Lueskelin viime viikolla kirjakaupassa uutta Loistava Järjestys -kirjaa, jonka kirjoittaja Mira Ahjoniemi pitää mm. suosittua Konmari-facebookryhmää. Vaikka en ehtinytkään lukea kirjaa kannesta kanteen (olen kirjaston varausjonossa), niin mielestäni kirjassa on selvästi minimalistinen lähestymistapa tavaroiden suhteen. Ymmärsin kirjan filosofian niin, että kaikki mahdollinen ylimääräinen kannattaa kodista poistaa. Tämä koskee myös käyttötavaroita. Mira kehottaa mm. luopumaan vieraspyyhkeistä. En mene tässä yhteydessä pyyheasiaan sen syvällisemmin (vaikka aion kyllä kirjoittaa tästä myöhemmin), mutta uskaltaisin väittää, että tässä on kyse länsisuomalaisesta ajattelusta, joka tällaiselle karjalaisia juuria omaavalle ihmiselle on vierasta.
Eräs yksityiskohta kuitenkin pisti silmään. Mira sanoo, ettei vessapaperia lukuunottamatta ole tarpeen varautua siihen, että mikään käyttötavara loppuisi. Tämä tarkoittanee hammastahnaa, tiskiainetta, sampoota, käsisaippuaa tai muuta käytössä kuluvaa ainetta, jota länsimainen ihminen on tottunut päivittäin käyttämään. Ajatus menee käsittääkseni niin, että kaikkien noiden tarpeiden vähenemisen huomaa kyllä ajoissa, ja sitten voi ostaa uuden kun tuote on loppu. Tai jos jokin loppuu eikä varakappaletta ole, ei se haittaa. Pari päivää tulee toimeen ilman ihan hyvin.
Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Minulla nimittäin on aina varakappale odottamassa vähän kaikesta. Se johtuu siitä, että inhoan kaikkea säätämistä sydämeni pohjasta. Haluan että arki rullaa ilman töyssyjä, en halua paniikissa etsiä deodoranttia tai hiuslakkaa juuri silloin kun niitä kipeimmin kaivattaisiin. Vielä pahempi skenaario on se, että havaitsen jonkin olevan lopussa juuri silloin, kun en mitenkään ehdi kauppaan hakemaan uutta. Tuollainen tilanne saa aikaan stressireaktion, joskus jopa suhteettoman suuren asian vakavuuteen nähden. Se johtuu siitä, että olen kai aika tarkka sen suhteen, millaisia tuotteita haluan käyttää.
Tästä näkökulmasta ajatellen filosofia, että ilmankin pärjää, kutittelee aivojani mukavasti. Olisiko mahdollista, että ei vain välittäisi siitä, että hammastahna loppui juuri, eikä uutta ole? Särkylääke? Erinäiset hygieniatuotteet…? Täytyy sanoa, että vaikka ajatus on hauska, en pysty tuollaiseen joustavuuteen. Keksin tältä istumalta lukuisia tuotteita, joita ilman en vain kertakaikkiaan halua olla. Päinvastoin, haluan olla aivan varma siitä, että esimerkiksi noita edellämainittuja löytyy kodista 100% varmuudella, olipa tilanne mikä tahansa. En halua stressata, haluan olla huoleton. Haluan olla varautunut kaikkeen, ja usein olenkin.
Kääntäisinkin asian toisin päin: mitä haittaa varakappaleista on? Tietenkin on tarpeetonta hamstrata kymmentä purkkia sampoota tai saippuaa, mutta useimmissa kodeissa on tilaa ylimääräiselle hammastahnatuubille tai tiskiaineelle. Minulle varakappale tarkoittaa vapautta hankkia uusi tuote silloin kuin se itselleni parhaiten sopii, ja usein vielä alennuksella. Jos jättää uuden hankkimisen viime tippaan, ei voi olla kovin nirso, vaan täytyy tyytyä siihen, mitä lähikaupan valikoimista löytyy. Tai sitten täytyy tosiaan osata tulla toimeen ilman siihen asti, kun on asiaa siihen kauppaan, josta juuri haluttua tuotetta saa. Varakappale edustaa mielenrauhaa, ja sille olen aivan valmis raivaamaan tilaa kaapeissani.
Tästä voikin päätellä, että Tavarataidot ja Loistava järjestys ovat varsin erilaisia kirjoja. Meidän näkökulmamme ovat välillä suorastaan vastakkaiset, vaikka tavoite on kummallakin sama – saada kodin tavarakaaos hallintaan. Luulisin, että molemmille löytyy oma lukijakuntansa.
Kuulutteko te varatavaroiden vai minimalismin kannattajiin?
