Otin Netflixin ilmaisjakson, jotta voisin katsoa Marie Kondon työskentelyä. Kyseessä on siis Netflixin tuottama alkuperäissarja, jossa Marie Kondo kiertää USA:ssa erilaisissa perheissä tuomassa niihin elämänmullistavaa siivouksen taikaa. Mukana on niin leskeksi jäänyt rouva, esikoistaan odottava pariskunta, eläkeläispariskunta, pikkulapsiperhe ja lapseton pariskunta joka pelkää vanhempien pitävän heitä edelleen lapsellisina.
Ohjelman formaatti on selkeä, ja se noudattelee tiiviisti vastaavanlaisten muodonmuutosohjelmien tyyliä. Ensin esitellään henkilöt, sitten Marie lennähtää paikalle kuin eksoottinen perhonen, ja pistää ihmiset kaivamaan kaappinsa tyhjiksi. Ennen kuin käydään töihin, Marien haluaa ”tervehtiä kotia”, eli meditoida hetken lattialla istuen. Tavarat käydään konmarin periaatteiden mukaisesti tavararyhmittäin läpi. Ensin vaatteet, sitten kirjat ja paperit, sitten kaikki muu, eli niin sanottu ”komono”, ja lopuksi tunnepitoiset tavarat. Olen aina ihmetellyt komonoa, koska kodeissa on niin hervoton määrä kaikkea tavaraa, joka ei kuulu vaatteisiin tai kirjoihin tai papereihin. Tässä ohjelmassa komono tarkoittaa keittiötä ja autotallia, joka amerikkalaisittain palvelee kaiken mahdollisen säilöpaikkana (paitsi auton, joka ei tietenkään talliin mahdu). Lopuksi sitten hihkutaan onnesta, kun koti on saatu järjestykseen ja turhaa tavaraa on kannettu kassikaupalla ulos.
Netflixin konmari-ohjelma kuuluu sellaisten hyvän mielen ohjelmien sarjaan, joissa osallistujia ei nöyryytetä eikä aseteta naurunalaisiksi. Ihmiset ovat selvästi täysivaltaisia ja järkeviä ihmisiä, eikä katsojalle tule epämiellyttävä tirkistelevä olo. Amerikkalaisittain talot ja tavaramäärät ovat isoja, mutta kukaan ei varsinaisesti tunnu kärsivän hamstraamisesta tai muista elämänhallinnan ongelmista. Tämä on mukavaa vaihtelua.
Minut yllätti ohjelmassa se, miten herttainen Marie Kondo tuntui olevan. Kirjojen perusteella hänestä saa varsin tiukan käsityksen. Säännöt ovat ehdottomia eikä muita vaihtoehtoja ole. Mutta ohjelmassa Marie osoittaa yllättävää joustavuutta. Hän antaa yhden asiakkaan poiketa järjestyksestä kokonaan, koska tämä ei saa rauhaa, ennen kuin oli käynyt muistoesineensä läpi. Vaikutti myös siltä, ettei Marie ollut kovin tarkka siitä, käsiteltiinkö ensin kirjat vai komono. Yhdessä tietoiskussa Marie myös viittaa siihen, että tavaroita ei kenties saa kerralla käytyä läpi täydellisesti, vaan että myöhemmin haluaakin luopua tavaroista, joista ei aiemmin halunnut erota. Tämähän on täysin vastoin alkuperäistä konmarilinjaa, jossa painotetaan sitä, että yksi ”maritus” riittää. Tämä kaikki on minusta ilahduttavaa tervejärkisyyttä, joka ei kirjoista välity.
Tuntuukin siltä, että Marie onkin ajan myötä tullut ymmärtäväisemmäksi ihmisten arkielämän suhteen. Hän antaa ihmisten miettiä tavaroidensa kanssa niin pitkään kuin on tarpeellista, eikä hän toru ketään. Toinen yllätys, jota ei ehkä huomaa ellei asiaan kiinnitä erityistä huomiota, on se, kuinka kauan osallistujilla meni prosessiin. Vaikka mukana oli Konmarin ylipapitar, aikaa saattoi kulua monta viikkoa, lähes pari kuukautta. Minusta tämä kertoo vain siitä, että koko kodin raivaaminen on vaivalloista ja aikaavievää. Monilla oli raivattavana esimerkiksi kokonainen autotalli tungettuna täyteen tavaraa. Ei sellaista yhdessä päivässä saa setvittyä millään. Vaatteitakin oli monilla niin paljon, että näköjään niihin meni kaikilla noin viikko.
Tässä tuleekin esiin se, mitä konmarissa eniten kritisoin. Minusta on älytöntä ottaa kaikki vaatteet kerralla esille, kasata kaikki kirjat keskelle olohuonetta ja sitten yksi kerrallaan alkaa niitä tarkastella. Sellaista urakkaa ei millään saa tehtyä yhdessä tai parissa päivässä. Sitten on vielä hankkiuduttava niistä poisvalituista eroon, ja järjestettävä pidettävät takaisin kaappeihin ja hyllyille, vieläpä uudella tavalla viikattuna ja järjestettynä. Lopputulos tällaisesta on, että kodissa vallitsee kauhea kaaos niin kauan, kuin prosessi on kesken. Ilman ulkopuolista tukea prosessi jää herkästi tekemättä loppuun. Riskinä onkin, että alun into lopahtaa, ja lopputuloksena on kasa tavaraa keskellä lattiaa, muutama nyssykkä nurkassa ja epäonnistumisen tunne.
Kokonaisuudessaan sarja on harmitonta viihdettä kaikille, joita kodin järjestäminen kiinnostaa. Marien persoona on valloittava, eikä ohjelmasta muutenkaan löydy erityistä särmää. On hauska seurata, miten Marie yrittää selittää ilon tunnetta. Sen pitäisi kirjaimellisesti sykähdyttää rintakehässä, eikä kaikkien ole siihen helppoa eläytyä. Täytyy sanoa, että voisi tuottaa vaikeuksia minullekin löytää juuri oikeaa pirskahdusta.
Oletteko katsoneet sarjaa? Mitä mieltä olette?
En ole katsonut vielä ihan koko sarjaa, mutta se on mun lempisarja tällä hetkellä. Sarja yllätti minut, sillä se ensimmäinen vaaleanpunainen kirja ei aikoinaan vakuuttanut minua ollenkaan. Metodi tuntui kirjan perusteella heppoiselta, kaavamaiselta ja toimimattomalta.
Tv-sarjassa Marie Kondo on ihana, valloittava ja energinen. Systeemi tuntuu selkeältä ja toimivalta. Ja minä ihan oikeasti haluaisin kaivaa kaikki vaatteeni keskelle olohuonetta ja aloittaa 🙂 Mutta kuka ottaisi lapset viikoksi hoitoon, että voin aloittaa? Ja miten saisin puolisoni mukaan, koska kodissa on paljon yhteistä, en voi yksin kaikkea karsia? Enkä aloita oikeasti niistä vaatteistakaan vielä, sillä tiellä on imetys ja vauvakilot ja hyvin alkanut elämäntaparemontti, joille annan ensin aikaa.
Mutta kunhan sarja on katsottu aion lukea hyllystäni punaisen kirjan uudelleen ja etsiä kirjastosta sen toisen.
No siis juuri tuo, että jos siihen raivaamiseen voisi keskittyä vaikka viikon yksin kaikessa rauhassa, niin homma saattaisi toimia. Sen sijaan nämä arkielämän häiriötekijät kuten perhe ja työt hankaloittavat asiaa merkittävästi! Mutta olen samaa mieltä siitä, että ohjelma on paljon hauskempi, kuin kirjojen perusteella odottaisi.
Minusta ”how to get your shit together” youtube-kanava esitteli hauskasti prosessin, kun ukana on lapsi ja mies, jotka eivat osallistu konmaritukseen. Prosessin toisella kerralla lapsi oli tarpeeksi vanha ottaakseen itse kantaa leluihin, josta voi toki olla montaa mielta.
Jos on vähänkin aiheeseen perehtynyt, niin kauhean opetuksellinen sarja tämä ei järjestelyyn liittyen ainakaan itselleni ollut, mutta ihan viihdyttävä. Päällimmäisenä jäin miettimään, että toimisiko metodi oikeasti kodissa, jossa sitä tavaraa on sen verran, että se olisi helpointa kasata pyöräkuormaajalla sellaisen konehallin kokoisen olohuoneen keskelle… Sarjaanhan on valikoitu aika maltillisen kokoisia talouksia eikä mitään himohamstraajia. Väkisinkin vertasin tätä Netflixin toiseen raivaamiseen liittyvään sarjaan Consumed, jossa lähestymistapa on melko paljon räväkämpi. (Kaiken tyhjentäminen talosta ja 75% tavarasta pyritään raivaamaan pois lopullisesta tavaramäärästä)
Kondo itse oli japanilaiseen tapaan äärimmäisen kohtelias ja diplomaattinen ja voitti minut kyllä puolelleen sillä. Ajoittain kodinomistajien amerikkalainen ”omg wow amazing” hypetys oli piinaavaa katsottavaa eteinkin sen törmätessä yhteen Marien varsin hillityn esiintymisen kanssa. Erityistä epämukavuutta aiheutti ohjelmassa esiintyneen leskirouvan suhtautuminen Kondoon kuin lapseen…
Konmari-metodista kiinnostuneille ihan hyvä sarja. Ehkä lukisin kirjat ennen sarjan katsomista, jotta pääsee paremmin kärryille marituksesta. 🙂
Olen katsonut yhden jakson tuota Consumed sarjaa, ja sen perusteella osallistujilla on paljon syvemmälle meneviä ongelmia, kuin kyvyttömyys organisoida tavaransa. Minusta vaikutti siltä, että tavarat olivat pikemminkin oire kuin syy, sen takia ohjelmaa katsoessa tuli vähän vaikea olo. Tuli fiilis, että kunnollinen terapia olisi kenties auttanut enemmän. Marien ohjelmassa tätä ei tapahtunut, vaan osallistujat tuntuivat ihan tasapainoisilta, joten siksi pidin siitä enemmän.
Tuo tapaamisujellus on sitten ihan oma lukunsa…. kelasin tyynesti aina yli ne kohdat, koska se oli kiusallisinta katsottavaa koko sarjassa!
Tämä Kondon ohjelma oli kyllä virkistävä poikkeus siitä, että se toisten kurjuuden tirkistely loisti poissaolollaan. Siitä olen täysin samaa mieltä. Sama ilmiöhän on usein kaikissa painonpudotusohjelmissa… Korjataan oiretta (ylipaino) kun ihmisen elämänhallinta ja mielenterveys saattaa olla ihan retuperällä.
Olen katsonut koko sarjan, mutta vähän ohittelin tylsiä kohtia. Minusta tylsää katsottavaa olivat pitkät ihmisten esittelyt ja heidän henkilöhistoriansa, kuten pariskuntien tapaamiset yms. Toistoakin tuli aika paljon. Hieman naiivina koin myös sen draaman kaaren, joka jaksoihin oli pyritty luomaan: ensin vähintään toinen pariskunnasta on vaikeuksissa tavaroidensa karsimisessa ja sitä vatvotaan, mutta sitten kuin taikaiskusta hän on kuitenkin tullut järkiinsä ja raivaakin innolla – ja elämäkin siinä samalla tulee kuntoon.
Ihan mukava oli katsoa ja allekirjoitan kyllä myös sen, että ohjelma on positiivinen eikä varmasti tuota pahaa mieltä kellekään. Minua hämmentää tässä ohjelmassa ja ylipäänsä koko marituksessa se, että ovatko ihmiset tosiaan niin uusavuttomia, ettei osata esimerkiksi omia vaatteita koota yhteen huoneeseen säilytykseen ilman, että joku asiantuntija tulee siitä sanomaan. Tarkoitan siis sitä, että jos on vuosikausia tuskaillut, kun ei löydä keittiön kaapeista mitään, niin mitäköhän sille voisi tehdä? Tarvitaanko siinä oikeasti joku ulkopuolinen sanomaan, että heitä pois vanhentuneet ruoat ja tarvitsetko 15 mukia? En sano tätä nyt loukatakseni ketään, vaan olen ihan aidosti ihmetellyt, miten ihmisten toiminta on välillä niin epärationaalista.
Näissä tämän genren ohjelmissa on tietyt totutut kuviot, eikä tämä ohjelma ollut poikkeus, kuten totesitkin.
Mutta sen sijaan tähän jälkimmäiseen sanoisin, että kyllä kyse voi olla ihan oikeasti siitä, että ihmiset eivät osaa. Olen auttanut (erinomaisen hyvin pärjääviä, koulutettuja ja älykkäitä ihmisiä) järjestämään kaappejaan, ja sanoisin että kaikilla ei suinkaan ole luonnostaan järjestyksen tajua. Esimerkiksi sellaista, että mitä kannattaa säilyttää missäkin, että se olisi helpointa ottaa esille. Mutta varmaan joku matemaattisesti lahjakas ei voi ymmärtää, miksi geometria ei ole kaikille itsestään selvää.