Luovuin jokin aikaa sitten tavarasta, jonka olin saanut lahjaksi melkein 20 vuotta sitten. Joskus 90-luvun alkupuolella olin yläasteella. Ostimme kaverini kanssa toisillemme joululahjaksi kynsilakat Seppälästä. Menimme yhdessä kauppaan, valitsimme omat värimme ja sen jälkeen vaihdoimme pulloja. Kumpikin meni kotiinsa ja paketoi lahjan, ja sitten jouluaattona ”löysimme” omamme lahjapaketeista. Kaverini valitsi synkistä synkimmän viininpunaisen, omani taas oli hilelakka, jossa hopean seassa uiskenteli sinisiä ja punaisia hippuja. Se oli ehdottomasti makeinta, mitä tuolloin osasin kuvitella. Nyt harmittaa, etten ottanut kuvaa pullosta, mutta kuvitelkaa sellaista aika rumaa ysärikimallusta, ja olette lähellä totuutta.
Uskollisesti olin kuljettanut tuota pientä lasipulloa mukanani muutosta toiseen, ja kirjaimellisesti vuosikymmeneltä toiselle. Lakan aktiivikäyttö oli (onneksi) loppunut jo varmaan 15 vuotta sitten, mutta koska pullo ei ollut aivan lopussa, en ollut heittänyt sitä pois. Niinpä se majaili muiden meikkien ja lakkojen joukossa vuodesta toiseen, ilman että kyseenalaisten sen olemassa oloa mitenkään. Vasta tänä vuonna (!) aloin miettiä, miksi oikeastaan säilytin lähes kuivunutta kynsilakkaa, jota en tosissani kuvitellut edes käyttäväni. Erityistä tunnearvoa pulloon ei liittynyt. Muisto ostohetkestä on oikein mukava, mutta en tarvitse pulloa pitääkseni sen mielessä. Ystäväni tuskin laittaisi välejä poikki, jos heitän pois itse valitsemani kynsilakan, jonka arvo ostohetkelläkään ei tainnut olla nykyistä kahta euroa suurempi. Oikeastaan ei ollut mitään muuta syytä kuin tapa ja tottumus.
Heitin pullon pois, enkä saanut siitä omantunnontuskia. Sen sijaan ihmettelin, miksi en aiemmin ollut tehnyt samaa. Yksi turha kynsilakka ei kaaosta aiheuta, mutta tajusin sen myötä, miten paljon on sellaista tavaraa, johon on vain tottunut. Tarpeeksi monta samanlaista, ja pian tärkeätkin tavarat hukkuvat yhdentekevien joukkoon.
Loppukanetiksi todettakoon, että huomenna on luvassa kuvamateriaalia. Tein jokseenkin epämiellyttävän löydön keittiön kuivakaapista. Olen lykännyt tilanteen ottamista haltuun jo monta päivää, vedoten lähinnä heikkoon fyysiseen kuntoon. Nyt ei siihenkään voi enää vedota, joten asialle on pakko tehdä jotain. Paitsi ettei huvita, koska juttu kuuluu vähän samaan sarjaan kuin tämä homma. Inspiraatiota odotellessa…
Vau, en olisi arvannut että kynsilakka säilyy noin kauan enää edes juoksevana. Tai sitten se oli sitkeämpää tekoa kuin nykyiset. 🙂
Sellaista kysyisin, että miten hävitit kynsilakkapurkin? Onko lakka ongelmajätettä?
Tämä oli hyvä kysymys. Itse asiassa en edes ajatellut asiaa, kun nakkasin putelin roskikseen. Se meni siis sekajätteen joukkoon, sillä lasi ja muovi olivat niitä, joita ei voi kierrättää. Tämän kysymyksen myötä vähän selvitin asiaa, ja kynsilakka on kai periaatteessa ongelmajätettä. Tosin törmäsin myös ohjeeseen, että pienet määrät voi laitaa sekajätteen sekaan. Tässä tapauksessa lakkaa oli pohjalla vajaa teelusikallinen, joten tuskin kovin suurta ympäristörikosta sain tuolla aikaiseksi. Eli helpoimmalla pääsee, kun käyttää lakkansa loppuun asti ja heittää vasta tyhjän pullon roskiin. Ongelmajätettä sormiin… ihana ajatus 😉