Sotku vastaan lika

Onko kotisi sotkuinen mutta puhdas? Vai onko kaikki tavarat paikallaan mutta pölypallot pyörii lattialla ja ovenkarmeissa on tahmaa? Jos pitäisi vieraalle tunnustaa jompi kumpi tilanne, kumman valitsisitte? Minulla oli nuorempana tapana vedota ensimmäiseen. Että onhan täällä kaikki huiskin haiskin, mutta ei täällä sentään likaista ole. Itsepetosta, sanon minä.

Jostain syystä likaan liittyy suurempi sosiaaminen stigma kuin epäjärjestykseen. (Myös Paikka kaikelle -blogissa on asiaa käsitelty kiinnostavasti.) Asiaan tuli uusi näkökulma, kun kuuntelin amerikkalaisen ammattiraivaajan podcastia. Hän totesi, että kun talo pannaan myyntiin, olennaisinta on saada sisälle järjestys. Ammattiraivaajan käynnin jälkeen ostajat ovat sitä mieltä, että talossa oli myös puhdasta, vaikka asia ei näin olisikaan. Samoin jos talossa on epäjärjestystä, ostajat tulkitsevat sen myös likaiseksi.

Todellisuudessa sanoisin, että on mahdollista että hyvässä järjestyksessä oleva koti on silti likainen, mutta epäjärjestyksessä oleva koti on harvoin todella puhdas. Tähän on ihan käytännöllinen syy, sillä jos tavarat ovat sekaisin, on melko vaikeaa esimerkiksi imuroida, pyyhkiä pölyjä tai pestä pintoja. Ne kaikki sekaisin olevat tavarat ovat nimittäin siinä tiellä. Sen sijaan on mahdollista pitää lattiat tyhjinä tavaroista, mutta silti jättää ne pesemättä.

Omiin kokemuksiini nojaten sanoisin, että väite siitä, että meillä on puhdasta joskin sekaista, on lähinnä selittelyä. Sillä yritetään sanoa, että en oikeasti ole hirveä homssantuu, vaan sisälläni asuu pieni martta, joka pitää kaiken puhtaana, mutta olen vain samalla niin rento tyyppi, ettei pieni epäjärjestys haittaa. Tai niin minä ainakin ajattelin. Nykyisin tiedän, että meillä on yleensä ihan ok perussiisteys, kiitos ammattilaisten jotka huolehtivat siitä. Mutta ei se estä lattiaa tahraantumasta, hiekkaa kulkeutumasta sisälle ja sormenjälkiä ilmestymästä oviin ja ikkunoihin. Enkä ole edelleenkään keksinyt, miten saisin järjestyksen pysymään päivästä toiseen.

Nimittäin esimerkiksi juuri nyt meillä on sekä sotkuista että likaista, joten siirryn tekemään noille asioille jotain. Toisin sanoen ensin raivaan ja sitten siivoan, muuten se ei oikein ole mahdollista. Sitten suunnitellaan juhannuksen ruokalistaa ja leivotaan hoitotädeille sämpylöitä. Luulenpa, että bloggaamisen tahti hieman harventuu kesä-heinäkuun ajaksi. En pidä varsinaista lomaa kirjoittamisesta, mutta voi olla että postailen vähän lyhyempiä juttuja, enkä yhtä säännöllisesti. Mikäli haluat välttää turhia visiittejä tänne, niin tilaa tekstit suoraan sähköpostiisi, se onnistuu tuossa sivupalkin yläreunasta.

9 thoughts on “Sotku vastaan lika

  1. Just kirjoittelin tuonne facen paikka kaikelle-ryhmään että meillä on käynyt nin että pölypallojen koko on kasvanut suorassa suhteessa vähentyneeseen tavaraan kun en enää hinkuttele päivittäin sen ylimääräisen tavaran aiheuttamaa ahdistusta pois 🙂 Meillä kyllä näyttää nyt koko ajan olevan paikat järjestyksessä mutta aiemmasta neuroottisesta siivoamisesta olen siirtynyt normaaliin viikkosiivoukseen, joten mitenhän sen sitten muotoilisi, varsinaisesti likaista ei ole mutta pölyistä välillä kyllä, siistiltä näyttää silti kun tavarat ovat paikoillaan 🙂

    • Mielenkiintoinen seuraus 🙂 Mulla on se kokemus, että jos on paljon tavaraa, niin ne ovat aina levällään jossain, ja sitten ei edes pysty siivoamaan. Mutta ehkä se voi mennä näinkin päin!

  2. ”– en oikeasti ole hirveä homssantuu, vaan sisälläni asuu pieni martta, joka pitää kaiken puhtaana, mutta olen vain samalla niin rento tyyppi, ettei pieni epäjärjestys haittaa”

    Haha! Naulan kantaan! Tunnistan itseni välittömästi!

    Kiitos muuten vinkkauksesta siihen A Slob Comes Clean -blogiin 🙂 On tullut kuunneltua podcasteja siivouksen/järjestelyn/raivauksen lomassa nyt aika paljon ja usein, huippublogi sekin!

    Hyvää juhannusta ja hyvää kesää!

    • Arvelinkin, että meitä on varmasti monia 🙂 Tosin nykyisin en enää harrasta tätä itsepetosta, koska ei ole tarvetta.
      Kiva että olet tykännyt tuosta blogista, se on nyt kesätauolla mutta myös minun suosikkini. Hyvin elämänläheistä ja realistista kuvausta. Tosin olen harkinnut kirjoittavani Danalle, ja kysyväni että MISTÄ sitä tavaraa niille jatkuvasti kertyy niin paljon. Se askarruttaa minua.

  3. Meillä on toisinaan sekaista ja likaista, mutta pääsääntöisesti sekaista. Molemmat jättää tavarat mihin sattuu, joten sekaisuus alkaa lähes samantien siivoamisen jälkeen.

    Toisaalta siinä on yksi hyvä puoli jos on vain sekaista, mutta ei likaista. Vieras kun astuu yllättäen ovesta sisään, niin meillä on suht siistiä jo ennen kuin kahvi on valunut. Tavaroiden järjestely on siis nopeaa, mutta en nyt imuria kehtaisi ottaa esille.

    • Lasketaanko keskellä lattiaa lojuva imuri? Eikö se anna mukavasti sellaisen mielikuvan, että meillä ainakin pidetään puhtaudesta huolta…. 😉

      • Haha, imuri lattialla on hyvä tekosyy sanoa vieraalle, että olin juuri aloittamassa imurointia 🙂

        Ehkä joku voisi keksiä sisustukseen sopivan hyvän imurin..

          • 😀 😀 😀 Ehkä imurikin voi edustaa jotain designia?

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.