Viikon vinkit: muovipussikielto, mainosjakelua ja kierrätyskaappi

Ranska luopuu parin vuoden päästä muovipusseista ruokakaupoissa. Jutun mukaan muovipussien käyttö on jo vähentynyt radikaalisti viimeisen kahdentoista vuoden aikana. Jos tämä on mahdollista Ranskan kokoisessa maassa, luulisi sen onnistuvan myös Suomessa. Kyse on vain siitä, mihin asiakkaat ovat tottuneet. (HS)

Suomessa taas yhä useampi kieltäytyy mainoksista postin mukana. Uutisen mukaan 1-2% kotitalouksista liimaa vuosittain ”ei mainoksia, kiitos” -tarran postilaatikkoonsa. Meillä on ollut kielto ovessa monta vuotta. Suurin syy siihen on se, että niitä mainoksia ei kukaan lukenut, ja silti ne paperit piti aina kierrättää. Olen muuten sitä mieltä, että jos aktiivisesti seuraa mainoksia ja etsii tarjouksia, tarra on ihan tarpeeton. Olennaista on kieltäytyä tarpeettomasta postista. (YLE)

Kotitalouksissa kierrättäminen on usein verrannollinen siihen, millaiset säilytysmahdollisuudet jätteille on. Jos roskiskaapissa ei ole tilaa kuin yhdelle roskikselle, innokkuus kierrättää laskee varsin ymmärrettävästä syystä. Työtehoseura on kehittänyt asiaan ratkaisun suunnittelemalla kierrätyskaapin, jossa kaikille jätteille on oma lokero. Ajatus on mitä parhain, joskaan en ole kuvan perusteella täysin vakuuttunut kaapin toimivuudesta. Toisaalta jos tällainen suunniteltaisiin alusta lähtien uusiin asuntoihin, kukaan ei ainakaan voisi jättää lajittelematta vain siksi, ettei roskille ole paikkaa. (MTV)

6 thoughts on “Viikon vinkit: muovipussikielto, mainosjakelua ja kierrätyskaappi

  1. Voi, kun olisikin tuollainen kierrätyskaappi. Itse olen innokas kierrättäjä, vaikka säilytysmahdollisuudet ovatkin rajalliset. Silti sinne tänne keittiötä olen saanut paikat mihin kerätä keräyskartonki, lehdet, metallit, lasit, palautuspullot, paristot ja käytetyille lampuillekkin on vielä oma astiansa. En vain tykkää laittaa energiajätteeseen mitään mille on jonkin muu sijoituspaikka.

    Mielenkiintoista pohdintaa blogissasi. Olen aikani kuluksi lukenut tekstejä pitkälle taaksepäin. 🙂

    • Kiva jos olet viihtynyt täällä!

      Meidän kierrätys parani heti kun uuteen keittiöön saatiin tiskipöydän alle mahtumaan kolme jäteastiaa. Yksi energiajätteelle, yksi biojätteelle ja yhteen laitan kaksi pussia, joista toinen on sekajätteelle ja toinen metallille. Sitten on vielä lasit, pullot, paperi, kartonki ja ongelmajäte erikseen toisaalla.

  2. Tuo on kyllä aika massiivinen kooltaan. Jos olis vastaava, mutta 30cm syvä voisin harkitakin tuollaista meidän kellarikäytävään sisääntulon viereen, noin syvänä ei mahdu millään ko. paikkaan.

    Olen kyllä huomannut, että käytännössä olis paras viedä kierrätettävät joka kerta kun käy kaupassa, silloin määrä ei pääse liian isoksi ja pienempikin säilytystila riittäisi.

    Tai siis parasta olis, jos vois lajitella noin jätteet jo suoraan tuohon piharoskikseen, mutta Ok asujalle se ei valitettavasti ole mahdollista tällä hetkellä. =(

    • Kieltämättä kerrostaloissa lajittelu on nykyisin helppo hoitaa kun joka jätteelle on oma pönttö. Mutta olen samaa mieltä siitä, että TTH:n ehdottama ratkaisu oli aika massiivinen, ja pienessä keittiössä veisi hurjasti tilaa. Idea on hyvä, mutta suunnittelua voisi edelleen kehittää. Toisaalta jos uusissa asunnoissa otettaisiin lajittelu alusta asti huomioon, lisäisi se varmasti asukkaiden motivaatiota, kun säilytystilat olisivat kunnossa.

  3. Kerrostalossa kierrätys vaan ei toimi. Jokaisessa talossa, jossa olen asunut, on aina joku, joka kippaa sekajätteen muovipusseineen biojätteeseen ja paperin sekajätteeseen.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.