Meillä toistuu usein tällainen kuvio: Päivän ateriaa ei ole suunniteltu yhtään. Sitten huomaan, että ruoka-aika onkin jo melkein käsillä, apua, mitä me syödään? Kiireessä yritän löytää kaapista jotain lämpimäksi ruuaksi luokiteltavaa, jonka ykköskriteeri on valmistumisajan nopeus. Lopputuloksena lautaselta löytyy eineksiä tai puolivalmisteita. Ruuan jälkeen totean, että onneksi oli näitä kaapissa, ja seuraavalla kauppareissulla ostan lisää vastaavia tilanteita varten. Siinä se kierre sitten onkin.
Ennen lapsia, en koskaan syönyt eineksiä, ellei lasketa kaupan paistopisteen karjalanpiirakoita. Vanhemmuuden ensimmäisinä vuosina olin edelleen todella tiukka einesten suhteen. Podin satunnaisista kalapuikoista morkkista monta päivää. Sittemmin olen hellittänyt, ja nykyisin kalapuikkoja löytyy pakastimesta aina. Mutta tänä keväänä havahduin siihen, että ote on jo liiankin rento omaan makuuni. Einesten nopeus on houkuttelevaa, mutta samaan aikaan minulla on sisäinen ristiriita siitä, että syön omia arvojani vastaan. Lopullinen sysäys muokata arkiruokatottumuksia oli oman terveystarkastukseni tulokset, jotka sain eilen. Koronakevät on näköjään jättänyt jälkensä veriarvoihini.
Ruoka jos mikä on henkilökohtainen aihe. Siksi en ota millään tavalla kantaa kenenkään muun ruokavalintoihin, vaan puhun tässä vain omista arvoistani. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että minulle tietyt ruokaan liittyvät asiat ovat aidosti niin tärkeitä, että haluan nähdä niiden eteen vaivaa. Tutkimukset osoittavat, että omien arvojen tiedostaminen ja se, että pyrkii elämään niiden mukaisesti on yksi tehokkaimmista tavoista vähentää stressiä ja parantaa omaa elämänlaatuaan monella tavalla. Siksi en tällä kertaa yritä ”ottaa rennommin” vaan pikemminkin yritän miettiä, miten voisin parhaiten näitä itselleni tärkeitä arvoja edistää.
Havahduin tähän arvokysymykseen, kun kuuntelin amerikkalaisen ammattijärjestäjä Lisa Woodruffin podcastia. Olen välillä ohimennen ihmetellyt, mitähän siinä perheessä syödään, mutta tässä podcastissa Lisa kertoi aiheesta avoimesti itse. Hän totesi, että monessa muussa asiassa hän antaa itselleen hyvän arvosanan, mutta perheen ruokatottumukset ansaitsevat lähinnä nelosen. He söivät enimmäkseen pikaruokaa, eineksiä ja ylipäätään heidän ruokavalionsa vaikutti olevan varsin kaukana suomalaisista ravintosuosituksista. Mutta Lisa totesi tämän olevan tietoinen valinta. Häntä ei ruuanlaitto kiinnosta eikä inspiroi, perhe pysyy hengissä hampurilaisillakin, eikä hänellä ole aikaakaan paneutua asiaan sen enempää. Hän kyllä ymmärsi, millaisia seurauksia tällä valitulla linjalla oli, mutta siitä huolimatta kyseessä oli tietoinen valinta. Ruoka ei yksinkertaisesti ollut hänen arvomaailmassaan kovin korkealla, vaan hän käytti energiansa mieluummin muihin asioihin.
Kun kuuntelin podcastia, ymmärsin että laadukas, terveellinen ja itse tehty ruoka on omassa arvoasteikossani niin korkealla, että olen valmis tinkimään jostain muusta, jotta tämä puoli toteutuu. Vaikka einekset ovat hirveän nopeita ja helppoja, haluan kuitenkin syödä etupäässä jotain muuta. Se taas vaatii enemmän aikaa ja vaivaa, ja siksi olen nyt tässä suunnittelemassa, miten siitä voisin tehokkaimmin suoriutua. Tämä arvoihin liittyvä oivallus oli tärkeä, koska se vahvistaa sen, etten ole tekemässä tätä siksi, että yrittäisin noudattaa esimerkiksi jotain ulkopuolelta tulevia äitiysnormeja, vaan tämä on minulle itselleni tärkeä juttu. Syömme koko perhe samaa ruokaa, ja myös minä haluan syödä eri tavalla kuin tällä hetkellä tapahtuu. Mutta ei minua toki haittaa yhtään, että myös lasten arkiruokailusta einesten osuus pienenee.
Hassua, että einesten pohtiminen johtaa luotaamaan omaa arvomaailmaa näin perusteellisesti, mutta niin tässä on käynyt. Toisaalta kuten jo aiemmin sanoin, omien arvojen tunnistaminen on erittäin hyvä harjoitus kenelle tahansa. Tämä koskee kaikenlaisia kotitöitä, järjestämistä, siivoamista ja muutakin. On hyvä miettiä, tekeekö jotain vain ulkoisen paineen takia, vai siksi että asia on aidosti itselle tärkeä. Suosittelen jälkimmäistä. Jos jokin juttu taas ei ole itselle niin arvokas, siitä voi huoleti tinkiä, eikä muilla pitäisi olla asiasta nokan koputtamista. Woodruffin perhe saa rauhassa syödä pikaruokaa niin usein kuin he haluavat, minä keskityn vain omaan lautaseeni.
Tulipas pitkästä aikaa syvällistä pohdintaa! Olisi hauska kuulla myös teidän ajatuksia aiheesta!
Jos sekasyöjä jotain pikaisesti valmistuvaa haluaa, niin lehtipihvi (minuutti per pihvi, kunhan pihvi on josssain välissä otettu huoneenlämpöön), kylmäsavulohipasta kalansyöjälle, munakas pikkunälkään ja kasvissyöjälle vaikka freesattua sipulia, kesäkurpitsaa, tomaattia ja paprikaa pastan kanssa, vähän parmesanintapaista päälle tai kasvistäytteiset lämpimätvoileivät, Tai se uuniperuna mikrossa salaatin kanssa. Ei mee kauan.
Minulle kysymys on suolasta ja piilorasvasta, kun noita perinnöllisiä alttiuksia sydän ja verisuonitauteihin on. Ja mausta. Katsoin jotain elämänhallintaohjelmaa ”Ruoka tekee onnelliseksi”, jossa kokki Tareq Taylor upotti 30% suolahappoon eineshampurilaisen ja kotitekoisen. Se eineshampurilainen ei hajonnut suolahapossa. Samoin einekseen ei kuukauden aikana tullut hometta. Joku totesikin, että miksi hän söisi ruokaa, josta edes homesieni ei saa ravintoa. Kotitekoinen oli läpeensä homehtunut. No, tässä viimeisessä logiikka on ehkä väärä, en tiedä.
Maun vuoksi meillä syödään myös kasvisruokaa, mutta se on toinen juttu se.
Olemme sekasyöjiä, ja olenkin kokonaan unohtanut lehtipihvit, vaikka niistä tykkää koko perhe! Olipa hyviä ideoita sinulla jälleen, laitan näitäkin talteen. Olen tässä mietiskellyt asiaa enemmänkin, ja ruoka ja etenkin hyvä ruoka on minulle kyllä tosi iso juttu. Tykkään lukea reseptejä, fiilistellä hyviä ruokia ja ravintoloita. Unelmana olisi arkenakin syödä hyvin, ja suunnittelun avulla se on paljon paremmin mahdollista kuin tällä nykysysteemillä. Mutta olen miettinyt myös paljon noita terveysnäkökulmia, kuten juuri suolaa, kasvisten lisäämistä ja kovien rasvojen vähentämistä.
Mikä on eines? Esimerkiksi valmisruokien (kuten Saarioisten laatikot) säilyvyys perustuu valmistusprosessiin, jossa uunista tullut ruoka jäähdytetään nopeasti 4 asteeseen. Tekisin aika ison eron laadukkaiden valmisruokien ja pakastepizzojen ym välillä. Suolaiset leikkeleet ovat suurempi huolenaiheeni kuin ”einekset” , samoin leivän ja juuston piilosuola.
Eikö valmisruokien kohtuullista käyttöä voisi nähdä myös tehokkuutena, samoin kuin noutoruokaa.
Jo 1930-luvun alussa Helsinkiin tuli keskuskeittiötaloja. Eikö jotakin kollektiivista mallia voisi yrittää kehittää nytkin. Itselleni sellainen on työpaikkaruokailu.
Lasken eineksiin kalapuikot, pinaattiletut, nuudelit, kananuggetit ja sen sellaiset. Kaupan valmisruokia emme käytä, mutta mäkkärissä syödään ja muutakin noutoruokaa. Valmisruuat ovat tietyissä tilanteissa aivan mahtavia, ja välillä ne todella pelastavat tilanteen. Mutta haluaisin rajata niiden käyttöä pikemminkin noihin erikoistilanteisiin, eikä niin että joka viikko syödään jotain valmista vain siksi, että ruokasuunnittelu on retuperällä. Alleviivaan nyt sitä, että oikeasti ymmärrän paremmin kuin hyvin, miksi eineksiä käytetään, enkä ota mitään kantaa muiden perheiden valintoihin. Mutta minä voin henkisestikin paremmin, kun koetan syödä enemmän arvojeni mukaan.
Noista pinaattiletuista. Muistan jostain aikojen takaa jutun, jossa joku tutkija kertoi, että eineksistä pinaattiletut vastaavat ravintoarvoltaan suurin piirtein samaa kuin kotona tehdyt pinaattiletut. Eli ne ovat hyvä eines. Uskoisin porkkanalettujen olevan samaa kastia.
Onhan eineksissä ja valmisruuissa myös paljon sokeria ja mm soijaakin.
Pinaattiletut eivät varmaan ole pahimmasta päästä. Seuraavaksi pitääkin perehtyä ravintosisältöihin enemmän, mutta johan arkijärki sanoo, että esimerkiksi paneroidut ruuat eivät ole yhtä terveellisiä kuin vaikka uunissa paistetut. Myös esimerkiksi lihan laatu on yleensä eineksissä huonompi, ei kaupan lihapullat eivät ymmärtääkseni ole puhtaasti jauhelihasta tehtyjä, vaan mukana on kaikkea muutakin.
Olen samaa mieltä laadukkaiden valmisruokien ja pakastepitsojen/ roiskeläppien (tmv.) erosta. Ja myös juustojen, leikkeleiden ja leivän suolasta. Ruisleivässä lienee vieläkin yhtä paljon suolaa kuin sipseissä, ainakin 90-luvulla oli näin. Yksi näkökulma on myös erilaisten ruokien lisätty sokeri (myslit, murot, jugurtit, mehut).
Periaatteessa olen samaa mieltä siitä, että jokainen saa syödä mitä haluaa koska kantaa lopulta vastuun ratkaisustaan itse, mutta en voi olla hiukan kohottamatta kulmiani tuolle amerikkalaiselle, jos heillä ihan todella syödään vain eineksiä ja pikaruokaa, koska ei huvita panostaa enempää. Minun mielestäni siinä tehdään iso karhunpalvelus lapsille. Toisaalta USA:ssa reissanneena olen nähnyt että heidän pikaruoka- ja ruokakauppakulttuurinsa on hyvin erilainen suomalaiseen verrattuna, joten tilanne ei ole täysin verrattavissa Suomeen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos lapsena oppii syömään vain pikaruokaa, on paljon vaikeampi aikuisena muuttaa ruokailutottumuksia terveellisemmiksi.
Mitä noihin eineksiin sitten tulee, en näe ongelmaa ns. puolivalmisteiden käytössä silloin tällöin ja niinkuin JH tuossa aiemmin kommentoi ”eines” ei välttämättä tarkoita samaa kuin ”epäterveellinen”. Ei kaupan makaronilaatikko ole sen huonompaa kuin kotitekoinen, joten minusta etenkin äidit voisivat lakata tuntemasta huonoa omaatuntoa siitä, että eivät tee kaikkea ruokaa alusta asti itse.
Mitä omaan syömiseen tulee, meitä on vain kaksi ja myönnän etten erityisemmin pidä ruuanlaitosta, joten yritän kyllä välillä mennä siitä missä ei ole enää aitaakaan. Toisaalta oma olo on paljon parempi kun syö paremmin, enemmän kasviksia ym (ja terveyssyiden vuoksi muutenkin), kuin jos syö jatkuvasti pitsaa tai ranskalaisia. Ja onhan se ”kunnon” ruoka myös paremman makuista. Joten allekirjoitan tuon että hyvä ruoka on myös omissa arvoissa korkealla, en halua syödä pelkkää pikaruokaa. Joten yritän tasapainoilla oman viitsimisen ja terveellisemmän ruuan keskellä. Teen ruokaostokset kerran viikossa netissä joten jonkunlaista runkoa viikon ruokalistalle on pakko olla, mutta ruokien järjestystä muutellaan tilanteen mukaan. Silti tuntuu että syömme ”koko ajan samaa” joten petrattavaakin olisi 😀
Kannattaa kuunnella tuo jakso, on todella kiinnostavaa kuulla kuinka Lisa itse asiaa kuvailee. ”Jos minä teen ruokaa, luultavasti paavi on tulossa kylään tai jotain” on hänen luonnehdintansta siitä, missä tilanteessa hän olisi valmis kokkailemaan. Eli ruoka ei kerta kaikkiaan ole hänen juttunsa, puoliso hoitaa perheen arkiruuat täysin. Hän kuvailee, kuinka monessa muussa asiassa, kuten vaikka lasten koulutuksessa ja erityistarpeista huolehtimisessa hän on tehnyt kaikkensa, mutta ruoka on sellainen asia, jonka hän on tarkoituksella jättänyt syrjään. Hän toteaa, että he ovat painavampia eivätkä ihan niin terveitä, kuin olisivat jos söisivät paremmin, mutta terveyden ja ylipainon taso on sellainen, jonka hän voi hyväksyä. Kyse on priorisoimisesta. Kaikkeen ei riitä resursseja, ja hän on valinnut muita asioita etusijalle.
Tästä päästään kulttuurieroihin (esimerkiksi suomalaiseen kouluruokailuun) mutta myös arvoihin. Minulle tämä aiheutti oivalluksen, että ruoka on itse asiassa hyvin korkealla omassa arvoasteikossani, ja siksi jatkuva einesten syöminen tuntuu epämiellyttävältä, vaikkei se olisikaan samalla tavalla epäterveellistä kuin tuo amerikkalainen vertailukohta. Toisaalta joku voisi ihmetellä sitä, miksi haluan nähdä niin paljon vaivaa asian eteen, kun helpommallakin voisi päästä. Mutta nämä ovat niitä jokaisen omia valintoja, ja jokainen tehköön juuri siten, kuin itse kokee parhaaksi.
Noihin amerikkalaisiin ruokailutottumuksiin (pätee myös Britanniaan). Minusta siellä oli vähän sellainen meininki, että joko syötiin epäterveellisesti ranskalaisia ja sellaisia paneroituja happy face-mitä lie ja sitten toisessa ääripäässä äärimmäisen terveellisesti ruoka alusta asti itse tehden, ja raaka-aineet haettiin maalaismarkkinoilta. Monelle ruoka oli myös harrastus.
Minulla on useampikin kollega, joka syöttää lapsilleen ja syö myös itse aina vain valmisaterioita ja eineksia, koska niitä nyt on saatavilla, eikä ruuanlaittoa ole koskaan tarvinnut opetellakaan, kun lapsuuden kodissa on ollut kotiapulainen tai äiti on tehnyt kaiken aina ja ruuan laiton ovat siitä lähtien hoitaneet jotkut muut. En tiedä, miten ovat pärjäneet kotitaloudessa. Molemmille raaka-aineiden löytäminen itsetehtävää ruokaa varten tavallisesta ruokakaupasta on haasteellista eikä reseptejäkään osata lukea. Tuli pikkupakko, kun korona, kun vei työpaikkaruokailun ja ravintolaillalliset, eikä kotiin tilaaminenkaan tunnu olevan vaihtoehto, koska sitä ei koskaan aikaisemminkaan tehty. Muutenkin arjen hallinta on haastavaa molemmilla. Minulla romuttui tässä ajatus siitä, että suomalaiset olisivat jotenkin yhtä keskiluokkaa, ja tietyt kokemukset ja tietty osaamistaso olisi kaikille samansuuntainen edes.
Satu Koiviston blogissa ja Gastronautti kirjoissa on muuten paljon äärettömän nopeita ja helppoja reseptejä
Kiitos vinkistä!
Satu Koivistolla on hyviä vinkkejä, hänen ajansäästövinkkinsä arjessa nojaa paljolti siihen, että hän paahtaa kasviksia uunissa isoja annoksia ja säilyttää niitä jääkaapissa, kunnes tarvetta viikon aikana ilmenee. Ruuat on monesti nimettömiä, ”otetaan, mitä kaapissa on”, ja kasvispainotteisia. Tuolla tyylillä meilläkin, paitsi etten paahda niin paljon.
Minusta kuulostaa aika haastavalta, että aiot ottaa haltuun yhtäaikaa sekä monipuolisen, terveellisen, että helposti valmistettavan JA suunnitellun ruokahuollon! Jos ruokahuollon suunnittelu on se isoin kompastuskivi, keskittyisin ekana siihen ja vähentäisin einesten määrää pikkuhiljaa, sitä mukaa kun suunnittelu alkaa tulla tavaksi ja opituksi rutiiniksi. Täyseinesten sijaan voi käyttää puolivalmisteita, jotta ruuanlaittoon kuluvaa aikaa ja vaivaa voi vähentää. Perunasuikaleet ym. pakastealtaan arkihelpotukset kuten vaikka wokkivihannespussit yms. nopeuttavat ruokahuoltoa ja niistä löytyy varmasti hyvinkin terveellisiä vaihtoehtoja. Ehkä myös kannattaa ottaa korkeintaan yksi uusi resepti haltuun per viikko. On kova vaatimus kerralla tehdä monta aika radikaaliakin uudistusta. Entäs jos aloittaisit vaikka niin, että suunnittelet viikon kolmelle päivälle ruokahuollon ja annat lopun mennä niin kuin menee? Ja sitten neljän? jne. Vinkki: älä unohda puuroa arkiruokana! Meillä syödään mm. riisipuuroa ainakin kerran kuussa ympäri vuoden. Tsemppiä suunnitteluun! Martoilla on paljon hyödynnettävää materiaalia sivustollaan tähän!
Joo, hyviä vinkkejä! Olen tutkaillut Marttojen sivuja viimeksi eilen, siellä on tosiaan valtavasti hyvää informaatiota arkiruokailuun. Tuo eines-asia on vähän sellainen vaikeasti selitettävä. Meillä ei siis syödä pelkästään eineksiä, vaan nytkin monta ruokaa viikossa ei sisällä niitä. Mutta sitten on tiettyjä eineksiä, joita syödään mielestäni liian usein. En ole puolivalmistevastainen, minusta joku valmis kastike tai perunasipulisekoite on ihan ok. Tai pakasteet ylipäätään ovat etupäässä ihan samaa kuin tuoreetkin, ainakin vihannekset. Suunittelulla saisi kuitenkin esimerkiksi kasvisten määrää lisättyä sillä lailla helposti, että ensinnäkin ei tarvitsisi keksiä, mihin niitä laittaisi, ja sitten olisi myös kaupasta hankittuna kaikkea mitä tarvitsee. Koen että meidän arkiruoka on kohtuullisen terveellistä, antaisin arvosanaksi ehkä kasin, mutta haluaisin parantaa ruuan laatua juuri näissä em. jutuissa. Itse en koe, että kyseessä olisi radikaali muutos, mutta kuitenkin sellainen, että suunnittelusta olisi tässä apua!
Lähes mitä tahansa kasviksia voi freesata lisukkeeksi nopeasti. Meillä oli poikkeuksellisesti kanalihaa korvaavaa kasvisproteinivalmistetta (en käytä näitä kuin pari kertaa vudessa), teki niin paljon harissakanaa mieli, että söin harissaa suoraan purkista. No. Se tarvitsi lisukkeen, pelkkä kuskus oli vähän plääh, Olipa kaupassa liikennemerkkipaprika- pakkaus, eli kaikki värit. Ostin sellaisen. Improvisoin. Vähän sipululia ja ölyä pannulle ja sitten puolikkaat paprikat, edes maustaa ei tarvinnut. Sipuli, kesäkursipitsa ja tomaatit ja ehkä vahän mieleistä yrttiä on hyvä, siihen voi lisätä paprikaa. Samoin toimii sipuli, parsakaali ja porkkana yhteen. Kaali on hyvä, siihen voi sekoittaa sipulia, porkkanaa, juuriselleriä, Pannulla freesatut kasvikset tulevat nopeammin kuin uunissa uunijuurekset. Voisin kuvitella (kun en lihaa syö) että tuo paprikalisäke sopisi lehtipihvien tai uunikalan kanssa.