Aihearkisto: Ruoka

Paljon muttei turhaa

Julkaistu , kirjoittanut
19

Sanotaanko näin alkuun, että ”paljon” on suhteellinen käsite. Puhumattakaan siitä, mikä on liikaa. Jos jokin minua ajoittain karsimis-/konmari-/ym. keskusteluissa ärsyttää on se, että hyvin usein vallalla on ajatus,  että vähemmän on parempi. Raivausyhteisöissä saa kiitosta siitä, mitä enemmän kodistaan kantaa tavaraa ulos, ja mitä vähemmällä tulee toimeen. Tai ainakin välillä tuntuu siltä. Olen itse vähän eri linjoilla, nykyisin vieläpä enenevässä määrin, ja ehkä siksi nämä palstat eivät ole aikoihin hirveästi houkutelleet.

Olen itsekin lähtenyt liikkeelle turhan karsimisesta. Joskus liki 10 vuotta sitten havahduin siihen, että meillä oli aika runsaasti tavaraa, jota en tarvinnut enkä halunnut. Sellaisen karsiminen tuntui mahtavalta. Mutta tuossa oikeastaan on koko jutun ydin. Tavara on turha, jos sitä ei tarvitse eikä halua. Mutta jos sitä joko tarvitsee, tai sen haluaa omistaa muista syistä, se on tarpeellinen. Tarpeellisen tavaran karsiminen on minusta tarpeetonta. Omien halujen kyseenalaistaminen on tietysti aiheellista, sillä jossain vaiheessa kivoistakin tavaroista tulee taakka jos niitä on liikaa, mutta on aivan ok omistaa asioita vain siksi, että tykkää niistä.

Luin jutun hollantilaisesta naisesta, joka taideprojektina valokuvasi joka ikisen tavaran kodissaan. Esineitä ja kuvia oli yhteensä 12 795. Niihin on ikuistettu jokainen yksittäinen lelu, haarukka, lääkepakkaus – joka ikinen arkipäivänen tavara, joka kodista löytyy. Sekä tietenkin ne ”aarteet”, joita on kuljetettu mukana vuodesta toiseen. Kommentoin ryhmässä, että minusta 13 000 esinettä ei ole kovin paljon, etenkin kun kyseessä on lapsiperhe. Arvelin, että meillä on pelkästään legopalikoita tuon verran, ja muutenkin tavaraa on runsaasti. En ole minimalisti, kuten hyvin tiedetään. Otin esimerkiksi astiat ja keittiötarvikkeet, joiden lukumäärän arvioin nopeasti nousevan liki tuhanteen, enkä silti omista juurikaan turhaa.

Tästä lausunnosta keskustelu lähti nopeasti sellaisille kierroksille, joissa pääpointtina oli, miten voisin astiamäärää vähentää. Perustelin astioiden tarvetta sillä, että jos pöydän ääreen istuu yli 10 ihmistä, ja heille tarjoillaan illallinen pitkän kaavan mukaan, astioita on välttämättä oltava, mutta ei auttanut. Ohjeeksi tuli mm. syödä ravintolassa (käsi sydämellä: kenelle tämä on realistinen ohje? Kaikki juhlapyhät ravintolassa? Ja kuka sen edes maksaisi?) tai vuokrata astiat (en katsonut onko halvempaa syödä ravintolassa vai vuokrata astiat kotiin, mutta astioiden vuokraaminen monta kertaa vuodessa kuulostaa todella hankalalta) Ja totta kai mainittiin myös, että jos ei kodin astiat vieraille kelpaa, jättäköön tulematta.

Tällaiset tavaroiden karsimisryhmät ovat tietysti vähän väärä paikka perustella, miksi haluaa omistaa pikemminkin enemmän kuin vähemmän tietynlaisia tavaroita. Kommenteista nousee silti mielestäni sellainen ajatus, että on jotenkin hölmöä omistaa enemmän tavaraa, kuin olisi aivan välttämätöntä. Tai että useamman ruokalajin illalliset ovat turhia. Jos syötäisiin vain reilusti muussia ja lihapullia ja juotaisiin vettä tai maitoa, niin helposti pärjättäisiin yhdellä lautasella ja lasilla per ruokailija. Ihmettelen sitäkin, että eivätkö ihmiset vietä aikaa yhdessä sukulaistensa ja ystäviensä kanssa? En äkkiä keksi parempaa tapaa viettää iltaa, kuin nauttia ruuasta ja hyvien ystävien seurasta pöydän ääressä keskustellen. Kehotus mennä ravintolaan on jotenkin yhtä hassu – siis kaikki juhlapyhät ravintolassa? Jos ei nauti kokkailusta, niin silloin se on loistava idea, mutta entä jos harrastaa ruoanlaittoa ja tykkää järjestää juhlia?

Onko tavara turhake, jos sitä ei käytä vähintään joka viikko?

Tiedän, että oikeasti tässä vain törmää erilaiset kulttuurit toisiinsa. En usko, että yhdellekään ranskalaiselle tai italialaiselle tarvitsee perustella hyvä ruoan tärkeyttä elämässä. Ranskassa asuva ystäväni on kertonut, että kukaan ei edes kuvittele soittavansa kaverille klo 20 illalla, koska silloin on illallisaika, eikä ihmisiä sovi häiritä. Minusta tuntuu, että Suomessa on perinteisesti arvostettu eniten sitä, että maha tulee täyteen ja kaikki muut kuten vaikkapa sosiaalinen kanssakäyminen, ruoan herkullisuus puhumattakaan kattauksen kauneudesta, ovat täysin toissijaisia, jopa turhia asioita.

Nettikeskusteluissa mielipiteet kärjistyvät herkästi, eivätkä nyanssit kovin hyvin erotu. Mutta olen huomannut, että itse jotenkin jäädyn tällaisten kommenttien edessä. Tulee herkästi sellainen olo, että mikä tahansa mikä ylittää äärimmäisen vaatimattomuuden, tulkitaan vaihtoehtoisesti joko hienosteluksi tai ymmärtämättömyydeksi, vaikka kyse ei ole kummastakaan. Kyllähän jokainen käsittää, että ihmiset eivät nauti samoista asioista, tai että taloudelliset ja muut resurssit ovat erilaisia.  Silti olisi virkistävää, jos aina ei vedettäisi esiin sitä korttia, että jotenkin vähemmällä, vaatimattomammalla tai niukemmalla tulee myös toimeen. Totta kai tulee, mutta aina ei ole pakko. Onhan meitäkin, jotka arvostavat kauneutta, vaikka se olisi epäkäytännöllistä. Tai useampaa ruokalajia, vaikka sitä varten täytyy sitten omistaa enemmän astioita. Joillekin tällaisten illallisten järjestäminen on ilo, eikä suinkaan vaivalloinen velvollisuus.

Ehkäpä tässä koko vuodatuksessa on ytimessä se, että olisi kivaa jos saisi nauttia näistä omista harrastuksistaan rauhassa, ilman että aina ilmaantuu joku ilonpilaaja kertomaan, miten hankalaa tai kallista jokin on. Noiden kommenttien rivien välistä kun tuntuu aina paistavan, että on jotenkin parempi tulla toimeen vähällä, kuin nauttia paljoudesta. Jostain syystä tämä tuntuu aina vain menevän näin päin, en muista että koskaan olisin lukenut kommenttia, jossa olisi päivitelty, että miten kukaan voi tulla toimeen niukalla varustuksella, olipa kyse vaatteista, astioista, kirjoista tai mistä tahansa muusta tavarasta. Toisin päin asiaa saa kyllä kauhistella. (Totuuden nimessä tunnustan, että itse olen useinkin ajatellut, että miten minimalistit järjestävät illallisia kavereilleen. Sitten olen tullut siihen tulokseen, että ehkäpä poroporvarilliset juhla-ateriat eivät kuulu minimalistien harrastuksiin, vaikka minulle ne ovatkin vuoden kohokohtia. Jokainen taaplaa tyylillään.)

Kertokaapa, oletteko törmänneet samaan ilmiöön? Mistä se kumpuaa? Ja onko jossain vertaisryhmää ihmisille, jotka nauttivat runsaista tavaroistaan, eivätkä silti omista mitään turhaa?

Tätä kaipaan nyt

Julkaistu , kirjoittanut
2

Sosiaalinen eristäytyminen saa kaipaamaan monia asioita. Juuri nyt kaipaan eniten pitkiä illallisia ystävien kanssa. Yhdessä syöminen on parhaita asioita, mitä tiedän. On ihanaa suunnitella menu illalle, on ihanaa kattaa kauniisti, on ihanaa istua yhdessä saman pöydän ääressä.

Pitkä illallinen on kokonaisvaltainen kokemus. Hauskaa se on ravintolassakin, missä tietysti on etuna se, että kenenkään ei tarvitse laittaa ruokaa eikä tiskata. Mutta kotona keskustelu on usein parempaa, fiilis on epämuodollisempi, eikä tarvitse maksaa laskua jälkeenpäin. Siinä, että ihmiset istuvat saman pöydän ympärille syömään, on jotain maagista. Yhdessä syöminen ja ruuan jakaminen on erilaista kuin muu yhdessä oleminen. Viini tekee rennoksi ja puheliaaksi, eikä kenelläkään ole kiire. Parhaita ovat sellaiset illat, jotka alkavat aikaisin ja loppuvat myöhään. Illan aikana ehditään syödä monta ruokalajia, käsitellä päivän polttavat kysymykset ja parantaa maailmaa, ja lopuksi kaikki ovat kylläisiä ja tyytyväisiä.

Koronan tuoma suurin muutos sosiaalisessa elämässämme on tämä yhdessä syömisen puute. Meidän keittiö on suunniteltu siten, että vieraat ja isäntäväki voi seurustella yhdessä, vaikka jälkimmäiset puuhaisivat samalla keittiössä. Koska tällaiset illalliset ovat minulle niin tärkeitä, minimalismi ei koskaan tulisi kysymykseen. Jos haluaa ruokkia 10 ihmistä useamman ruoka- ja juomalajin voimin, tarvitaan kymmenittäin lautasia, laseja, aterimia ja tarjoiluastioita. Minusta mitä tahansa voi juhlistaa ruoalla ja juomalla – merkkipäiviä, saavutuksia, kansallisia juhlapyhiä ja ihan vain sitä, että ollaan elossa. Tärkeintä on kuitenkin yhteys muihin ihmisiin; keskustelut, joita pöydän ympärillä käydään. Hyvä ruoka, parempi mieli sanoo sananlasku, niin juuri se on. Kenenpä olotila ei paranisi hyvän illallisen ääressä?

Vietimme edellisen kerran tällaista iltaa ystävien kesken uutena vuotena. Sitä edelsi molempien perheiden omaehtoinen karanteeni ja varovaisuus. Ennen koronaa meillä kävi ruokavieraita monta kertaa kuussa, ja isojakin illallisia oli useammat vuodessa. Jokaisella on omat juttunsa, joita näissä erikoisissa olosuhteissa kaipaa, minulle se on yhdessä syöminen. Olen varovasti alkanut haaveilla juhannuksessa yhdessä sukulaisten kanssa, ruuan ääressä tietenkin. Silloin olisi rokotteen toinenkin annos ehditty antaa kaikille riskiryhmäläisille, ja voisimme ehkä juhlia keskikesää kohtuullisen vapaasti. Kunpa se onnistuisi!

Mitä te kaipaatte eniten koronaa edeltävältä ajalta

Vuoden 2020 paras onnistuminen

Julkaistu , kirjoittanut
7

Tämän vuoden suurin oivallukseni ja onnistuminen arkeen liittyvissä asioissa on ehdottomasti ruokakasuunnittelu, joka vihdoin, vuosikausien yrittämisen jälkeen, toimii. Lopullinen sysäys tälle syntyi siitä, että tänä syksynä halusin toden teolla vähentää arjesta epäolennaista stressiä ja hötkyilyä, säästää aikaa keskittyä olennaiseen (eli minun tapauksessani väitöskirjaopintoihin). Olen analysoinut, miksi ennen epäonnistuin, joten listaan ensin virheet, jotka aiemmin tein:

  • Liian pitkä suunnitteluväli (minimissään 2 vkoa)
  • Liian kunnianhimoiset ateriat
  • Kauppatilauksen puuttuminen suunnitelmasta

Yritin aiemmin tehdä ateriasuunnitelman ainakin kahdeksi viikoksi kerrallaan, jottei minun tarvitsisi miettiä ruokia kovin usein. Samaan aikaan valitsin ruokia listalle keittokirjan kanssa. Yritin saada paljon vaihtelua, halusin kokeilla uusia reseptejä ja pyrin siihen, ettei mikään ruoka toistuisi kuin kerran kuussa. Jo pelkästään nämä laskivat onnistumisen todennäköisyyttä, mutta tajuan nyt, että iso osa kokonaisuutta on se, että suunnitellut ruoat pitää hankkia kerralla. Joko tilata kaupasta tai käydä ne itse ostamassa, mutta aiemmin en ymmärtänyt, miten tärkeää myös kauppasuunnittelu on.

Miksi nyt onnistuin?

Tänä syksynä ymmärsin vihdoin laskea rimaa niin alas kuin suinkin. Sanoisin, että tämä on onnistumisen ensimmäinen edellytys! Arkena ei ole aikaa ja energiaa tavoitella gourmet-tähtiä. Sen sijaan tavallinen, helppo arkiruoka se juttu. Tässä pähkinänkuoressa toimiva suunnittelu:

  • Arkiruokasuunnitelma kattaa päivät ma – pe, yksi viikko kerrallaan
  • Samaa ruokaa voidaan hyvin syödä perättäisillä viikoilla
  • Ensin suunnitellaan ruoat, sitten tehdään kauppatilaus/ ostoslista
  • Listalla on vain sellaisia ruokia, joita osaan tehdä helposti, ja joita perhe suostuu syömään suuremmin mukisematta

Teen seuraavan viikon ruokalistan edellisenä viikonloppuna. Inhoan listan tekemistä edelleen, mutta se on välttämätöntä. Tehtävää helpottaa elokuussa tekemäni iso listaus kaikista sellaisista ruoista, joita osaan tehdä, jotka eivät ole kovinkaan monimutkaisia valmistaa, ja joita myös lapset syövät. Tämä viimeinen tarkoittaa sitä, että kaikki ruoat eivät ehkä ole koko perheen suuria suosikkiruokia, mutta kuitenkin sellaisia, että ketään ei tarvitse pakottaa maistamaan.

Tällainen kattava listaus kaikista vaihtoehdoista on ollut minulle elinehto. Edelleenkin aivot lyövät usein tyhjää, kun aloitan suunnittelun, mutta omia muistiinpanoja lukemalla muistan taas, mitä kaikkia vaihtoehtoja olikaan olemassa. Listaus auttaa myös siinä, että pystyn helpommin toteuttamaan itselleni tärkeitä juttuja, kuten että syömme kalaa ainakin kerran viikossa, ja yleensä yhtenä päivänä on jokin kasvisruoka. Tämä yhdistettynä siihen, että rima on tarpeeksi matalalla tarkoittaa sitä, että kalapuikot todellakin lasketaan kalaruoaksi, ja avokadopasta kasvisruoaksi. Epäonnistuneina kertoina olisin yrittänyt jotain kuha Walewskaa, vietnamilaista wokkinuudeleita tai jotain muuta yhtä suurellista ja hankalaa, ja siihen sitten olisikin romahtanut koko yritys.

Viimeinen mutta tärkeä askel on tehdä ruokalistan pohjalta kauppatilaus. Itse suosin tällä hetkellä kotiinkuljetusta, koska yritän välttää ihmiskontakteja koronatilanteen vuoksi. Yritän tilata mahdollisimman paljon kerralla, mutta tässä on vielä opeteltavaa. Tarkoitus on, ettei lähikauppaan tarvitsisi mennä ollenkaan. Tilaan esimerkiksi leipää niin paljon, että laitan aina osan pakastimeen. Otan sieltä sitä mukaa kuin tuore loppuu. Vuosi sitten kävin lähikaupassa monta kertaa viikon aikana. Tänä syksynä olen käynyt ehkä pari kertaa kuussa. Ajansäästö on ollut merkittävä, samoin vältettyjen ihmiskontaktien määrä.

Suunnittelun suurimmat hyödyt

Aloitin systemaattisen suunnittelun elokuussa. Olen tehnyt sen joka viikko, lukuunottamatta syyslomaviikkoa ja yhtä tai kahta satunnaista viikkoa syksyn aikana. Jokaista suunnittelematonta viikkoa olen katunut viimeistään tiistaina. Suunnittelu on säästänyt tuntikausia aikaa, joka muuten olisi kulunut kaupassa käymiseen ja sen miettimiseen, mitä tänään syötäisiin. On uskomattoman vapauttavaa, kun ei joka päivä tarvitse tehdä erikseen päätöstä siitä, mitä syödään, ja sitten selvittää onko raaka-aineita, ja sitten käydä niitä hankkimassa. Jos olisin sellainen ehtoisa emäntä, joka tuosta vain pyöräyttää jääkaapin jämistä ihania ja ravitsevia aterioita, tätä kaikkea ei tarvittaisi. Mutta keittiö ei ole luontaisen lahjakkuuteni näyttämö, joten tarvitsen tällaisia työkaluja, jotta arki helpottuisi. Olen onnellinen siitä, että vihdoinkin olen keksinyt systeemin, jota pystyn ylläpitämään monta kuukautta peräjälkeen.

Suunnittelu lisää arjen joustavuutta. Koska koko viikon ruoat ja raaka-aineet on valmiiksi mietitty ja hankittu, ei haittaa vaikka tulisi yllättäviä käänteitä. Jos yhtenä päivänä ei ehdi laittaa sen päivän ateriaa, voi vaihtaa jonkun toisen päivän ruuan siihen tilalle. Lisäksi pidän pakastimessa hätävarana porkkanalettuja, joita voi sieltä lämmittää, jos kaikki menee plörinäksi. Suunnittelun yhtenä tavoitteena oli vähentää einesten määrää, ja siinä olen onnistunut hyvin, mutta silloin tällöin porkkanaletut pelastavat tilanteen.

Kirjoitin ensimmäisen raportin tästä jo syyskuussa, mutta nyt kolme kuukautta myöhemmin voin todeta, että kyseessä ei ollut ohimenevä innostus, vaan tämä systeemi todella toimii. Jouluviikkoina suunnittelu on jäänyt, sillä jääkaappi on täynnä jouluruokia, mutta kunhan lomat loppuvat, palaan vanhaan rutiiniin.

Suunnitella vai stressata?

Julkaistu , kirjoittanut
14

Tulin syyslomalla testanneeksi, mitä tapahtuu jos jätän ruokasuunnittelun tekemättä, ja yritän vain improvisoida. Ja huonosti käy!  Jostain käsittämättömästä syystä valitsin niin, etten tehnyt ateriasuunnitelmaa, en tilannut ostoksia kaupasta, enkä sen takia voinut edes antaa puolisolle sen kummempia ohjeita, kun hän lähti viikonloppuna ruokakauppaan. Lopputulos on helppo arvata: stressasin joka päivä, monesti kaksi kertaa päivässä siitä, mitä seuraavaksi syödään.

Yhdet hampurilaisetkin syötiin lomalla.

Edessä oleva loma aiheutti sellaisen illuusion, että ehtiihän sitä, ja ei kai sitä nyt heti ekana tarvitse aloittaa suunnittelua, nythän on tarkoitus ottaa rennosti. Mutta minun olisi pitänyt kertoa itselleni, että yhdellä kerralla mietityt ateriat aiheuttaa huomattavasti vähemmän päänsärkyä kuin se, että yrittää improvisoida koko viikon. Etenkin, kun ruokia pitää tehdä kahdesti päivässä, koska nuorisoa ei ruokita kaupungin toimesta. Pelastukseni oli pakastin, josta sulatin kaikenlaisia jämäruokia. Söimme myös tosi monta kertaa sushia, jonka lähetti toi ovelle (kätevää mutta kamalan kallista) sekä niitä eineksiä, joita en oikeastaan haluaisi syödä ollenkaan. Pitkin viikkoa manailin omaa typeryyttäni.

Olen hahmottanut, että tuo suunnittelu on oikeastaan sen valitsemista, haluanko stressata vai ei. Jos suunnittelen ja tilaan ruuat, joudun miettimimään yhden kerran ajatuksella, mitä laitetaan ja tarvitaan. Se ei edelleenkään käy käden käänteessä, vaikka olenkin kehittynyt nopeammaksi kuin alussa. Nyt saan varsinaisen ruokalistan aika nopeasti kasaan, mutta ruokatilauksen tekemiseen menee aikaa, sillä en koskaan saa sitä kerralla tehtyä. Kuljen ympäri keittiötä, auon kaappeja ja yritän selvittää, mitä kaikkea meiltä puuttuu. Vedenpitävä kauppalistasysteemi nimittäin puuttuu edelleen. Mutta arvioin, että kokonaisuudessaan tähän kaikkeen menee ehkä tunti, ja voin tehdä sen kaikessa rauhassa. Sen sijaan ilman suunnittelua ja tilausta minulla menee joka päivä vähintään puoli tuntia sen pähkäilyyn, mitä meillä on, mitä voisi tehdä, pitääkö käydä kaupassa vai voisiko vielä kitkutella kotivaralla, ja välillä sinne kauppaan tosiaan pitää myös mennä. Tähän liittyy yleensä se, että joko lapsilla tai minulla on jo nälkä, tai tieto siitä, että kohta pitäisi olla jo sitä ruokaa, että ehditään jonnekin. Siitä tulee viidessä päivässä yhteensä monta tuntia epämiellyttäviä tuntemuksia.

Näin ollen neuvon nyt itseäni: älä luovu rutiineista lomalla, jos se suinkin on mahdollista! Periaatteessa tiesin kyllä, että kannattaisi suunnitella, mutta jotenkin en jaksanut. Nyt on sitten testattu kokonainen viikko, millaista se olikaan silloin, kun en vielä ollut näin järjestelmällinen. Viikosta oppineena otin taas sunnuntaina kynän käteen, ja kirjailin tämän viikon suunnitelman. Ruokatilaus tuli maanantaina, ja nyt on jälleen levollinen mieli. Suunnitelman nerokkuus tuli myös todistettua eilen. Ensinnäkin ruokapöytään ilmestyi myös lapsen kaveri, ja lisäksi nassikat ilmoittivat että olivat jo lounaaksi syöneet jauhelihakeittoa, mitä olin suunnitellut tarjoavani illalliseksi. Mutta ei hätää, vaihdoin vain lennossa keskiviikon aterian tiistaiksi, ja tarjolla olikin uunilohta ja paistettuja perunoita. Kaikki olivat tyytyväisiä, eikä muutos aiheuttanut pienintäkään paniikkia. Näin tämä parhaimmillaan menee.

Ruokasuunnittelu, joka pelasti arkeni

Julkaistu , kirjoittanut
2

Syksyn alussa mietin vakavasti, miten saisin arjen ruokahuollon pyörimään järkevämmin. Kuten Arkijärkeä pidempään seuranneet tietävät, olen tehnyt erilaisia ateriasuunnitelmia pitkin matkaa, vaihtelevalla menestyksellä. Nyt minusta tuntuu siltä, että vihdoinkin olen keksinyt systeemin, josta pystyn pitämään kiinni, ja joka säästää aikaa ja vaivaa.

Suunnittelun kivijalka

Kaiken pohjana on elokuussa tekemäni kolmen viikon ruokalistat. Tein nuo listat kerrankin järkevästi: en yrittänytkään keksiä hienoja tai mielenkiintoisia ruokia kolmeksi viikoksi, vaan kysyin lapsilta, mistä arkiruuista he tykkäävät eniten. Sitten mietin, mitä ruokia tykkään tehdä, ja millaisia ruokia on helppo ja nopea laittaa. Sitten tein näistä kaikista viiden päivän ruokalistan, ja vielä toisen ja kolmannenkin, koska siihen asti ruokalajeja riitti. Näiden lisäksi tein muistilistan muista ruuista, joita osaan ja jaksan tehdä, sekä mietin miten vaihtelua voisi saada. Esimerkiksi kirjoitin muistiin, että lihapullat voi tehdä välillä myös broilerin jauhelihasta.

Pystyviikattua pastaa.

Nyt olen jo reilun kuukauden ajan tehnyt niin, että sunnuntaina katson muistikirjasta noita listoja, ja alan suunnitella tulevan viikon arkiruokia. Muistikirja on todella tärkeä osa tätä kokonaisuutta. Aivoni nimittäin tilttaavat välittömästi, kun pitäisi suunnitella aterioita, joten lista on täysin välttämätön. Sitten katson kalenteria, ja mietin, millainen viikko on tulossa. Minä päivinä tarvitaan tukevampaa ruokaa, mille päivälle sopisi keitto? Vähintään yhdelle päivälle suunnittelen kalaa. Koska sunnuntaina muistan vielä, mitä edellisellä viikolla on syöty, saan viikkoihin vaihtelua. En siis pyöritä noita kolmen malliviikon ruokalistoja ihan sinällään, vaan muokkaan niitä tarpeen mukaan.

Kun viikon ateriat on päätetty, teen seuraavaksi kauppalistan. Tilaan ruuat joko suoraan kotiin, tai käyn noutamassa valmiiksi keräillyt ruuat haluamastani kaupasta. Ruokalista helpottaa kauppatilauksen tekemistä, koska voin katsoa suoraan reseptistä, mitä pitää ostaa. Samaan tilaukseen tulee tietysti myös aamu- ja välipalat sekä muut kodin tarvikkeet. Ruokatilaus tulee yleensä maanantaina, joten viikon ruokatarpeet ovat heti alkuviikosta valmiina.

Kiistattomat hyödyt

Tämä systeemi on suorastaan pelastanut arkeni tänä syksynä! Tarve käydä lähikaupasta täydentämässä jääkaappia on tipahtanut lähes nollaan. Olen nyt oppinut tilaamaan tarpeeksi maitoa ja viiliä, eikä niitä tarvitse enää jatkuvasti käydä hakemassa lisää. Nyrkkisääntönäni on, että mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän, sillä syödyksi se kaikki tulee. Päivästäni on poistunut iso lohkare stressiä ihan sillä, ettei minun tarvitse joka päivä miettiä, mitä tänään syötäisiin. Katson aamulla kalenterista, mikä on päivän ruokalaji, ja sitten valmistan sen. Välillä on tullut päiviä, jolloin suunnitelma ei olekaan toteutunut, mutta se ei haittaa. Pelkästään suunnitelman olemassaolo helpottaa valtavasti. Jos joskus ruokaa onkin jäänyt sen verran, että siitä syö kaksi päivää, olen vain hypännyt yhden päivän yli. Jos on tullut fiilis laittaa sittenkin jotain muuta, sekään ei haittaa.

Arkiruokamme on monipuolistunut, nyt kun ylipäätään muistan, että pastan sijasta voi tehdä lohkoperunoita, muussia tai risottoa. Kun sanon että aivoni jumittavat tässä asiassa, en liioittele tippaakaan. Pienessä kiireessä en kerta kaikkiaan muista, mitä kaikkia ruokia edes olisi olemassa.  Mutta kattava lunttilista auttaa kummasti. Koska en ole laittanut sille muita kuin realisitisia vaihtoehtoja, huteja ei juuri tule. Eineksiin ei ole tarvinnut turvautua, kun tiedän ennalta, mitä ruokaa laitetaan ja kauanko siihen menee.

Onnistumisen salaisuus

Onnistumisen salaisuus on siinä, että olen laskenut kunnianhimon tasoa suunnittelun osalta merkittävästi. Aiemmin yritin keksiä aina vain uutta, kokeilla erilaisia ruokia ja raaka-aineita. Mutta nyt en ole yrittänyt tavoitella kuuta taivaalta, vaan päinvastoin pyrkinyt mahdollisimman helppoon ja yksinkertaiseen. Arkisin on olennaisinta, että ruoka on kohtuullisen terveellistä ja täyttävää, viikonloppuisin voi sitten kokeilla erikoisempia juttuja. Suunnittelu on nyt sellaisella ”riittävän hyvä” -tasolla, jonka kanssa voin elää. Toisin sanoen syömme arkisin kotiruokaa, mutta se on simppeliä. Esimerkiksi tein äskettäin kalakeiton itse tuoreesta kalasta, mutta käytin siihen valmiiksi pilkottuja pakastevihanneksia.

Toinen tärkeä oivallus on, että suunnittelen aterioita tarkemmin vain viideksi päiväksi eteenpäin. Olen aiemmin yrittänyt miettiä listoja liian pitkälle, ja silloin systeemi on alttiimpi muutoksille ja odottamattomille tapahtumille, ja toisaalta kahden viikon tavarat eivät mahdu edes jääkaappiin. Yhden viikon ruuat sen sijaan voi tilata kerralla, eikä aterioiden pohtimiseen mene puolta päivää.

En ole vielä päässyt siihen saakka, että sunnuntaisin laittaisin ruokia valmiiksi, mutta jo pelkästään tämä suunnittelu on helpottanut arkea suunnattomasti. Mahdollisesti tulevaisuudessa alan tehdä myös ennakkoon ruokia.

Kuinka ruokatilaus vie ihmiseltä hermot

Julkaistu , kirjoittanut
16

Tämä on turhautumistilitys. Tein juuri ensimmäisen ruokatilauksen ensi viikkoa varten, ja siihen meni kaikkineen kaksi tuntia. Kenties ymmärrätte turhautumisen. Tilauksen tekemiseen ei ole minkäänlaista rutiinia. Viimeksi olen tilannut ruokaa joskus keväällä, ja nyt tuntui siltä että pitää aloittaa taas alusta. Asiaa vaikeuttaa myös pahasti se, että jostain syystä kaikkien arkiruokaan liittyvien toimien yhteydessä käy niin, että aivoni tilttaavat. Se tuntuu siltä, kuin kaikki rationaaliset ajatukset katoaisivat mielestä. Normaalisti olen ihan järkevä ihminen, mutta kun pitäisi alkaa toteuttaa ruokasuunnittelua käytännössä, aivot menevät täydelliseen jumitustilaan. En muista, mitä ruokia on olemassa, mistä perhe pitää tai mitä olen valmistanut viime aikoina, puhumattakaan siitä mitä ruokia ei ole vähään aikaan tehty. En muista mitä meillä on kaapissa, enkä muista mitä meiltä puuttuu. Päätösten tekeminen muuttuu työlääksi, enkä osaa päättää kuinka paljon mitäkin pitäisi tilata. Minulla on arvaus, mistä tämä johtuu, mutta olipa syy mikä tahansa, se vaikeuttaa tätä ruokaprojektia merkittävästi. (Palaan syihin postauksen lopussa.)

Jotta ymmärtäisitte, mitä aivojumitus käytännössä tarkoittaa, kuvailen seuraavaksi, miten tämän tilauksen tekeminen meni. Aluksi katson, että maanantaille olen merkinnyt kanapastaa. Etsin verkkokaupasta kanafileet. Sitten totean, että olisi varmasti järkevää tehdä kanaruokaa myös torstaina, esimerkiksi riisibroilerilaatikkoa. Alan miettiä paljonko broileria pitäisi ostaa. En osaa päättää. Päädyn lopulta tilaamaan 2 x 400g (yksi paketti molemmille päiville). Juuri nyt kun kirjoitan tätä, tuntuu siltä että voisi olla viisasta tilata vielä yksi paketti lisää, ja paistaa se samalla kertaa ja sitten pakastaa. Jostain syystä tämä ei tullut pari tuntia sitten mieleen. Toisaalta 1,2kg kanafilettä tuntuu hirveän isolta määrältä.

Pystyviikattua pastaa.

Joka toisen elintarvikkeen kohdalla joudun hyppäämään ylös ja katsomaan kaapista, onko siellä esimerkiksi linssejä linssikeittoa varten (on, mutta vanhentuneita. Voiko niitä käyttää? Ovat tölkissä eivätkä kuivia, miksi olenkaan koskaan ostanut tölkkilinssejä??). Linssejä etsiessä huomaan, että tomaattimurska on vähissä. Päätän tilata sitä lisää. Muistan päätöksen nyt, kun kirjoitan tätä tekstiä, eli tomaattimurska puuttuu tilauksesta edelleen.

Saan lopulta viikon ruokalistan raaka-aineet tilaukseen, ja alan sen jälkeen miettiä aamiaistarpeita ja välipaloja. Seuraa samanlaista jumitusta, jääkaapille pomppimista ja pähkäilyä. Päätän lopulta, että käyn maanantaina itse kaupassa ostamassa hedelmiä, vihanneksia ja leipää, jotka haluan tuoreina. Sen seurauksena kyseenalaistan koko työn alla olevan tilauksen, koska eikö olisi halvempaa ja järkevämpää käydä noutamassa ostokset Lidlin viereisestä K-kaupasta, jos kerran kuitenkin lähden autolla kauppaan? Vaihdan valitsemani kaupan uuteen, mutta totean ettei sieltä saa kaikkia niitä tuotteita, joita isommasta kaupasta voi tilata. Tässä vaiheessa alan epäillä koko prosessin mielekkyyttä. Päädyn lopulta kuitenkin vaihtamaan kaupan alkuperäiseen valintaan. Fiksaan tilauslistan entiselleen, sillä ehdin jo poistaa siltä ne tuotteet, joita hetkellisesti ei ollutkaan saatavilla.

Viimeiseksi muistan, että myös vessapaperia ja muita kodintarvikkeita pitäisi tilata. Lisään paperin, siivousaineet ja pari muuta asiaa tilaukseen. Valitsen helpottuneena toimitusajan ja  klikkaan tilaa-nappulaa, huomatakseni että maksukorttini on vanhentunut. Lisään uuden kortin tiedot ohjelmaan ja poistan vanhan kortin. Pääsen vihdoin maksamaan, mutta ohjelma muistuttaa minua muutamista tuotteista, joita olen aiemmin ostanut. Tajuan, että huuhteluaineena käyttämäni etikka on loppu, ja palaan lisäämään sen tilaukseen. Sen jälkeen onnistun vihdoinkin saattamaan tilauksen loppuun asti.

Se ei tietenkään tarkoita sitä, että tilaus olisi valmis. Päähäni putkahtelee nimittäin yksi kerrallaan erilaisia elintarvikkeita, joita meiltä puuttuu. Käyn lisäilemässä niitä jälkikäteen. Jottei totuus hämärtyisi, on myös todettava että en tietenkään istunut koko kahta tuntia aktiivisesti ruoka-asioita miettien. Koska aihe on niin tylsä, ja koko juttu työlästyttää, harhaudun useampaan otteeseen lueskelemaan netistä uutisia, selaamaan kavereiden somepäivityksiä ja haahuilemaan muuten vain.  Samalla takaraivossa alkaa takoa yhä lujemmalla äänellä, että Tämä. Ei. Voi. Jatkua. Näin!

Tämän teki ravintola, en minä

Ennen kuin joku tekee kuvauksen perusteella diagnoosin keskittymishäiriöstä, kerron että sellaista ei ole. Sen sijaan olen pitkään kärsinyt vakavasta raudanpuutteesta, joka aiheuttaa myös nk. aivosumua. Jos joku on joskus miettinyt mitä se tarkoittaa, niin luulenpa tässä olevan aika hyvä kuvaus sen oireista. Tietysti syynä on myös rutiinien puute. Koko kesä on eletty lähinnä mökillä, ja sen takia kodin perusvarustuksessa on puutteita, ja koska kotona on oltu niin epäsäännöllisesti, en ole ihan kartalla mitä kaikkea puuttuu tai ei puutu.

Raudanpuutetta on hoidettu jo pitkään, mutta vielä on matkaa normaalille tasolle. Sen varaan ei siis voi laskea, mutta uskon sekä ruokasuunnitelman että tämän systeemin vakiintumisen helpottavan myös tilauksen tekemistä merkittävästi. Jos siis sitkeästi jatkan, voin pian ruveta käyttämään menneiden viikkojen tilauksia uusien pohjina. Vähitellen palaa varmaan myös muistikuvat siitä, paljon viikossa menee perusruoka-aineita, ja mitä kannattaa tehdä pakastimeen valmiiksi.

Lopuksi toivon, ettei kommenteissa tulla päivittelemään, että miten se voi olla noin vaikeaa. Vakuutan, että jos pystyisin tämän aivojumin itseltäni poistamaan, niin toden totta olisin sen jo tehnyt. Tämän postauksen julkaiseminen arveluttaa, näiden henkilökohtaisten haasteiden julkinen jakaminen on aina aika pelottavaa. Toisaalta (diagnosoimaton) raudanpuute on todella yleistä naisten keskuudessa, ja aivosumua aiheuttaa myös stressi, unenpuute ja rauhoittumisen puute – kaikki sellaisia asioita, joista moni ruuhkavuosia elävä kärsii. Jos siis tunnistitte samoja piirteitä, johtuivatpa ne mistä hyvänsä, antakaa armoa itsellenne. Tällaista tämä välillä on.

Kohtalotovereita?

Ruokasuunnitelmani, teoriassa

Julkaistu , kirjoittanut
16

Vatvottuani asiaa ties kuinka kauan, onnistuin lopulta kehittämään ratkaisun, joka on ainakin teoriassa tosi hyvä. Käytännön toteutus on vielä kysymysmerkki, sillä tämä on tarkoitettu normaaliin arkeen, missä ei ole viikolla yllättäviä mökkipäiviä, lounasta ei tarvitse laittaa ja muutenkin elämä on varsin ennustettavaa. Yleisön pyynnöstä jaan syksyn ruokasuunnitelmani täällä, mutta muistakaa, että en vielä tiedä toimiiko tämä. Näin tämä menee, teoriassa.

Itsetehtyä kikhernepastaa

Tein kolmen viikon ateriasuunnitelman, mikä tarkoittaa siis yhtä lämmintä ateriaa (illallista). Syömme kaikki suunnilleen samaa aamupalaa joka aamu, ja mikäli maailma ei taas mene kiinni, lounas tarjotaan lapsille kaupungin toimesta. Suunnitelma kattaa kolme viikkoa, koska sen verran keksin ruokia helposti.

  • Maanantai: pastapäivä (esim. avokadopasta, carbonara)
  • Tiistai: keittopäivä (esim. linssikeitto, jauhelihakeitto)
  • Keskiviikkoa: kalapäivä (esim. uunikalaa, kalawokki)
  • Torstai: vuoka/pata/ muu liharuoka (esim. makaronilaatikko, broilerivuoka)
  • Perjantai: herkkupäivä (esim. pizza, tortillat)

Tässä olisi esimerkiksi kaksi viikkoa järkevää ruokaa, joka ei sisällä eineksiä. Teen esim. pizzan aina itse taikinasta lähtien. Olen myös miettinyt ruokalistaa niin, että se istuisi hyvin perheen muuhun ohjelmaan. Maanantaina esikoisella harrastuspäivä, tarvitaan nopeaa ja täyttävää ruokaa. Keskiviikkona oma harrastus vie kauppahallin viereen, joten voin helposti hakea tuoretta kalaa. Tämä varmasti täsmentyy vielä syksyn aikana, kun arki lähtee rullaamaan ja kalenterit täyttyvät.

Oheisen listan lisäksi tein itselleni muistilistoja arkiruokaan liittyvistä asioista: lisukevaihtoehdoista, kasvisproteiineista, muista ruuista jotka eivät päätyneet viikkosuunnitelmaan asti mutta joista on helppo tehdä ja kiva syödä, sekä erilaisista kasvislisukkeista. Nämä ovat siis itselleni muistutukseksi siihen hetkeen, kun teen kauppaan tilausta ja suunnittelen seuraavan viikon ruokalistan yksityiskohtia. Ehkä kuulostaa turhalta, mutta minulle on tyypillistä, että sillä hetkellä kun pitäisi jotakin muistaa, en muista mitään. Nyt minulla on listat, joista voin tarkistaa, että mitä muita vaihtoehtoja sitä olikaan paitsi spagetti ja jauheliha. Netti on reseptejä pullollaan, mutta hyödynsin tätä suunnitelmaa tehdessä erityisesti Marttojen valmiita ruokasuunnitelmia.

Etukäteen valmistelussako ratkaisun avain?

Suurin uusi idea on sunnuntain omistaminen etukäteisvalmisteluille. Jos suinkin mahdollista, koko perhe voisi sunnuntaina osallistua ruuanlaittoon, jolloin ison osan viikon ruuista voisi tehdä valmiiksi pakkaseen. Keitot ja laatikot ovat hyviä esimerkkejä, mutta lisäksi voisi ennalta paistaa jauhelihat, kanafileet tai mitä nyt olisikaan listalla. Arvioin, että tällainen valmistelu vähentäisi viikon aikana ruoanlaittoon liittyvää stressiä noin 80%.

Ruoan ennalta valmistaminen vaatii sitä, että sunnuntaina on raaka-aineet saatavilla. Olenkin miettinyt, että teen perjantaiksi kauppatilauksen, jotta kaikki tarpeellinen on saatavilla. Tämä kauppatilausasia on toistaiseksi eniten kesken, sillä en ole vielä tehnyt yhtäkään. Hieman myös mietiskelen sitä, että tuleekohan tämä pidemmän päälle liian kalliiksi, jos maksan joka viikko kympin siitä, että joku tuo ruuat kotiin. Toisaalta jos sen avulla vapautan monta tuntia aikaa viikolla, kun ei ole tarvetta miettiä pitäisikö käydä kaupassa, mitä sieltä pitäisi ostaa, eikä käyttää aikaa itse kauppareissuihin, hinta voi hyvinkin olla sen arvoinen.

Riskit ja suunnitelman heikkoudet

Vaikka suunnitelma vaikuttaa näin paperilla vedenpitävältä, näen jo nyt, että tässäkin on heikkouksia. Ensinnäkin tämän toimivuus edellyttää sitä, että tosiaan olemme viikonloppuna kotona laittamassa sitä ruokaa. Mutta jos ollaankin mökillä perjantaista sunnuntain iltaan asti, etukäteiskokkailu ei onnistu. Miten sitten toimitaan? Tietysti valmis ruokalista helpottaa elämää vaikkei etukäteisvalmisteluja olisikaan tehty, mutta aikaa säästyy huomattavasti vähemmän. Kaikenlaiset muutkin häiriöt arjessa nyrjäyttävät tämän raiteiltaan. Jos jonain päivänä ei syödäkään kotona, tai jos tuleekin vieraita tai jotain muita poikkeuksia.

Aiemmasta ruokasuunnittelusta muistan, että jämiä jäi enemmän kuin olin odottanut – paitsi silloin, kun niitä ei odotuksista huolimatta jäänytkään. Aterioiden mitoitus on siis kriittistä, ja tässä varmaan kokemus auttaa. Oletan, että aluksi suoritus on haparoiva. Kolmas riski liittyy siihen, että lipeän suunnittelusta, ruokatilauksesta, jolloin ollaankin äkkiä nollapisteessä.

Ongelma voi syntyä myös siitä, etten muista koordinoida perheen ruokahankintoja tarpeeksi täsmällisesti puolison kanssa, minkä seurauksena hän ostaa jotain, mihin en olekaan valmistautunut, tai jättää ostamatta jotain mitä tarvittaisiin. Tätä varten täytyy ottaa haltuun joku molempien puhelimiin synkronoituva sovellus, jossa olisi ajantasainen ostoslista puuttuvista tarvikkeista. Koska puoliso hoitaa useimmiten viikonlopun ruoat, arvelen että hän käy edelleen kaupassa vaikka tilaus tulisikin kerran viikossa.

Tässä tämä siis on, teoriassa. Kerron myöhemmin, miten tämä lähiviikkoina alkaa pyöriä, ja mikä toimii ja mikä ei. Yritän tässä elokuun aikana saada homman rullaamaan mahdollisimman omalla painolla. Olen kuitenkin toiveikas sen suhteen, että arkiruoka tuottaisi vähemmän stressiä kuin keväällä. Sitähän sanotaan, että suunnittelu on tärkeää, vaikkei suunnitelmaa noudatettaisikaan.

Jos silmiinne sattui jokin heikkous jo tässä vaiheessa, kertokaa ihmeessä! Ja mielellään myös ratkaisuehdotus 🙂

Mitä ostaisi kaupasta?

Julkaistu , kirjoittanut
17

Tiedätkö sinä, kuinka monta litraa maitoa teillä kuluu viikossa? Tai kuinka monta kananmunaa, kurkkua, omenaa tai viiliä? Kuinka paljon syödään leipää, mehukeittoa, juustoa tai jauhelihaa? Entä mikä lienee pastan, riisin tai perunoiden kulutus? Voin kertoa, että minä en osaisi vastata näihin kysymyksiin. En oikeasti osaa sanoa, montako litraa maitoa meillä juodaan viikon aikana. Voin esittää arvauksia, mutta täsmällistä tietoa ei ole. En osaisi vastata muihinkaan kulutusta koskeviin kysymyksiin muuten kuin erittäin summittaisella tasolla. Voin arvailla ja arvioida, mutta en tiedä.

Tämä on aika mielenkiintoinen havainto, kun ottaa huomioon että tässä on perhettä ruokittu jo vuosikausia. Mutta koskaan en ole pysähtynyt laskemaan tai miettimään, miten paljon ruokaa määrällisesti oikeasti kuluu. Tämä selittää monta asiaa, kuten esimerkiksi sellaisen ilmiön, että ruoka tuntuu olevan aina loppu, vaikka juuri kävin kaupassa. Tässä on selitys myös sille, miksi kaupan ruokatilaus ei ole ratkaissut ongelmia toivotulla tavalla. Olen ajatellut, että kerran viikossa kotiinkuljetus, ja sitten olisi viikoksi maidot ja leivät hankittu. Mutta miten voin kuvitella että homma toimisi, kun olen tähän asti laittanut ruokien määrät tilaukseen täysin fiilispohjalta?

Koska käyn nykyisin kaupassa päivän tai parin välein, osaan suunnilleen arvioida, paljonko ruokaa kuluu parin päivän aikana. Mutta jos haluan vähentää kauppareissuja, pitäisi osata ostaa tarpeeksi ruokaa esim. viikoksi. On suorastaan ällistyttävää, ettei minulla ole tällaista näppituntumaa. Tavallaan tämä on kierre. En jaksa kantaa kaupasta parin päivän tavaroita enempää, joten lähikaupan ostosten määrä on rajattu. Sitten ruokaa täytyy täydentää jatkuvasti, koska se tietenkin loppuu parin päivän päästä. Ennen korona-aikaa puoliso teki kerran viikossa isomman ostosreissun autolla, mutta en koskaan tullut sen tarkemmin laskeneeksi, montako litraa maitoa hän osti, tai että kuinka moneksi päiväksi ne sitten riittivät. Itse taas olen paatunut aliostaja, myös ruokakaupassa. En jotenkin uskalla ostaa tarpeeksi, vaikka en kyllä tiedä mitä oikein pelkään. Hävikkiä syntyy harvoin siksi, että jotain olisi ostettu liikaa. Säilytystilaa on ja joka päivä syödään.

Menekin selvittäminen on siis ykkössijalla ruokajärkiprojektin suhteen. Tähän asti ruokaa on vain aina ostettu lisää sitten kun se on loppunut, mutta nyt täytyy ruveta keskittymään paljon tarkemmin. Jos tietäisin, että meillä menee viikossa esimerkiksi 5 litraa maitoa, 12 palaa ruisleipää, 250g ketsuppia ja 20 desiä puurohiutaleita, voisin tilata kaupasta juuri täsmälleen tuon määrän elintarvikkeita, ja olla varma, että ne riittävä seuraavaan tilaukseen saakka. (Huom, esimerkit ovat keksittyjä. Minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka monta grammaa ketsuppia viikossa kuluu.) Se taas poistaisi kertaheitolla tarpeen rynnätä lähikauppaan ostamaan jotain yllättäen loppunutta perustuotetta. Paremmalla menekin tuntemuksella voisin myös hyödyntää kaupan tarjouksia järkevämmin, enkä toisaalta hamstraisi sellaista, mikä kuluu hitaasti

Sähköremontin yhteydessä meillä uusittiin sekä jääkaappi että pakastin. Molemmat ovat nyt niin isoja, että ruokaa kyllä pitäisi mahtua koko viikoksi ihan helposti. Pakastimessa voisin pitää kokonaista hyllyä vain kuluvan viikon aikana syötäviä ruokia varten. Sinne voisi laittaa sekä valmiiksi tehtyjä ruokia, että esimerkiksi tuoretta leipää, jota voisi viikon mittaan sitten sulattaa tarpeen mukaan. Jääkaappiinkin mahtuu kaikki tarpeellinen, etenkin nyt kun olen oppinut pitämään sen fiksussa järjestyksessä ja kaikilla tavaroilla on omat paikkansa. Kuivakaappi on pienempi, mutta sitäkin voisin helposti organisoida fiksummin, niin että kotivaraa olisi aina tarpeeksi.

Tämän viikon tehtävänä on siis kiinnittää erityistä huomiota siihen, paljonko ruokaa oikeasti kuluu. Viikon päästä olen viisaampi, ja voin kokeilla, osaanko tilata ruokaa kokonaiseksi viikoksi. Onko kukaan muu huomannut samaa ongelmaa?

Mitä tekemistä eineksillä on arvojen kanssa?

Julkaistu , kirjoittanut
16

Meillä toistuu usein tällainen kuvio: Päivän ateriaa ei ole suunniteltu yhtään. Sitten huomaan, että ruoka-aika onkin jo melkein käsillä, apua, mitä me syödään? Kiireessä yritän löytää kaapista jotain lämpimäksi ruuaksi luokiteltavaa, jonka ykköskriteeri on valmistumisajan nopeus. Lopputuloksena lautaselta löytyy eineksiä tai puolivalmisteita. Ruuan jälkeen totean, että onneksi oli näitä kaapissa, ja seuraavalla kauppareissulla ostan lisää vastaavia tilanteita varten. Siinä se kierre sitten onkin.

Ennen lapsia, en koskaan syönyt eineksiä, ellei lasketa kaupan paistopisteen karjalanpiirakoita. Vanhemmuuden ensimmäisinä vuosina olin edelleen todella tiukka einesten suhteen. Podin satunnaisista kalapuikoista morkkista monta päivää. Sittemmin olen hellittänyt, ja nykyisin kalapuikkoja löytyy pakastimesta aina. Mutta tänä keväänä havahduin siihen, että ote on jo liiankin rento omaan makuuni. Einesten nopeus on houkuttelevaa, mutta samaan aikaan minulla on sisäinen ristiriita siitä, että syön omia arvojani vastaan. Lopullinen sysäys muokata arkiruokatottumuksia oli oman terveystarkastukseni tulokset, jotka sain eilen. Koronakevät on näköjään jättänyt jälkensä veriarvoihini.

Ruoka jos mikä on henkilökohtainen aihe. Siksi en ota millään tavalla kantaa kenenkään muun ruokavalintoihin, vaan puhun tässä vain omista arvoistani. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että minulle tietyt ruokaan liittyvät asiat ovat aidosti niin tärkeitä, että haluan nähdä niiden eteen vaivaa. Tutkimukset osoittavat, että omien arvojen tiedostaminen ja se, että pyrkii elämään niiden mukaisesti on yksi tehokkaimmista tavoista vähentää stressiä ja parantaa omaa elämänlaatuaan monella tavalla. Siksi en tällä kertaa yritä ”ottaa rennommin” vaan pikemminkin yritän miettiä, miten voisin parhaiten näitä itselleni tärkeitä arvoja edistää.

Havahduin tähän arvokysymykseen, kun kuuntelin amerikkalaisen ammattijärjestäjä Lisa Woodruffin podcastia. Olen välillä ohimennen ihmetellyt, mitähän siinä perheessä syödään, mutta tässä podcastissa Lisa kertoi aiheesta avoimesti itse. Hän totesi, että monessa muussa asiassa hän antaa itselleen hyvän arvosanan, mutta perheen ruokatottumukset ansaitsevat lähinnä nelosen. He söivät enimmäkseen pikaruokaa, eineksiä ja ylipäätään heidän ruokavalionsa vaikutti olevan varsin kaukana suomalaisista ravintosuosituksista. Mutta Lisa totesi tämän olevan tietoinen valinta. Häntä ei ruuanlaitto kiinnosta eikä inspiroi, perhe pysyy hengissä hampurilaisillakin, eikä hänellä ole aikaakaan paneutua asiaan sen enempää. Hän kyllä ymmärsi, millaisia seurauksia tällä valitulla linjalla oli, mutta siitä huolimatta kyseessä oli tietoinen valinta. Ruoka ei yksinkertaisesti ollut hänen arvomaailmassaan kovin korkealla, vaan hän käytti energiansa mieluummin muihin asioihin.

Kun kuuntelin podcastia, ymmärsin että laadukas, terveellinen ja itse tehty ruoka on omassa arvoasteikossani niin korkealla, että olen valmis tinkimään jostain muusta, jotta tämä puoli toteutuu. Vaikka einekset ovat hirveän nopeita ja helppoja, haluan kuitenkin syödä etupäässä jotain muuta. Se taas vaatii enemmän aikaa ja vaivaa, ja siksi olen nyt tässä suunnittelemassa, miten siitä voisin tehokkaimmin suoriutua. Tämä arvoihin liittyvä oivallus oli tärkeä, koska se vahvistaa sen, etten ole tekemässä tätä siksi, että yrittäisin noudattaa esimerkiksi jotain ulkopuolelta tulevia äitiysnormeja, vaan tämä on minulle itselleni tärkeä juttu. Syömme koko perhe samaa ruokaa, ja myös minä haluan syödä eri tavalla kuin tällä hetkellä tapahtuu. Mutta ei minua toki haittaa yhtään, että myös lasten arkiruokailusta einesten osuus pienenee.

Hassua, että einesten pohtiminen johtaa luotaamaan omaa arvomaailmaa näin perusteellisesti, mutta niin tässä on käynyt. Toisaalta kuten jo aiemmin sanoin, omien arvojen tunnistaminen on erittäin hyvä harjoitus kenelle tahansa. Tämä koskee kaikenlaisia kotitöitä, järjestämistä, siivoamista ja muutakin. On hyvä miettiä, tekeekö jotain vain ulkoisen paineen takia, vai siksi että asia on aidosti itselle tärkeä. Suosittelen jälkimmäistä. Jos jokin juttu taas ei ole itselle niin arvokas, siitä voi huoleti tinkiä, eikä muilla pitäisi olla asiasta nokan koputtamista. Woodruffin perhe saa rauhassa syödä pikaruokaa niin usein kuin he haluavat, minä keskityn vain omaan lautaseeni.

Tulipas pitkästä aikaa syvällistä pohdintaa! Olisi hauska kuulla myös teidän ajatuksia aiheesta!

Mitä tänään syötäisiin? Epätoivoinen tilitys arkiruokailusta

Julkaistu , kirjoittanut
18

Kirjoitan tätä lähestulkoon epätoivon syövereistä. Epätoivoa aiheuttaa perheen arkiruokahuolto, joka on tässä koronakevään aikana romahtanut hälyttävän huonolle tasolle. Selasin blogin arkistoja, ja huomasin että olen tuskaillut tämän aiheen ääressä ainakin vuodesta 2012 lähtien. On turhauttavaa, että kahdeksan vuoden jälkeen tuntuu siltä, että olen taas (vai edelleen?) nollapisteessä. Näiden vuosien aikana on kuitenkin myös elämäntilanne muuttunut sellaiseksi, että tuntuu siltä, että nyt ns. pakko edessä. Jonkinlainen lakipiste on tässä saavutettu, nyt PAKKO saada tämä homma hanskaan tai muuten elämäni kuluu hukkaan Alepan ja kodin väliä rampatessa ja ruoka-asioista stressatessa.

Lyhyesti sanottuna tilanne on nyt tämä:  Ruokasuunnittelun aikajänne on pisimmillään 24 tuntia. Ennen tiukasti välttelemäni einekset ovat kuluneen kevään aikana hiipineet liian isoksi osaksi arkea. Kaupassa käydään ilman minkäänlaista rutiinia. Ruokien miettimiseen, hankkimiseen ja valmistamiseen menee mielestäni kohtuuttoman paljon aikaa yhden päivän aikana. Lopputulos on, että arkiruuan laatu ei ole sillä tasolla kuin haluaisin, minusta tuntuu että joudun jatkuvasti miettimään mitä tänään syötäisiin, ja kaiken yllä leijuu painostava stressi.

Haluan systeemin, jossa perhe syö etupäässä kunnollista ja terveellistä ruokaa. Haluan järjestää asiat niin, ettei ruoka-asioihin mene päivässä liikaa aikaa, ja ennen kaikkea haluan eroon tästä jatkuvasta stressaamisesta. En halua keskeyttää muita töitä siksi, että pitää lähteä lähikauppaan ostamaan maitoa ja leipää. Ylipäätään haluaisin käyttää ruokakauppaan huomattavasti vähemmän aikaa, mitä siihen nyt menee. Haluan eroon tästä ad hoc -elämästä, jossa yhtäkkiä havahdutaan siihen, että jotain pitäisi syödäkin, ja sitten raavitaan jääkaapista kasaan jokin välttävä ateriantyyppinen. Lyhyesti sanottuna haluan tähän asiaan tolkkua ja haluan eroon syömiseen liittyvästä stressistä. Haluan ruokajärjen takaisin elämääni!

Luin vanhoja kirjoituksiani, ja totesin että lähtökohdat ovat onneksi paremmat nyt kuin ennen. Meillä on isompi jääkaappi ja isompi pakastin, joten ruuan säilyttäminen ei ole ongelma. Olen myös vaihtanut hankalat muoviset säilytysrasiat läpinäkyviin lasisiin. Jääkaapissa ja pakastimessa on nykyisin järkevä ja pysyvä järjestys, eli löydän kaiken mitä tarvitsen, eikä hävikkiä yleensä synny siksi, että jotain olisi piiloutunut takariviin tai pinon alimmaiseksi. Olen oppinut hyödyntämään pakastinta paremmin, eikä hävikkiä muutenkaan tule niin paljon kuin ennen. Olen oppinut pitämään pakastimessa aina jotain vararuokaa, josta voin ottaa jos paha tilanne tulee. Tiskirutiini on niin vahva, että puhtaista astioista ei koskaan ole pulaa.

Pystyviikattua pastaa.

Se, mistä nyt eniten kiikastaa, on suunnittelu, tai oikeastaan sen täydellinen puute. Jos minulla olisi viikon ruokasuunnitelma, siitä olisi ainakin näitä hyötyjä:

  • Ei tarvitsisi miettiä joka päivä, mitä tänään syötäisiin
  • Kauppaan ei tarvitsisi hypätä joka toinen päivä, vaan ostokset voisi tilata keskitetysti kerran viikossa
  • Ei tarvitsisi turvautua paniikissa eineksiin, koska kaapista löytyisi varmuudella jotain terveellisempääkin
  • Arkiruoat voisi miettiä juuri niin kasvis- tai kalapainotteisiksi kuin haluaisi
  • Luultavasti ruokahävikkikin pienenisi (vaikka se ei tällä kertaa olekaan ongelma)

Toinen asia, jota olen nyt vakavasti ruvennut pohtimaan, on ruuan etukäteen valmistaminen ja valmistelu. En tiedä onko tälle kunnollista suomenkielistä sanaa, mutta englanniksi sanotaan ”meal prepping”. Se tarkoittaa sitä, että kerran viikossa valmistellaan tulevat ruuat mahdollisimman valmiiksi: pilkotaan ja kypsennetään etukäteen kaikki mahdollinen. Ideana on, että viikolla ruoan valmistamiseen ei juurikaan mene aikaa, kun voi vain lämmittää valmiin ruuan. Salaatin tekeminen on nopeaa, kun kaikki on valmiiksi pilkottuna.

Olen aiemmin vieroksunut tätä, koska olen ajatellut etten todellakaan halua käyttää useampaa tuntia sunnuntaisin ruoan valmistukseen. Mutta nyt olen ruvennut ajattelemaan toisin. Jos käyttäisin esim. sunnuntaina enemmän aikaa valmisteluun, se kaikki olisi lisää aikaa arkipäiviin. Sunnuntaisin voisin tehdä ruokaa yhdessä puolison ja perheen kanssa, kun taas arkisin koko hela hoito on vain minun harteillani, ja kaikki ruokaan käytetty aika on pois omasta ajastani. Samalla tavalla kaupassa käymisen järkeistäminen säästäisi aikaa merkittävästi. Jos nettikaupassa olisi valmis kauppalista, jossa olisi viikon tarpeiksi aamiaistarpeita ja muita peruselintarvikkeita, se poistaisi tarpeen pistäytyä lähikaupassa harva se päivä. Jos minulla ylipäätään olisi joku jatkuvasti päivittyvä kauppalista, ruokakaapin sisältö pysyisi paremmin ajan tasalla.

Noita vanhoja tekstejä lukiessa näyttää siltä, että ruokasuunnitteluun liittyvä pohdinta ja stressi on noussut esiin parin vuoden välein lähes blogin alusta saakka. Olen yrittänyt torjua ruokahävikkiä, syödä monipuolisemmin ja tehdä kaupassa käymisestä helpompaa. Tällä kertaa päämotivaatio liittyy kuitenkin siihen, että koen ruoanlaiton vievän liikaa aikaa sellaisilta asioilta, joita todella haluaisin tehdä. Ehkä menestyksen salaisuus onkin se, että nyt en yritä pelastaa maailmaa tai noudattaa jotain yleisterveellisempää elämäntapaa, vaan tällä kertaa perimmäinen syy on varsin itsekäs. Ruokaan liittyvä stressi ja sekoilu on paha aikasyöppö ja se huonontaa oman elämäni laatua niin paljon, että nyt tavoitteena on yksinkertaisesti tehdä omasta elämästä helpompaa. Voinette arvata, että jatkoa seuraa teeman ympäriltä myös täällä blogissa!

Onko siellä meal preppaajia lukijoiden joukossa? Tai tekeekö joku aterioita useamman kerralla valmiiksi?