Käytin eilen kolme tuntia siihen, että korjasin rannekoruni. 
Tässä näkyy koko projekti sen ollessa puolessa välissä. Nuo mustat langat ovat kuminauhaa. Vanha kuminauha oli kuolettunut tuollaiseksi löperöksi ja puolet pidemmäksi alkuperäisestä. Jokainen helmirivi piti uusia niin, että vanha kuminauha otetaan pois ja helmet pujotetaan uuteen, ja lopuksi solmitaan päät. Sitten piti vielä piilottaa ne solmitut päät jotenkin. Valkoinen purkinkansi on tuossa siksi, etteivät pikkuiset helmet pääse karkuun. Nuo mustat pisteet tuossa taka-alalla ovat puolestaan uutta kuminauhaa. Se oli nimittäin aavistuksen liian paksua, joten pujottelu ei aina ollut ihan helppoa. Siksi kuminauhan päätä piti vähän väliä siistiä leikkaamalla.
Lopulta sain korun korjatuksi, mutta aikaa siihen meni. Tässä havainnollistui jälleen kerran, miten omaisuudesta huolehtiminen vie aikaa ja muitakin resursseja. Kuminauha maksoi pari-kolme euroa, joten rahaa ei tähän kulunut, mutta työaikaa kyllä. Ellei kyseessä olisi ollut lempikoruni, olisin ehkä saattanut tyytyä viskaamaan sen roskiin. Korjaaminen ei ollut vaikeaa siinä mielessä, että siinä olisi pitänyt hirveästi vaivata päätänsä, mutta erittäin työlästä ja siksi hidasta.
Olen silti iloinen, että tähän urakkaan rupesin. Minulla on muitankin korjausta odottavia juttuja, jotka pitäisi vain yksi kerrallaan ottaa käsittelyyn. Tämä yksi onnistunut projekti rohkaisee tarttumaan niihinkin. Voisi ottaa vaikka yhden per viikko tavoitteeksi. Jonossa on lisää rikkinäisiä koruja, korjausta odottavia vaatteita, leluja ja koko joukko palaneita lamppuja jotka pitäisi vaihtaa. Jotenkin näitä kaikkia tulee lykänneeksi, kun ei viitsisi nähdä pientä vaivaa, eikä se epämukavuus ole kriittistä. Plafodin kahdella palavalla lampulla tulee toimeen, vaikka tietysti kolmella valaisisi kirkkaammin. Onko siellä muita, jotka lykkäävät kaikkea pientä fiksaamista?
Kyllä toisinaan lykkään korjaamista. Kun on reikä villasukissa ja kaapissa viisi muuta paria, ei paikkaamisella ole mikään kiire. Toisaalta nyt on myös housun haaroissa reikä, joka pitää paikata pikimmiten, koska minulla ei ole useita ylimääräisiä housuja ja reikä vain laajenee käytössä ja pesussa. Riippuu siis tosi paljon tavaran tärkeydestä ja siitä, kuinka monta ylimääräistä kappaletta samaa tavaraa omistaa, kuinka pian korjaaminen tosiaan tapahtuu.
Olen huomannut, että mitä vähemmän tavaroita minulla on, sen tarkemmin pidän niistä vähistä huolta. Käytön estävät tai käytössä pahenevat viat tulevat korjatuiksi paljon nopeammin kuin ennen, eikä mitään jää kuukausitolkulla odottamaan inspiraatiota. Paikattavaa on myös kaiken kaikkiaan enemmän nyt, kun en heti osta uutta vähän risaisen tilalle vaan todellakin päätän pitkittää esineen käyttöikää mahdollisimman paljon paikkaamalla, liimaamalla tai muuten fiksaamalla.
Sen sijaan sellaiset viat, jotka eivät mitenkään häiritse esineen käyttöä, jäävät helposti odottamaan hamaa tulevaisuutta. En ole esimerkiksi vieläkään saanut paikkamaalattua muutossa kolhun saanutta ruokapöydän kulmaa. Muutosta on jo kohta puolitoista vuotta…
Samaa syndroomaa on siis ilmassa muuallakin. Vertaistuki tuntuu aina hyvältä 🙂 Uuden asunnon klassikkokohde lienee lattialistat. Tiedän taloja, joissa ne on kiinnitetty siinä vaiheessa, kun uudet asukkaat ovat jo tulossa.
Minullakin tuppaavat pienet fiksattavat ryppäytymään ja jäämään roikkumaan. Tosin sitten kun vaan saan aikaan, teen kerralla monta juttua kuntoon.
Nytkin tuolla odottaa taas monta pientä projektia vuoroaan, kun minä taas odottelen korjausinspiraatiota. Onneksi minulla on yksi selkeä paikka korjausta odottaville tavaroille sekä vaatteille ja viimeistelyä odottaville käsitöille, niin eivät loju ympäriinsä. 🙂
Tuo oma paikka on muuten olennainen juttu! Minulla on yksi kori komerossa kaikenlaisia rikkinäisiä varten, mutta en ole laittanut sinne vaatteita tai koruja. Mutta nillekin pitäisi varmaan olla oma paikka jossain.
Just nämä pienet, mutta tylsät hommat jäävät tekemättä. Välillä hermostun itseeni, ja teen kertarysäyksellä kaikki roikkuvat hommat pois. Sitten taas alan kasaamaan niitä, kun en millään saa aikaiseksi..
Vähän sama juttu täälläkin. Se yksi hoidettu homma saa jotenkin vauhtia koko juttuun ja sitten niitä jaksaa hoitaa monta peräjälkeen. Onhan näitä hienoja viisauksia, että ”hoida asia heti, jos siihen ei mene minuuttia kauempaa” mutta harvoinpa sitä jaksaa niin toimia.