Sitruunanraikas voi

Lueskelen mielelläni kaikenlaisia kodinhoitoon liittyviä oppaita. Eräästä sellaisesta huomaisn vinkin, että jos jääkaapissa säilyttää sitruunaa, se raikastaa koko kaapin ja imee mahdolliset muut hajut itseensä. Olennaista on, että sitruuna on leikattu esim. puoliksi, pelkän kokonaisen hedelmän säilyttely ei todennäköisesti vaikuta mitenkään.

Testasin tätä omassa jääkaapissa. Olin puristanut sitruunasta mehua ja jätin sen lautaselle poikkeuksellisesti leikkauspinta ylöspäin. Sitten lähdin pariksi päiväksi reissuun, ja jääkaappi jäi oman onnensa nojaan.

Kotiin tullessa totesin, että vinkki toimi oikein hyvin. Kaappi oli oikein raikas, korkeintaan vieno sitruunan tuoksu oli havaittavissa. Ei siellä mitään erityisen haisevaa kyllä ollutkaan, mutta sitruuna ei ainakaan pahentanut tilannetta mitenkään. Yllätys tapahtui siinä vaiheessa, kun aloin voidella leipää. Oivariinipurkin kansi oli ollut hiukan raollaan, ja kun haukkasin leipää, kävi ilmi että voi oli imenyt itseensä vahvasti sitruunaisen sivumaun. Vähän kuin olisi syönyt sitruunankuorella maustettua leipää… Totesin, että voi on edelleen syötävää, mutta hiukan erikoisen makuista.

Sitruunavinkki on siis kaksisuuntainen. Se sekä raikastaa, mutta myös tartuttaa oman makunsa kaikkeen sellaiseen, joka on kaapissa ilman pakkausta tai tiivistä käärettä. Jos haluat kyllästää jonkin ruoka-aineen sitruunalla, senkun jätät jääkaappiin pariksi päiväksi puolikkaan hedelmän kanssa. Maku tarttuu ihan itsestään. Aika jännä muuten tuo jääkaapin ekosysteemi. Olisi kiinnostavaa tietää, miten maku tarttuu ilman kosketusta…? Epäilemättä tällekin asialle on jokin kemiallinen selitys olemassa. Sitruunakokeilut jäivät tämän osalta tähän, mutta voisin käyttää keinoa uudelleen silloin, kun jääkaapissa täytyy säilytellä jotain hankalasti pakattavaa ja voimakastuoksuista ruokaa.

Muodonmuutoksen loppusuora

Olen päässyt vaatekaapin muodonmuutoksessa siihen pisteeseen, että jäljellä on enää shoppailua. (Mikäli koko prosessi kiinnostaa ja olet uusi blogissa, projekti löytyy tagilla muodonmuutos.) Olen raivannut, kirjoittanut, inventoinut, suunnitellut ja valokuvannut asujani, ja tämän kaiken lopputuloksena minulla on nyt kasassa vaatevarasto, joka koostuu vain hyvistä vaatteista. Siis sellaisista, joita haluan omistaa ja käyttää, ja jotka palvelevat oikein hyvin nykyisessä elämäntilanteessa.

Sallyn viitoittamalla tiellä viimeinen etappi on shoppailu. Kun on muodostunut kattava kokonaiskuva nykytilanteesta ja siitä tyylistä, joka tuntuu itselle sopivan parhaiten, on lopuksi aika luoda katsaus vaatekaapin puutteisiin. Sally kehottaa tekemään listan puuttuvista vaatteista, ja hankkimaan ne vähitellen ja harkintaa käyttäen.

Tulin prosessin aikana siihen tulokseen, että päällisin puolin ei puutu juuri mitään. On kenkiä, asusteita, neuleita, hameita, mekkoja ja housuja yllin kyllin. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuikin yllättäen alusvaatteet: kaikki ne vaatteet, joita kerrostetaan noiden edellä mainittujen alle. Tarvitsen kipeästi lisää sukkahousuja, alushameita, toppeja ja ohuita paitoja, joita voi pukea neuleiden ja mekkojen alle. Kriittisin kohta listalla on sukkikset. Ei voi pukeutua mekkoihin tai hameisiin, jos ei ole asiallisia sukkahousuja. Älkääkä ehdottako mitään legginssejä, niihin ei aio edelleenkään pukeutua.

Lyhyesti sanottuna tarvitsen vaatteita, jotka saavat muut vaatteni näyttämään hyviltä. Vaikka inhoan shoppailua, näissä on se hyvä puoli että esimerkiksi sukkiksia on aika helppo ostaa. Ei tarvitse sovitella, sen kun menee kauppaan ja valitsee sopivan paksuja sopivissa väreissä ja oikeassa koossa. Sama juttu muidenkin kanssa. Hinnasta ei kuitenkaan auta tinkiä. Kokemukseni mukaan mitä halvemmat, sitä epämukavammat päällä, joten kunnon investointi on perusteltu. Lopuksi täytyy todeta, että tämäkin vaihe tuntuu jälleen kerran aika työläältä toteuttaa, mutta kuitenkin helpommalta kuin moni aiempi. Sitä paitsi on pakko, joten eipä auta kitistä.

Vinttikateutta ilmassa

Kurkin äskettäin naapureiden vinttikomeroihin. Hirveästi ei tarvinnut kurkotella, kun koko rakennelma on lähinnä kanaverkkoa ja näkyvyys hyvä. Hämmästelin ja ihastelin samalla miten vähään ovat toiset saaneet omaisuutensa kutistettua.

Toisin on meillä. Tuntuu että vintin sisältö paisuu paisumistaan, vaikka siellä ei edes säilytetä mitään turhaa. Tai niin ainakin luulen. Mutta silti siellä ei mahdu kävelemään. Tietysti ongelma on osittain siinä, että vintissä on paljon sellaista tavaraa, joka vie lattiatilaa, mutta silti. Haaveilen sellaisesta avarasta, väljästä vinttikomerosta, jossa on lähinnä joulukoristeita ja talvitakkeja, ehkä pari matkalaukkua lisänä.

Se jäänee haaveeksi. Siellä on edellä mainittujen lisäksi kirjoja, kaiken maailman muinaismuistoja, pulkkia ja vanhoja lundioita, mattoja ja muuta. Tarvitaanko sitä kaikkea? En oikein tiedä. On monia juttuja joita voisin poistaa (kuten ne hiivatin ovet), mutta ei niihin pääse käsiksi kaiken tavaran takia. Ja sitten on paljon sellaista, josta minä voisin luopua, mutta joku muu ei halua. Ärsyttävää. Ja myönnän, että olen myös suostunut ottamaan sinne säilytykseen oikeastaan muille kuuluvia tavaroita. Saan siis syyttää tilanteesta myös itseäni.

Jatkan siis naapureiden kadehtimista, ja odotan sitä aikaa jolloin sille kaikelle saa ja pystyy oikeasti jotain tekemään. Ehkä sitten kun lapsi muuttaa kotoa? Sillehän voi tunkea mukaan kaikki ne hyllyt ja matot.

Minulle saa myydä (jos osaa)

Hah, Veho onnistui tällä kertaa paremmin kuin ennen. Tosin yritin tehdä asiat heille mahdollisimman helpoksi. Olin todella hyvissä ajoin paikalla, vahdin vierestä, että puhelinnumeroni ja yhteystietoni päivitettiin vihdoinkin ajan tasalle myös tietokoneelle asti. Selitin minua palvelleelle henkilölle yksityiskohtaisesti autoon liittyviä juttuja, jotka olivat aiemmin aiheuttaneet ongelmia. En tosin luottanut siihen, että viesti kulkee pajalle asti, vaan jätin varmuuden vuoksi lapun kuskin penkille, jossa selitin samat asiat… Kaikki tämä tuotti tulosta, ja onnistuin saamaan palvelua kohtuullisessa ajassa.

Hauskasti kävi niin, että juuri kun tästä asiakkaan auttamisesta oli puhetta, sain Veholla ollessani soiton myös hammaslääkäriltä. Olin toki saanut pari viikkoa sitten meilin heiltä, jossa muistuteltiin varaamaan aika tarkistukseen. Se ei tietenkään saanut aikaan mitään konkreettista toimintaa, paitsi että muistutti mieleen että alkaisi olla aika varata aika. Mitä en siis tietenkään tehnyt. Nyt sieltä soitettiin perään ja aika tuli varattua – tosin vasta kuukauden päähän omista kiireistäni johtuen, mutta eihän sillä ole oikeastaan väliä. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Vaikka kommenteissa toista mieltä oltiinkin, niin olen silti sitä mieltä että tämmöinen toiminta on hyvä juttu. Jos on vakioasiakas jossakin, on todennäköistä että palvelua on tarkoitus käyttää uudestaan. Mutta kuka on niin reipas, että viitsii varata hammaslääkäriajan ilman täysin akuuttia tarvetta? En minä ainakaan, vaikka ihan hyvin tiedänkin että hampaiden hoitaminen on yleisterveyden kannalta olennainen juttu. Mutta kun tullaan kotoa hakemaan niin totta kai lähden.

Jos olet yrittäjä ja ihmettelet mihin asiakkaasi oikein ovat kadonneet, soita heille ja kysy. Siinä ei ole juuri mitään hävittävää. Veikkaan, että suurin osa on vain unohtanut koko jutun. Minä voin esimerkiksi unohtaa kampaajalla käymisen lähes vuodeksi pelkkää saamattomuuttani, vaikka ei minulla mitään kampaamokäyntiä vastaankaan olisi. Vaihdoin taannoin hyvän kampaajan toiseen (joka ei ehkä ole ihan yhtä hyvä), koska uusi oli merkittävästi lähempänä kotia. Mutta jos se vanha olisi soittanut ja kysellyt perään, niin luultavasti olisin kiltisti kipittänyt vähän pidemmän matkan takaisin hänen luokseen.

Tässä on sekin juttu, että jos joku soittaa, niin sille saa aina sanoa ei. Hammaslääkäri oli myymässä ihan yhtä paljon kuin lehtienmyyjätkin, mutta fiilis oli aivan eri. Soittaja oli miellyttävä ja esitti asiansa selkeästi. En enää  muista mitä hän sanoi, mutta siitä ei millään tavalla tullut tyrkyttäminen mieleen. Käsittääkseni minulta kohteliaasti kysyttiin, haluaisinko varata ajan tarkistukseen ja puhdistukseen. Totta maar halusin, täysin tietoisena siitä, että olen siis käytännössä ostamassa palvelua! Mutta parin äärettömän taulapään lehtimyyjän kanssa kommunikoituani halu tilata mitään lehtiä on varmaan ikuisesti kadonnut. Jälleen kerran nähdään, että myyminen on taitolaji – ja kuinka paljon pidänkään niistä, jotka sen taidon hallitsevat!

Mikä on eines?

Luin äskettäin, että Suomen syödyin eines on karjalanpiirakka. Karjalanpiirakka! Mistä lähtien karjalanpiirakat ovat olleet eineksiä? Minulla on sellainen käsitys, että meillä syödään hyvin vähän eineksiä. Mutta karjalanpiirakoita kyllä menee melkein joka viikko.

Mikä siis on eines? Kerrotaan ensin, mitä mielessäni kuvittelen: eines on sellainen teollisesti valmistettu ruoka, joka lämmitetään ja syödään. Eines jäljittelee oikeaa ruoka-annosta, se on esimerkiksi valmis pitsa, Saarioisen valmis mikroruoka tai vaikkapa pussikeitto. Minun mielikuvissani kalapuikot ja kananugetit ovat eineksiä, mutta pakastevihannekset eivät ole. Ensimmäisiä on prosessoitu teollisesti, jälkimmäiset on lähinnä pilkottu ja pussitettu.

Karjalanpiirakkakysymys pisti kuitenkin käsitykset päälaelleen. Asia alkoi häiritä siinä määrin, että piti tarkistaa sanakirjasta. Löysin netistä tällaisia määritelmiä: eines = Kaupassa myytävä, sellaisenaan tai lämmitettynä nautittava valmisruoka, myös puolivalmis kypsentämistä vaativa ruoka. Einekset = teollisesti tehtyjä valmisruokia tai puolivalmisteita. Laatikot, salaatit, pitsat, torttutaikinat ym. einekset.

Ilmeisesti käsitykseni on ollut väärä. Onko siis niin, että kaikki muut paitsi sellainen ruoka, joka on ns. alkuperäisessä muodossa, ovat eineksiä? Eli peruna ja jauheliha eivät ole eineksiä, mutta pakastettu perunasipulisekoitus on? Tietääkö joku miten tämä oikeasti menee?

Olipa eineksen määritelmä mikä tahansa, niillä on edelleen selkeä hierarkia päässäni. On hyviä ja huonoja eineksiä. Älkääkä nyt ottako näitä liian tosissaan, kuvailen tässä lähinnä, mitä omassa päässäni liikkuu. Tämän oman luokittelun mukaan meillä ei edelleenkään syödä kovin paljon eineksiä. Pakastevihannekset ovat minusta täysin ok. Samoin se perunasipulisekoitus, jota pitäisi oikeastaan aina olla pakkasessa, koska siitä saa järkevän pohjan monenlaiselle arkiruoalle. Niitä karjalanpiirakoita menee aika paljon, mutta etupäässä paistopisteiden tuotteita. Muovipussissa en osta niitä koskaan. Onko ne paistopisteiden piirakat myös eineksiä?

Sitten on sellainen ”harmaa alue”. Anton & Antonista ostan noin kerran kuussa jonkun valmisruoan. Tykkään niistä, koska ne eivät sisällä lisäaineita tai muuta turhaa. Makaronilaatikossa on makaronia, jauhelihaa, munaa ja mausteita. Sipulikeittopussin ostan silloin tällöin, kun maustan sillä lihamurekkeen. Valmiita voitaikinoita käytän muutaman kerran vuodessa, jos en jaksa tehdä alusta saakka. Saatan myös ostaa välillä leipomosta suolaisen piiraan – onko se eines? Ainakin se on valmiiksi tehty. Entä mihin kategoriaan kuuluvat nuudelit? Pesto? Öljyyn säilötyt kasvikset, kuten oliivit, aurinkokuivatut tomaatit ja vastaavat?

Sitten niitä ”pahiksia”. Silloin tällöin meillä syödään nakkeja ja ranskiksia. Sanoisin, että ehkä kerran kuussa tai joka toinen kuukausi on nakkipäivä. Kalapuikkoja ostan keskimäärin kerran vuodessa. Valitsen niistä aina sen parhaimman (eniten kalaa sisältävän) vaihtoehdon, joka on saatavilla. Nugetteja, valmispitsoja,  ynnä muita meillä ei syödä koskaan. Ensisijaisesti siksi, että inhoan niiden makua.

Tämän raportin perusteella kiinnostaa, syödäänkö meillä eineksiä vai ei? Syödäänkö teillä?

Viikon vinkit: onko eettisiä vaatteita olemassa?

Tällä viikolla YLE on ahkerasti uutisoinut vaateteollisuuden ongelmista kehitysmaissa. Aihe lienee kaikille jossain määrin tuttu: työntekijöiden palkkaus on kehno, työolosuhteet usein karmeat ja työntekijöiden järjestäytymismahdollisuudet lähinnä nimellisiä. Asia on tiedostettu myös Suomessa, ja moni yritys noudattaa nykyisin kansainvälisiä järjestelmiä, joiden tarkoitus on taklata pahimmat ongelmat. Mutta nekään eivät ole aukottomia, päinvastoin. Aihetta käsiteltiin perjantain A-studiossa, jonka voi katsoa täältä.

Hinnoittelun vaikeutta avataan tässä artikkelissa: intialainen ompelija saa työstään vain murusia, mutta jos työ tehdään Suomessa, vaatteen hinta kaksinkertaistuu. Tästä näkökulmasta on helppo ymmärtää, että kehitysmaat houkuttelevat valmistajia. Mutta on silti järkyttävää, että muotivaatteiden valmistus tappaa vuosittain satoja ihmisiä! Minusta tuntuisi kohtuuttomalta pitää vaatetta, joka on vaarantanut jonkun toisen ihmisen hengen. Mutta kuinka voin sen välttää? Suomalaisilla yrityksillä on yritystä oikeaan suuntaan. Mutta vaikuttaa siltä, että tarkoitus jää usein melko pinnalliseksi.

Kaiken kaikkiaan kuluttajan on usein vaikea tietää, millainen jonkin vaatteen tuoteketju on ollut, ellei satu teettämään vaatettaan kotimaisella ompelijalla käsityönä, mikä taas lienee varsin harvinaista. Mutta kaiken lukemani perusteella olen tullut siihen tulokseen, että Made in Bangladesh -merkki vaatteen niskassa pitäisi saada hälytyskellot soimaan. Vaikuttaa siltä, että siellä tuotetuissa vaatteissa äärimmäisen todennäköisesti on jotain mätää joka tapauksessa.

Veho tsemppaa

Pari viikkoa oli jo pyörinyt mielessä, että talvirenkaat pitäisi vaihtaa. Tai siis vaihdattaa, ei ole ollut aikomusta ruveta hommaan itse. Puuttuu nimittäin sekä tarvittavat työkalut että osaaminen. No niin, näistä aatoksista heräsin siihen, että Veho soittaa ja kysyy milloin haluaisin renkaat tulla vaihtamaan. Täsmälleen ottaen Veho soitti kylläkin puolisolle, joka ei muistikuvieni mukaan ole renkaita ikinä käynyt vaihdattamassa, mutta jostain syystä hänen numeronsa edelleen kummittelee siellä meidän auton tiedoissa. Huolimatta siitä, että olen joka kerran antanut oman numeroni, kun olen autoa Veholla käyttänyt.

Joka tapauksessa ilahduin edes tätä yhteydenotosta. Ilman sitä, olisin todennäköisesti lykännyt asiaa siihen saakka, kunnes lumi olisi jo maassa ja ajelu kesärenkailla vaarallista. Nyt vaihtoaika saatiin yhdellä puhelulla sovittua. Tämä on jo merkittävää parannusta tilanteeseen, sillä tähän asti Vehon palvelu on ollut lähes aina surkeaa. Aikataulut ovat mättäneet, palvelu ollut nuivaa, tieto ei kulje ja olen saanut odotella turhan panttina mielestäni aivan kohtuuttomia aikoja. Mutta kuten olette huomanneet, en jätä palautetta antamatta, ja koska Veho pyytää aina käynnin jälkeen tekstaripalautetta, olen sitä aina ns. täyslaidallisen antanut. Ehkäpä sillä on ollut jotain vaikutusta? Tällä kertaa odotukset ovat aika korkealla. Voisiko homma mennä kerralla putkeen? Se nähdään maanantaina.

Mietiskelin tässä, että mikseivät katsastustoimistot tee samaa? Minulla on tapana käydä aina yhdellä ja samalla katsastusasemalla ja ilahtuisin kovasti, jos joku sieltäkin soittaisi ja kysyisi milloin sopisi tulla katsastukseen. Lippua ja lappua tulee postista, mutta eivät ne saa minua toimimaan. Sen sijaan jos joku soittaa minulle suoraan ja käskee ottamaan kalenterin esiin, onnistuu luultavasti tekemään kaupat saman tien. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kunnon myyntityö kannattaa. Etenkin kun kyse on tällaisista jutuista, jotka on aivan pakko hoitaa joka tapauksessa, koska jo lakikin velvoittaa. Jos joku tekee nämä tylsät velvollisuudet edes pikkuisen helpommiksi, olen pelkästään iloinen. Miksei asiakasta auteta enemmän? Olen varma, että myynti kohenisi niin paljon, että se kuittaisi mahdolliset ylimääräiset kulut.

Hammastahnalla paikattu seinä

Vessan seinästä irrotettiin kaappi. Se oli neljällä ruuvilla kiinni, ja ruuvit oli propattu seinään. Kaappi lähti siististi irti, mutta reiät jäivät. Pakkelia ei ollut tähän hätään saatavilla, joten mitä tehdä?

Sain vinkin, että valkoinen hammastahna saattaisi toimia. Sattui hyvä tuuri, ja meiltä löytyikin sellaista – ja ei muuta kuin paikkaamaan reikiä. Homma toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että pursotetaan tahnaa sormelle, ja sitten taiteillaan se seinään. Annetaan kuivua yön yli, ja toistetaan tarvittaessa seuraavana päivänä. Kuivuessaan tahna saattaa hiukan halkeilla, joten kaksi paikkauskierrosta on ihan paikallaan. Lopuksi kostealla rätillä pyyhitään ympäristö siistiksi.

Tämä lienee jokin niksi-Pirkan kuningasvinkki, jota en vain ollut aiemmin tiennyt. Seinässä ei enää ole reikiä, siinä on neljä valkoista ympyrää, jotka kieltämättä pistävät silmään hyvin vähän. Totta kai tarkoitus on paikata kolot jossain vaiheessa ihan oikeasti, mutta kyllä se välttää näinkin. Ei siitä oikeasti päälle päin erota, millä aineella reiät on paikattu.

Onko kukaan muu paikkaillut seiniä pakkelin puutteessa hammastahnalla?

Miten mankeloidaan

Eilen joku oli päätynyt lukemaan Arkijärkeä kysymyksellä miten mankeloidaan. Olen kirjoittanut mankeloinnista kerran aiemminkin, mutta tuolloin tyydyin luettelemaan mankeloinnista saadut hyödyt, enkä lainkaan siitä, miten homma käytännössä tapahtuu. Joten korjataan tilanne välittömästi:

Mankelointi ei onnistu, ellei pyykki ole sopivasti kosteaa. Sopiva kosteus tulee esimerkiksi suihkuttelemalla kankaat yltä päältä sumutepullolla. Toinen vaihtoehto on mankeloida pyykkejä, jotka eivät ole ehtineet kuivua rutikuiviksi.

Lakanat ja pöytäliinat taitellaan sen levyisiksi kuin mankeliin sopii. Meidän mankelissa se tarkoittaa taittelua joko kolmeen tai neljään. Lakanat kannattaa ensin vetää, jos mahdollista, jotta saumat oikenevat. Huomaa, että jos kankaassa on paksuja saumoja, ne voivat jäädä jumiin. Mankeli tykkää mahdollisimman littanoista kankaista. Pellavaisia laudeliinoja en taittele mitenkään, ne mahtuvat mankeliin sellaisenaan. (Pellava muuten rakastaa mankelointia! Pesusta tullessa pellava voi olla karheaa, mutta mankeloinnin jälkeen se on niin sileää että suorastaan kiiltää.)

Aloita asettelemalla kankaan pää siististi liinalle. Alkukohta tulee sinne mankeliliinan läpän alle, jotta se pysyy paikallaan kun telat alkavat pyöriä. Tässä vaiheessa on olennaista, että kangas on suorassa. Jos alku on vinossa, koko homma lähtee rullaamaan väärin ja lopulta kangas voi sotkeutua mankeliin.

Kun alku on hyvin, käynnistä mankeli. Minulla on käytössä aika iso taloyhtiön mankeli, jossa kangas kulkee pöytätasoa pitkin telojen väliin. Minulla on tapana tasoitella kangasta pöydän päällä samalla kun mankeli pyörii. Silitän siis vauhdissa vielä ryppyjä pois, jos niitä näkyy. Samoin voi olla hyvä idea kiristää kangasta kevyesti reunoista, vetämällä sitä itseesi päin samalla, kun telat pyörivät. Sillä lailla saa kankaan menemään mankeliin mahdollisimman tasaisesti, ja lakanan reunatkin suoristuvat. Eikä sitten laiteta niitä sormia lähellekään suojusta! Jos näyttää siltä, että kangas rupeaa menemään vinoon tai tulee ryppyjä, kone vain vapaalle ja odotellaan että pyöriminen loppuu. Sitten vedetään kangasta sen verran ulospäin, että saadaan kaikki oikaistua ja laitetaan mankeli uudelleen pyörimään. Kotimankeleissa voi olla vähän eri systeemi, en tiedä onko kaikissa sellaista pöytää vai meneekö kangas suoraan telojen väliin?

Meidän mankeliin mahtuu siististi yksi täysikokoinen lakana kerrallaan, tai pari-kolme laudeliinaa. Kun kaikki on sisällä, annetaan pyöriä pari minuuttia, jonka jälkeen vaihdetaan vapaalle ja vedetään kangas ulos. Mitä kauemmin pyörii, sitä sileämpää tulee. Jos on pienempiä kankaita, niitä voi laittaa samaan satsiin peräjälkeen niin pitkälti kuin mankeliliinaa riittää. Itse en tosin viitsi tyynynliinoja mankeloida, silittämällä tulee mielestäni parempaa jälkeä.

Pesen lakanapyykkiä pari kertaa kuussa, joten mankeloitavaa tulee suunnilleen yhtä usein. Aikaa yhden kassillisen mankeloimiseen menee kerrallaan 20-30 minuuttia. Käytän siis kuukaudessa enintään tunnin mankeloimiseen, yleensä vähemmän. Se on mielestäni todella pieni vaiva siitä ihanuudesta, että saa nukkua sileissä lakanoissa. Mutta minä olenkin hurahtanut mankelointiin. Jos jäi kysyttävää, niin koetan vastailla kommenttiosastolla.

Välillä on vaikeaa olla ekologinen

Tänään sattui silmiin uutinen, jonka mukaan pesuaineiden irtomyynti on Suomessa kiellettyä. Irtomyynti tarkoittaa sitä, että asiakas tulee oman pakkauksen kanssa, jonne mitataan ostettava määrä pesuainetta, esimerkiksi saippuaa tai pyykinpesuainetta. Irtomyynnin hyöty on siinä, että pakkausten tarve vähenee, kun yhtä ja samaa voi käyttää monta kertaa uudelleen. Tietysti voisin kuvitella, että olisi muutenkin miellyttävää ostaa juuri itse haluamansa määrä, mutta kuitenkin suurin syy on ollut juuri pakkausjätteen vähentäminen.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES on kuitenkin kieltänyt tällaisen toiminnan. Kieltoa perustellaan sillä, että tuotteiden pakkausmerkinnät eivät tuolloin välttämättä pidä paikkaansa. Toisin sanoen on vaara, että pakkaus sisältääkin muuta, kuin mitä sen kyljessä lukee. Koska monet pesuaineet – luonnonmukaisuudesta huolimatta – sisältävät ihmiselle vaarallisia kemikaaleja, ajatellaan että on riski jos pakkauksen sisältö ei vastaakaan tekstiä.

Ymmärrän, että tässä ollaan huolissaan siitä, että joku saa vamman tai vaurion väärän pakkausmerkinnän takia. Mutta siitä huolimatta tämä tuntuu hätävarjelun liioittelulta. Eikö jokaisen arkijärki sano, että pesuaineita ei ole tarkoitettu syötäviksi tai silmiin hierottaviksi? Eikö jokainen vastuunsa tunteva ihminen säilytä näitä aineita siten, etteivät ne päädy esimerkiksi lasten käsiin, olipa pakkaus mikä tahansa? Sitä paitsi kuka tahansa saa siirtää pesuaineen kotonaan millaiseen purnukkaan tahansa, josta varmasti puuttuu pakkausmerkinnät. Kuka siinä sitten ottaa vastuun, jos jotain käy? Miten pitkälle yksittäisen ihmisen asioihin on valtion syytä puuttua?

Tämä on minusta aika älytöntä holhoamista. Asian voisi kiertää niin, että pesuainetta myydään vain alkuperäiseen pakkaukseen. Pakkaus voitaisiin valmiiksi suunnitella kestävään käyttöön. Muuten tuo laki on ihan pöljä – samalla logiikalla kaikki irtomyynti pitäisi kieltää. Joku pähkinäallergikkohan saattaa syödä irtomyynnistä ostetusta pussista, saada reaktion ja vedota siihen että pakkausmerkinnät puuttuivat. Aiemmin oli mahdollista täydentää joitakin kosmetiikkapulloja myös, onko sekin nykyisin kiellettyä?

On jokseenkin ärsyttävää, että kun kansalainen yrittää olla ekologinen ja kierrättää, niin valtio tulee väliin ja kieltää. Suomalaiset viranomaiset ovat todella innokkaita noudattamaan jokaikistä pykälää ja unohtamaan samalla tilannekohtaisen järjenkäytön. Pientä toivoa on onneksi ilmassa, sillä Saksassa irtomyynti on sallittua. Joten ehkä tässä päädytään noudattamaan muualla EU:ssa olevia käytäntöjä, ja tähän hommaan tulee taas järkeä.