Digiroinasta eroon – näin teet tilaa sähköpostiin ja someen

Olen käyttänyt kuluneella viikolla paljon aikaa siihen, että olen organisoinut, suunnitellut ja valmistellut alkavaa kevättä. En tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta olen miettinyt muulla tavalla, millaista haluaisin elämäni olevan, mihin haluan käyttää aikaa ja mihin en. Etenkin jälkimmäisestä näkökulmasta on hyötyä. Usein sitä miettii vain, mitä kaikkea haluaisi lisää, mutta ei aina niinkään sitä, mitä haluaisi pois tai vähemmän. Minä haluan mm. vähemmän mainoksia ja ylipäätään häiriötekijöitä, joten olenkin nyt alkuvuodesta karsinut runsaasti digiasioita.

Myyjä haluaa sähköpostiosoitteesi

Nykyisin kaikki, jotka myyvät jotain, haluavat sähköpostiosoitteesi. Se johtuu siitä, että henkilökohtainen markkinointi on paljon tehokkaampaa kuin yleiset mainokset. Jos saat omalla nimellä kohdistetun markkinointiviestin, on huomattavasti todennäköistä, että luet ja kenties reagoit jollain tavalla. Myyjän viesti menee paremmin perille. Sen vuoksi lähes kaikki palveluntarjoajat houkuttelevat asiakkaita nettisivuillaan jollain ilmaisella asialla, jonka saat sähköpostiisi, kun vain annat osoitteen. Isoilla firmoilla se on yleensä alennus seuraavasta ostoksesta, yksityisyrittäjät puolestaan tarjoavat muistilistoja, e-kirjoja, vinkkipaketteja ynnä muuta helposti sähköisesti lähetettävää. Joka kerran, kun sähköpostiosoitteensa antaa, antaa myös luvan lähettää myöhemmin muutakin markkinointipostia, eli käytännössä päädyt aina lähettäjän sähköpostilistalle. Näin uutiskirjeitä alkaa kertyä kuin huomaamatta, kunnes niitä tulee lukuisia päivässä.

Minäkin olen tilaillut näitä kaikenlaisia ilmaisia juttua vuosien varrella ja haalinut aleprosentteja, jotka valitettavasti ovat kertakäyttöisiä.  Tämän vuoden alusta lähtien olen kuitenkin jokaisen markkinointikirjeen kohdalla miettinyt, ilahduttaako se minua, tai tuoko se mitään tärkeää uutta tietoa. Lähes sataprosenttisesti vastaus on ollut ei. Niinpä olen klikkaillut itseni pois jo ainakin kymmeneltä listalta. Joukossa on niin bloggaajia, siivoustarvikeliikkeitä kuin liikuntapalvelujakin. Tammikuu on erinomainen aika tehdä tämä, sillä vuoden alussa aktivoituvat aivan kaikki, ja uutiskirjeitä tipahtelee tiuhaan tahtiin.

Puhelinmyynnin esto on helppo tehdä

Tein myös uudelleen ns. ”puhelin-robinsonin”. Tämä käsittämätön nimi tarkoittaa sitä, että ihminen voi estää sen, ettei saa suoramyyntipuheluja. Kielto on voimassa kolme vuotta kerrallaan, jonka jälkeen se pitää uusia. Tämä on helppoa: soita numeroon 0600 13404 ma-pe klo 8-18. Numerossa vastaa automaatti, joka kysyy haluatko tehdä suoramyyntikiellon. Vastaa puhelimeen selkeästi KYLLÄ, ja homma on hoidettu. Aikaa tähän menee alle minuutti.

Minulla on ollut kielto voimassa, ja sen loppumisen kyllä huomasi. Aloin saada useamman myyntipuhelun viikossa, ja kun kerran kysyin, miksi juuri minulle soitetaan, myyjä vastasi että ”no kun se on tässä järjestelmässä”. Enää en ole järjestelmässä, ja saan nauttia siitä, ettei kukaan yritä kaupata minulle puhelimessa mitään. Lisää tietoa palvelusta saa täältä. Samalla sivulla on tietoa myös paperisen suorapostin kieltämisestä.

Sosiaalisen median karsiminen

Samaan kriittiseen tapaan olen käynyt läpi myös sosiaalisessa mediassa seuraamiani juttuja. Facebook-ryhmiä, instagram-tilejä ynnä muita seurattavia kertyy kuin huomaamatta. Olen itse liittynyt moniin ryhmiin joskus monta vuotta sitten, kun jokin asia on kiinnostanut. Mutta kun elämäntilanne muuttuu, moni näistä ryhmistä on käynyt tarpeettomaksi. Lopulta huomaa seuraavansa asioita ja ihmisiä, jotka eivät enää tuota mitään sen kummempaa iloa. Siksi olen haravoinut myös ryhmiä joihin kuulun, ja poistunut kokonaan muutamalta, sekä piilottanut näkymästä sellaisia, joita en välitä seurata aktiivisesti, mutta joita pidän muuten vielä hyödyllisinä.

Instagramista pidän, vaikka aluneperäin epäilin koko median tarpeellisuutta. Mutta myös sen sisältöä kannattaa raivata ajoittain. Varsinkin julkisuuden henkilöt, yritykset ynnä muut ”epäpersoonalliset” tilit ovat sellaisia, että jos sisältö ei kiinnosta, on helppo klikata itsensä pois seuraamasta. Joskus seuraamisen lopettaminen kokonaan voi kuitenkin olla sosiaalisesti vaikeaa. Ihmiset tulkitsevat helposti, että jos joku lopettaa sosiaalisen mediakanavani seuraamisen, hänellä täytyy olla jotain minua vastaan. Näissä tilanteissa voi tyytyä siihen, että vain mykistää epätoivotun kanavan. Näennäeisesti seuraa edelleen, mutta päivitykset eivät näy omalla ruudulla, eikä vastapuoli saa koskaan tietää. Tätä menetelmää olen käyttänyt myös, ja sekin toimii.

Olemme sellaisen informaatiopommituksen kohteena joka tapauksessa, että ainakin omalta osaltani tämä harjoitus on ollut erittäin tarpeellinen ja tervetullut. En halua kuormittua sellaisista asioista, jotka eivät oikeasti ole minulle tärkeitä. Diginurkkia on onneksi aika helppo raivata, sillä usein se onnistuu yhdellä tai kahdella klikkauksella.

Kuka muu raivaa sähköisesti?

Kuka saa päättää puolestasi?

Nykyisin on tyypillistä, että kun joku vähentää tavaroitaan, kirjat, levyt ja DVD:t ovat raivauslistan kärjessä. Miksi eivät olisi, onhan digitalisaatio tuonut valtavan määrän musiikkia ja muuta sisältöä helposti saataville, ja vieläpä suoraan puhelimeen, lukulaitteeseen tai muulle ruudulle. Kun kaiken kerran saa kätevästi kuukausimaksulla omalle koneelle, miksi säilytellä hyllytolkulla levykoteloita ynnä muuta? Onhan sille tilalle parempaakin käyttöä.

Mutta mietitään hetki. Digitaaliset palvelut ovat erittäin käteviä, mutta viime kädessä niistä päättää joku muu. Jos luopuu levyistään, antaa samalla vallan jollekin tuntemattomalle taholle määritellä, millaista musiikkia, millä hinnalla ja missä muodossa on mahdollista kuunnella. Esimerkiksi Spotify on erittäin hyvä palvelu, mutta vastikään edesmenneen Princen valtavaa tuotantoa sieltä on turha etsiä. Eikä ko. palvelu muutenkaan ole täydellinen. Sieltä ei löydy harvinaisempia levytyksiä, eikä aina suurimpia tähtiäkään. Esimerkiksi Beyoncen kovalla kohulla äskettäin julkaisema uusin levy ei ole kuunneltavissa.

Ongelma digitaalisissa palveluissa on se, että joku muu päättää, mitä niissä on. Äkkiä ajateltuna asia ei ehkä ole ongelma, mutta periaatteessa se mahdollistaa sensuurin. Joku muu pääsee vaikuttamaan siihen, millaista musiikkia kuuntelemme, mitkä kirjat ovat saatavillamme ja missä muodossa. Tällä hetkellä rajoituksia sanelee lähinnä kaupalliset intressit, mutta järjestelmä mahdollistaa rajoittamisen myös muilla perusteilla. En väitä että tämä olisi hirveän todennäköinen skenaario, mutta en myöskään täydellisesti luottaisi siihen, ettei sensuuri olisi koskaan mahdollista. Enkä sitä paitsi välitä antaa yhtään enempää päätösvaltaa markkinavoimillekaan, kiitoksia vain. Haluan itse päättää, mitä kuuntelen.

Entä taiteen ja kulttuurin käytettävyys? Välillä eksyy illuusioon, että joka paikassa on langaton verkko, joten mikäs tässä on ollessa. Vaan ei ole. Eivätkä laitteet ole ikuisia, eikä internetin jatkuva toiminta taattu. Pari vuotta sitten naapuri katkaisi remontin yhteydessä vahingossa meidän nettikaapelin. Olin muutaman päivän pimennossa ja meinasin jo siinä ajassa hepuloitua täysin. Jos ajattelen, että kaikki musiikki ja kirjallisuus olisi tuollaisen sattuman varassa, tuntisin oloni hyvin epämiellyttäväksi. Haluanko, että kaikki kuluttamani kulttuuri on sähkön ja internetin varassa? En.

Entä kirjat? Niitä karsiessa kannattaa muistaa, että vanhemmista kirjoista saattaa olla painos loppu. Tämä koskee myös klassikoita, joita ei välttämättä saa suomeksi juuri silloin kun haluaa. Kun kymmenkunta vuotta sitten etsin Jane Austenin kirjoja suomeksi, niitä ei ollut myynnissä. Nyt niitä jälleen saa, mutta tuolloin divarit ja kirjasto olivat ainoita vaihtoehtoja. Kirjat vievät tilaa, ja jos niitä ei lue, karsiminen on järkevää. Mutta itse luen tiettyjä kirjoja uudelleen ja uudelleen, enkä luovu paperiversioistani. Ne ovat käytössä kuluneita, mutta niiden lukemiseen ei tarvitse kuin riittävästi valoa.

Olen miettinyt asiaa niin, että sellainen taide ja kulttuuri, joka ei ole erityisen merkityksellistä, tai jonka käyttö on lähinnä viihteellistä, voi hyvin olla digitaalisessa muodossa. Mutta kun kyse on jostain itselle tärkeästä, vanhassa vara parempi. Omista satoja kirjoja ja levyjä, mutta en aio luopua niistä. En ota pienintäkään riskiä, ettei juuri tietty kappale tai kirja ole saatavillani juuri silloin kuin haluan. Ajatus siitä, että joku kasvoton taho saisi vapaasti päättää, mitä musiikkia saan kuunnella, on aivan sietämätön. Siksi en näistä levyistäni ja kirjoistani luovu.

Älkää ymmärtäkö tätä niin, että jotenkin inhoaisin näitä suoratoistopalveluita, päinvastoin. Pidän niistä kovasti, ne ovat mielestäni erittäin hyödyllisiä, ja hyödynnän niitä itsekin jatkuvasti. Kuuntelen musiikkia ja lataan äänikirjoja. En vain halua olla niistä riippuvainen. Jos lukeminen ei ole ykkösharrastus tai musiikki toimii pikemminkin tasaisena taustaäänenä, voi olla ihan hyvä ratkaisu siirtyä digitaaliseen muotoon. Minä vain olen tällainen konservatiivi, joka keräilee vanhoja kirjoja ja fiilistelee levynkansia.

Mitä mieltä olette? Onko joku vaihtanut kirjat ja levyt sähköisiksi, vai löytyykö kaltaisiani vanhan koulukunnan kannattajia?