskellä saattaa johtaa tarpeettomiin hankintoihin, jotka eivät itse asiassa olekaan niin halpoja. Ainakin minulle on joskus saattanyt käydä niin.

Entäpä teille? Mitä mieltä olette outleteista ja tehtaanmyymälöistä?

KonMari ja kuluneen vasaran tapaus

Julkaistu , kirjoittanut
21

Luen parhaillaan Marie Kondon uutta kirjaa, joka on jatkoa ”Siivouksen elämänmullistava taika” -kirjalle, joka aloitti koko konmari-hössötyksen. Tämä uusi kirja tuntuu olevan paremmin jäsennelty ja käytännönläheisempi kuin ensimmäinen osa. En ole vielä päässyt kovin pitkälle, joten japanilaisen vaatteiden taittelun syvimmät salat ovat vielä avautumatta. Sen sijaan olen jo ehtinyt pyöritellä silmiäni Kondon omintakeisen metodin suhteen.

Kondo sanoo heti alkupuolella hyvin selkeästi, että tavaraa ei saa säilyttää vain sillä perusteella, että sitä saattaa vielä tarvita. Sitten hän kertoo kaksi esimerkkiä omasta elämästään. Ensimmäisellä kerralla hän heitti menemään maljakon, jonka reunassa oli särö. Seuraavana päivänä sitä olisi tarvittu, mutta onneksi löytyi muovipullo, johon kukat saattoi tyrkätä. Pullon hän somisti kauniimmaksi päällystämällä sen kankaalla. Toisella kerralla hän heitti menemään vasaran, ja sen jälkeen käytti paistinpannua naulaamiseen.

Tähän kohtaan sopisi kulunut mutta kuvaava kommentti: Ei hyvää päivää!

Tuon maljakon voin vielä ymmärtää, tosin mielestäni yksi maljakko vaikka hiukan säröinenkin, on parempi kuin ei maljakkoa ollenkaan, etenkin jos tykkää kukista. Mutta tuo vasara? Esitän kysymyksen näin päin: mitä haittaa on siitä, että omistaa vasaran, jota ei rakasta? Kondo sanoo, että sen kahva oli hyvin kulunut. En ihan ymmärrä, miten vasaran kahvan saan kulutettua niin loppuun, että se muuttuisi käyttökelvottomaksi. Esteettinen haitta saattaa kenties olla – mutta se on kuitenkin vain vasara. Jos käyttöä on todella ollut niin paljon, että kuluminen on tosiasia, järkevä ihminen ostaa uuden vasaran, eikä ala pahoinpidellä paistinpannujaan.

Tässä on yksi KonMarin heikkouksista. Jos lähtee siitä, että kaikkien tavaroiden pitää tuottaa iloa, tapahtuu helposti tuollaisia ylilyöntejä, jotka pidemmän päälle vain vaikeuttavat elämää. Tietyissä kategorioissa, kuten vaikka vaatteissa, tuo periaate on hyvä. Mutta aivan kaiken arvioiminen pelkästään sillä kriteerillä, miten suuri ilo sielussa pirskahtelee kun esinettä kädessään pitää, on ihan höpöhöpöä. Monta kertaa riittää, että esine toimii ja tekee sen mitä pitää. Joskus on täysin perusteltua säästää arkinen ja tylsä tavara, jota kuitenkin luultavasti saattaa vielä tarvita. Etenkin jos kyse on niinkin pienestä esineestä kuin vasara, jonka säilyttäminen tuskin on ylivoimaisen hankalaa.

Luen kirjaa mielenkiinnolla eteenpäin. Se on suoraa jatkoa edelliselle osalle myös siinä mielessä, että se herättää minussa hyvin vastakkaisia tunteita. Välillä en voi uskoa silmiäni, niin hirveää hömppää Kondo kirjoittaa, ja sitten toisaalla taas nyökyttelen ja ajattelen juuri samoin kuin hänkin. Kiehtova lukukokemus. Kirjoitan kyllä lisää kunhan pääsen loppuun saakka.

Onko joku teistä jo ehtinyt lukea tämän Spark Joy -kirjan?

Vaateraivausta

Julkaistu , kirjoittanut
4

Sain eilen kuskattua vihdoin ja viimein kolme täyttä muovikassillista vanhoja vaatteita Fidalle. Sen jälkeen kun kevätsiivouksen yhteydessä kävin vaatekaapit läpi, nuo kassit ovat odottaneet työhuoneen nurkassa lopullista sijoituspaikkaa. Suurin osa vaatteista oli erinomaisessa kunnossa, joten lahjoittaminen tuntui hyvältä ratkaisulta.

Lastenvaatekirppikselle varattu aika lähestyy ja valmistelut sitä varten kiihtyvät. Olen seulonut erilleen kaikkea mahdollista myyntiin menevää. Niiden säilöminen erillään on vähän hankalaa, mutta menettelee vielä pari viikkoa. Kokeilin tahraisten vaatteiden valkaisemista kloritella, ja se onnistui! Laitoin n. viiteen litraan vettä ohjeen mukaan reilun desin kloritea. Mitat eivät olleet aivan täsmällisiä, mutta en usko että se haittasi. Ohjeessa sanottiin, että vaatteita liotetaan 15 minuuttia, mutta minä annoin niiden liota kaikessa rauhassa muutaman tunnnin. Koska kaikki olivat kokovalkoisia puuvillavaatteita, järkeilin ettei mitään hirveää vahinkoa pääse kuitenkaan syntymään. Kloritekäsittelyn jälkeen laitoin koko pyykkiläjän ilman huuhtelua vielä koneeseen, heitin valkaisevaa pesuainetta perään ja väänsin ohjelman 60 asteeseen. Lopputuloksena oli tahrattomia, hohtavan valkoisia vaatteita. Kyllä niitä kehtaa myydä eteenpäin.

Ainoa vaate, joka vastusti vielä tätäkin käsittelyä, oli mudassa marinoidut trikoolegginssit. Ruskeat tahrat ovat vaalentuneet merkittävästi näiden kaikkien käsittelyjen (normaalipesu, sappisaippua, Vanish-käsittely, klorite) aikana, mutta täysin puhdasta ei ole vieläkään tullut. Päätin testata vielä viimeisen keinon, laitan tahrakohdat likoamaan laimentamattomaan kloriteen. Jos kangas menee pilalle, ei haittaa, koska en olisi voinut likaisena kierrättää tai käyttää vaatetta muutenkaan.

Nyt kun noista kasseista ja nyssyköistä on päässyt eroon ja tietää että loputkin lähtevät kuukauden sisällä, on taas keveä olo. On kyllä mielenkiintoista, miten tyhjentynyt tila aiheuttaa sellaista mielihyvää. Ainoa paikka, joka täyteen pakattuna aiheuttaa samanlaista hyvää mieltä, on jääkaappi. Luulen tosin, että nämä kaksi asiaa eivät ole suoraan verrannollisia keskenään. Täysi jääkaappi tuo turvallisuuden tunteen ja hyvän fiiliksen siitä, ettei ihan pian tarvitse lähteä uudelleen kauppaa. Vapautunut lattia taas henkii mielenrauhaa. Tai näin siis minulla, joku muu kokee varmaan ihan eri tunnetiloja.