Nykyisin on tyypillistä, että kun joku vähentää tavaroitaan, kirjat, levyt ja DVD:t ovat raivauslistan kärjessä. Miksi eivät olisi, onhan digitalisaatio tuonut valtavan määrän musiikkia ja muuta sisältöä helposti saataville, ja vieläpä suoraan puhelimeen, lukulaitteeseen tai muulle ruudulle. Kun kaiken kerran saa kätevästi kuukausimaksulla omalle koneelle, miksi säilytellä hyllytolkulla levykoteloita ynnä muuta? Onhan sille tilalle parempaakin käyttöä.
Mutta mietitään hetki. Digitaaliset palvelut ovat erittäin käteviä, mutta viime kädessä niistä päättää joku muu. Jos luopuu levyistään, antaa samalla vallan jollekin tuntemattomalle taholle määritellä, millaista musiikkia, millä hinnalla ja missä muodossa on mahdollista kuunnella. Esimerkiksi Spotify on erittäin hyvä palvelu, mutta vastikään edesmenneen Princen valtavaa tuotantoa sieltä on turha etsiä. Eikä ko. palvelu muutenkaan ole täydellinen. Sieltä ei löydy harvinaisempia levytyksiä, eikä aina suurimpia tähtiäkään. Esimerkiksi Beyoncen kovalla kohulla äskettäin julkaisema uusin levy ei ole kuunneltavissa.
Ongelma digitaalisissa palveluissa on se, että joku muu päättää, mitä niissä on. Äkkiä ajateltuna asia ei ehkä ole ongelma, mutta periaatteessa se mahdollistaa sensuurin. Joku muu pääsee vaikuttamaan siihen, millaista musiikkia kuuntelemme, mitkä kirjat ovat saatavillamme ja missä muodossa. Tällä hetkellä rajoituksia sanelee lähinnä kaupalliset intressit, mutta järjestelmä mahdollistaa rajoittamisen myös muilla perusteilla. En väitä että tämä olisi hirveän todennäköinen skenaario, mutta en myöskään täydellisesti luottaisi siihen, ettei sensuuri olisi koskaan mahdollista. Enkä sitä paitsi välitä antaa yhtään enempää päätösvaltaa markkinavoimillekaan, kiitoksia vain. Haluan itse päättää, mitä kuuntelen.
Entä taiteen ja kulttuurin käytettävyys? Välillä eksyy illuusioon, että joka paikassa on langaton verkko, joten mikäs tässä on ollessa. Vaan ei ole. Eivätkä laitteet ole ikuisia, eikä internetin jatkuva toiminta taattu. Pari vuotta sitten naapuri katkaisi remontin yhteydessä vahingossa meidän nettikaapelin. Olin muutaman päivän pimennossa ja meinasin jo siinä ajassa hepuloitua täysin. Jos ajattelen, että kaikki musiikki ja kirjallisuus olisi tuollaisen sattuman varassa, tuntisin oloni hyvin epämiellyttäväksi. Haluanko, että kaikki kuluttamani kulttuuri on sähkön ja internetin varassa? En.
Entä kirjat? Niitä karsiessa kannattaa muistaa, että vanhemmista kirjoista saattaa olla painos loppu. Tämä koskee myös klassikoita, joita ei välttämättä saa suomeksi juuri silloin kun haluaa. Kun kymmenkunta vuotta sitten etsin Jane Austenin kirjoja suomeksi, niitä ei ollut myynnissä. Nyt niitä jälleen saa, mutta tuolloin divarit ja kirjasto olivat ainoita vaihtoehtoja. Kirjat vievät tilaa, ja jos niitä ei lue, karsiminen on järkevää. Mutta itse luen tiettyjä kirjoja uudelleen ja uudelleen, enkä luovu paperiversioistani. Ne ovat käytössä kuluneita, mutta niiden lukemiseen ei tarvitse kuin riittävästi valoa.
Olen miettinyt asiaa niin, että sellainen taide ja kulttuuri, joka ei ole erityisen merkityksellistä, tai jonka käyttö on lähinnä viihteellistä, voi hyvin olla digitaalisessa muodossa. Mutta kun kyse on jostain itselle tärkeästä, vanhassa vara parempi. Omista satoja kirjoja ja levyjä, mutta en aio luopua niistä. En ota pienintäkään riskiä, ettei juuri tietty kappale tai kirja ole saatavillani juuri silloin kuin haluan. Ajatus siitä, että joku kasvoton taho saisi vapaasti päättää, mitä musiikkia saan kuunnella, on aivan sietämätön. Siksi en näistä levyistäni ja kirjoistani luovu.
Älkää ymmärtäkö tätä niin, että jotenkin inhoaisin näitä suoratoistopalveluita, päinvastoin. Pidän niistä kovasti, ne ovat mielestäni erittäin hyödyllisiä, ja hyödynnän niitä itsekin jatkuvasti. Kuuntelen musiikkia ja lataan äänikirjoja. En vain halua olla niistä riippuvainen. Jos lukeminen ei ole ykkösharrastus tai musiikki toimii pikemminkin tasaisena taustaäänenä, voi olla ihan hyvä ratkaisu siirtyä digitaaliseen muotoon. Minä vain olen tällainen konservatiivi, joka keräilee vanhoja kirjoja ja fiilistelee levynkansia.
Mitä mieltä olette? Onko joku vaihtanut kirjat ja levyt sähköisiksi, vai löytyykö kaltaisiani vanhan koulukunnan kannattajia?
Lisäisin tähän vielä elokuva-DVD:t. Minusta elokuvien suhteen tarjonta on huonohkö. Minulla on vähän elokuvia, mutta ne ovat minun mieleen, kun ne mahtuvat kirjahyllyyn,niin miksen säästäisi niitä? Olen viiden viimeisen vuoden aikana ostanut kai yhden uuden elokuvan, joten kokoelma tuskin kasvaa. Jotenkin uudet elokuvat eivät ole kolahtaneet siten, että haluaisin niitä katsoa uudelleen.
Musiikkini löydän netistä halutessani, mutta ymmärrän niitä jotka haluavat pitää levynsä fyysisenä kokoelmana.
Kirjoissa taas vähän riippuu: tietokirjallisuus vanhenee aika nopeasti, joten se on minusta ihan ok sähköisessä muodossa tai toisessa. Ja suuri osa tutkimuskirjallisuudesta on sekä sähköisesti että e-versiona.
Kaunokirjallisuuden klassikot tuskin vanhenevat koskaan, joten niistä en luovu. Tosin ajattelin lukea niitä vähän tarpeen mukaan karsien. En näe syytä säilyttää eismerkiksi kaikkia dekkareita enää. Ainakaan oli tärkeää lukea esim.Maria Langia ruotsiksi.
Muuttoa varsin karsin enimäkseen dekkareita ja vanhentunutta tietokirjallisuutta pois.
Kun koko päivän työkseen tuijottaa näyttöä, niin vapaa-aikana haluan lukea kirjoja paperilta.Minulla on lisäksi epilepsiataipumus sekä migreeni, joten siksikin vapaa-ajan lukemiset on hyvä olla paperila.
Mutta minä menen nyt lukemaan…
Äh. tulipas sinne paljon virheitä. Ei uskoisi, että oikoluin viime viikolla painoon menevää tekstiä. Toivottavasti selvän saa.
Joo, olen kanssasi suunnilleen samaa mieltä kaikesta. Kirjoissa on paljon sellaista, mistä voi luopua, ja minkä saa kyllä hankittua uudelleenkin jos tarve tulee, mutta myös paljon kertakäyttöistä. Jotakin Agatha Christietä ei todella tarvitse omistaa, kirjastosta löytyy varmasti.
Elokuvia koskee samat jutut, mutta en niistä kirjoittanut koska ne eivät ole itselleni niin tärkeä taidemuoto. Jokunen DVD meillä on, ja osasta voisin luopua, osan taas halua säilyttää.
Tuosta puuttui se omaehtoinen, helpoin, vähiten tilaa vievä vaihtoehto: omavalintaiset musiikkitiedostot tietokoneella.
Ne eivät ole riippuvaisia nettiyhteydestä, eivätkä ne voi naarmuuntua kuten cd:t. Ne ovat saatavilla yhtä rajoittamattomasti kuin mikä tahansa omassa omistuksessa oleva musiikki. Käytössä musiikkitiedostot ovat ilmaisia, ja alkuperäiset hankintakulut ovat toki olemassa cd-levyissäkin – jotka voi muuten siirtää itsekin digitaalisiksi. (Sähköähän tarvittaisiin joka tapauksessa musiikin toistoon, vaikka formaatti olisi cd-levy musiikkitiedoston sijaan.)
Minulla ei ole edes välineitä cd- (tai dvd-)levyjen toistamiseen. Uudessa koneessakaan ei ole enää levyasemaa.
Olet oikeassa, mutta jos on sattunut ostamaan paljon levyjä aikana, jolloin ei vielä ollut mahdollista ladata musiikkia suoraan koneelle, on aika työlästä ruveta muuntamaan sitä kaikkea digimuotoon.
Itse asiassa ei ole. Yleensä kyse on sen tason jutusta kuin ”levy sisään, yksi hiiren klikkaus” ja tietokone itsessään tekee loput, ja levy on digitoitu koneelle (levyn tiedot kone hakee yleensä netistä). Jos levyjä on paljon ne voi laittaa vaikka pino kerrallaan koneen viereen ja aina ohi mennessään laittaa seuraavan levyn sisään, tai jos kone ei ole jatkuvasti päällä ottaa hommakseen laittaa vaikka 10 levyä päivässä.
Kovaksi työksi sanoisin ennemmin sitä, kun digitoi itse nauhoittamiaan dvd-levyjä. Siinä sitä riittikin säätöä (sananmukaisesti, siis asetuksissa) vaikkei levyjä ollut kuin ehkä 10! Mutta fiilis sen urakan valmistuttua oli loistava. Eikä tarvitse enää pelätä että levyt vaurioituisivat, sisällöstähän on varmuuskopiot kuten kaikesta digitaalisesta.
Tietenkään kaikille ei sovi samat metodit, eikä tarvitsekaan sopia :).
Minulle tämä vaan on ainoa järkiratkaisu, koska läppäri on ainoa omistamani väline millä voin katsoa ohjelmia ja sillä kuuntelen myös musiikkini. Säilytettävän sälän vähentyminen on toki suuri plussa (sekä erilaisten soittimien että levypinojen poistuttua), samoin kuin se ettei tarvitse huolehtia niiden levyjen ja laitteiden toimintakunnosta.
Olen itse myös kirjallisuuden, musiikin ja elokuvien suhteen fyysisen, kädessäpidettävän muodon kannattaja. Tykkään omistaa levymuodossa ne elokuvat ja musiikit, jotka ovat minulle tärkeitä ja joihin liittyy tietty fiilis tai muisto omasta elämäsnvaiheesta. Lisäksi olen niitä ihmisiä, jotka tykkäävät lukea työmatkalla junassa ja on paljon kivempaa sujauttaa laukkuun kirja, kuin tuhlata puhelimesta akku kokonaan. Kindleä tms lukulaitetta en tahdo hankkia lainkaan ainakaan lähitulevaisuudessa.
Suoratoistopalvelut ja muut ovat erinomaisia kyllä ja spotify löytyy minultakin. Sieltä ei kuitenkaan löydy kaikkia suosikkiartistejani tai sitten siellä on vain murto-osa heidän tuotannostaan.
Internet on hieno ja kaikkea, mutta kuten sinäkin totesit, ikinä ei oikein voi luottaa siihen, että kaikki tällä hetkellä tarjolla oleva olisi tarjolla vielä huomennakin. Otetaan vaikka netflix, jossa tarjontaa on ihan kivasti jo. Tänään sieltä löytyy se ihana elokuva, josta tykkään, mutta huomenna se ei välttämättä ole siellä enää. Nehän tekee tosi paljon sitä, että pitävät leffoja tai sarjoja jonkun aikaa katsottavissa ja poistavat ne sitten sieltä taas pois. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus silloin, kun jollain muulla taholla on kaikki langat ja päätäntävalta palvelussa, johon joutuu itse luottamaan ja nojaamaan.
Ai en tiennytkään tuota Netflixistä! Äärimmäisen ärsyttävää! Tosin oma makuni on sen verran ”nörttihenkinen”, että omia suosikkejani ei sieltä löydy. Eipä silti, ei mulla nykyisin olisi mitään aikaa katsoakaan 🙂
Minäkin tykkään lukea kirjat kirjoina, mutta ei se tarkoita sitä, että minulla olisi hyllymetereittäin kirjoja kotona. Haen kirjastosta luettavani, ja jos jotain tiettyä tärkeää ei ole saatavilla, harkitsen sen ostamista joko sähköisenä tai sidottuna esim. ulkomailta tilaten. Ostettuja kirjoja ei ole mikään pakko pitää itsellään, ne voi antaa tai myydä eteenpäin seuraavalle. Tai pitää itse, jos aikoo palata niihin myöhemmin. Ei kukaan kiellä pitämästä tärkeitä kirjoja itsellään. Karsimisohjeiden pointti lienee juuri se, että jos on hirveästi kirjoja, joita ei ole koskaan lukenut eikä koskaan aio lukea, niistä ei välttämättä kannata pitää kiinni. Moni myös tuntuu kuvittelevan, että kirjoja pitää omistaa, jos haluaa mieltää itsensä yhtään fiksuksi ja kultturelliksi, mikä ei sekään pidä paikkaansa. Kirjojen omistaminen ja niiden lukeminen ei ole yksi ja sama asia.
Muusikkona haluaisin kommentoida noita CD-levyjä. CD:t eivät ole erityisen hyvä tapa säilöä musiikkia ylipäätään. Musiikki on CD:llä digitaalisessa muodossa ja voi siis kadota periaatteessa koska vain, puhumattakaan siitä, että levy todennäköisesti naarmuttuu tai muuten vioittuu jossain vaiheessa. Internet ja tietokoneet mahdollistavat musiikin kopioimisen, jakamisen ja tallentamisen niin, että se säilyy esimerkiksi pilvipalvelussa tai kovalevyllä niin kauan kuin sähköä piisaa. Yllä jo todettiin, että äänentoistolaitteet tarvitsevat nekin sähköä. Laitteet ja elektroniikka voivat hajota, mutta mikäpä tässä maailmassa olisi ikuista.
Kuluttajan valinnanvapaus on aina jossain määrin illuusiota, mutta sanoisin, että nykyään kulttuurituotteissa on paljon enemmän valinnan varaa kuin ennen vanhaan. Sähköisen jakamisen ansiosta on mahdollista päästä käsiksi sellaiseen musiikkiin, johon ei olisi CD-, kasetti- tai LP-aikana törmännytkään. Mainitsemiesi suurten markkinavetoisten palveluiden lisäksi on kanavia, joihin muusikot voivat itse jakaa musiikkiaan (esim. soundcloud, myös youtubesta löytyy paljon musiikkia, jota ei spotifyssa ole). On sitten ihan muusikosta kiinni, mitä kautta antaa kuulijoiden kuunnella musiikkiaan. CD-tarjonta ei ole tavallisesta kuluttajasta kiinni yhtään sen enempää kuin suoratoistopalveluiden tarjonta, vaan tietyt levyt ovat heti ja helposti saatavilla ja loput pitää jostain etsiä itse. Harvinaisen tai marginaalisen musiikin etsimiseen internet on melkein pakollinen väline.
Äänitteet ovat joka tapauksessa lähtökohtaisesti markkinointia varten, ja niistä muusikko saa vain pienen tuoton jos ollenkaan. Paras tapa kuluttaa musiikkia onkin kuunnella live-esityksiä, joista muusikko saa suurimmat tulonsa ja jotka ovat aina autenttisempia kuin mikään äänite (kuolleen artistin kohdalla pitää tietysti vain tyytyä äänityksiin tai cover-versioihin). Eihän siitä jää käteen fyysistä kopiota, mutta ehkä se ei olekaan kulttuurin, taiteen tai viihteen tarkoitus.
Tuosta viimeisestä olen aivan samaa mieltä kanssasi! Ehdottomasti musiikki on parhaimmillaan elävänä esityksenä, genrestä riippumatta. Ja siinä hienointa on juuri se ainutkertaisuus, mitä vaan voi tapahtua. Eikä sitä tunnelmaa pysty tallenteelta samalla tavalla kokemaan kuin paikan päällä.
Joo, kyllähän sitä ovat yrittäneet rajoittaa myös lainsäädäntö Suomessa, vai onko Lex Karpela täysin tuntematon?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lex_Karpela
Käsittääkseni tuo on tehnyt jokaisen Linux-koneen Suomessa laittomaksi, mutta ei paljoa puristele.
Eli siis kaikenainen musiikin kuuntelu ja leffojen katselu on laitonta, jos käyttää ”tehokasta suojauksenpurkua”…
Nimimerkki ”Iloinen Lainrikkoja Jo Vuodesta 2005”
Täytyy vähentää kommentointia, tää oli siis kolmas viesti tähän hommaan, ja kaikki oli lyhyitä…
Mulla ei ole kommentoinnin rajoitusta, kunhan pysyttelee asiallisena 🙂
Komppaan Iitua, myöskin muusikkona, että CD ei ole välttämättä kestävä formaatti, tiedot voi kadota siinä missä kasetiltakin. Toisaalta tietoni voi olla vanhentunutta ja tekniikka kehittyy.
Minäkin oon huolissani valinnanvapauden menetyksen vaarasta. Lähinnä se koskee kirjoja. Valtiohan kirjastotoiminnastakin viime kädessä päättää, joten valikoima on alttiina politikoinnin seurauksille. Ei nykyisessä tilanteessa tietenkään, mutta joskus niin voi olla.
Muistan, kuinka joskus järkytyin, kun tajusin kirjakauppojen toimintaperiaatteen. Uusia kirjoja vinot pinot, vain muutamaa vaihtoehtoa tarjolla ja niitäkin hirvittävät määrät kuin perunaa markettien laareissa. Ei suinkaan mitään omaa lempparia, Austenia tai Montgomeryä, sieltä silloin löytynyt. Silloin olin lapsi tai nuori, nykyään onneksi tajuan markkinakoneistoa paremmin ja tajuan etsiä aarteita muualta.
Olen joskus havahtunut tuohon samaan asiaan kirjakauppojen toimintaperiaatteesta. Kun asuin Jenkeissä, ihastuin siihen kirjojen valikoimaan, ja siihen miten yhtä kirjaa saattoi olla yksi tai kaksi kappaletta myynnissä. Sehän riittää minulle, en tarvitse kuin sen yhden.