Viimeiset paastoviikot, suunnitelman muutos

Paastonaikaa on enää kaksi viikkoa jäljellä. Valitsemistani teemoista puolestaan jäljellä on enää laiskuudenvälttelyviikko ja nettilakko. Tämän viikon teemana piti olla laiskuuden minimointi eli rästihommien hoitaminen, nettipaaston säästän vaikeimpana viimeiselle viikolle.

Idea laiskuudenvälttelyviikolla on siis se, että silloin hoidetaan mahdollisimman monet roikkuvat asiat pois päiväjärjestyksestä. Olen aika hyvä välttelemään kaikenlaisia pakollisia hoidettavia asioita, joita ei ole pakko hoitaa NYT HETI. Niinpä to do -listalla on kaikenlaista pikkuhommaa odottelemassa inspiraatiota. Ajatus oli kuitenkin lopettaa odottelu ja tarttua toimeen ilman sen kummempia mutinoita.

Nyt on vain sellainen ongelma, että olen sairauslomalla enkä voi juosta pitkin kaupunkia. Käytännössä voin siis hoitaa vain sellaisia asioita, jotka voi tehdä joko netin kautta kotoa, tai sitten äärimmäisen rauhallisia kotitöitä. En siis voi ruveta jynssäämään parvekkeen lattiaritilöitä, raivaamaan vinttikomeroa tai pesemään uunia. Tässä täytyy siis hieman muuttaa suunnitelmaa, ja miettiä mitä kaikkia rästihommia voin fyysisistä rajoitteista huolimatta tehdä. Katson millaista listaa saan aikaiseksi, ja päivitän sitten tänne sopivilta osin. Osittain olen jo aloittanut: varasin autolle huollon ja renkaiden vaihdon. Myös kaappiasia on edistynyt, siitä lisää tällä viikolla.

Tavaroita on jälleen raivattu viime viikolla. Pieneksi jääneitä vaatteita lähti laatikollinen pestynä ja viikattuna vinttiin. Parvekkeelta heitin roskikseen kaksi pilalle mennyttä istuinalustaa, jotka eivät olleet kestäneet talven kosteutta. Parvekkeelta lähti säilytykseen myös jouluvalot (no hei, ennen pääsiäistä kuitenkin!) ja vaihdoin kanervat narsisseihin. Kanervat menivät tietysti biojätteisiin, mutta anoppi halusi niiden tyhjät muoviruukut, joten tuli samalla hyvää kierrätystä eikä turhaa roskaa ollenkaan. Meiltä poistui myös kaksi keittokirjaa erään ystävän mukana, ja seuraavaksi ajattelin käydä DVD-hyllyn läpi. Turhaa tavaraa virtaa ulospäin tasaiseen tahtiin, näköjään noin puolet on roskaa  mutta puolet kelpaa kierrätettynä eteenpäin.

2 thoughts on “Viimeiset paastoviikot, suunnitelman muutos

  1. Taidan haastaa itseni laiskuudenvälttelyviikonloppuun ensi viikonloppuna. Olen jo hyvin aloittanut ja kirppikselle lähtee tänään ja seuraavat kaksi viikkoa tavaraa. Lisäksi eteisessä on odottamassa iso säkillinen kierrätykseen menevää tavaraa.

    Se vaan ei taida riittää. Olen nyt viimeisen viikon yrittänyt haalia mahdollisimman paljon tavaraa pois asunnosta, kirppikselle, roskiin, kierrätykseen, toisten kesämökeille (hah). Nyt olen yrittänyt olla paljon kriittisempi sen suhteen, mikä saa jäädä.

    Ja ne jouluvalot on muuten meilläkin vielä parvekkeella, hups!

    • Kuulostaa erittäin tehokkaalta! Toivottavasti projekti onnistuu!

      Itselleni sopii parhaiten tällainen jatkuva raivaaminen, jossa tavaroita karsitaan tasaiseen tahtiin läpi vuoden. Koen jotenkin helpommaksi hankkiutua yhdestä tai kahdesta esineestä kerrallaan eroon, kuin kokonaisesta kassillisesta. Kirpputorille organisoituminen tuntuu työläältä, mutta pari kirjaa on helppo lahjoittaa eteenpäin tai viedä taloyhtiön kierrätyshyllyyn jonkun löydettäväksi.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.