Vaatekirjanpito vuodelle 2016

Nykyisin tuntuu olevan muotia pitää excel-taulukkoa vaateostoksistaan. Tämä kai jollain tavalla liittyy kohtuullistamiseen, project 333:een, säästäväisyyteen ja sen sellaiseen. Seuranta-aika on vuosi, ja joulu-tammikuussa blogiin kirjoitetaan raportti siitä, miten meni. Tämä on vähän hassua mielestäni, joskin on erittäin kiinnostavaa lukea niitä raportteja. Ja nyt minullakin on sellainen taulukko.

Viime vuonna meinasin jo aloittaa, mutta kun eri tahoilta ihmiset sanoivat että mitä hullua, miksi niin tekisit, jätin sitten aloittamatta. Tänä vuonna ei aio kertoa projektista kenellekään, joten saan listata ostoksiani kaikessa rauhassa. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että vähän hassua ja tavallaan tarpeetonta se on. Minulla ei ole taloudellista motiivia siinä mielessä, että en shoppaile yli varojeni, en ostele luottokortilla nettikaupoista yön pimeinä tunteina vaatteita joita en koskaan pidä, eikä ostaminen muutenkaan ole mikään ongelma (paitsi ehkä siinä mielessä että aliostajana voisin usein ostaa enemmänkin). Vaatekaappini ei ole ylitsepursuava. En aio asettaa itselleni budjettia, koska se ei ole tarpeen. Enkä ole mikään muotibloggaajakaan. Miksi siis vaivautua?

Siksi, että minua kiinnostaa. Oma mielikuvani on, että en ostele vaatteita juuri lainkaan. Oletan, että käytän vuodessa paljon vähemmän rahaa vaatteisiin kuin ihmiset keskimäärin. Minulla ei rehellisesti sanottua ole mitään mielikuvaa siitä, että olisin viime vuonna ostanut mitään vaatteita, paitsi pari urheiluvaatetta ja parit alusvaatteet. Järkeni kuitenkin sanoo, ettei se voi olla totta. Epäilen, että olen aika pahasti harhateillä näiden kuvitelmieni kanssa. Minua kiinnostaa selvittää, mikä on tilanne todellisuudessa.

Ja – kuinka ollakaan – kirjanpito on jo reilun kuukauden perusteella osoittanut, että olen sekä oikeassa että väärässä. Oikeassa siinä, että minulla on harhakuvitelmia. Väärässä siinä, että en muka osta paljon mitään enkä käytä yhtään rahaa. Lahjomaton kirjanpitoni nimittäin osoittaa, että olen vuoden 2016 aikana ostanut yhteensä kymmenen vaatekappaletta. Mukana on mm. korkeakorkoiset kesäsandaalit. Kymmenen vaatetta, ja nyt eletään viikolla 6! Tässä sen näkee, miten sujuvasti sitä unohtaa kaikenlaisia faktoja. Jos joku olisi kysynyt, kuinka paljon vaatteita olen tämän vuoden aikana ostanut, olisin sanonut että pari-kolme neuletta ja yhdet farkut. Kesäkengät eivät olisi sillä hetkellä käyneet muistin laitamillakaan.

Kirjanpidosta tulee mielenkiintoista ainakin itselleni. Merkitsen sinne vain vaatteen ja hinnan,  koska minua kiinnostaa eniten se, kuinka monta uutta vaatetta kaappiin vuoden aikana kertyy ja kuinka monta euroa niihin kului. Päätin samalla vaivalla pitää kirjaa siitä, kuinka paljon rahaa menee korjauksiin ja pesulaan, sekä kirjata ylös jos satun myymään jotain. Voisi ehkä olla järkevää listata myös ne vaatteet, jotka muuten vain poistuvat käytöstä ja koko kaapista. Sillä lailla saisi aika kattavan kuvan siitä, miten vaatteet liikkuvat vuoden aikana. En nyt mene vannomaan, mutta eiköhän tästä projektista kuulla täällä blogissakin pitkin vuotta.

Pidättekö te kirjaa vaatteista tai ostoksista? Onko teillä budjettia?

19 thoughts on “Vaatekirjanpito vuodelle 2016

  1. Ei ole tällaista kirjanpitoa enkä ole edes kuullutkaan. Mutta voisin kyllä mielenkiinnosta kokeillakin 🙂

  2. En ole minäkään osunut blogeihin, joissa vastaavaa olisi. Luen kyllä aina kiinnostuneena kaikkia tollasia juttuja jos eteen sattuu.

    Itse aloin vuoden alusta pitkän tauon jälkeen pitämään kirjaa ihan kaikista menoista ja tuloista. Kerään kaikki kuitit talteen ja kirjaan Exceliin, erittelen ruoat, herkut, asumiskulut, vakuutukset, autoilun, vaatteet, eläinten kulut jne jne jne. Tosi mielenkiintoista hommaa mielestäni ja kiva seurailla mihin ne rahat menee… hehheh. Tarkoitus olis tietenkin vähän hahmottaa mihin raha menee ja kenties jopa sitten vähän saada pienennettyä joitain kategorioita… esim ruokaan menee meidän perheeltä kaamean paljon rahaa (2 aikuista, kolme teiniä + eläimet 5kpl, tosin eläinten ruoat pääosin merkkaan sinne eläinten kuluihin).

    • Minusta on aina mielenkiintoista seurata omaa rahankäyttöään. Tässä tosin pätee se, että kun johonkin alkaa kiinnittää enemmän huomiota, alkaa tulla säästöä puolivahingossa. Nykyisin nettipankkini lajittelee ostot karkeasti oikeaan kategoriaan automaattisesti, ja sitä kautta pystyy jo melko hyvin seuraamaan.

  3. Kerrankin olen jossakin asiassa edelläkävijä. 🙂 Minulla on siis excelissä jo vuodesta 2009 asti vaate- ja kenkäostokset sekä erään harrastukseni materiaalihankinnat hintoineen. Lisäksi on vielä muut-osasto, jonne merkkaan astiat, kodintekstiilit ym. hankinnat. Kaikki ihan vain omaksi iloksi ja hyödyksi. Sieltä on näppärä tarkistaa vaikkapa milloin olen hankkinut jonkun asian. Muuten en todellakaan muistaisi. Olen sieltä sitten yliviivannut sellaiset jotka olen myynyt tai laittanut kiertoon. Jostakin blogista taisin tuolloin idean tällaiseen taulukkoon saada, itse en olisi keksinyt siihen alkaa.

    • Sullahan on aineistoa jo niin paljon, että pystyt vertailemaan vuositasolla. Ja pystyt katsomaan, miten monta vuotta jokin vaate kestää käyttöä.

  4. Olen parin vuoden ajan listannut ylös kaikki vaate- ja asusteostokset ja niihin kuluneen rahan. Tarkoituksena oli hillitä ostamista ja pienentää summaa (vaatekaappi pursuili melkolailla). Alkujärkytys oli kyllä kova, kun tajusin, kuinka paljon rahaa oli vaatteisiin uponnut! Listan pitäminen on kyllä auttanut laittamaan asian ruotuun ja kulutuksen kohtuulliseksi. Lisäksi pidän listaa laukuista, kengistä ja vaatteista, jotka omistan (poislukien koti-, liikunta ja mökkivaatteet). Kiertoon lähteviä en sentään ole jaksanut erikseen listailla, mutta näistä kahdesta listastakin saa hyvän kuvan vaatekaapin elämästä 🙂

    • Mielenkiintoista kuulla, että listan pitäminen on vaikuttanut kuluttamiseen. Tuo on kyllä terveellinen harrastus minkä tahansa hyödykkeen suhteen, jos tarkoituksena on hillitä rahankäyttöä.

  5. Pidän kirjaa tuloista ja menoista (vihkoon). Meillä on viikkobudjetti ja seuraan paljonko menee ruokaan, talouteen (pesuaineet ym.), turhaan (herkut ym.), bensaan ja viimeinen sarake on ”kaikki muu”. Yritämme pysyä viikkobudjetissa, mutta välillä tulee ylimääräisiä menoja eikä budjetin ylitys haittaa. Budjetin tarkoitus on pyrkiä säästämään rahaa ulkomaan matkoihin, lasten harrastuksiin, auton huoltoon ym. kalliimpiin menoihin. Aloittaessani budjetin pidon huomasin, että meillä meni ihan liikaa rahaa esim. herkkuihin ja ulkona kahvitteluun. Nostan viikkobudjetin verran rahaa käteisenä, koska rahan meno on helpompi tajuta käteisellä maksettaessa kuin kortilla. Toki käytämme myös korttia esim. auto on helpompi tankata korttia käyttäen. Rahaa menee myös huvituksiin, mutta nyt kohtuudella tuloihimme nähden. Tulojen ja menojen seuraaminen on järkeistänyt rahan käyttöä ja mietimme tarkemmin mihin oikeasti haluamme rahamme käyttää. Viime vuonna yritin erikseen seurata paljonko menee vaatteisiin koko perheellä, mutta sen seuraaminen unohtui jossain vaiheessa.

    • Tuon seuraamisen ylläpitämistä on kieltämättä vähän työlästä ylläpitää, etenkin jos kategorioita on paljon. Toisaalta käteisen käyttäminen on tehokas tapa rajoittaa ostamista. Silloin kun seurasin ruokamenojamme, nostin kuun alussa ruokarahat, ja käytin vain käteistä. Se havainnollisti erittäin hyvin, paljonko menee ja millä summalla pärjää.

  6. Ei mulla vaan Excel-taulukkoa ole, maailman simppelein tekstitiedosto riittää. Olisi mielenkiintoista ja hyödyllistä pitää listaa muistakin menoista, mutta sitä en ole saanut aikaiseksi. Ei mitään hajua esim. kuinka paljon perheemme käyttää rahaa ruokaan.

    • Menetelmä on vapaa, mutta tykkään excelistä kun siinä on se ruudut. Pysyy rahat ja muut kategoriat hyvin siististi erillään toisistaan, ja ohjelma laskee kokonaissummaa jatkuvasti.

      Minulla ei ole vaatteisiin käytetyistä rahoista oikein käsitystä, mutta ruokarahat tiedän aika tarkasti, koska tein pari vuotta sitten tällaisen samanlaisen harjoituksen ruokakaupan osalta.

  7. Oho, olen siis ollut muodikas jo useamman vuoden!

    Mulla on nimenomaan excel-taulukko, johon alan jo hyvissä ajoin vanhan vuoden puolella kirjata, mitä rytkyjä seuraavana vuonna olisi syytä hankkia vaatekaappiin. Eli jos totean vaikka jonkin lempivaatteeni loppuvuodesta kovin kuluneeksi, lisään vastaavan seuraavan vuoden taulukkoon. Samoin teen vaatekaapissani olevien selvien puutteiden kohdalla. Määritän myös kullekin vaatteelle maksimihinnan ja näiden perusteella teen sitten jonkinmoisen budjetin tulevalle vuodelle. Viime vuonna vaatebudjettini oli 800 euroa, ja käytin vaatteisiin (sisältää kengät ja urheiluvaatteet) n. 680 euroa, joista yli 400 euroa meni kenkiin.

    Toki teen vuoden aikana muutaman heräteostoksenkin, mutta enimmäkseen ostan vaatteita suunnitelman mukaan. En todellakaan ole mikään himoshoppailija, joten koen listan helpottavan elämää. Tiedän tarkkaan, mitä vaatekaapistani uupuu, ja toisaalta en sorru turhuuksiin, joita en tarvitse.

    Näitä on kyllä mielenkiintoista lukea. Ei ole tullut mieleen jakaa tätä omaa juttua blogissa, mutta ehkäpä teen jossain vaiheessa postauksen aiheesta.

    • Sulla on tuo homma jo astetta pidemmällä, koska teet suunnittelua noin hyvin. Se olisi kyllä fiksua, sillä itse muistan usein jälkikäteen, että mitä oikein olisin tarvinnut. Minä en nyt asettanut mitään budjettia, koska koin etten tarvitse sellaista, mutta kokonaiskuva kiinnostaa silti. Ehkä tämän vuoden jälkeen huomaan, että budjettikin olisi tarpeen 🙂

  8. Minä aloin reilu vuosi sitten kirjata kotini tavaraliikennettä ylös (ihan tavalliseen tekstitiedostoon). Kirjaan siis ylös ”poistot” ja ”lisäykset” eli myös lahjaksi saadut tavarat ja kierrätykseen menevät. Alkuperäinen tarkoitus oli tavarankarsimisprojektini seuraaminen, mutta sitten aloin kirjata ylös myös ostamieni tavaroiden hintoja sekä kirppiksillä myymistäni tavaroista saamiani summia. Ihan vain mielenkiinnosta oikeastaan. Olen mm. huomannut kuinka paljon rahaa säästää, jos ostaa vaatteita ja muita tavaroita käytettynä. Lisäksi listan pitäminen motivoi pitämään kotiin kertyvän tavaramäärän aisoissa. 🙂

    • Nämä listat on mielenkiintoinen aihe. Mun täytyy kirjoittaa tästä ihan oma postauksensa!

  9. Minä käytän Danske Bankin verkkopankkia. Jos maksaa lähes kaikki ostokset pankkikortilla niin verkkopankki niputtaa jo valmiiksi kaikki menot omien kohtien alle (kuten asuminen, viihde, jne). Citymarketit yms. ostokset lokeroituvat automaattisesti ruoka- ja päivittäistavarat (tai jotain sinnepäin). Tämä toimii minulla erittäin hyvin, kun vaatteet ja kengät ostan erikoisliikkeistä, mikäli niitä ostaa marketeista niin täytyisi käsin käydä tekemässä muutoksia (onnistuu sekin). Verkkopankissa menoja voi tarkastella eri näkökulmista eikä tarvitse itse tehdä mitään erillistä kirjanpitoa. Tietenkin, jos käyttää paljon käteistä rahaa niin tämä ei ihan toimi, mutta itse en käytä käteistä juurikaan.

    • Tuo on muuten hyvä, mutta ohjelma ei osaa erotella lastenvaatteita ja aikuisten vaatteita. Sen vuoksi minulla on suunnilleen käsitys viime vuoden vaatekuluista, mutta haluaisin täsmällisen summan. Erillinen kirjanpito myös havainnollistaa paremmin ostoksia. Tuo pankin systeemi on oikein hyvä sellaiseen yleisen tason tarkkailuun, mutta mielestäni excel tarjoaa tarkempaa tietoa.

  10. Vaatebudjettia en ole laatinut, mutta vuoden vaateostokset rajasin 12 kappaleeseen. Auttaa kummasti erottamaan hetken mieliteot todellisista tarpeista :D. Sama oli käytössä viime vuonna, silloin käytin loppujen lopuksi 11/12 ja niihinkin mahtui muutama ei ihan välttämätön hankinta. (Itse tehtyjä en laskenut mukaan näihin, joten rajaus motivoi myös kaivamaan ompelukoneen esille hyllystä!)

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.