Kuuntelin tänään podcastia, jossa haastateltiin amerikkalaista kirjailijaa Jennifer Weineria. Hän lausahti hyvin mielenkiintoisen näkemyksen:
”On pakko ostaa uusia mekkoja, koska jos esiintyy puhujana jossain tilaisuudessa, niissä otetaan nykyään hirveästi valokuvia. En voi laittaa samaa mekkoa päälle uudestaan, koska ihmiset ovat jo nähneet sen, ja sitten ne luulevat että minulla on vain yksi mekko.”
Tiedän, että tämä on kulttuurisidonnainen juttu, mutta siitä huolimatta en voi ymmärtää tuota lausuntoa. Miten niin ei voi laittaa samaa mekkoa uudelleen? Mitä haittaa siitä on, jos joku näkee saman asun kahdesti? Ja onko todella niin, että jos jokin vaate nähdään ihmisen yllä useammin kuin kerran, katsojat kuvittelevat ettei esiintyjä omista muita vaatteita? Todellako – kirjailija on kuitenkin erittäin menestynyt, myös taloudellisesti. Entä mitä järkyttävää siitä seuraisi, jos joku satunnainen tyyppi sattuisi kuvittelemaan, että kirjailijalla on vain yksi mekko? En tiedä onko Jennifer Weiner koskaan pysähtynyt kysymään näitä itseltään. Sen sijaan hän tuntuu ottavan annettuna, että on kertakaikkisen katastrofaalista, jos sama asu näkyy julkisuudessa useammin kuin kerran.
En voi lakata ihmettelemästä tätä näkökantaa. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä pahaa jonkin asun toistamisesta saattaisi seurata. Ilmeisesti jonkinlaista sosiaalista halveksuntaa ehkä? Jaa-a, olisikohan edes niin. Silloin tällöin näkee lehtijuttuja herttuatar Catherinesta, joka äärimmäisen julkisesta asemastaan huolimatta uskaltaa käyttää samoja vaatteita useampaan kertaan. Näitä artikkeleita julkaisevat yleensä ns. kevyemmät lehdet, eikä sävykään ole yleensä erityisen negatiivinen. Joten mitä ihmettä Weiner pelkää?
Tämä että missään ei voisi näyttäytyä samoissa vaatteissa useampaan kertaan on todella kummallinen idea. Mitä niille kertaalleen käytetyille sitten olisi tarkoitus tehdä? Myydäänkö ne heti käytön jälkeen? Jos ei, tuossa on takuuresepti ylitsepursuilevaan vaatekaappiin. Mutta ehkä tämä tosiaan on amerikkalainen juttu. Aina kun puhutaan pariisittarista, mainitaan se, miten kompaktilla vaatevarastolla he tulevat toimeen. Ranskalainen logiikka tuntuu menevän niin, että jos mekko on pukeva, sitä on syytäkin pitää monen monta kertaa, muutenhan vaate menee täydellisesti hukkaan.
Täytyy sanoa, että jos tätä asiaa tarkastelee, olen pesunkestävä pariisilainen. Muistan, kuinka yläasteella törmäsin ensimmäisen kerran ajatukseen, että joka päivä pitäisi koulussa olla eri vaatteet. Olin ällistynyt – miksi ihmeessä pitäisi? Arvaatte varmaan, että pidin ajatusta niin pähkähulluna etten edes harkinnut sen toteuttamista. Sittemmin olen mm. esiintynyt ainakin viitenä vuotena samassa juhlamekossa samoissa juhlissa ilman mitään ongelmia. Jos joku muistaa mekon edelliseltä vuodelta, mitä sitten. En jaksa uskoa, että yhden vieraan juhlamekon esiintyvyystiheys pyörisi muiden osallistujien mielessä kovin pitkään.
Oletteko törmänneet tähän ilmiöön koskaan? Olisi myös kiva kuulla ulkosuomalaisilta lukijoilta kommentteja tähän asiaan, miten asiat ovat eri puolilla maailmaa? Voiko samassa vaatteessa näyttäytyä monesti, vai onko se ehdoton ei?
Kaveri oli jenkeissä vaihdossa ja sielä ainakin siinä koulussa mitä hän kävi oli hyvin vahvasti vallalla näkemys, että vain köyhät esiintyvät kahdesti samassa asussa. Kaverin isäntäperhe ei ollut sieltä köyhimmästä päästä, joten isäntäperheen tytär opetti ystävälleni nopeasti parhaat alennusmyynnit, mistä sopivia uusia asuja löytyisi. Ystävän vaatevarasto paisuikin vuodessa melkoiseksi, kun hän oppi koulun tavoille – etenkin kun parhaista aleista paitoja saattoi saada vain dollarilla kappale.
Eli jenkeissä tuo voi olla opittu jo hyvin nuoresta pitäen.
Eikö ole jännä, miten vaatteiden paljous liitetään nimenomaan köyhyyteen, ja köyhyys taas on jotenkin kamalaa. Tässä on iso kulttuuriero. Ja sitten vielä se, että jos paidan saa dollarilla, niin silloin köyhälläkin on varaa esiintyä uusissa vaatteissa joka päivä, jolloin tuo alkuperäinen ajatus vesittyy. Jotain tuollaista luulen Jennifer Weinerinkin miettineen. Toisaalta en itse tulisi koskaan ajatelleeksi, että ihmisellä ei ole varaa ostaa enempää vaatteita, vaikka näkisin hänet samassa vaatteessa useamman kerran.
Minä ajattelisin niin, että jos asema on (puoli)julkinen, niin jonkinlaista variaatiota olisi ehkä hyvä olla, muttei ylettömästi. Onhan toki herttuatar Catherinellakin sentään useampi kuin yksi mekko. Jos pariisilaisuuteen menee, niin silloin mekon olisi hyvä olla niin neutraali (lue: yleensä musta ja leikkaukseltaan yksinkertainen), ettei kukaan varsinaisesti ”muista” sitä, ja sen voi tarvittaessa asustaa monella tapaa. Olisi kuitenkin mielestäni hiukan omituista käyttää jotain räikeää kukkakuosista mekkoa kaikissa juhlissa kesät talvet, vuosien ajan. – Mitä nuorisopukeutumiseen tulee, niin itse pidin käytännössä koko yläasteen ajan samoja farkkuja, mutta paitoja oli sentään muutama (toki ei silloin, alkuysärillä, varmaan viittätoista enempää, vaikka kaikki vuodenajatkin otettaisiin huomioon). Ja samaan tyyliin pukeutuivat silloin muutkin – en tiedä, miten paljon siitä oli laman sanelemaa välttämättömyyttä.
Muistan, kuinka Suvi-Anne Siimes aikanaan sanutui irti linnanjuhlien mekkohysteriasta. Siimes hankki yhden hyvän iltapuvun ja kävi sitten se päällään juhlissa monta vuotta. Tämä oli mielestäni aivan mahtava ratkaisu. Kestävä monella tapaa, ja samalla tietoinen irtiotto naisten ulkonäköön keskittyvästä julkisuudesta. Eikä hänen mekkonsa ollut edes erityisen neutraali, vaan kirkkaanpunainen.
Luulen, että Catherinelta odotetaan myös tietynlaista kotimaisen teollisuuden edustamista, jonka vuoksi hänen ”kuuluu” pitää vähän useampaa kuin yhtä mekkoa. Mutta on virkistävää että hänkin osoittaa, ettei vaate ole käyttökelvoton, jos muutama miljoonaa ihmistä on jo nähnyt sen. Joten jos muutama kymmenen omaa tuttuani on nähnyt jonkun juhlavaatteeni, se ei ole katastrofi.
Mulla on paljonkin ns. lempivaatteita, joita käytän ihan jatkuvasti. Osaa niin, että ne viimein puhkeavat. Olisi tosi tylsää, jos niitä ”saisi” käyttää vain kerran. Minusta on semisti ahdistava ajatus, että miettisin koko ajan asujani ja habitustani. Erilaisia yhdistelmiä samoista vaatteista saa lukemattomia. Minusta on mielikuvituksen puutetta, jos ei keksi uusia tapoja käyttää samaa vaatetta. Ja muutenkin torvea. Minä näkisin vaan positiivisena sen, että joku käyttää samaa laadukasta vaatetta vuodesta toiseen ja saa sen aina vaan näyttämään hyvältä. Yläasteaikaan tosin ihmettelin suuresti erästä opettajaa, jolla kouluvuoden aikana oli tasan kaksi asua: syyslukukauden ruskea teryleenimekko ja kevätlukukauden sininen pallokuvioinen teryleenimekko. Silti hän oli ihan siisti ja raikas eli varmaan huolsi sen iltaisin. Itse kyllästyisin pitämään noissa mittakaavoissa aina samaa, kyllästyin myös katselemaan.
Toisaalta olen joskus itse hyötynyt siitä, että joku voi käyttää jotain vain kerran. Olen ostanut parempien vaatteiden kirpparilta aikanaan Pentikin säämiskäasun murto-osalla sen silloisesta oikeasta hinnasta. Kirpparin täti sanoi, että se on tuotu myyntiin juuri sen vuoksi, että omistaja ei mielestään voinut käyttää sitä uudestaan, kun se oli jo nähty. Se oli mun lempiasu pitkään. Jos laittaa omansa kiertoon niin, että joku toinen saa niistä hyvät vaatteet, on se mielestäni ns. lieventävä asianhaara. Jonkin verran riippuu varmaan asemasta tämäkin asia. Esim. artisteilta kai odotetaan aina uutta, vai odotetaanko? Kuka odottaa? Näkyvässä asemassa oleva antaisi vahvan positiivisen signaalin käyttämällä samaa moneen kertaan. Olisi vähän vastuutonta ruokkia mielikuvaa, että kaikki on kertakäyttöistä ja se on okei ja jotain tavoiteltavaa.
Aikanaan Talvipalatsissa käydessäni oli siellä myös näyttely Katariina Suuren hovin vaatteista. Upeita, loisteliaita asuja, joiden valmistamiseen ja kirjailuun silloisilla menetelmillä on mennyt vähintään puoli vuotta monen työtä per asu. Kirjailut olivat aitoja helmiä, jalokiviä, hopeaa ja kultaa. Silti niitä käytettiin vain kerran. Yhtään en ihmettele, että tuli vallankumous…
Minä muistan myös tuollasen opettajan! Hänellä tosin taisi olla pari kolme leninkiä, mutta ei montaa kuitenkaan. Siitä huolimatta hän oli ehdottomasti ulkoasultaan koko koulun huolitelluin opettaja. Mutta olen samaa mieltä kanssasi, että noita odotuksia on syytä vähän kyseenalaistaa. Kuka sitä tosiaan odottaa? Julkisuuden ihmisellä ehkä lehdistö? Mutta kuka on lehdistö, eihän se ole kuin joukko ihmisiä jotka tekevät työtään. Jos sitkeästi kulkee vastavirtaan, luulen että aiheeseen liittyvät kohutkin laantuisivat.
Olen käyttänyt Project333:a nyt muutaman vuoden, ja nauran katketakseni ihmisille, jotka luulevat että heidän vaatteensa ovat joku yleinen puheenaihe. Kukaan, ei yhden yksikään ihminen ole huomannut että kierrätän samoja vaatteita koko ajan. Teininä olen viimeksi kuvitellut että joku oikein seuraisi minun pukeutumistani (no äiti seurasi).
Toivottavasti nuo asujen haalijat sitten kierrättävät ”vanhat ja käytetyt” vaatteensa asiallisesti, että järkevämmät ihmiset voivat pienentää heidän jalanjälkeänsä täällä maapallolla.
Juttelin tästä yhden kaverin kanssa. Hän sanoi, että muistaa kyllä mitä ihmisillä on päällä. Ilmeisesti heitäkin on. Mutta mielestäni sekään ei ole vaarallista. Itse muistan vain todella hyvät ja todella karmeat vaatteet muiden päältä. Jos näen jonkun hienon vaatteen uudestaan, ajattelen lähinnä, että näyttääpä tuo ihminen jälleen hyvältä. Jos taas karmea tulee vastaan, ajatus on sama mutta päinvastoin. Mutta jälkimmäistä en tietenkään koskaan sano ääneen, ei ole minun asia huomautella pukeutumisesta muille. Sen sijaan tuttua, onnistunutta asua voin kyllä kehua moneen otteeseen.
Mulla on muutamia juhlavaatteita joita olen käyttänyt yli 10 vuotta. Olin juuri kummilapsen rippijuhlissa mekossa jonka olen ostanut 16 v tyttäreni ristiäisiin. Osa vieraista oli samoja, mutta kukaan ei taatusti muistanut vaatetta.
Mulle on ihan sama vaikka joku asian huomaisi, tykkään itse tuosta menosta jälkeen käytän sitä ehkä kerran kaksi vuodessa vastaavissa tilaisuuksissa. Kukaan ei ole koskaan kommentoinut asiaa…
Minusta on täydellistä, jos 15 vuotta vanha mekko menee edelleen päälle ja näyttää hyvältä. Ei mitään syytä laittaa sellaista kiertoon!
”Mitä haittaa siitä on, jos joku näkee saman asun kahdesti? Ja onko todella niin, että jos jokin vaate nähdään ihmisen yllä useammin kuin kerran, katsojat kuvittelevat ettei esiintyjä omista muita vaatteita? Todellako – kirjailija on kuitenkin erittäin menestynyt, myös taloudellisesti.”
Kirjoituksessa menee iloisesti sekaisin ”ihmiset” ja ”naiset”. Onko se joku kulttuurisidonnainen juttu? Että MIEHILLÄ on täysin ookoo pitää samaa pukua päivästä toiseen, vuodesta toiseen ja tilaisuudesta toiseen?
”Sama-asu-kahdesti” -syndrooma on täysin naisten luoma ja vain ja ainoastaan naisten oma juttu. Mitä se kertoo yhteiskuntamme tasa-arvoisuudesta, sitä voisi pohtia.
Olet oikeassa, naisia tuo etupäässä koskee. Mutta väittäisin että systeemi ei ole yksinomaan naisten luoma, sillä muotitaloja on kautta aikain johtaneet etupäässä miehet. Naiset ovat toki ostaneet tämän pakon siinä missä monet muutkin nimenomaan naisten ulkonäköön liittyvät erikoisuudet. Mutta tämä uuden mekon syndrooma on ehdottomasti tasa-arvoa estävä tai hidastava tekijä, ja menee samaan ”kolmannen työpäivän” kategoriaan kuin meikkaaminen ja karvojen karsiminenkin. (Siis naisen kolme työpäivää – työ, kotityöt ja ulkonäkötyö.) Ja mitä se tekee naisten jo alunperinkin heikommalle taloudelle, että niitä mekkoja ”pitää” ostella koko ajan uusia, voisihan ne rahat sijoittaa fiksumminkin. Eli feministisestä näkökulmasta tuo uusien mekkojen ostelupakko on vanhoja valtarakenteita ylläpitävää toimintaa. Kun nyt tulit kysyneeksi 🙂