Ruuasta ja ennakoinnista

Arjen helppous perustuu ennakointiin. Tämä on näitä Elämän Suuria Totuuksia, jotka kenties toisille ovat itsestäänselvyyksiä alusta asti, mutta jotka toisten pitää opetella kantapään kautta. Asetun itse jonnekin puoliväliin. Olen luonnostani suunnittelija ja varautuja, mutta etenkin lasten myötä ennakointi on noussut arvoon arvaamattomaan. Siinä sivussa olen havainnut, että se kyllä jeesaa melkein kaikessa.

Tähän alkuu pitää tosin todeta, että sellainen itsestään soljuva arki ei välttämättä ole kaikilla ykkösprioriteettina. Minulla se kuitenkin on. Inhoan sydämeni pohjasta kaikenlaista säätöä, sekoilua, ja etenkin sellaista harmittelua, että olisinpa eilen tehnyt asian X, niin nyt ei olisi mitään ongelmaa. Näitä edellämainittuja inhokkeja voi parhaiten torjua ennakoinnilla. Ennakointi on sitä, että mietitään etukäteen, mikä voi aiheuttaa ongelmia, ja sitten puututaan niihin syihin ennen kuin ongelma on edes näköpiirissä. Kun tämä onnistuu, voi surffata tyynesti monien karikoiden ohi, ja jos yllättävä tilanne tulee vastaan, siitäkin selvitään ilman stressiä.

Meidän perheen ruokahuolto esimerkiksi pelaa kaikkein parhaiten, kun olen ennakoinut tarpeeksi. Kiinnitän edelleen huomiota ruokahävikin vähentämiseen, ja mielestäni tilanne on kohentunut talven aikana. Tämä johtuu etupäässä ennakoinnista. Katson sinne jääkaappiin joka aamu, ja panen merkille pilaantumisvaarassa olevat ruuat. Ennakoin myös siten, että pidän jääkaapin järjestyksessä, jolloin hahmotan mitä siellä on.

Kehitettävää olisi siinä, että jossain olisi jatkuvasti päivittyvä kauppalista. Se olisi hyvää ennakointia, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi. Seurauksista kärsin itse, kun unohdan kauppareissulla jonkin olennaisen jutun. Yritin keksiä tähän esimerkkiä, eikä tullut mieleen yksittäistä tavaraa. Sen sijaan minulla on vahva tunne siitä, että jotain unohtui, mutta en vaan muista mikä se oli… eli kannattaisi varmaan aloittaa sellainen kauppalista.

Edessä häämöttävät pyhät vaativat aina ennen paljonkin ennakointia, mutta nyt aukioloaikojen vapauduttua elämä on helpottunut sen osalta. Täytyy sanoa, että kuluttajan näkökulmasta on ihan mahtavaa, kun tietää että joku kauppa on joka päivä auki. Yritän myös oppia sitä, että silloin kun tilaa ruokaa kotiinkuljetuksella, kannattaa ennakoida, ja tilata kaikkea paljon. Kaikki tulee kuitenkin syötyä, ja korkeintaan käy niin että seuraava tilauskerta siirtyy vähän pidemmälle. Jostain syystä tätä on ollut hankala omaksua.

Monettako kertaa valittelen, että sitä ruokasuunnittelua pitäisi taas ruveta harrastamaan? Nyt minulla on yksi syy lisää, kun erään perheenjäsenen vatsavaivoja on alettu selvitellä. Jos minulla olisi ruokalistat kirjoitettuna, seuranta olisi varsin helppoa. Olisikohan tässä motivaatiota riittävästi? Jos vaikka pääsiäislomalla ryhdistäydyn ja kirjoitan loppukevään listat valmiiksi. Tämä jos mikä helpottaisi arkea ja auttaisi monen asian ennakoinnissa, on vain se ryhtymisen vaiva eli suomeksi sanottuna saamattomuus esteenä.

Minulla on ennakoinnista muutakin sanottavaa, mutta säästän sen ensi viikolle. Ennakointi on nimittäin etenkin lasten kanssa ja matkustaessa todella tärkeää – ainakin minulle. Harrastatteko te ennakoimista? Missä asioissa ennakointi kannattaa?

8 thoughts on “Ruuasta ja ennakoinnista

  1. Minä ennakoin kaikkea. Elämä on vaan helpompaa niin. En pidä yllätyksistä, suunnitellut jutut ovat mukavampia. Teen etukäteen ruokasuunnitelmia, siivoussuunnitelmia, lomasuunnitelmia.. Kaikenlaisia.

  2. Minulla on lista jääkaapin ovessa. Heti kun mieleeni tulee jotain, mikä on loppunut tai mieluummin loppuu vasta kohta, kirjaan sen ylös. Minun ei yleensä tarvitse ottaa lappua mukaan kauppaan, koska näen sen joka kerran kun käyn jääkaapilla. Entisenä hamsterina yritän pitää ”varalla” korkeintaan yhden kappaleen kuluvia asioita.

    • Luulen että mun täytyy pitää listaa puhelimessa, etten ole riippuvainen siitä että muista asian vielä silloinkin kun olen seuraavan kerran jääkaapilla.

  3. ”… jossain olisi jatkuvasti päivittyvä kauppalista.”

    Paperilappu + jääkaappimagneetti + jääkaapin ovi lienee poissuljettu vaihtoehto.

    Edullinen, helppokäyttöinen UI, nopeasti päivitettävissä, eri ihmisten muokkaamismahdollisuus (säätö helppoa: kuinka korkealle sijoittaa…), logistinen sijainti erinomainen (lähellä merkintöjä aiheuttavia jää- ja kuivakaappeja), mahdollistaisi ostosmatkan optimointia Kaappi-luokittelulla (Siivous/Kuiva/Jää/Pakastin), sähköä säästävä ja jos käyttäisi laskujen taustapuolia, niin hyvin ekologinen.

    Jos sulla on sähköinen kalenteri (eli on aina mukana koska kännykkä on aina mukana), niin pidä ostoslistaa vaikka jokaisen kuluvan kuukauden viimeisen tiistain kohdalla. Jos siellä on jotain hoitamatonta kun se päivämäärä on menneisyyttä, niin siirrä seuraavan kuukauden viimeisen tiistain kohdalle.

    Itse en tykkää pitää tehtävälistoja rutiinihommista, vaan merkitsen ne suoraan kalenteriin, sattumoisin maanantaipäiville.

    • Toi kalenteri ostoslistana on mielenkiintoinen idea. Äkkiseltään se tuntuu vähän oudolta, pitää miettiä. Luulen että täytyy pitää puhelimessa muistilistaa. Josko löytäisin jonkun ”sähköisen post it -lapun”, joka olisi puhelimen etusivulla, voisin siihen lisäillä kätevästi kaikkea aina kun tulee mieleen.

  4. ”sähköisen post it -lapun”

    Noita on ainakin Androidiin hyvin saatavilla, ilmaisia.

    Omenaan kannattaa hieman kuukkeloida mielipiteitä.

    • Androidille löytyy erilaisia notepadeja, kannattaa kokeilla.

      Itselläni sellainen on jatkuvassa käytössä. Eri sivuille saa kauppalistaa, pakkauslistaa, imurin mallin pölypussin ostoa varten jne.
      Kun sivu on ”tehty valmiiksi”, eli kaikki vaikka ostettu, se on helppo poistaa ja tehdä uusi. Ja muokkauskin toki onnistuu.

      Paperia en oikeastaan käytä, koska se jäisi kuitenkin aina kotiin. Kännykkä taas on oikeastaan aina mukana.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.