Suuret joulukuusisäännöt

Suhtaudun harvoihin asioihin yhtä fanaattisesti kuin joulukuusen koristeluun. Siis oman joulukuusen koristeluun. Heti alussa on todettava, että koska itselläni on niin vahvat näkemykset millainen kuusen on oltava, ymmärrän erittäin hyvin, jos joku muu on ihan eri mieltä. Tämä intomielisyys aiheuttaa lähipiirissä lievää huvittuneisuutta, ja ihan syystäkin. Ajattelin jakaa samaa hupia teillekin. Tässä siis kattavat patenttiohjeeni, joita ei tarvitse noudattaa muuten, paitsi jos asuu meillä 🙂

Suuret joulukuusenkoristelusäännöt:

  1. Pallojen väri saa olla punainen, hopea tai kulta. Poikkeuksen tekevät isot, käsinmaalatut erikoispallot. Enemmän palloja on aina parempi kuin vähemmän palloja. Tosi paljon palloja on kaikista paras.
  2. Pallojen lisäksi kuuseen voi laittaa lasienkeleitä, kristallikoristeita ja lasilintuja, mutta vähemmän kuin palloja.
  3. Pallot ripustetaan kultalangalla. Muovikiinnikkeet ovat ehdottomasti kiellettyjä.
  4. Kynttilöitä on oltava minimissään kaksi sarjaa. Olen tosin harkinnut vielä kolmannen sarjen hankkimista. Eläviä kynttilöitä en uskaltaisi polttaa, vaikka monet sanovat niitä hyvin kauniiksi. Mutta haluan että kuusi säkenöi vuorokauden ympäri, joten elävä tuli ei käy. Kynttilät pitää yrittää saada kuuseen mahdollisimman tasaisesti ja pystyyn.
  5. Latvatähti on hopeinen tai kultainen. Elävä ruusu sallitaan myös.
  6. Pallot asetellaan mahdollisimman tasaisesti ympäri kuusta. Pitää olla tarkkana, ettei kaksi samanlaista palloa roiku samalla korkeudella vierekkäin. Pallot eivät saa nojata oksiin vaan niiden pitää riippua mahdollisimman vapaasti.
  7. Samaan oksaan vain yksi pallo, paitsi jos on kaksi eri pituista lankaa. Mitkään pallot eivät saa osua toisiinsa.
  8. Viimeisenä asetellaan pörheää hopealankaa, mutta se ei saa olla liian paksua. Lanka alkaa tähden juuresta latvasta, ja kiertää kuusta aaltoilevana spiraalina.
  9. Hopealanka ei saa mennä itsensä kanssa ristiin. Se asetellaan niin, ettei kahden langan saumakohtaa erota.
  10. Jos käytetään lisäksi helminauhaa, se laitetaan samoin kuin hopealanka.

Kun kuusi on koristeltu, alkaa hienosäätö. Yksittäisiä palloja siirrellään pitkin joulupyhiä paremmille paikoille, niin että viimeistään uuteen vuoteen mennessä kuusi on saavuttanut täydellisyyden. Lapsena, kun tarjolla ei ollut vielä viljeltyjä kuusia, pallojen asettelu oli äärimmäisen tarkkaa puuhaa, koska niillä naamioitiin kuusessa olevia tyhjiä koloja ja muita epäsymmetrisyyksiä. Nykyisin ainakin pääkaupunkiseudulla myydään etupäässä viljeltyjä kuusia, jotka ovat aina tuuheita ja tasaisia. Nykyisin naamioin hopealangalla niitä oksantynkiä, joita on jäänyt näkyviin kun kuusta on leikattu kasvattaessa.

Tämän vuoden kuusesta tuli varsin hyvä. Se on perinteitä noudattaen myös varmuuden vuoksi kiinnitetty seinään… saisikohan alennusmyynneistä uusia kuusenjalkoja?

Tämän vuoden kuusi

Tämän vuoden kuusi

Iloista ja rauhallista joulua kaikille lukijoille! Kiitos kaikista vuoden aikana tulleista kommenteista, ja etenkin lämpimistä ajatuksista nyt syksyn aikana. En pidä varsinaista joululomaa blogista, vaan postailen sitä mukaan kun aikaa ja ideoita ilmenee. Voikaa hyvin!

5 thoughts on “Suuret joulukuusisäännöt

  1. Hyvää joulua sullekin ja kiitos tästä blogista! Hyppäsin mukaan kesken vuoden mutta ole kyllä tykästynyt sun kirjoituksiin ja ajatuksiin, linkannut myös oman blogini syötteisiin jotta saan seurattua aina kun päivität.

    • Kiva kuulla että tyyli miellyttää 🙂 Mukavaa joulun aikaa sinullekin!

  2. Päivitysilmoitus: Kaksi jalkaa | Arkijärki

    • Ollos hyvä! Minusta minimalismi ja joulukuuset eivät sovi yhteen, joten nämä säännöt vähän heijastelevat sitäkin.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.