Viikon vinkit: kemikaaleja, vanhoja puhelimia ja aina siisti koti

Vaihteeksi näin päin: YLEn uutisessa pohjoismainen tutkija on sitä mieltä, että läheskään kaikkien ei tarvitse pelätä ympäristön kemikaaleja hullun lailla. Tässä uutisessa tulee hyvin asioiden suhteellisuus esiin. Jos tupakoi, myrkyttää itseään paljon tehokkaammin kuin mitä vaikkapa vaatteiden kemikaalit voivat aiheuttaa. En silti lopettaisi kemikaalien kyttäämistä, ja samaa mieltä on tutkija, etenkin jos kyse on odottavasta äidistä tai pienistä lapsista.

Lyhyt uutinen vanhojen puhelinten oikeaoppisesta säilyttämisestä. Kuuntelin juuri podcastia, jossa muistutettiin, että toimimattomien puhelinten säilyttäminen on turhaa. Usein niitä säästellä ”hätätilanteita” varten, mutta jos puhelin ei toimi normaalitilanteessa, se ei maagisesti ala toimia missään hätätilanteessakaan. (YLE)

Mtv:n sivuilla on lyhyt ja viihteellinen lista asioista, jotka edesauttavat kodin siistinä pysymistä. Mitään mullistavaa ei täältä löydy, mutta tämä liittyy yhteen kirjaan jota olen parhaillaan lukemassa. Leppoisa opas huusholliin on nyt noin puolessa välissä, ja kirjoitan arvostelun tänne kunhan pääsen loppuun.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.