Ruokarutiinien ravistelua

Julkaistu , kirjoittanut
27

Tämän postauksen tarkoitus on oikeastaan selvittää itselleni omia ajatuksia. Olen loman aikana pohdiskellut meidän arkiruokailua, joka on näköjään aihe jota säännöllisesti tuskailen. Haluaisin syödä terveellisemmin, enemmän kasviksia, satokautta noudatellen ja niin eespäin. Eikä meillä huonosti syödä nytkään, mutta ainahan voi parantaa. Vielä tärkeämpää on se, että ennakoin syksyä ja sen yleistä rasittavuutta, enkä haluaisi päätyä siihen, että suunnittelun puutteessa arkiruokailu alkaa tarkoittaa pelkkää pastaa.

Niinpä on aika palata vanhan kunnon Ruokajärkiprojektin pariin. Se tarkoittaa ruokasuunnittelua. Katselin juuri noita vanhoja ruokalistoja (jotka löytyvät tuosta yläpalkista edelleen) sillä silmällä, mitä kaikkea silloin laitoinkaan, kun vähän jaksoin asiaan keskittyä. Tänä syksynä aion viedä suunnittelun astetta pidemmälle ja keskittyä muihinkin asioihin kuin pelkästään siihen, että jotain ruokaa tulee laitettua.

Päätin tehdä viikkosuunnittelun nyt niin, että vakioin tietyt viikonpäivät tietyille ruuille. Yritän huolehtia siitä, että kerran viikossa on kasvispäivä ja 1-2 kalapäivää. Yritän saada hivutettua sen puoli kiloa kasviksia jokaiseen päivään, vaikka siinä on kyllä iso tavoite. Suunnittelun avulla yritän myös puuttua ruokajätteen määrään. Olen huomannut, että se on meillä paras tapa minimoida pilaantuvien ruokien määrää, sillä minä en ole kovin hyvä improvisoimaan jääkaapin jämistä herkkuaterioita. Sen sijaan olen hyvä suunnittelemaan ja sitten toteuttamaan suunnitelmani. Viimeisenä tavoitteena on pakastimen täydentäminen siten, että meillä on valmista tai lähes valmista ruokaa viikoksi. Tiedän, että viimeistään marraskuussa aletaan taas sairastella, ja siinä vaiheessa vähentää stressiä jos syömisestä ei tarvitse huolehtia.

Käytännössä viikko voisi näyttää tältä:

MA: Kasvisruokapäivä. Kevyt aloitus viikkoon, koska jos joskus herkutellaan ja juhlitaan, niin viikonloppuisin. Ajatuksena on, että sunnuntaina käydään sen verran kaupassa, että maanantai selvitään sillä.

TI: Kalapäivä. Tiistaina on tarkoitus käydä isommin kaupassa ja/tai mahdollisesti kauppahallissa, ja ostaa ruuat perjantaihin saakka. Olen alkanut harkita, josko rupeaisin aktiivisesti käyttämään ruokakaupan kotiinkuljetusta. Tilaisin kerralla viikon maidot ja viilit, ja välttyisin samalla jatkuvalta kaupassa ramppaamiselta.

KE: Tavallinen ruokapäivä, lihaa/kalaa/kasvista fiiliksen mukaan

TO: Tavallinen ruokapäivä

PE: Jonkinlainen laatikkoruoka tms. esim. jauhelihasta, kanasta tai muusta valmiiksipakatusta ruoasta. Tämä siksi, että tiistaina olisi mahdollisuus ostaa jotain, joka säilyy perjantaihin asti, ja sitten tehdä se perjantaina. Mutta jos tiistaina ostaa tuoretta kalaa, se pitää laittaa heti.

Viikonloppu: Koska en ole yksin vastuussa viikonlopun ruuista, en halua suunnitella niitä sen tarkemmin. Paitsi ehkä lauantain lounas voisi olla kätevä olla valmiina.

Tämä systeemi maksimoisi rutiinit ja niistä saatavat hyödyt, ja vähentäisi todella paljon arkeen liittyvää stressiä. Paperilla näyttää hyvältä mutta käytännön toteutuksesta ei tietenkään ole mitään havaintoa vielä. Näen tässä kuitenkin paljon etuja: ruoanvalmistuksen ajattelemiseen käytetty aika vähintäänkin puolittuisi, ravitsemukselliset tavoitteet olisi helpompi saavuttaa, kaupassa käymisen voisi minimoida ja sivutuotteena säästyisi sekä ruokajätettä että mahdollisesti jopa rahaakin. Mitä mieltä olette? Onko liian kunnianhimoinen tavoite, vai voisiko tämä toimia? Millaisia ruokarutiineja teillä on?

Pyykkikoneen täyttämisestä

Julkaistu , kirjoittanut
32

Oikeasti, voiko mielenkiintoisempaa otsikkoa enää keksiä?! Mutta varaan itselleni oikeuden kirjoittaa tässä blogissa vain asioista, jotka mielestäni kuuluvat arkijärjen piiriin ja oletan lukijoiden jo tietävän mitä täällä voi odottaa lukevansa. Pahoitteluni, jos tämä postaus on mielestäsi tylsyyden huipentuma. Mutta olen ainakin varoittanut.

Asiaan siis. Aina välillä kuulee argumentteja isomman tai yhtenäisemmän vaatevaraston puolesta, koska silloin ei joudu pesemään vajaita koneellisia. Olen mietiskellyt että siinä on muuten hatara perustelu. Miten iso ympäristörikos on vajaan koneellisen peseminen? Mitä sillä vajaalla ylipäätään tarkoitetaan? Sitä paitsi käytetäänhän konetta tyhjänäkin silloin, kun se pitää puhdistaa. Em. logiikalla koneen käyttäminen tyhjänä ja vielä kuumalla ohjelmalla on kertakaikkisen vastuutonta.

Meillä homma toimii näin: liinavaatekoneelliset ovat lähes aina täynnä, koska lakanat ja pyyhkeet nyt ylipäätään vievät paljon tilaa. Vaatteet lajittelen tekstiilit neljään ryhmään värin perusteella: valkoiset, mustat, kirjavat ja punaiset. Useimmiten kone tulee täyteen tai lähes täyteen, mutta arvatkaa mitä – pesen myös vajaita. Vajaa tarkoittaa sitä, että rumpu on noin puolillaan. Välillä on tilanteita, jolloin jotkin tietyt vaatteet pitää saada puhtaiksi, vaikkei saman väristä pyykkiä olekaan vielä kertynyt isoa määrää. Joskus taas varaudun siihen, että matkalta tullessa pyykkikori täyttyy äkkiä ääriään myöten, jolloin ennen lähtöä pesen korin mahdollisimman tyhjäksi.

En jostain syystä tunne tästä toiminnasta minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Luonnollisesti pyrin aina täyttämään koneen optimaalisesti, kun se vain on mahdollista Enkä tietenkään laita konetta päälle pestäkseni vain yhden tai kaksi vaatetta. Paitsi tietenkin silloin, kun pesen tai huuhtelen ja linkoan esimerkiksi villavaatteita. Niitä on harvoin pesussa paria kolmea enempää. Usein käytän pienten koneellisten kanssa lyhennettyä ohjelmaa. Mutta en todellakaan jätä vaatteita pesemättä sen takia, ettei kone tule ääriään myöten täyteen.

Ilman minkäänlaista faktatietoa asiasta kuvittelen, että vajaa koneellinen silloin tällöin kuluttaa joka tapauksessa vähemmän energiaa ja vettä, kuin kokonaan uuden vaatteen valmistaminen. Siksi isomman vaatemäärän hankkiminen tähän pyykkiargumenttiin nojaten on höpsöä. Kokemukseni mukaan tuo yllämainittu värijaottelu on myös ihan riittävä. Ainoastaan punaiset värjäävät siinä määrin, että niiden pesu erillään tuntuu järkevältä. Vaaleanvihreät, -keltaiset ja -siniset voi hyvin pestä yhdessä. Jos epäilen värjäytymistä, heitän mukaan muutaman värinkerääjän tai pesen ensimmäiset kerrat erillään. Summa summarum – jos pääsääntöisesti pesee suunnilleen täysiä koneellisia, puolitäysi kierros silloin tällöin ei ole maata kaatavaa.

Onko teitä pyykkikapinallisia muitakin?

Viikon vinkit: vaatekierrätystä, 112 ja leivontahygieniaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tässä Sitran nettisivuilla julkaistussa blogikirjoituksessa on kiinnostavia näkökulmia tekstiilikierrätykseen, vaikka mitään viisasten kiveä ei jutussa tarjotakaan ja kirjoittaja hieman jaarittelee. Kuitenkin: tutkimusten mukaan suomalaiset ovat kiinnostuneita kestävästä kehityksestä, ekologisuudesta ynnä muusta. Mutta ideologia muuttuu harvoin ostopäätökseksi, jos vaate on kalliimpi kuin vastaava ”tavallinen”. Jos siis kuluttajia ei saada tekemään järkeviä päätöksiä ostopäässä, täytyisi vaatteiden loppusijoitusta kehittää merkittävästi eteenpäin. Jutussa mainitaan, että myös loppusijoitukseen pitäisi saada tunnekokemus mukaan, jotta ihmiset olisivat motivoituneempia kierrättämään.

Juhannuksen tienoilla linkkasin tänne 112-sovelluksesta. Nyt sovellusta on kehitetty eteenpäin ja heikkouksia parannettu.

Paha kakku -blogissa listattiin jo toukokuussa kattavasti keittiö- ja leivontahygienian aakkosia. Linkki tulee pari kuukautta jäljessä, mutta asia on edelleen täysin ajankohtaista. Olen tämän tekstin perusteella ottanut tavaksi vaihtaa uuden tiskirätin joka päivä. Aiemmin ajattelin että se on vähän tuhlausta, ja että kyllä se sama rätti nyt ainakin viikon ajan menee, mutta olen tullut toisiin aatoksiin. Käytän siis niitä sellaisia wettex-tyyppisiä liinoja, joita voi pestä ja käyttää uudestaan.

Kosmetiikkapäivitys ja uusia suosikkeja

Julkaistu , kirjoittanut
7

En ole pitkiin aikoihin kertoillut mitään kosmetiikkajuttuja, joten laitetaan aiheesta nyt vaihteeksi lyhyt päivitys vaatejuttujen perään. Taannoisen jämäprojektin jäljiltä erinäiset pullonpohjat ovat hyvin pysyneet aisoissa. Käytäntöni on se, että en aloita uutta ennen kuin vanha loppuu. En myöskään jemmaile ylimääräisiä houkutuksia missään, vaan pääsääntöisesti ostan esimerkiksi uuden sampoon tai suihkusaippuan vasta sitten, kun edellistä on selvästi alle neljäsosa jäljellä. Näytepussukoista olen myös pysytellyt erossa parhaani mukaan. Joskus olen saanut näytteitä, ja yritän muistaa käyttää niitä, enkä säästellä turhaan.

Olen myös ostanut uutta kosmetiikkaa. Sokoksen alessa innostuin, ja ostin elämäni ensimmäiset kuivasampoot. Tavoilleni uskollisena ostin tietenkin halvinta mitä vastaan tuli, eli Herbinaa. Mutta sitten ostin ymmärtääkseni vähän ”hienompaa” merkkiä (Batiste) matkakoon samasta tuotteesta. Molemmat maksoivat pari-kolme euroa, mikä on mielestäni käypä hinta kokeiluun tulevasta tuotteesta. Jos en noista tykkääkään, niin taloudellinen menetys ei ole suuri.

Muistatteko, kun laiton kallista kasvovettä suihkepulloon? No, nyt siellä on halpaa kasvovettä. Samaisesta alesta bongasin Herbinan ruusukasvoveden, joka vaikutti incin perusteella olevan käypää kamaa. Ostin tuon 4,5€ maksaneen putelin ja tyhjensin siitä heti osan vanhaan sumutepulloon. Tykkäilen tästä tuotteesta tällä tavalla käytettynä kovasti, ja hinta-laatusuhde on todellakin kohdillaan.

Kun viimeksi kirjoitin luonnonkosmetiikasta, tykkäilin EkoPharmasta ja Dr.Hauschkasta. Nyt olen päässyt kokeilemaan Estelle & Thildiä, ja kuinka ollakaan, lähes kaikki kasvojenhoitoon tarkoitetut tuotteet ovat nykyisin ko. merkkiä. Erityisen ihastunut olen sarjan seerumeihin, jota käytän säännöllisesti aamuin illoin. En ole tehnyt mitään radikaaleja muutoksia elämäntapoihin, mutta iho on paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Olen siis tehnyt sen johtopäätöksen, että nämä tuotteet todella sopivat iholleni. EkoPharmassa ei ole mitään vikaa ja olisi kiva tukea suomalaista merkkiä, mutta koska sarjaa myydään vain kauneushoitoloissa (tai ainakaan en ole törmännyt niihin muualla), niiden hankkiminen on turhan hankalaa. Dr. Hauschkaan verrattuna Estelle & Thild on miellyttävämmän tuoksuinen  ja jotenkin helpommin lähestyttävä. Vierastin aina Dr. Hauschkan ideologiaa biodynaamisine viljelyineen.

Kosmetiikkaosastolla tilanne on siis varsin hyvällä mallilla. Tuotteita on sopivasti ja olen löytänyt itselleni hyvät vahtoehdot. On muuten hirveän tyydyttävää huomata, että on löytänyt itselleen sopivan sarjan tai rutiinin. Siitä tulee sellainen mukavan rauhallinen olo, että nyt on homma hanskassa. Se vähentää päätöksentekoa ja valintoja merkittävästi, ja se taas helpottaa elämää, kun tietää mitä esimerkiksi kaupasta haluaa, eikä tarvitse ihmetellä satojen vaihtoehtojen keskellä.

Vaate- ja väripohdintoja loman jälkeen

Julkaistu , kirjoittanut
13

Vaatevarastoni pääsi pitkästä aikaa kunnon koetukselle heinäkuun aikana. Normiarjessa nimittäin pärjää farkuilla ja säästä riippuen t-paidalla tai neuleella erinomaisesti, eikä niiden farkkujenkaan tarvitse olla niin siistit. Mutta lomalla oli kaikenlaisia tilaisuuksia, joissa kaivattiin päälle muutakin kuin tuo arkinen perusvarustus. Onnistuin yleensä löytämään jotain kelvollista, mutta välillä nykyvalikoima aiheutti päänvaivaa.

Paikkailin puutteita parhaani mukaan alennusmyynneissä. Kerroinkin jo niistä iloisen kirkkaista paidoista. Sitten harhailin Marimekon aleen, ja löysin sieltä tosi kivan mekon. Pellavakangasta, ei liian räikeä printti, ja malli istui minulle tosin hyvin. Harkitsin pitkään persoonallisen oranssin ja perinteisen mustan välillä, kunnes puolison kannustuksesta ostin molemmat. Tempaisin hyllystä vielä huivinkin mukaan, ja olin tyytyväinen. Mekkoja on kovasti kehuttu päälläni, joten päätös oli oikea.

Huomaan kuitenkin, että ennakkoluulottomalla väripolitiikalla on kääntöpuolensa. Ostellessani oranssia, keltaista ja pinkkiä olen unohtanut, että mustaa ja neutraaliakin tarvitaan. Havahduin siihen tosiasiaan, että hyllystä ei löydy yhtään kunnollista mustaa yläosaa. Siis sellaista yksinkertaista mustaa perustoppia, joka menisi ihan minkä vaatteen kanssa tahansa tehden kokonaisuudesta ajattoman tyylikkään. Ne mustat joita kaapista löytyy, ovat jo kulahtaneet enemmän harmaan puolelle tai ovat kooltaan epäsopivia. Eikä muuten löydy kunnollisia siistejä farkkujakaan. (Tai löytyy muttei vielä mahdu. Niitä ei nyt tähän hätään lasketa.)

Yhdet tummansiniset kesähousut ostin, ja hyvä oli että ostinkin. Edelliset vastaavat ovat hankittu vuonna 2008, ja ne eivät enää ole ihan priimassa kunnossa. Mikä ei tosin estä minua pitämästä niitä edelleen, mutta eivät ne enää edustuskunnossa ole. Nämä uudet olivat ikäänkuin vastaavat, mutta niissä oli ongelma, joka hämmästyttää uusissa housuissa usein: lahkeet olivat älyttömän pitkät. Joko minä olen poikkeuksellisen lyhytkoipinen tai sitten housuihin tehdään tarkoituksella ylipitkiä lahkeita. Nyt nämä housut ovat kuitenkin ompelijalla lyhennettävänä. Kokeilen ensimmäistä kertaa elämässäni ompelijan palveluita. Tähän saakka apu on löytynyt kotijoukoista, mutta tällä kertaa halusin testata, miten kaupallinen taho tehtävästä suoriutuu. Vein housut eilen ja saan ne tänään, toivottavasti tulee hyvät.

Tästä seuraa siis se, että heti kun vastaan tulee, aion hankkia muutaman selkeän perusvaatteen. Mustana. Niin ihania kuin värit ovatkin, tarvitsen näköjään kuitenkin myös sitä mustaa. Nautin noista hehkuvista, iloisista väreistä hurjasti ja ne pukevat minua hyvin, mutta välillä tulee tilanteita, joissa muistuttaa mieluummin Audrey Hepburnia kuin trooppista papukaijaa. Ruskeaan en kuitenkaan aio hetkeen sortua. Joku raja sentään.

Arki palaa

Julkaistu , kirjoittanut
2

Tulin pitäneeksi spontaanin blogiloman viime viikolla. Keskityin kaikkeen mukavaan kesätekemiseen, kuten reissaamiseen, juhlimiseen, ystävien tapaamiseen ja rentoon oleiluun. Nyt on maanantai, lomasta on enää rippeet jäljellä, ja blogi alkaa taas päivittyä. Kerronkin heti alkuun uutisen, olemme äänittämässä uutta Irti turhasta -podcastia Katrin kanssa! Tosin sen valmistumiseen menee vielä hetki, sillä meidän aikataulujen yhteensovittelu ei ole ihan helppoa. Mutta tulossa se on.

Minulle vuodessa on tavallaan kaksi alkua: uusi vuosi ja lukuvuoden alku. Jälkimmäinen on itse asiassa vielä vahvemmin uusien projektien ja tavoitteiden aikaa kuin vuodenvaihde, ja niinpä olen nytkin täynnä kaikenlaisia ideoita oman elämäni kehittämiseksi. Muistelen puoli vuotta sitten vannoneeni, että nyt alan panostaa kasviksiin ruokavaliossa, ja tietenkään se ei ole toteutunut. Mutta joka aamu armo uus’ – joten otetaanpa uusi yritys alkaen elokuun alusta. Nythän on satokausikin parhaillaan, joten siitä ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni.

Olen järjestellyt loman aikana kotia uusiksi, ja raivaamista on luvassa. Uusi (tai siis minulle uusi, monille varmaan vanha) idea on hyödyntää kenkälaatikoita tilanjakajina hyllyillä. Olen karsastanut kenkälaatikoita niiden epäyhtenäisen ulkoasun vuoksi, eikä minusta ole askartelemaan yhtenäisiä päällysteitä niihin. Mutta komeron hyllyillä asialla ei ole niin väliä. Pari avointa laatikkoa on tehnyt ihmeitä epämääräisille tavarapinoille. Mullistavaa, eikö totta 😉 Kenkälaatikoiden lisäksi myös ruokakaupasta saatavat hedelmien muoviset myyntilaatikot ovat osoittauneet hyviksi. Tämän seurauksena olen voinut oikeuttaa pätevännäköisten pahvi- ja muovilaatikoiden säästelyn. Pistin ne sisäkkäin yhdelle hyllylle. Sieltä käyn sitten ensimmäisenä katsomassa, kun jossain tarvitaan pientä säilytyslaatikkoa jollekin sälälle.

Sivusilmällä olen myös seuraillut muovipusseja. Kun luin, että joku pärjää oikeasti ilman kaupan muovikasseja roskapusseina, olin todella ihmeissäni. Mutta nyt kun asiaan on alkanut kiinnittää huomiota, alan ymmärtää miten se on mahdollista. Etenkin elintarvikkeiden mukana tulee paljon erilaisia pakkauksia, jotka voisivat toimittaa roskapussin virkaa. Leipäpusseja, hedelmäpusseja, muovirasioita – kaikenlaista, joissa voisi kuskata roskia ulos. Yhtä kätevää se ei tosin olisi, mutta kylläkin mahdollista. En ole vielä valmis siirtymään tähän systeemiin, mutta jossain vaiheessa voisin miettiä miten tuota kaikkea pakkausmateriaalia voisi hyödyntää vielä järkevämmin.

Tässä siis päällimmäiset kuulumiset. Muutakin on, mutta jätetään seuraaviin postauksiin. Miten teidän kesä on mennyt?

Mihin roskikseen kirjat kuuluvat?

Julkaistu , kirjoittanut
12

Vaihteeksi kierrätys- ja lajitteluasiaa. Törmäsin Itä-Uudenmaan jätehuollon tuottamaan infolehteen, jossa oli niin hyvin kiteytetty roskien lajitteluun liittyviä asioita, että referoin sisällön myös tänne.

Kirjojen lajittelu: pokkarit voi panna suoraan paperikeräykseen. Kovakantisista kirjoista irroitetaan kannet, ja sivut menevät paperikeräykseen. Kannet lajitellaan sen mukaan, mitä materiaalia ne ovat. Tavalliset kovat kannet pahvinkeräykseen, nahkakantiset ja muovitetut sekajätteeseen. Jos kansia ei saa irti, koko kirja menee sekajätteen joukkoon. En ole tainnut koskaan laittaa kirjoja roskiin lukuunottamatta vanhoja koulukirjoja. Luulen, että jossain vaiheessa sellainenkin on edessä, jos haluan päästä vanhoista tietosanakirjoista eroon.

Ilmeisesti kaikessa lajittelussa ratkaisee, mitä materiaalia roskassa on eniten. Korkillisen maitotölkin voi panna kartonkikeräykseen, koska muovia on tölkistä vain pieni osa. Lääkepakkauksissa ja sipsipusseissa taas suurin osa on muovia, joten ne laitetaan sekajätteeseen tai energiajätteeseen, koska metallin osuus on pienempi kuin muovin. Mutta lasin kanssa pitää olla tarkkana, sillä kuten aiemmin jo kävi ilmi, lasinkeräys ottaa yleensä vastaan vain pulloja ja purkkeja, ei ikkunalasia tai kuumuuden kestävää lasia.

Tuo isoimman materiaalin sääntö on tavallisen ihmisen kannalta aika mukava, koska ei tarvitse stressata tavaroiden purkamisesta osiin ennen kuin ne voi laittaa jäteastiaan. Minulla on tapana poistaa korkit tölkeistä ennen lajittelua, mutta se ei olisi välttämätöntä. Toisaalta itse ei kannata ruveta varsinaiseen roskien polttamiseen, sillä kotioloissa lämpötilat ovat alhaisia ja esimerkiksi muovista voi irrota epäterveellisiä hiukkasia ja kaasuja. Keskitetty jätekeräys hoitaa asian tehokkaammin.

Viikon vinkit: likaiset kännykät, automatkailua ja paloturvallisuutta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Puhdistatko kännykkääsi säännöllisesti? Likaisessa puhelimessa viihtyy koko joukko ällöjä bakteereita. (YLE)

Kesällä reissataan paljon. Tässä artikkelissa seikkaperäiset ohjeet siitä, miten auto pakataan turvallisesti. Kannattaa muistaa, että irrallaan autossa olevat tavarat (sekä matkustajat) jatkavat matkaa edelleen matkaa vaikka auto pysähtyisi äkisti. Turvavyö voi suojata kolarilta, mutta ei siltä että jotain lentää tavaratilasta niskaan.

Paristojen teippaamisesta on puhuttu täällä aiemminkin, mutta tässä artikkelissa käydään hyvin läpi paristoihin liittyviä riskejä ja turvallista säilytystä esimerkkien kera. (Tekniikan maailma) Samaa aihetta sivuten: Suomeen saapuu paljon piraattituotteita, joiden turvallisuudessa on puutteita, esimerkiksi tulipalon riski. (HS)

Jälleen vaatteista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Onnistuin eilen ostamaan itselleni uusia vaatteita. Ostin sitruunankeltaisen hupparin sekä kolme t-paitaa: korallinpunaisen, kirkkaan pinkin sekä haalean vaaleanpunaisen. Ne olivat 30-50% alennuksessa. Meinasin ostaa vielä mustan neuleen, mutta kun kassalla tajusin, että hinnaksi olisi vielä alennuksenkin jälkeen jäänyt yli 100€, vaate jäi kauppaan. Vaikka neule oli kiva, ei se sentään niin kiva ollut.

Tuossa shoppaillessa oli mielenkiintoista tarkastella omaa ostokäyttäytymistä. Ensinnäkään en edes vilkaissut normaalihintaisten hyllyille. Sen sijaan sovitin aikamoisen määrän alevaatteita, joista nuo neljä sitten lopulta seuloituivat. Mitä isompi aleprosentti, sitä paremmat kaupat tuntee tehneensä. Havaitsin myös, että 100€ on näköjään minulle jokin maaginen raja. Jos sitä kalliimman vaatteen saa alle satasella, se tuntuu hyvältä alennukselta. Sen sijaan jos hinta jää 50% alennuksenkin jälkeen vielä yli tuon rajan, alkaa arveluttaa. Huomasin myös, että mitä halvempi vaate, sitä enemmän on valmis tekemään myönnytyksiä laadun tai istuvuuden tai ulkonäön suhteen. Tuossa mainitussa neuleessa kaksi ensimmäistä olivat kunnossa, muta kun ulkonäössä ei ollut mitään poikkeuksellisen hienoa, joten arvioin 100€ olevan ihan liikaa ”ihan ok” -tasoisesta vaatteesta.

Jätin kuitenkin kauppaan myös halvempia juttuja, jotka eivät olleet ihan kohdallaan. Tarvetta olisi ollut pellavahousuille ja kesämekolle, mutta kun ensimmäiset olivat hiukan isot ja jälkimmäinen hiukan pieni, jätin ostamatta. Molemmat olivat sillä lailla ihan hyviä, että jos ne olisivat olleet jo valmiiksi kaapissa, niin varmasti paremman puutteessa ne olisivat pidossa. Mutta uutena haluan, että vaate on just eikä melkein. Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, miten hinnalla on todellakin merkitystä. En erityisesti yritä säästää rahaa vaateostoksilla, mutta saan selvästi mielihyvää siitä, että onnistun ostamaan puoleen hintaan jotain, jonka olisin luultavasti kelpuuttanut kaappiini täydelläkin hinnalla. Tosin en koskaan käy vaatekaupoissa alesesonkien ulkopuolella, koska inhoan shoppailua. Niinpä tästä säästäväisyydestä tulee hyve ihan itsestään.

Nyt olen tyytyväinen uusien värikkäiden vaatteiden omistaja. Olen ollut lopen kyllästynyt vaatekaappini sisältöön viime aikoina. Todella kivoja sekä sopivia vaatteita on tuntunut olevan hirveän vähän. Toisaalta koen, että kroppa on edelleen muutosvaiheessa, joten en haluaisi investoida hirveästi vaatteisiin, jotka jäävät liian isoiksi pian. Mutta on niiden vähän naftienkin pitäminen aika ankeaa. Taidan kitkutella tämän kesän näillä mitä on, ja tehdä vuoden vaihteessa sitten kunnon suunnitelman, miten vaatevarastoani ensi vuonna täydennän.

Kirja-arvostelu: Leppoisa opas huusholliin

Julkaistu , kirjoittanut
14

Luin Saara Henrikssonin ja Aino-Maija Leinosen kirjan, joka kehottaa siivouskapinaan ja väittää kertovansa, miten arjen hommat sujuvat kuin itsestään. Täytyy sanoa että olipa erikoinen kirja. En muista, milloin olisin lukenut vastaavanlaisen, jossa vähän väliä olen joko erittäin samaa mieltä ja sitten samalla sivulla täydellisesti eri mieltä kirjoittajien kanssa!

Kirjan yleissävy on äärimmäisen topakka. Jopa niin topakka, että se käy välillä hermoille – ”soo soo älä sinä sielä kuvittele tietäväsi mitään!” Tavallaan tykkään että asiat sanotaan suoraan, mutta tosiaan välillä kirjassa on niin kova neuvomisen maku, että se meni omalta kohdaltani ärsyttävyyden puolelle. Pieneen kokoon taitettu kirja on kuitenkin mukava kädessä.

Sitten sisältöön. Sanotaan parhaat asiat ensin: kirjassa annetaan monta käytännöllistä vinkkiä siivoamista varten. Esimerkiksi välineitä ja aineita koskevat kohdat ovat järkevää luettavaa, ja teksti sopii hyvin esimerkiksi vasta omilleen muuttaneelle nuorelle. Jos yhtään on käsitystä kodinhoidosta muuten, voi mukana olla aika paljon itsestäänselvyyksiä. Mutta mukana on hirveästi käteviä käytännön vinkkejä. Esimerkkejä: lankamoppi siirtää likaa paikasta toiseen, mikrokuituliina puhdistaa. Kaikki vaatteet näyttävät silitettyinä hyviltä. Miten hajulukko ja lattiakaivo puhdistetaan. Säilytä tavaroita siinä huoneessa, jossa niitä käytetään. Tämänt tyyppiset ohjeet ja vinkit ovat aina tarpeen.

Ongelmana on, että noiden hyvien juttujen lisäksi kirja on pullollaan älyttömyyksiä. Tähän tyyliin: jos olet köyhä, voit säästää lopettamalla deodorantin käytön. Anteeksi mitä? Toimiva dödö maksaa marketissa pari euroa. Täytyy elää todella ojan pohjalla, jotta tämä neuvo olisi relevantti. Ilman henkilökohtaista hygieniaa on aika paha lähetä työhaastatteluun tai ihmisten ilmoille ylipäätään. ”Ajattele, ettei naisen tai miehen kunnia ole hajuttomuudesta kiinni” – siis millaista soopaa. Tämä oli ehkä se pöhköin esimerkki, mutta ei valitettavasti ainoa.

Vai mitä sanotte ohjeesta, että aina kannattaa hankkia isoin mahdollinen huonekalu, joka tilaan mahtuu, olipa kyseessä pöytä tai sohva? Koska ”tilan hukkakäyttö ei kannata”. Tai että menkää viettämään joulua isovanhemmille, niin ei tarvitse itse järjestää. Kuulostaa leppoisalta vanhusten hyväksikäytöltä. En tiedä teistä, mutta itse olen tottunut ajattelemaan niin päin, että vanhin sukupolvi on jo työnsä tehnyt, nyt on nuorempien vuoro hoitaa heitä. Voi tietysti olla, että kirjoittajilla itsellään on terveet ja nuoret isovanhemmat, joille joulun järjestäminen ei ole mikään erityinen ponnistus.

Ongelma tässä kirjassa on se, että nimi lupaa leppoisuutta mutta sisältö ei vastaa tuota lupausta. Kun kirjoittajat neuvovat, miten kotia hoidetaan, käy hyvin nopeasti ilmi, että ei siitä selviä kuin jokapäiväisellä työllä. Kodinhoito on jatkuvaa, loputonta työtä, eikä siitä saa leppoisaa muuten kuin omaa asennetta muuttamalla. Kirjassa on omistettu viisi sivua kylpyhuoneen siivoukselle. Ehkä kaakelisaumojen jynssääminen on jonkun mielestä leppoisaa, mutta minun mielestäni se on tylsää ja rankkaa työtä, jota välttelee viimeiseen asti. Jos joku tarttuu kirjaan oppiakseen, miten kodinhoidosta tehdään helppoa, niin seuraa luultavasti pettymys. Kodinhoidosta saa helppoa siten, että palkkaa siivoojan.

On harmi että kirjassa on niin paljon noita hölmöjä juttuja, koska ne jäävät päällimmäiseksi mieleen ja hyvät vinkit jäävät vähemmälle huomiolle. Osittain tähän vaikuttaa taitto, sillä kirjassa ei juuri ole listoja tai tietoruutuja, joihin olisi koottu tiiviisti olennaisimmat asiat. Teksti kulkee yhtenä massana, joten sieltä on vaikea etsiä yksittäistä asiaa.

Ehkä minua kuitenkin jäi eniten vaivaamaan se, miten kirjasta huokuu sellainen perisuomalainen asenne, että kaikki tasapaksusta tavallisuudesta poikkeava on turhaa tai typerää, ja jos käyttää rahaa johonkin omasta mielestä ihanaan, niin se on pröystäilyä. Niin pontevasti kirjassa paheksutaan sellaisia turhuuksia kuin sisustaminen, kauniit esineet tai merkkivaatteet. Siivous- tai organisointivinkkejä otan mielelläni vastaan, mutta kirjoittajat tuputtavat siinä ohessa sellaisia henkilökohtaisia arvovalintoja, joista tuli sellainen olo, että nyt ei ole suutari pysynyt lestissään.

Oletteko lukeneet kirjaa? Mitä piditte?