Mikä tekee ihmisestä hamstraajan? Tarina perheestä ja tavaroista

Sarah Walker: The Life of Stuff

Luin tammikuussa kiinnostavan kirjan. Susannah Walkerin The Life of Stuff – the mess we leave behind (”Roinan elämä – sotku joka jälkeemme jää”) on omaelämänkerrallinen tutkielma tavaroista, hamstraamisesta ja perheistä. Kirjoittajan kuvailee, kuinka hänen äitinsä kuoleman jälkeen paljastuu, että äiti on ollut ns. hamstraaja. Hänen kotinsa on lähestulkoon romahduspisteessä ja lattiasta kattoon täynnä tavaraa, etupäässä roskaa. Kirjailija on kyllä epäillyt, että äiti ei voi kovin hyvin, mutta todellisuus on silti valtava järkytys. Walker alkaa perata äidin jäämistöä selvittäen samalla, mistä hamstraaminen johtuu, miksi tavallisesta ihmisestä tulee hamstraaja ja samaan aikaan hän alkaa tavaroiden avulla selvittää äitinsä ja samalla oman sukunsa historiaa.

Kirjan edetessä käy ilmi, että äidin ja tyttären suhde on monimutkainen ja vaikea, ja äidin oma historia hyvin surullinen. Jäämistöstä löytyy tavaroita, jotka paljastavat tarinoita esi-isistä ja sukulaisista, joista ei koskaan puhuttu. Raivaamisen kautta äidin elämäntarina alkaa purkautua, ja samalla kirjoittaja joutuu peilaamaan omaa suhdetta äitiinsä uusista näkökulmista. Sukutarinoiden rinnalla kulkee tarinat tavaroista, mitä ne edustavat, mistä ne ovat tulleet ja miksi äiti on niitä säästänyt. Kirjoittaja pohtii tavaroiden luonnetta, erilaisia keräilyn motiiveja ja miettii, voiko kenestä tahansa tulla hamstraaja. Kirja on kirjoitettu niin, että jokaista lukua edustaa esine, joka kodista on löytynyt, ja sen kautta pureudutaan aina uuteen teemaan.

Pidin kirjasta, vaikka välillä pohdinnat museoiden ja tavaroiden tarkoituksista kävivät hieman kuivakkaiksi. Äidin ja hänen sukunsa tarinan keriytyminen auki oli kuitenkin mukaansa tempaavaa ja samalla hyvin surullista luettavaa. Tein sen johtopäätöksen, että ainakin tässä tapauksessa hamstraaminen oli pikemminkin oire monenlaisista onnettomista elämänkohtaloista. Kirjoittajan äiti oli ollut selvästi syvästi masentunut ja ilmeisesti alkoholisoitunutkin, vaikka olikin älykäs ja toimissaan muuten aivan normaali, lukuunottamatta kaoottista kotia. Toisaalta kirjan luettuani en ihmetellyt, että äiti päätyi menettämään otteen elämästään, niin paljon surua, menestyksiä, vastoinkäymisiä ja hylkäämistä hän oli elämässään joutunut kokemaan. Mitä pidemmälle suvun tarina avautui, sitä selkeämmin tuntui nousevan esiin onneton malli elämälle, joka tuntui toistavan itseään sukupolvesta toiseen.

Viime kädessä kirja ei ollutkaan minusta tarina tavaroista, vaan pikemminkin siitä, miten onnettomat ja vaikeat perhesuhteet vaikuttavat sukupolvienkin ylitse. Tavaroista puhuttaessa kiinnostavinta oli mielestäni se, kuinka kirjoittaja kuvaili tunnesidettä, joka omaisuuteen voi syntyä. Jokin esine voi kantaa mukanaan huonoa karmaa, mutta samalla siitä ei voi luopuakaan, sillä pelkona on että siitä vasta epäonnea seuraisikin. Tai kuinka esine tuntuu niin inhimilliseltä, että sen haluaa ”pelastaa” kirpputorilta omaan kotiinsa. Mutta siellä se vain kasvattaa  tavarakuormaa, kunnes roinaa on niin paljon, että asukas kirjaimellisesti tuntuu hautautuvan alle. Tavaroita hankitaan toiveikkaasti (äidillä oli viisi pölynimuria, kaikki eri vuosikymmeniltä), tai niitä piilotetaan pois silmistä, ettei niitä tarvitsisi ajatella. Ja kun voimavarat ovat lopussa, kaikki lopulta tuhoutuu vuotavan katon, tuhoeläinten ja homeen alle. Lopulta mikään ei kelpaa muuta kuin kaatopaikalle.

En tiedä onko tätä kirjaa käännetty, en löytänyt ainakaan pääkaupunkiseudun kirjastoista muuta kuin tämän englanninkielisen. Suosittelen kirjaa sellaisille elämänkertojen ystäville, jotka ovat myös kiinnostuneita tavaroista, ja joita ajoittainen tietokirjamaisuus ei haittaa. Minusta kirja oli kiinnostava, mutta erityisen kepeää luettavaa tämä ei ole. Tuli sellainen olo, että tavaraongelmien syyt ovat usein ihan muualla kuin itse niissä tavaroissa. Toisaalta kirjoittaja itse oli hyvä esimerkki siitä, että vaikeatkaan elämänkokemukset eivät mitenkään automaattisesti tuomitse ihmistä tiettyyn kohtaloon. Se vaatii kuitenkin sitä, että pystyy pyristelemään irti sukupolvesta toiseen jatkuneista toimintatavoista.

Onko kukaan muu lukenut tätä kirjaa?

2 thoughts on “Mikä tekee ihmisestä hamstraajan? Tarina perheestä ja tavaroista

  1. En ole lukenut mutta pistetään muistiin. Luin alkuvuodesta sun Tavarataidot kirjan ja pari muuta kotimaista kirjaa järjestämisestä. Jos olisin lukenut ne ennen kuin muutin omakotitalosta omilleni kaksioon olisi ollut vielä parempi. Mutta näin jälkeenpäinkin oli mielenkiintoista saada oivalluksia. Esimerkiksi se kun vein paperinkeräykseen 20 vuotta vanhoja luentomuistiinpanoja yms oli sangen vapauttava kokemus. Mitä ihmettä olen kuvitellut niillä vielä tekeväni? Samalla musta tuli kyllä Tori.fi addikti vanhojen huonekalujen suhteen. Nyt kun asunto on sisustettu tuntuu välillä todella pahalle kun tarjolla on ihania vanhoja umpipuisia huonekaluja eikä niihin pysty ”tarttumaan”. Ja tästä sisustuksesta tuli niin oma etten ole ainakaan näin reiluun vuoteen vielä halunnut muuttaa mitään! Monikäyttöisin tori-hankinta oli sellainen pukkijaloilla seisova Ikean pukeutumispeili; peili tuli irtonaisena makuuhuoneeseen seinää vasten, hyllytaso parvekkeelle ruukkuasetelman alustaksi ja ne jalat parvekkeelle työpöydän kannen alle ja toiselle reunalle jaloiksi. Toinen pää nojaa lasihyllyyn jonka ex-mieheni on rakentanut vuosikymmeniä sitten kaatopaikalta löytyneistä kolmion muotoisista laseista. Hän on ollut kiertotalouden edelläkävijä jo 30 vuotta sitten…

    • Hauskaa että olet lukenut kirjani! Tämä kirja on hyvin eri tyyppinen, mutta avasi kiinnostavasti sitä, mikä saa ihmisen takertumaan tavaroihin jopa sairauteen saakka. Itseä miellyttävä sisustus on kyllä arvokas, se tekee kodista aidosti viihtyisän.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.