Kuinka monta pyyhettä on tarpeeksi?

Julkaistu , kirjoittanut
25

Tämä on jatkoa edelliselle kirjoitukselle. Välillä törmää otsikon kysymykseen: kuinka monta kappaletta jotakin tavaraa tarvitaan joko yhdelle tai useammalle henkilölle? Tässä kysymyksessä tuntuu olevan yleensä takana se, kuinka pieneen määrään tavaroiden lukumäärän voi supistaa. Laskukaavoja on monia erilaisia. Esimerkiksi pyyhkeissä kaikista minimalistisin versio on kaksi pyyhettä yhdelle ihmiselle: yksi käyttöön ja yksi pesuun. Vähän väljemmin tulkiten voi ajatella vielä näiden lisäksi pari lisää mahdollisia vieraita varten.

Vaatteiden määrää puolestaan lasketaan usein viikonpäivien mukaan, esimerkiksi alusvaatteita ja sukkia yksi puhdas setti jokaiselle päivälle. Astioita taas niin monelle kuin voi ajatella, että yhtä aikaa on syöjiäkin. Näissä laskukaavoissa on oma ideansa, mutta ne eivät yleensä ota huomioon poikkeustapauksia, vaan ne on suunniteltu optimaaliselle elämälle. Esimerkiksi jos harrastaa urheilua, tarvitsee luultavasti tavallisten lisäksi treenipyyhkeitä. Kun laittaa ruokaa, on ainakin minusta mukavaa, ettei ruoanlaitto häiriinny, vaikka kaikki ei olisikaan puhtaana sillä hetkellä. Esimerkiksi siksi on kätevää, kun astioita on yli minimin. Mutta kuinka laskea täsmällinen määrä, johon asti vähentää?

Ehdotan erilaista lähestymistapaa. Jos tavaralle on tilaa ja järkevä paikka, sen voi ihan hyvin säästää. Lukumäärien laskemisen sijaan voi päättää, että tämän verran tilaa tälle tavaralle on omassa kodissa sopivasti. Jos laatikossa on tilaa useammalle kuin kahdelle pyyhkeelle, miksi ei säilyttäisi enempää?  En tiedä kuinka monta pyyhettä omistan. Tiedän kuitenkin kaksi asiaa: ne eivät koskaan lopu kesken, vaikka lapselle iskisi mahatauti, tulisi yllätysvieraita yökylään tai vaikka en jaksaisi pestä pyykkiä pariin viikkoon. Toiseksi ne kaikki mahtuvat pyyhehyllykköön, joka on kylpyhuoneessa.

Myönnän, että hyllykkö on tällä hetkellä hiukan liian täynnä, siellä on ehkä yksi tai kaksi pyyhettä liikaa, jotta käyttäminen olisi optimaalista. Mutta mihin karsisin järkevästi 1-2 pyyhettä? Niiden kuskaaminen eläinsuojaan olisi mielestäni turha vaiva hyötyyn nähden. Kierrätyskeskukseen vieminen olisi dumppaamista. Paljon järkevämpää on käyttää itse pyyhkeet loppuun, ja tehdä niistä sitten rättejä, kun ne alkavat hiutua puhki. Tilaongelma ratkeaa vähitellen itsestään, jos en itse tuo hyllyille jostain lisää täytettä.

Aavistuksen liian täysi hylly on kuitenkin yhdentekevä yksityiskohta arjen toimivuuden kannalta. Mikään ei pursuile yli, kaikki pysyy järjestyksessä. Sen sijaan pari pyyhettä per nenä olisi meidän perheessä liian vähän. Tämä liittyy taas siihen mistä edellisessäkin kirjoituksessa puhuin, eli siihen että varaudun mieluiten ennalta kaikenlaiseen. En esimerkiksi halua olla riippuvainen siitä, että pesisin pyykkiä täsmällisin väliajoin.

Luulisin, että useimmilla meistä on lopulta aika hyvä näppituntuma siitä, mikä määrä on sopivasti. Sehän on tietenkin kaikilla eri – meille sopii runsaampi määrä, mutta joku muu voi hyvin tulla toimeen kahdella kappaleella. Myös tästä syystä on minusta vähän vaarallista mennä toisen puolesta arvioimaan, kuinka monta on oikea määrä. Ihmisten elämäntilanteet  ovat niin erilaisia. Jos tuntuu siltä, että esimerkiksi juuri pyyhkeitä on turhan paljon, voi vähentää vähitellen ja katsoo, millainen määrä tuntuu sopivalta.

Ja nyt minua tietenkin kiinnostaa, mikä on sopiva määrä pyyhkeitä teillä? Kaksi per henkilö, vai paljon enemmän? Vai oletko koskaan edes laskenut? (Minä en ole.)

Varakappaleet – uhka vai mahdollisuus?

Julkaistu , kirjoittanut
38

Lueskelin viime viikolla kirjakaupassa uutta Loistava Järjestys -kirjaa, jonka kirjoittaja Mira Ahjoniemi pitää mm. suosittua Konmari-facebookryhmää. Vaikka en ehtinytkään lukea kirjaa kannesta kanteen (olen kirjaston varausjonossa), niin mielestäni kirjassa on selvästi minimalistinen lähestymistapa tavaroiden suhteen. Ymmärsin kirjan filosofian niin, että kaikki mahdollinen ylimääräinen kannattaa kodista poistaa. Tämä koskee myös käyttötavaroita. Mira kehottaa mm. luopumaan vieraspyyhkeistä. En mene tässä yhteydessä pyyheasiaan sen syvällisemmin (vaikka aion kyllä kirjoittaa tästä myöhemmin), mutta uskaltaisin väittää, että tässä on kyse länsisuomalaisesta ajattelusta, joka tällaiselle karjalaisia juuria omaavalle ihmiselle on vierasta.

Eräs yksityiskohta kuitenkin pisti silmään. Mira sanoo, ettei vessapaperia lukuunottamatta ole tarpeen varautua siihen, että mikään käyttötavara loppuisi. Tämä tarkoittanee hammastahnaa, tiskiainetta, sampoota, käsisaippuaa tai muuta käytössä kuluvaa ainetta, jota länsimainen ihminen on tottunut päivittäin käyttämään. Ajatus menee käsittääkseni niin, että kaikkien noiden tarpeiden vähenemisen huomaa kyllä ajoissa, ja sitten voi ostaa uuden kun tuote on loppu. Tai jos jokin loppuu eikä varakappaletta ole, ei se haittaa. Pari päivää tulee toimeen ilman ihan hyvin.

Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Minulla nimittäin on aina varakappale odottamassa vähän kaikesta. Se johtuu siitä, että inhoan kaikkea säätämistä sydämeni pohjasta. Haluan että arki rullaa ilman töyssyjä, en halua paniikissa etsiä deodoranttia tai hiuslakkaa juuri silloin kun niitä kipeimmin kaivattaisiin. Vielä pahempi skenaario on se, että havaitsen jonkin olevan lopussa juuri silloin, kun en mitenkään ehdi kauppaan hakemaan uutta. Tuollainen tilanne saa aikaan stressireaktion, joskus jopa suhteettoman suuren asian vakavuuteen nähden. Se johtuu siitä, että olen kai aika tarkka sen suhteen, millaisia tuotteita haluan käyttää.

Tästä näkökulmasta ajatellen filosofia, että ilmankin pärjää, kutittelee aivojani mukavasti. Olisiko mahdollista, että ei vain välittäisi siitä, että hammastahna loppui juuri, eikä uutta ole? Särkylääke? Erinäiset hygieniatuotteet…? Täytyy sanoa, että vaikka ajatus on hauska, en pysty tuollaiseen joustavuuteen. Keksin tältä istumalta lukuisia tuotteita, joita ilman en vain kertakaikkiaan halua olla. Päinvastoin, haluan olla aivan varma siitä, että esimerkiksi noita edellämainittuja löytyy kodista 100% varmuudella, olipa tilanne mikä tahansa. En halua stressata, haluan olla huoleton. Haluan olla varautunut kaikkeen, ja usein olenkin.

Kääntäisinkin asian toisin päin: mitä haittaa varakappaleista on? Tietenkin on tarpeetonta hamstrata kymmentä purkkia sampoota tai saippuaa, mutta useimmissa kodeissa on tilaa ylimääräiselle hammastahnatuubille tai tiskiaineelle. Minulle varakappale tarkoittaa vapautta hankkia uusi tuote silloin kuin se itselleni parhaiten sopii, ja usein vielä alennuksella. Jos jättää uuden hankkimisen viime tippaan, ei voi olla kovin nirso, vaan täytyy tyytyä siihen, mitä lähikaupan valikoimista löytyy. Tai sitten täytyy tosiaan osata tulla toimeen ilman siihen asti, kun on asiaa siihen kauppaan, josta juuri haluttua tuotetta saa. Varakappale edustaa mielenrauhaa, ja sille olen aivan valmis raivaamaan tilaa kaapeissani.

Tästä voikin päätellä, että Tavarataidot ja Loistava järjestys ovat varsin erilaisia kirjoja. Meidän näkökulmamme ovat välillä suorastaan vastakkaiset, vaikka tavoite on kummallakin sama – saada kodin tavarakaaos hallintaan. Luulisin, että molemmille löytyy oma lukijakuntansa.

Kuulutteko te varatavaroiden vai minimalismin kannattajiin?

Viikon vinkit: laatuvaatteita, pumpulipuikkoja ja sähköturvallisuus

Julkaistu , kirjoittanut
4

Jos olet kiinnostunut vaatteiden laadusta, sekä siitä miten hyvän laadun tunnistaa, lue Rinnan blogia! Sieltä löytää painavaa asiaa kuvien kera. Vaikka kankaan laadusta olisi vaikea sanoa mitään näppituntumalta, niin erilaiset yksityikohdat paljastavat, onko tuotannossa oikaistu. Minä en aiemmin tiennyt, että esim. tikin pituus voi kertoa paljonkin vaatteen laadusta.

Tässä on hämmentävä uutinen: muovivartiset vanupuikot poistuvat Britannian suurimpien kauppaketjujen valikoimista. Syynä on se, että niitä päätyy mereen viemärivesien mukana hälyttävän paljon. Minun ensimmäinen ajatukseni oli, että pitääkö nyt etsiä jostain pahvivartisia puikkoja, etten pilaa vesistöjä. Sitten tajusin, että enhän minä heitä niitä ikinä vessanpönttöön, vaan sekajätteastiaan, jonka sisältö päätyy jätteenpolttolaitokselle. Mutta ilmeisesti Britanniassa on tapana viskata nuo tikut vessanpönttöön. Jos joku lukija siellä nyt havahtuu siihen, että toimii samoin, niin lopeta välittömästi! Nimittäin merien jäteongelman lisäksi pumpulipuikot aiheuttavat paljon konkreettisemman riskin sillä, että ne tukkivat viemärin. Yksi poikittainen tikku putkessa kerää äkkiä muuta moskaa ympärilleen, ja seurauksena on ongelma. Joten älkää tehkö sitä. (HS)

Täällä muistutetaan, että epämääräiset sähkölaitteet ovat turvallisuusriski. Jos jokin räpsyy tai surisee oudosti, laite on syytä korjata tai vaihtaa. Palovarottimistakaan ei ole hyötyä, ellei niiden pattereita vaihdeta säännöllisesti ja toimivuutta tarkasteta. Nyt on muuten hyvä aika vuodesta tehdä se, sillä joulun tienoilla on tapana polttaa tavallista runsaammin kynttilöitä. (Talouselämä)

Tavarataidot – Arkijärjellä koti kuntoon

Julkaistu , kirjoittanut
18

Nyt se on valmis! Kirja on lähtenyt painoon enkä voi tehdä siihen enää ainuttakaan muutosta, korjausta tai säätöä. Olen tainnut pariin otteeseen täälläkin mainita, että olipahan operaatio (kuuluuko huumori sinne asti…?) Olen puhunut kirjoittamisesta mutta en juurikaan itse kirjasta. Syynä on se, että niin kauan kun teksti on ollut työn alla, en ole halunnut sisällöstä hirveästi kertoa. Mutta nyt kun tiedän, ettei mikään enää muutu, on aika korjata tämä epäkohta välittömästi.

Kirjan nimi on Tavarataidot – arkijärjellä koti kuntoon. Sen ytimessä ovat tavarataidot, toisin sanoen minun näkemykseni siitä, miten tässä yltäkylläisyyden täyttämässä maailmassa pitäisi elellä. Minusta tavaroihin liittyvässä keskustelussa on ongelmana se, että yleensä näkökulma jää liian kapeaksi. Puhutaan raivaamisesta, mutta ei siitä, mistä ne kaikki tavarat ovat kotiin tulleet, saati sitten siitä, miten niiden tuloa voisi jatkossa estää. Toisaalta tuntuu siltä, että raivaamisen huumassa unohdetaan, että on paljon tavaroita, joiden säilyttäminen on aivan järkevää, vaikka ne eivät niin sanotusti pirskahtelisikaan. Minusta on pidempään tuntunut siltä, että monet tavaroihin liittyvät ongelmat häviäisivät, jos ihmiset hahmottaisivat paremmin, mikä on sopivasti.

Blogia kirjoittaessa olen näitä kaikkia asioita miettinyt, ja yhtenä kauniina päivänä sain idean, joka kantaa koko kirjaa: meiltä puuttuu tavaratataitoja. Sellaista osaamista, jonka avulla tavarat pysyisivät hallinnassa ilman valtaisaa ponnistelua. Osaamme monenlaisia ”kansalaistaitoja”, joiden avulla esimerkiksi on helppoa elää terveellistä elämää: karkkipäivä, lautasmalli ja arkiliikunta. Kaikki tietätävät mitä ne ovat ja miksi niitä kannattaisi noudattaa. Mutta ruokaan liittyvään yltäkylläisyyteen on ehditty totutella pidempään kuin tavaroihin, ja ehkä siksi myös tuollaisia taitoja on ehditty kehittää. Tavaroiden suhteen muutos on tapahtunut parissa viime vuosikymmenessä, eikä tilanteeseen olla vielä ehditty sopeutua.

Kirjassa kerrotaan tavarataidoista hyvin käytännönläheisesti. Jos tiettyjä tähän aiheeseen liittyviä kirjoja on kritisoitu siitä, ettei niissä kerrota mitään siitä, mitä poistettaville tavaroille pitäisi tehdä, Tavarataidoissa tätä puutetta ei esiinny. Kaikki mistä kirjoitan, käydään läpi käytännön kautta. Toisaalta kirjoitan myös psykologisesta puolesta. Mikä saa meidät takertumaan tavaroihin? Miksi niistä on niin vaikea luopua? Tai miksi ilmaista tuotetta on niin vaikea vastustaa?

Tavarataidot ei ole raivauskirja, koska raivaaminen on vain yksi kaikista tavarataidoista. Raivaamista käsitellään kyllä, ja kerron oman näkemykseni siitä, miten se fiksusti tehdään, mutta kirjassa on paljon muutakin. Minua suoraan sanottuna on vähän ärsyttänyt se, että usein tulee sellainen vaikutelma, että pelkästään tavaroita poistamalla tilanne saataisiin hallintaan. Mutta poistaminen on vain pieni siivu kokonaisuudesta. Siksi puhun myös mm. siitä, miten tavarat saadaan pysymään hyvinä mahdollisimman pitkään, miten on mahdollista välttää niiden ostamista kokonaan tai millaisilla tavoilla voi estää kokonaismäärää paisumasta. Tämä ei ole myöskään sisustuskirja tai järjestelyopas. Minulle on aivan sama, viikkaatteko pystyyn vai pinoon tai kuinka monta paria kenkiä joku omistaa.

Vaikka olen kirjoittanut näistä samoista asioista täällä blogissa, copy-paste -toimintoa ei ole käytetty lainkaan. Teksti on alusta lähtien uutta, ja mukana on sellaistakin, mistä en tietääkseni ole koskaan kirjoittanut. Tyyli on kyllä varmasti tuttua, mikäli on tätä blogia pidempään seurannut. En yritä tarjoilla kaikille sopivaa mallia, vaan pikemminkin esittelen erilaisia tapoja, joista joku ehkä sopii sinulle. Minusta on tärkeää ottaa huomioon, että ihmisten elämäntilanteet, maut ja resurssit ovat erilaisia. Täytyy siis varoittaa etukäteen, että mitään Konmari-toisintoa ei ole tulossa. Ei myöskään minimalismia eikä muutakaan -ismiä. Olen nimittäin sitä mieltä, että se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Minun on mahdotonta sanoa, mikä on sopiva määrä kattiloita tai pyyhkeitä – jotain osviittaa voi antaa, mutta täsmällistä vastausta ei. Noita edellä mainittuja suuntauksia sivutaan kirjassa, enkä missään nimessä niitä tuomitse, päinvastoin. Oma tyylini on vain tuoda laajempi näkökulma asiaan.

Kirja julkaistaan siis heti ensi vuoden alussa. E-kirjana se tulee kuitenkin myyntiin tietääkseni jo välipäivinä. Jos haluatte kysyä tai kommentoida kirjaan liittyen, niin vastailen kaikkiin kommenttiosastolla!

Pakollinen joulupostaus

Julkaistu , kirjoittanut
7

Ottaisiko tästä nyt stressiä? Huomasin juuri, että joulukuu alkaa tänään. Aattoon on  neljä viikkoa ja pari päivää. Meillä ei ole vielä ainuttakaan joulukoristetta esillä. En edes saanut niitä jouluvaloja parvekkeelle, vaikka kävin sentään hakemassa ne vintiltä alas. On siis mahdollista että ne päätyvät vielä esillekin ennen joulua.

Täytyy myöntää, että kun Koko koti kuntoon -projekti meni tältä syksyltä myttyyn, niin meillä kyllä on pari komeroa jotka kipeästi olisivat joulusiivouksen tarpeessa. Työhuone pitäisi tyhjentää roinasta, lasten lelujen joukosta pitäisi noukkia kaikki rikkinäiset pois eikä pesula tekisi pahaa olohuoneen matoille. Jaksaisikohan tähän kaikkeen ruveta? Juuri nyt on sellainen olo että ei jaksa. Vietämme joulun kotona, joten ruokasuunnittelu on varmaan kaikista tärkeintä joulun onnistumisen kannalta. Eihän niitä komeroita kukaan käy kurkkimassa. Mutta kaikkien näiden vuosien jälkeenkin jossain takaraivossa pieni ääni urputtaa, että maailma pitäisi saada valmiiksi aattoon mennessä. Mistähän sekin johtuu?

Taidan tänä vuonna kokeilla stressitöntä joulua. En tiedä miten hyvin siihen kykenen, mutta annetaan uudelle tavalle mahdollisuus. Se komero on kyllä raivattava jossain vaiheessa, mutta lienee tarpeetonta ottaa siitä stressiä ennen joulua. Sen sijaan täytyy tässä lähipäivinä hetki keskittyä, ja tehdä järkevä lista asioista, jotka oikeasti edistävät joulutunnelmaa tai ovat muuten ns. välttämättömiä. Esimerkiksi haluan lähettää pari joulukorttia vanhoille sukulaisille, yritän hankkia lahjat ennen aatonaattoa ja joulupöydän menu on sellainen asia, jonka suunnittelusta nautin aidosti. Ja niistä viime kesän lobelioista olisi nyt kyllä korkea aika päästä eroon.

Millaisia reseptejä teillä on stressittömään jouluun?

Shoppailua Arkijärjen tapaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meidän makuuhuone on pitkään kaivannut lisää valoa. Kattoon asennettiin jo muuttovaiheessa (siis useampi vuosi sitten) toisellekin lampulle paikka, mutta sopivia valaisimia ei ole löytynyt. Huoneessa on tähän asti roikkunut yksi kattovalaisin, todellinen perintökaunotar, jonka isovanhempani olivat hankkineet uuteen kotiinsa 50-luvulla. Lampun valo on kaunis ja pehmeä, mutta valitettavasti uusituista sähköistä huolimatta sen toimintakyky alkaa lähestyä loppuaan. Viidestä valosta yksi ei pala enää ollenkaan sen jälkeen, kun se poksahti pari viikkoa sitten. Koska makuuhuoneessa myös pukeudutaan ja meikataan, halusin sinne yhden lampun sijaan kaksi kunnon valoa.

Uusia lamppuja on etsitty hissukseen jo pari vuotta. Aina välillä on katseltu eri vaihtoehtoja huonekaluliikkeissä, ja selailtu netin valikoimaa. Silloin tällöin jokin kiva lamppu on tullut vastaan, mutta tähän saakka ne ovat aina olleet käytännössä eri näköisiä kuin kuvissa. Vuosi sitten olin jo niin pitkällä, että peräti ostin uuden lampun. Mutta sen kiinnittäminen kattoon osoittautui käytännössä mahdottomaksi, ja niinpä valaisin oli pakko palauttaa kauppaan.

Pari viikkoa sitten puoliso kyllästyi tilanteeseen ja ilmoitti, että nyt tehdään päätös ja hankita. Hän selasi netistä esiin kymmenkunta itseään miellyttävää vaihtoehtoa, ja esitteli ne minulle. Niistä muutama oli minusta hyviä, joten seuraavaksi piti mennä kauppan katsomaan niitä käytännössä. Pari vaihtoehtoa karsiutui pois heti alussa, koska havaitsin lamput sellaisiksi, että ne keräisivät pölyä valtavat määrät. Eräästä kuitenkin tykkäsin, ja kun se sopi myös puolisolle päätös oli tehty.

Koska ostan aina alennuksella jos mahdollista, piti liikkeeseen oleva alekuponki tietysti hyödyntää. Kuponki kourassa menimme vihdoin tekemään tilausta, kun puoliso päätti vielä viime hetkellä varmistaa myyjältä, miten lamppu kiinnitetään kattoon. Kävi ilmi, että hyvin hankalasti. Edellisestä huonosta kokemuksesta johtuen valinnan houkuttelevuus romahti välittömästi. Tämä johti siihen, että katse kohdistui tarjolla oleviin muihin lamppuihin. Ja kuin ihmeen kaupalla parin metrin päästä löytyi toinen varteenotettava ehdokas. Uudistuotantoon otettu klassikkovalaisin 40-luvulta. Lähempi tarkastelu osoitti, että se kiinnitettiin kattoon yksinkertaisesti ripustamalla se koukkuun. Ei poraamista, ei proppaamista eikä mitään kikkailua. Päätös vaihtui lennossa.

Moderni tyyli vaihtui siis vielä kymmenen vuotta varhaisempaan muotoiluun, kuin makuuhuoneen nykyinen valo. Alkuperäinen ajatus epäsymmetrisestä möllykästä muuttui täydelliseksi symmetriaksi, mutta myös uusi vaihtoehto on valkoista pyöreämuotoista lasia ilman turhia kommervenkkejä. Tykkään tuon ajan muotoilusta kovasti, joten klassikkovalaisin tuntui heti hyvältä idealta. Hinta pysyi käytännössä samana, toimitusaika jopa hieman nopeutui. Sen sijaan sillä on ratkaiseva merkitys, että tiedän kiinnittämisen olevan niin yksinkertaista, että selviän siitä ilman työkaluja. Alekupongilla saimme 15% edullisemman hinnan, ja uuden lampun tyyli miellytti meitä molempia kovasti, vaikka en enää muista, oliko tämä lopullinen valinta niiden kymmenen lampun joukossa, joista valintaa ruvettiin alunperin tekemään.

Halusin kuvata tämän prosessin, sillä se on täydellinen esimerkki siitä, miten meillä yleensä hankitaan uusia huonekaluja tai muita isompia ostoksia. Ensin asiaa harkitaan kaikessa rauhassa muutama vuosi, tutustutaan valikoimaan eikä hötkyillä yhtään. Sitten kun aika on kypsä, tehdään nopeasti ja tehokkaasti päätöksiä. Päätöksenteossa helppous ja käytännöllisyys ajavat muotoilun ohi, mutta tyylistä tinkimättä. Jos saa alennusta, niin aina vaan paranee. Oletukseni on, että hankinta kestää elämän loppuun asti. Mielestäni tämä on ihan realistinen odotus, ottaen huomioon että edellinen lamppu on palvellut nyt noin 60 vuotta.

Tilannepäivitys podcastin muodossa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Oli niin kiva saada se edellinen podcast julki, että tehtiin Katrin kanssa heti uusi. Tällä kertaa kyseessä on lyhyt, n. 20 min päivityspodcast edellisen maratonversion sijaan. Kerromme kuulumisia ja mistä asioista olemme olleet viime aikoina innostuneita.

Omalla kohdallani se tarkoittaa – yllätys yllätys – kirjoittamista, sillä olen oikeastaan viime pääsiäisestä lähtien kirjoittanut erittäin tavoitteellisesti tähän päivään asti. Sillä onkin ollut mielenkiintoisia vaikutuksia kodin siisteyteen ja muihin rutiineihin, ja ymmärrän tämän kokemuksen jälkeen huomattavasti paremmin kaikkia luovan työn tekijöiltä, joilta arki lähtee vähän lapasesta projektin ollessa hektisimmillään.

Katrin tilanne on suorastaan päinvastainen. Hän on onnistunut kehittämään arkeaan siten, että rutiinien ylläpitäminen on ollut paljon helpompaa kuin aikaisemmin. Katri kertoo mm. miten erityiset ruokavalinnat (tarkemmin sanottuna sienet) ja erityinen muistikirjamenetelmä, jota kutsutaan bullet journaliksi, on auttaneet häntä.

Totesimmekin podcastia äänittäessä, että kerrankin tilanne on päälaellaan: minulla on ollut rutiinit hukassa kun taas Katrilla ne ovat paljon paremmin hallinnassa kuin ennen. Kuunnelkaa lisää alta tai osoitteessa irtiturhasta.net. Mehän ollaan nyt niin vauhdissa näiden kanssa, että hyvällä tuurilla saadaan vielä yksi ennen joulua tehtyä.

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Täydellisyyttä kohti hiipien

Julkaistu , kirjoittanut
8

Meille tulee pian vieraita. Sellaisia, jotka eivät ole käyneet meillä aiemmin ja jotka ovat tunnettuja hyvästä maustaan ja kauniista kodistaan. Tunnustan, että koen pientä painetta tavoitella täydellisyyttä myös meillä.

Siivooja kävi eilen, joten voin olla melko varma siitä, että lattiat ovat puhtaat ja muutenkin yleissiisteys on kohdallaan. Mutta olen alkanut kiinnittää huomiota sellaisiin pieniin yksityiskohtiin, joihin en tässä syksyn aikana ole vilkaissutkaan. Olen miettinyt, mikä saa tietyt sisustusblogit ja -lehdet näyttämään niin täydellisiltä ja harkituilta. Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on yksityiskohdista. Mikään ei näytä keskeneräiseltä. Siis sillä tavalla keskeneräiseltä, kuten esimerkiksi meillä: lehtikori pursuu yli äyräiden, koska aika moni lehti on vielä kesken. Kaikilla tasoilla on jotain, koska parempaa paikkaa ei juuri sillä hetkellä ole löytynyt. Kirjahyllyn reunalle on kertynyt ihan järkyttävä kasa kaikkea epämääräistä sälää, joka odottaa siinä jotain. Korjaamista, siirtämistä, päätöksentekoa…

Olen päättänyt käydä yksi kerrallaan näiden täydellisyyden turmelevien epäkohtien kimppuun. Aloitin tyhjentämällä parvekkeen lattian roskista, ja koetan saada tänään kukkalaatikot tyhjennettyä. On muuten epäkiitollista hommaa tässä säässä, mutta priorisoin syyskuussa kirjoittamista, joten nyt sitten tyhjennetään kuihtuneita kesäkukkia räntäsateessa. Lehtikorin raivasin, lopputuloksena meni iso kassillinen paperikeräykseen ja nyt se korikin näyttää ihan tyylikkäältä taas. Makuuhuoneen sivupöydän raivasin myös, lähinnä piti vain palauttaa seikkailevat tavarat paikoilleen. Seuraavaksi pitää tyhjentää olohuoneesta erinäisiä tasoja: vitriinin päällinen, pianon kansi ja sivupöytä. Se on kumma, miten tyhjä taso näyttääkin aina paremmalta kuin sellainen, millä on pinoja. Vaikka ne olisi miten siistejä pinoja!

Pitäen edellisen mielessä, olen päättänyt naamioida kotimme täydelliseksi toimenpiteillä, jotka suoritetaan juuri ennen kuin vieraat tulevat. Vaihdetaan kaikki tekstiilit puhtaisiin, kiillotetaan hanat, siivotaan kaikki tiskit ja ruoat pois esiltä, tyhjennetään eteinen kengistä ja tehdään tilaa naulakkoon, laitetaan pöydälle kukkia. Jouluvalot päälle parvekkeelle ja viime hetken imurointi niissä huoneissa, joissa oleskellaan. Ovet kiinni niistä, joissa ei oleskella. Luulisin, että tällä reseptillä meilläkin näyttää yhden illan ajan tosi hienolta. Seuraavana päivänä täydellisyys onkin jo mennyttä, mutta silmänlumeeksihan se on tarkoitettukin.

Onko teillä hyviä kikkakolmosia niihin tilanteisiin, kun kotona pitäisi näyttää tosi hienolta?

Kuinka monta kiloa?

Julkaistu , kirjoittanut
6

Maanantain (21.11.16) Helsingin Sanomissa oli erittäin kiinnostava artikkeli tekstiilijätteestä. Jos tekstiilijätteen kohtalo on joskus mietityttänyt (ja ketäpä ei olisi), niin suosittelen tuohon artikkeliin tutustumista. Siinä mainitaan, että suomalainen heittää vuodessa pois keskimäärin 13 kiloa tekstiileitä. Määrä tuntuu aivan poskettomalta, mutta kun aloin miettiä tarkemmin, huomaan ettei se ehkä olekaan niin kaukaa haettua.

En ole pitänyt tarkkaa kirjaa siitä, kuinka paljon neljän hengen taloudesta on kuluneen vuoden aikana poistunut vaatteita ja liinavaatteita, mutta yritän muistella:

  • Kaksi pussilakanaa on viety Finnlaysonin keräykseen, yksi tavallinen ja yksi tuplaleveä (olivat rikki).
  • Kesällä myin sekä lahjoitin noin ikeakassillisen verran lastenvaatteita (liian pieniä, käytöstä poistuneita).
  • Omia vaatteitani olen myynyt muutamia kappaleita sekä lahjoittanut ystäville (itselle väärää kokoa tai mallia).
  • Viime viikolla vein aivan täyteen tungetun muovikassillisen lumppua Lindexin keräyslaatikkoon (loppuunkulutettuja vaatteita, ei enää käyttökelpoisia).
  • Keväällä lahjoitin saman verran vaatteita Fidalle (väärää kokoa, mallia tai ei enää itselle mieluisia).
  • Yksittäisiä vaatteita on käytetty loppuun riepuina (kulahtaneita yöasuja).

Väitän, että tuosta määrästä tulee helposti 13 kiloa täyteen, ja ylikin menee. Edelleen kotona odottaa lahjoitettavaksi meneviä vaatteita ainakin yksi kassillinen. Keittiön räsymatto alkoi purkaantua siinä määrin, että se olisi periaatteessa roskiskunnossa. En kuitenkaan laita sitä roskiin, vaan käytän sen loppuun ensi kesänä parvekkeen mattona. Kylpyhuoneen matto alkaa olla samassa jamassa, mutta en ole saanut aikaiseksi uusia sitä, joten se toimittaa virkaansa edelleen vaikka onkin vähän rikki.

Nuo yllämainitut vaatteet eivät tietenkään ole jätettä sanan varsinaisessa merkityksessä, lukuunottamatta noita roskiin heitettyjä riepuja. Onneksi suurimman osan on voinut kierrättää jollain tavalla järkeävästi. Joka tapauksessa kyse on tekstiileistä, joille ei enää ole käyttöä, ja jotka täytyy siis jollain tavalla poistaa. Vähemmän tiedostava olisi saattanut vain laittaa kaiken roskiin.

Minusta tuntuu, että tänä vuonna noita poistotekstiileitä on kertynyt enemmän kuin ennen siitä syystä, että olen aktiivisemmin karsinut omaa vaatekaappiani, ja sieltä on lähtenyt sellaisia vaatteita, joille ei ole ollut käyttöä moneen vuoteen. Mutta niin tai näin, kun yllä olevaa listaa rupeaa ynnäilemään, 13 kiloa ei tänä vuonna riitä meidän perheen vaatepoistoille. Tämä havainnollistaa sitä, että alunperin todella isolta tuntuva luku on käytännössä todellisuutta.

Tätä kirjoittaessa aloin miettiä, pitäisikö ensi vuonna punnita kaikki poistuneet tekstiilit. Siinä voisi jälleen tulla realismia siihen, miten paljon vaatteita on ja millainen kierto niihin liittyy. Ainakin harkitsen tätä! Mitä luulette, montako kiloa tekstiilejä on teidän kotoa poistunut viime vuonna?

Kaiken ei tarvitse olla esillä

Julkaistu , kirjoittanut
14

Päätin kirjoittaa aiheesta, joka on pidemmän aikaa häirinnyt minua. Tämä ajatus tulee usein vastaan erilaisten ammattijärjestäjien kommenteissa, mutta nousee myös säännöllisesti esille facebookin Konmari-ryhmässä, jota seurailen sivusta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, pitääkö kaikki itseä ilahduttavat kuvat tai muistoesineet olla jatkuvasti esillä omassa kodissa.

Se, että säilyttää kodissaan esineitä joista aidosti tykkää, ei tietenkään ole mikään Marie Kondon omaperäinen ajatus. Hän on vain osannut paketoida tuon idean hyvin. Samasta asiasta on puhuttu varmaan yhtä kauan kuin koteja on raivattu. Sen sijaan on kiinnostava kysymys, mitä niille kaikille ihanille tavaroille sitten pitäisi tehdä. Hyvin usein törmää näkemykseen, että aarteita ei pidä hautoa kaappien perukoilla, vaan ottaa käyttöön ja nauttia niistä. Tai että jos haluaa säästää vaikka vauvan pikkuruiset vaatteet, niin nekin pitäisi sitten laittaa jollain tavalla esille, vaikka kehyksiin. Logiikka menee niin, että jos ne potkuhousut ovat vain laatikossa vintillä, ne eivät ilahduta samassa mittakaavassa, kuin jos ne olisivat seinälle ripustettuina.

Sanon nyt suoraan että karsastan tällaista ajatusta suuresti. Ajatus kehystetyistä vauvanvaatteista meidän olohuoneen seinällä on aivan absurdi! Haluan seinilleni taidetta, en 56-senttisiä bodyja. Tuolla mainitsemallani listalla joku pohti, mitä tehdä omalle ylioppilaskuvalle, pitäisikö se kehystää ja laittaa seinälle vai säästää muuten? Aika moni puhui kehystämisen puolesta, ja kun joku ehdotti että voihan sen laittaa jonnekin laatikkoon säilöön, tuli tiukkaa palautetta että ei noin! Minulla on jossain oma ylioppilaskuva tallessa, mutta siinäpä jälleen kuva jota en todellakaan halua seinälleni. (Ja tähän kohtaan muistutus siitä, että tämä kanta edustaa henkilökohtaisia mieltymyksiäni. Jokaisella on vapaus ripustaa kotiinsa juuri mitä haluaa, eikä se kuulu muille.)

Vaikka en haluakaan katsella noita muistoesineitä päivittäin, haluan siitä huolimatta ehdottomasti säästää ja säilyttää niitä. Ne ovat tärkeä osa elämänhistoriaani, ja arvelen että myöhemmin myös jälkipolvet arvostavat noita pieniä pisaroita menneisyydestä. Taidan uida  kovasti vastavirtaan, kun olen sitä mieltä että nuo ja monet muutkin muistoesineet ilahduttavat olemassaolollaan, vaikka ne ovatkin katseilta piilossa. Tieto siitä että omistan ne, tuo minulle iloa.

En siis tuomitse kenenkään valintoja sen suhteen, mitä haluaa kodissaan pitää esillä. Kritisoin vain sitä, että nykyisin tulee helposti sellainen tunne, että minkään tavaran säästäminen vain säästämisen ilosta, olisi jotenkin epähyväksyttyä. Mutta olen eri mieltä. Säästäminen voi olla perusteltua ja järkevää, eikä tavaroiden arvoa vähennä se, että ne eivät ole päivittäin esillä.

Tässäkin on sävyeroja. Jos säästää esimerkiksi kauniita astioita vuodesta toiseen ottamatta niitä koskaan esille, ja käyttää sen sijaan kolhuisia ja rumia astioita vain noita hienoja säästääkseen, voi olla ihan paikallaan kyseenalaistaa tilanne. Jos kyseessä on selvä käyttöesine, jota säästellään tyhjänpanttina, olen samaa mieltä siitä, että käyttäminen voi hyvinkin olla parempi vaihtoehto. Mutta kun kyse on yksittäisistä muistoesineistä, joita ei ole tarkoituskaan enää koskaan käyttää (vrt. nuo vauvanvaatteet), niiden säilyttäminen muuten vaan on minusta aivan ok. Minusta ei pidä väkisin etsiä tapoja laittaa muistoja seinille, jos se ei tunnu omassa kodissa luontevalta.

Mitä mieltä te olette tästä trendistä? Onko teistä muistotavaroiden säilyttäminen vaikkapa laatikossa vintillä ihan ok?