Lähtöpisteessä

Kun aloitin Koko koti kuntoon -projektin, siivosin ensimmäisenä jääkaapin ja muut ruokakaapit. Voin kertoa, että jääkaapin järjestys ei pysynyt täydellisenä koko syksyä. Tänään raivasin kaapin uudelleen. Tämä on olennainen jouluvalmistelu. Silloin nimittäin jääkaappi on yleensä muutaman päivän ajan täpösen täynnä, joten on turha säilytellä siellä ylimääräisiä jämäruokia. Inventaario on muutenkin paikallaan tässä vaiheessa, kun kaupat ovat vielä pari päivää auki ja täydennyksiä voi tehdä.

Meidän jääkaapissa oli hyllyille ilmaantunut myös erinäistä tahraa ja läiskää, joten pyyhin pinnat puhtaiksi. En tyhjentänyt kaappia kokonaan, mutta otin osan tavaroista hetkeksi ulos sisällön selvittelyä ja hyllyjen puhdistusta varten. Nyt kaappi on taas ojennuksessa: alimmassa laatikossa on vihannekset ja juurekset, alimmalla hyllyllä valmiit ruuat ja jämät sekä kananmunat, seuraavalla leivänpäälliset ja säilykkeet, toiseksi ylimmällä jugurtit, viilit ym maitotuotteet ja ylimmällä juomat ml. avaamattomat maitotölkit. Tämä järjestys hyödyntää jääkaapin lämpötilaeroja siten, että pilaantuvat eli valmiit ruuat ovat kylmimmässä ja juomat ylhäällä lämpimimmässä kohdassa.

Valitettavasti jouduin taas heittämään jonkin verran pilaantunutta ruokaa pois. Tämä on asia, jonka opettelu tuntuu olevan aivan mahdotonta. En tiedä millä saisin itseni motivoitua tsemppaamaan niin paljon, ettei esimerkiksi vihanneslaatikkoon ikinä unohtuisi mitään. Siis tiedän kyllä miten se käytännössä tehdään, mutta en tiedä millä saisin itseni toteuttamaan noita toimenpiteitä systemaattisesti läpi vuoden. Äh ja pöh, täytyy palata aiheeseen jälleen kerran ensi vuoden alussa.

Nyt jääkaappi on kuitenkin puhdas ja järjestyksessä, eikä siellä luuraa mitään epäilyttävää. Seuraavaksi täytyy vielä viedä tyhjät pullot kauppaan ja tyhjentää kaikki mahdolliset roskikset. Sain juuri isännöitsijältä muistutuksen, että myös roskakuskit ovat jouluna lomalla, joten roskiksia ei kannata tukkia suotta pyhien aikaan. Biojätteet tietenkin on vietävä, mutta kuivan sekajätteen viemistä suositeltiin hieman viivyttelemään, jos vain mahdollista.

2 thoughts on “Lähtöpisteessä

  1. Minä olen ottanut vihanneslaatikon kanssa uuden ajattelutavan käyttöön. Tämä johtuu juurikin tuosta että vaikka miten yrittäisi niin aina siellä on jotkut porkkanat homeessa ja unohdettuna.

    Siispä säilytän vihanneslaatikossa ketsupit, sinapit, limpparit ja vissyt yms. Nämä sietävät pidempiäkin aikoja unohdettuina, eivät niin välitä vaikka lämpötila ei olekaan viilein mahdollinen ja vievät yleensä aika paljon tilaa ja vihanneslaatikothan usein on aika suuriakin.

    • Mielenkiintoinen järjestely. Tykkään kyllä käyttää laatikkoa, koska se on niin sopivalla korkeudella. Mutta totta on, että syvään laatikkoon tuppaa hukkumaan kaikenlaista. Pitäisi vaan inventoida parin päivän välein.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.