Nyt ei mene kovin vahvasti organisoitumispuolella. Meinaa vauhti loppua kriittisellä hetkellä ennen joulua… En tehnyt tälle viikolle ruokasuunnitelmaa, ja se on kostautunut jo moneen otteeseen. Viime viikko meni vielä kohtuullisesti sillä maanantaiaamuna rääpäistyllä listalla, joskin poro jäi jälleen laittamatta ja matkalla tuli yhtä jos toista improvisointia vastaan. Tälle viikolle en saanut listaa tehtyä. Maanantaina syötiin viikonlopun tähteitä, ja ilmeisesti se aiheutti pettävän turvallisuuden tunteen, että homma on hallussa. Tiistaista lähtien olenkin palannut takaisin vanhaan, ja räpiköinyt stressin ja sähläämisen välimaastossa omaa typeryyttä ja listan puuttumista manaten.
En aio vaipua epätoivoon, vaan otan lusikan kauniiseen käteen ja väsään ruokasuunnitelmat jouluun asti. Ei tästä muuten tule mitään. Arvelin, että kaksi viikkoa olisi sopiva aika, mutta näköjään uuden suunnitelman tekeminen vaatii niin paljon ryhtymistä, että pääsen helpommalla mitä pidemmän listan jaksan kerralla tehdä. Joulun ruokasuunnitelma on muuten asia erikseen, mutta siitä lisää myöhemmin. Tästä opin siis ainakin sen, että uusien rutiinien opettelu on työn takana. Positiivista on se, että jääkaapin järjestys on pysynyt hyvänä, samoin kuivakaapin. Huonoakin huonompaa on se, että edelleen olen joutunut heittämään ruokaa roskiin. Uudenlaisen toiminnan opettelu vaatii näköjään sekä aikaa että vaivaa. Jatkossa on syytä kiinnittää erityistä huomiota tähteiden pakastamiseen. En älyä laittaa niitä heti pakkaseen, vaan pistän ne takaisin jääkaappiin. Sitten niitä ei heti syödäkään, ja sen jälkeen alan aprikoida, kannattaako niitä ylipäätään pakastaa enää ollenkaan. Tälle kierteelle pitää tehdä jotain.
Muutenkin jouluvalmiselut eivät ole ihan siinä terässä kuin haluaisin – tosin tästäkään en voi syyttää muita kuin itseäni. Tiettyjä päivämääriä on pakko ottaa huomioon: postikortit, paketit, kinkun tilaus jne. eivät odota. Arvatkaa olenko tehnyt yhtäkään joululistaa vielä? No en ole. Olenko selvittänyt milloin nuo päivämäärät ovat? En. Ottaako tämä yksityiskohta päähän? Kyllä. Mutta en halua vaipua mihinkään epätoivoon tämänkään asian tiimoilta. Tässähän on viikonloppuna aikaa tsempata. Sitten vaan ensi viikolla hihat heilumaan, ja viimeinen viikko ennen joulua on taas helppo.
Jottei tämä menisi pelkäksi valitukseksi, niin mainittakoon kaksi positiivista asiaa. Varasin auton määräaikaishuollon – homma, jolla on normaalisti taipumusta lykkääntyä kuukausilla. Myös ruokajärkiprojektissa on jotain loksahtanut kohdalleen, sillä olen oppinut suunnittelemaan leipäostokset niin, ettei leipää ole kuivunut ollenkaan, eikä se myöskään ole loppunut kesken. Olen oppinut pakastamaan tuoretta leipää, niin että sitä on aina sopivasti sulana ja pakkasessa. Tämä on tosi iso askel, koska leipäostosten säännöstely oli yksi hankalimmista. Joko meillä oli liikaa tuoretta leipää, joita sitten kuivui, tai joinain aamuina leipää ei ollutkaan. Pieni askel… jne. Toivoa on!
”Jatkossa on syytä kiinnittää erityistä huomiota tähteiden pakastamiseen. En älyä laittaa niitä heti pakkaseen, vaan pistän ne takaisin jääkaappiin. Sitten niitä ei heti syödäkään, ja sen jälkeen alan aprikoida, kannattaako niitä ylipäätään pakastaa enää ollenkaan.”
Jos ei ole täysin varmaa, että jämät menee seuraavana päivänä (tiedän että suurin osa safkoista on ok myös ylihuomenna, mutta neiti kun olen…), niin ne pitää laittaa pakkaseen HETI.
Ja niihin pitää kirjoittaa sisältö, päiväys vuosiluvun kanssa ja olen alkanut kirjoittamaan myös kommentin tyyliin ”kuivaa, vaatii kastikkeen” tai ”valmis pieni safka” tai ”keitä himppa riisiä mukaan”.
Meillä on ongelmana se, että esimerkiksi sunnuntaina tehdään yleensä ruokaa, jota syödään myös maanantaina. Mutta maanantaina kaikki ei välttämättä mene, vaan jäljelle jää pieni annos. Sitten ei enää jaksaisi syödä kolmatta kertaa putkeen samaa ruokaa, joten tämä viimeinen murunen jää jääkaappiin pyörimään. Pitäisi oppia laittamaan se pakkaseen heti maanantaina lounaan jälkeen.
”Joko meillä oli liikaa tuoretta leipää, joita sitten kuivui, tai joinain aamuina leipää ei ollutkaan.”
Semmoinen hyvä hätätilatsydeemi on mielestäni totuttaa kaikki syömään näkkäriä. Silloin ruisleipää pakastimessa ja näkkäriä kuivakaapissa toimii aina.
Paitsi silloin kun ruisleipä loppuu ja Vaimon mäkätys alkaa…
On meillä näkkäriä, mutta ei se musta oikeaa leipää korvaa. Mistä voi varmaan päätellä, että meillä ei ainakaan karpata…
Meillä tota leivän kuivumisongelmaa ei ole ollut koskaan, koska kaikki leipä (näkkäreitä tietty lukuunottamatta :-)) mitä ostetaan menee suoraan pakkaseen ja sieltä aina halutessa sulatetaan se yks kappale tai niin monta kun syö. Kokonaiset leivät tietysti siivutetaan ennen pakastusta. Ihan yyberkivaa kun on aina periaatteessa tuoretta leipää eikä mitään puolkuivia tai jopa homeisia kannikoita saati leivänmuruja missään.
Meillä on jääkaapissa sellanen pikkupakastin ja se toimii meiän leipävarastona. Kyllä sinnekin joskus kertyy leipää jota ei tule kokonaan syötyä mut onneks koirat hoitaa sitten ne :-).
Olisi kätevää, jos olisi koira jolle voisi syöttää kaiken ylimääräisen. Ei menisi mitään hukkaan 🙂 Olen kehittynyt huimasti tuon pakastimen kanssa. Laitan nykyisin ylimääräiset tuoreet leivät heti suoraan sinne.