Tässä johdatus zero waste eli nollahukkaelämäntapaan. Ideana on pyrkiä elämään niin, että sellaisen jätteen määrä, jota ei voi mitenkään kierrättää, olisi mahdollisimman pieni. Suomessa tämä on verrattaen helppoa, sillä nyt kun muoviakin kerätään monilla paikkakunnilla, lähes kaiken raaka-aineen voi kierrättää. Sitä paitsi ne loputkin voi polttaa, eihän nykyisin Suomessa mene varsinaiselle kaatopaikalle enää juuri mitään. Näitä juttuja lukiessa minusta on ruvennut tuntumaan siltä, että zero wastesta tulee helposti ihmiselle harrastus, jossa on hauskaa haastaa itseään välttämään aina vain uusia roskia. Tuossa Ilta-Sanomien juttussa hän kertoo, että ostaa hedelmät Lidlistä, koska sitten ei tule niitä punnitustarroja. Vaikka olisi kasvissyöjä, ja liimaisi koko vuoden punnituslaput yhteen pinoon, väitän ettei niitä kerry vuodessa juuri sataa grammaa enempää. Onko sillä taas kokonaisuuden kannalta merkitystä, on toinen kysymys.

Palaan lentämisen problematiikkaan vielä vähän, koska törmäsin tähän Reetta Rätyn erittäin hyvään tekstiin. Siinä kiteytyy luultavasti tietynlainen sukupolvikokemus, ja ehkä elämäntapakokemuskin. Kun on oppinut ajattelemaan, että maailma on tarkoitettu matkustettavaksi, on tosi vaikea ruveta ajattelemaan päinvastoin. Toisaalta huojentaa, että oma lentäminen on tähän verrattuna pientä, mutta silti mietin jälleen kerran näitä pieniä askeleita: vaikka ei lopettaisi kokonaan, niin kai siitäkin olisi hyötyä, jos lentäisi vaikka puolet vähemmän kuin ennen?

Muovin vastustus etenee vauhdikkaasti. Yle kertoo, että EU on kieltämässä erinäisen määrän muovitavaroita. Kertakäyttöastiat, kertakäyttöiset mehupillit ynnä muut vastaavat ovat kyllä kieltämättä turhakkeita, joita ilmankin voi elää. Tai sitten nuo voi valmistaa jostain muusta materiaalista, kuten paperista. Olen hämmästynyt siitä, miten nopeasti muovin käytännön rajoittaminen on edennyt. Tämä MTV:n artikkeli puolestaan käsittelee sitä, miten puuta voisi käyttää muovin tilalla jo nyt.