Kävin eilen Helsingin Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa. Se oli mielenkiintoista, monella tasolla. Minulla oli takakontissa monta nyssykkää tavaroita. Enimmäkseen puolison vaatteita ja sitten yksi pussillinen omiani. Laitoin sinne mukaan ne kahdet kengät, joita viimeksi tuskailin. Taloudellista tappiota tuli, mutta olkoon se minulle opetukseksi siitä, että väärän kokoiset eivät muutu oikean kokoisiksi vaikka mikä olisi.
Kun haalin kotoa lähteviä tavaroita, kävi klassisesti. Otin poistokasasta yhdet housut talteen. En raatsinut laittaa niitä kuitenkaan pois. Sen sijaan toivon että ensi kesänä ne sittenkin mahtuvat minulle. Ei viisasta, ei rationaalista, mutta onneksi en ole koskaan väittänyt olevani täydellinen. Ja saattaa olla, että otin yhden mekonkin. Se oli niin ryppyinen, etten kehdannut laittaa sitä mukaan. Tuli muuten juuri mieleen, että voisin ottaa sen yöpaidaksi uudelleen käyttöön!
Kun kurvasin kierrätyskeskuksen pihaan, havaitsin, että minua itse asiassa hävetti hieman. Olen erittäin akuutisti tiedostanut ne valtaisat tavaravuoret, joiden parissa kierrätyskeskuskin yrittää taistella. Fakta, että keskiverto suomalainen heittää yli 10kg vaatteita roskiin on painunut tiukasti tietoisuuteeni. Ajattelin, että tässä minä nyt kannan omia kilojani – ei roskiin mutta kierrätyskeskukseen, mikä itselleni tarkoittaa melkein samaa asiaa. Periaatteessa käyttökelpoisia vaatteita, joita vain en tahdo enää pitää. Itse hankittuja. Itse hylättyjä. Kierrätyskeskus on viimeinen oljenkorsi, toivon että joku ne sieltä löytäisi itselleen. Sitten tulisi vähän parempi mieli ja omatunto.
Tunnetta vahvisti se, että työntekijät ottivat tavarat aivan superystävällisesti ja kiittäen vastaan. Iso varastohuone oli täynnä pussukoita ja nyssäköitä, joita muutama mies setvi ja availi pikkuhiljaa. Koko ajan paikalle ajoi lisää tavarantuojia. Vannon kautta kiven ja kannon, että yritän jatkossa käyttää vaatteeni riekaleiksi. Lahjoitusten näkeminen konkreettisesti on parasta shoppailunvastaista lääkettä.
Kävin myös kierrätyskaupassa. Ihmettelin etenkin astioiden hyvää kuntoa. Sieltä olisi todella saanut hyvin helposti ja halvalla täydellisen varustuksen keittiöön. Arabiaa, Kerman savea ja muita merkkejä, tietysti Ikeaa mukana myös. Hiukan kyllä hämmästelin, miksi Ikean kuohuviinilasista pyydettiin kokonainen euro, kun niitä saa uutena 6kpl suunnilleen samalla hinnalla. Tavaraa oli, kaikissa kategorioissa taulutelkkareista lähtien. Sitten sukelsin vaatepuolelle.
Myönnän, että odotukset olivat aika korkealla. Olin kuullut, kuinka kierrätyskeskuksesta löytyy pilkkahinnalla ties mitä aarteita. Mutta täytyy sanoa, että vaatteiden puolesta niitä ei tullut vastaan. Sen sijaan täyteen tungetut vaaterekit masensivat. Tänne ne meidänkin vaatteet päätyisivät. Useimmista vaatteista huomasi kyllä, miksi niistä oli luovuttu. Joko kunto tai kuosi olivat sellaisia, että käyttöä tuskin löytyy. Ehkä ahkerasti penkomalla sieltä olisi voinut jotain löytää, etenkin jos sattuisi olemaan hyvin varaton tai vaatteeton.
Minulle elämyksen aiheutti hallissa leijuva haju. Tiedättehän sellaisen käytettyjen vaatteiden hajun? Se oli vähän erilainen eri puolilla huonetta. Miedoin lastenvaatteiden kohdalla, pahin hattu- ja hanskanurkkauksessa. Tuo haju on yksi asia, joka karkottaa minut helposti pois käytettyjen vaatteiden luota. Yksittäisessä vaatteessa sitä tuskin huomaa, mutta kun koko halli on täyteen tungettu… Mietin, millainen määrä elettyä elämää siellä huoneessa leijui. Jotenkin huikea kokemus.
Hassua kyllä, tein kuitenkin kierrätyskeskuksesta löydön. Ostin kahdella eurolla pussillisen vanhanaikaisia lasikuulia. Sellaisia on nimittäin todella vaikea löytää kaupoista! Olen niitä etsinyt, eikä niitä tunnu olevan myynnissä missään. Mutta siellä niitä oli, juuri sellaisia kuin omassa lapsuudessani. Hypistelin myös pientä punaista liinaa, jonka joku oli sievästi käsin viimeistellyt reikäompeleella. Mutta lopulta jätin sen sinne, koska en keksinyt mihin olisin sen laittanut. Nyt vähän harmittaa, sellainen pieni kangaspala ei tilaa vie, ja se oli tosiaan sievä. Olisi sopinut vaikka joulupöytään kynttilänjalan alle.
Kierrätyskeskusvierailu oli terveellinen muistutus siitä, mitä tapahtuu kaikille niille tavaroille, joita emme enää halua. Niistä tulee röykkiöitä kierrätyskeskuksen seinustoille. Minulle tuli sellainen olo, että on itsepetosta ajatella, että suurin osa poistamistani tavaroista menisi jollekin tarvitsevalle. Osa ehkä menee, mutta tuskin kaikki. On siis entistä tärkeämpää miettiä huolellisesti, tarvitseeko jotain vai ei, ennen kuin hankkii. Tuntuu myös entistä vahvemmin siltä, että paras ja ekologisin vaihtoehto on käyttää vaatteet ja muut tavarat niin loppuun, että ne voi laittaa hyvällä omalla tunnolla roskiin. Tai sitten antaa ne suoraan ihmiselle, jonka tietää käyttävän niitä edelleen.
Millaisia kokemuksia teillä on kierrätyskeskuksista?
