Aina kun kirjoitan jotain Konmarista, jään miettiään sitä moneksi päiväksi. Jotain erikoista tuossa ”ideologiassa” on, koska se herättää niin paljon ajatuksia. Tällä kertaa jäin pohtimaan ilahduttamista. Konmarin mukaan pitäisi säilyttää vain sellaisia tavaroita, jotka tuottavat iloa. Mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa? Ainakin minulla menee sekaisin monta asiaa: onko jokin tavara ”hieno”, tykkäänkö siitä muuten vain tai onko se vain käytännöllinen? Näiden pohdintojen lisäksi minulla on yksi iso kysymys, jota Konmarissa ei käsittääkseni käsitellä ollenkaan. Nimittäin jaksanko nähdä vaivaa jonkun tavaran korvaamiseksi, vaikka inhoaisin nykyistä?
Tämä viimeinen on omalla kohdallani aika tärkeä juttu, joka konkretisoitui kun katselin yöpukuvalikoimaa. Ensinnäkin se ei ole suuren suuri – kaikki mahtuu pystyyn viikattuna yhteen riviin korin reunaan. Olisiko vaihtoehtoja 6-7. Mutta jos alan käydä niitä läpi sillä lailla, että todella mietin millaisen sykähdyksen sydämessä vaate saa aikaan, joukossa taitaa olla vain kolme sellaista vaatetta, joista oikeasti tykkään. Niistä yksi on käsinpestävää silkkiä, eli se ei sovellu arkikäyttöön ja toinen taas liian lämmin pidettäväksi muuten kuin kovilla pakkasilla. Jos toteuttaisin Konmaria kirjaimellisesti, jäljelle jäisi käytännössä yksi yöasu.
Ne muut ovat sellaisia, että voisin tehdä niistä lattiarättejä samantien. Mutta vaikka tiedostan, että niissä on liikaa vikoja läpäistääkseen edes kevyttä maritusta, en voi heittää niitä pois. Minulla menisi nimittäin kuukausitolkulla ennen kuin saisin ne korvattua uusilla ja ilahduttavilla. En vaan JAKSA lähteä etsimään uusia yöpaitoja, kun ne kaapissa olevat vielä pysyvät saumoistaan kasassa. Tässä mielessä oikeaoppinen konmaritus olisi mahdoton ajatus. Minun pitäisi nimittäin ensin hankkia ne korvaavat tilalle, ennen kuin voisin heittää pois. Eli käytännössä ilo siitä, ettei tarvitse vaivauta kaupoille, voittaa sen mahdollisen harmituksen siitä, että vaate ei ole hieno eikä muutenkan kovin ihana.
Toisaalta tämä käynnissä oleva ostolakko pakottaa miettimään tarkasti, mihin vaatteisiin oikein haluan investoida. Farkkuja tarvitsen kulkeakseni säädyllisesti puettuna ihmisten ilmoilla, joten täytyy tehdä valintoja: jos haluan minimoida vaateostokseni, mistä päästä jätän uudet ostamatta? Näistä vaihtoehdoista valitsen ehjät farkut ja jätän kauniit yöpaidat kauppaan. Tästä päästään siihen, mistä Konmaria usein kritisoidaan, eli epäekologisuuden puutteeseen. On sanottava, että tietyllä tavalla nautin siitä, että käytän noita kulahtaneita yöpaitoja kaikesta huolimatta, ja sillä lailla lykkään uuden ostamista. Panostus on maailman mittakaavassa pieni, mutta yksilön tasolla saan suurta tyydytystä siitä, etten osta uutta. En kuluta! Vaate ei siis tuota iloa itsessään, mutta se, että siitä huolimatta käytän sitä, tuottaa. Paradoksaalista, eikö totta? Osasikohan Marie Kondo aavistaa, millaisiin ajatusketjuihin hänen kirjansa saattaa ihmiset johtaa?
Jos kotona on hirveästi tavaraa, joka ahdistaa, ja josta ei edes oikein tiedä mikä on mitäkin, Konmari voi olla hyvä tapa päästä raivaamisen alkuun. Mutta siinä tilanteessa, kun kodin tavaramäärä on ihan hallinnassa, menetelmä ei mielestäni välttämättä ole paras mahdollinen. Nimittäin on paljon näitä muitakin näkökulmia, joita Marie ei ole ottanut huomioon. Mitä mieltä olette, marittajat ja muut?
Kondohan sanoo toisessa kirjassaan Spark Joy, että tavarat voivat tuoda iloa myös käytännöllisyydellään. Ei vain sillä, miltä ne näyttävät tai tuntuvat. 🙂
Joo, uskoisin että se johtuu siitä, että niin monet kysyivät tästä asiasta Kondolta sen ensimmäisen kirjan jälkeen. Mutta siitä että suurin ilo tulee siitä ettei tarvitse lähteä kaupoille, ei kummassakaan kirjassa mitään 🙂
Hyviä ajatuksia sinulla! Yöpaitojen korvaamisesta minun tuli myös mieleen siihen vaativa raha. Voisiko sillä tehdä jotain muuta joka ilahduttaa enemmän kuin yöpukuvaraston päivitys? Ehkä ei muutama yöpuku vielä paljon maksa mutta veikkaan että samantyyppisiä kohteita löytyy kotoa enemmänkin.
Kyllä, raha on myös yksi vaihtoehto. Käyttääkö vähän nuhjuisempia kotivaatteita esimerkiksi, ja käyttää ne säästyneet rahat vaikka elämyksiin. Elämä on valintoja, ja joskus voi olla fiksua valita jotain muuta kuin se, että jokainen tavara tuottaa iloa.
Minulla tahtoo nousta verenpaine koko Kondosta joka kerta, kun hänen menetelmiään mietin. Asia ei tietenkään ole mustavalkoinen ja on totta, että väki hukkuu tavaraan, mutta inhoan kondon tapaa raivata tavaraa. Minusta se on snobistinen, epärealistinen ja ympäristön kannalta täysin kestämätön!
Sen verran suostun jäykästi nyökkäämään Kondon suuntaan, että vaatekappaleiden pystyynviikkaus on toimiva tapa (jos käytössä on laatikosto) ja että ylipäätään tavaroita valitessa hätävararatkaisut eivät ole kannattavia, vaan kannattaa mieluiten vaikka odottaa, jotta voi hommata sen aidosti itseä miellyttävän vaihtoehdon.
Minun näkökulmastani ainut asia, missä kondo on onnistunut täydelleen, on luoda lisää ahdistusta ja syyllisyyttä ja huonommuuden kokemusta turhan vuoksi, valtaisat määrät turhaa jätettä kaatopaikoille ja aikaansaada polarisaatiota ja riitoja marittajafanaatikkojen ja elämään ja tavaraan vähän rennommin suhtautuvien välillä. 🙁
Monet Kondon teeseistä ovat outoja ja tuntuu, ettei niitä ole kovin kauaa tai perusteellisesti pohdittu. Tuo ilahtumispakko on ihan naurettava, jos sitä pitäisi kerta soveltaa silkkileningin lisäksi jokaiseen haarukkaan, auton rengasrautaan, ruuvimeisseleihin jne. Seuraavan kirjan ”hyödyllisyysilahtuminen” tuntuu selittelyltä.
Oudolta tuntuu myös sivuuttaa täysin neuvojen tuhoisat ympäristövaikutukset sekä harhainen käsitys siitä, että maritettuaan ihmiset kokisivat jonkun upean ihmeparantumisen, eivät ikinä enää toisi yhtään tavaraa koteihinsa lisää, eivät hankkisi lapsia, eivät muuttaisi, eivät eläisi elämää.
Mutta joo, en koita sohia muurahaispesää tai aloittaa riitaa tässä. Turhauttaa vain niin kovin fanatismi.
Tykkään kovin kyllä sinun tavastasi pohtia eri puolia tavarakaaoksesta, niiden vaikutuksista sekä henkilöihin että ympäristöön. <3
Tunnistan kyllä nuo ajatuksesi. Mutta konmari on juuri tästä syystä niin hedelmällinen aihe, kun se tarjoaa monia näkökulmia ja jatkuvasti pohdittavaa. Ehkä se on juuri tuo äärimmäisyys, mikä siinä kerta toisensa jälkeen saa näitä pohdintoja aikaiseksi. Mutta mulla on itse asiassa tästä vielä yksi aihe, josta vielä aion kirjoittaa. Olen nimittäin miettinyt sitä, että miksi kaiken ylipäätään pitäisi ilahduttaa? Miten olisi vaihtoehtona ihan vaan tyytyminen siihen mitä on…? Tällainen radikaali ajatus 🙂
Tykkään tuosta ajatuksestasi huomattavasti! 😀
Käytän vaatetta, joka ei juuri sykähdytä. Vaatteessa ilahduttaa, että se ajaa asiansa eikä minun tarvitse lähteä ostamaan uutta. Minulla on yksi yöpaita, äidiltäni lahjaksi saatu aniliinipunainen kaapu, jollaista en itse ikäni ostaisi. Mutta siihen on kätevä pukeutu suihkun jälkeen ja riisua se nukkumaan mennessä. Olen nyt käyttänyt sitä noin pari vuotta melkein putkeen joka ilta eikä se tunnu kuluvan millään. Ostan sitten itse nätimmän, kun tämä on kulutettu loppuun. Ellei sitten äitini ehdi ostamaan uutta =)..
Olen lukenut molemmat Kondon kirjat. En ole marittaja, pikemminkin minimalisti. Jos Kondon kirjat ahdistaa, minusta vika on jossain muualla kuin Kondossa. Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että marittamaminen on tie onneen. Vaikka järjestetty vaatekaappi toki ilahduttaa, onnellisuus lähtee kyllä ihan muualta. Kondosta voi noukkia sen mistä itse kokee saavansa iloa ja hyötyä ja jättää muun omaan arvoonsa. Minusta ei ole ongelma, ettei Kondon kirjat käsittele mihin pois heitetyt tavarat laitetaan. Kondo on vain yksi näkökulma, toista näkökulmaa voi hakea kierrätysoppaista ja noudattaa sitten halutessaan molempia.
Jos Marieta on uskominen, niin siivous todellakin mullistaa elämän. Sehän on jo kirjan nimikin. Minusta tämä on niin olennainen osa koko konamria, että sen ohittamista ei voi sanoa enää maritukseksi. Tietenkin itse sovellan siitä vain parhaat palat, kuten esimerkiksi pystyviikkauksen, ja niin varmasti tekee moni muukin. Mutta menetelmän ytimessä on juuri se, että onni löytyy järjestämällä ja raivaamalla tavaroita. KOndon kirjat eivät niinkään ahdista, mutta ihmetystä ne jaksavat herättää aina vaan.
Kävin huvikseni läpi mun vaatteet eilen. Niitä on niin paljon, että ne ei edes kulu koska kierrot on niin pitkiä *nyyh!* eli periaatteessa en voisi enää ikinä ostaa vaatteita! Ehkä rintsikat ja talvitakin joskus yli 10 vuoden päästä… En voi heittää vaatteita poiskaan, jos ne ei ole rikki tai väärän kokoisia. Olen melko rakastunut kaikkiin vaatteisiini. Ne on kivoja mulle ja hiljaisia – miksen olisi 😀
Minulle Kondon kirjat (ja lisäksi muut uusimmat järjestelyoppaat) antavat boostia kodin järjestelyyn ja kertyneiden tavaroiden karsimiseen. Tasaisesti tehtävä prosessi on se sopivin, vaikkapa kirppismyynti käy minulle harrastuksesta ja omasta ajasta.
Ostan uusia tavaroita oikeastaan vain pakon edessä, rahaa ylimääräiseen on käytössä rajallisesti. Perheessä on monta lasta, joten karsittavaa riittää muuttuvien tilanteiden myötä. Lapsille on kuitenkin pakko tehdä hankintoja, vähintään käytettynä.
Itselleni olen poiminut Kondosta vain ne sopivimmat asiat, suhtaudun oppaisiin hyvin maalaisjärkisesti. Tilalle ei hankita iloa tuottavaa krääsää, vaan tiedostan että pois laitetaan vain se mitä ilman sitten pärjää.
Puolison työ jätekeskuksella paljastaa, että ihmiset sullovat jätteeksi paljon hyvää, käyttökelpoista tavaraa. Ei marittamisilmiö ainakaan vähennä sitä. Jonkunhan on kulutettava että yritykset pärjäävät ja kirppistoiminta elää, mutta harmittaa miten johdateltavissa ihmiset ovat.
Uusia vaatteita ostan ajatuksella, että käytän ostamani vaatteen loppuun tai ainakin riittävän huonoon kuntoon. Suosin ajatonta. Kirppiksellä en kylläkään jahkaa ostopäätöstäni niin kauan, ainakin kerran aiemmin kierrätetty on näköjään helpompi laittaa uudelleen kiertoon.
Lapsillekin tarjoan aiempia vuosia useammin tavaran vaihtoehdoksi elämystä. Uinti, ratsastus, jäätelö, konsertti jne.
Pohdittavaa riittää, kaiken kaikkiaan tämä nykyinen tavaroiden ja kulutuksen karsintabuumi on mielenkiintoinen. Jo ihan ilmiöön tutustuminen on riittänyt syyksi lukea oppaita. Nuorempi polvi ei enää hamstraa vanhempiensa tavoin, toivottavasti. 🙂
Moniko sitten malttaa kodin marittamisen jälkeen olla ostamatta uutta tilalle, kun kaupat pullistelevat halvalla kaikkea sellaista mitä ei tiennyt edes tarvitsevansa? Ainakaan trendiin ei kuulu tunnustaminen, että sortuu ostamaan samanmoisen kasan tavaraa tilalle.
Voin sanoa suoraan, että tämän blogin kirjoittamnen ja näiden asioiden jatkuva pohtiminen muokkaa ajatusmaailmaani jatkuvasti. 10 vuotta sitten ajattelin monista kuluttamiseen liittyvistä asioista aivan toisin. Nykyisin tavaran katoamattomuus on se juttu, joka eniten pysähdyttää. Suurimmat eettiset pohdinnat ja sisäiset ristiriidat tulevat juuri siitä, että mitä esimerkiksi vaatteelle tapahtuu sitten, kun sitä ei enää itse halua. En ole ihan varma, mihin tämä ostolakko johtaa, mutta luultavasti vuoden päästä ajattelen myös vaatteista eri tavoin kuin ennen.
Sepä se! Tähänhän minäkin törmäsin alkuvuodesta, kun oikein aloin asiaa miettiä. Mutta käytännössä huomaan että tosiaan esim. kahdet farkut aktiivikäytössä kuluvat puhki, sukkia on uusittava, samoin alushousuja. Sitten on näitä yöpaitoja sun muita, joita voisi jos jaksaisi.
Samat ajatukset! Mutta joo, vaateharrastus (joka itselläni painottuu vintagen suuntaan) pitää ehkä mieltää enemmän eräänlaisena keräilyharrastuksena, josta tuskin on suurempaa haittaa ainakaan silloin, kun suurin osa vaatteista joka tapauksessa hankitaan käytettyinä. Eihän esimerkiksi kirjojakaan ole tarkoitus ehkä kuitenkaan lukea siten, että jokikinen hyllyssä oleva kirja on kulutettu koirankorville. 🙂
Mulla on jo jonkin verran aikaa kun olen Kondon lukenut ja muistelen että vähän samansuuntaisia ajatuksia heräsi minullakin. Jos aina vaan käyttäisi sellaisia tavaroita jotka ”tuottavat onnea” joutuisi niitä ostelemaan koko ajan uusia…
Esimerkkinä juuri vaatteet… kotona käytän usein kaiken maailman kulahtanutta t-paitaa ja verkkareita joita en julkisesti ehkä käyttäisi… kotona kun usein tulee tehtyä hommia kuten siivousta, ruoanlaittoa jne, jossa vaatteet sotkeentuu. En rakasta näitä vaatteita, mutta täyttävät tarkoituksensa. Ja kotona pystyn käyttämään ne ”loppuun.” Työpaikalla kun ei taas kulahtanutta vaatteita voi käyttää ja uusia on pakko välillä ostaa vaikka vanhat ei olekaan loppuun käytettyjä.
Samoin keittiössä. Meillä on astioita joita harvoin käytän ja joista en niin kamalasti välitä, mutta jotka johonkin määrättyyn käyttötarkoitukseen ovat sopivia ja tarpeellisia. Taas sama käyttötarkoitus jne. En ymmärrä miksi minun pitäisi hankkia esim. uusi taikinantekoastia vanhan tilalle, kun nyt en vaan tykkään tuon vanhan väristä. Käytän astiaa muutaman kerran vuodessa ja lopun aikaa se on kaapissa piilossa.
Ja vielä… Kondosta mä olen myös ottanut joitakin hyvin juttuja, kuten tuon viikkaamisen, mutta muutoin mennään maalaisjärjen avulla.
Kiitos muuten näistä pohdinnoista, huomaan olevani hyvin usein samoilla linjoilla ajattelusi kanssa. Itse en vaan osa pukea samalla tavalla asiaa sanoiksi.
Kiitos itsellesi, kommenttejasi on aina kiinnostava lukea! Tietenkin Konmarista noukkii ne itselleen kiinnostavimmat ja toimivimmat jutut. Mutta koska menetelmä on niin äärimmäinen, en voi vastustaa kiusausta käsitellä sitä näissä teksteissä sellaisenaan. Onko tämä nyt sitä suomalaista jäykkyyttä verrattuna ruotsalaiseen joustavuuteen, jossa voi sanoa itseään vegaaniksi jos syö kerran viikossa kasvisruoan… 🙂 Mutta täytyy sanoa, että nykyisin saan esineen tai vaatteet loppuun asti käyttämisestä todella suuren ilon. Minusta on mahtavaa, kun saan heittää jotain roskiin siksi, että se on niin loppuun kulunut. Sukat ovat tässä suhteessa kiitollisia! Sen sijaan yhtään mekkoa en ole tainnut vielä saada siihen pisteeseen asti käytettyä. Etenkin nuo vaatteet, joita ei näytetä kuin kotiväelle, ovat käytännössä ikuisia. En tiedä kauanko nuo yöpaidatkin kestävät. Varmaan lopun ikää!
Mikähän siinä onkin, että yöpaidat ovat aina niin rumia? Tuntuu, että vaihtoehtoina on vain mummomaisia muodottomia kaapuja (kuka näistä oikeasti tykkää??) tai sitten hihattomia satiini-ihanuuksia, joilla ei tarkene nukkua kuin helteillä. Kuka valmistaisi lämpimiä ja naisen vartaloa imartelevia yöasuja näteillä kuoseilla? 🙂
Tämä! Itse olen niin palelevainen ja levottomasti nukkuva, että minulla on oltava kesälläkin pyjama (yöpaita, etenkin sellainen kaapumainen, kun on äkkiä epämiellyttävästi pään ympärillä tms), mutta ollapa kesäksi olemassa ohut, lyhythihainen ja -lahkeinen silkkipyjama. En ole sellaista vielä mistään löytänyt. Täytyy varmaan ommella itse, kunhan ensin löytäisi edes kankaan…
Mulla on kyllä ihan sama juttu… kun saan heitettyä loppuunkuluneen tavaran roskiin se antaa kummaa tyydytystä.😊