Kiinnostuin omasta viikon vinkistäni siinä määrin, että varasin hänen kirjansa kirjastoon, ja sitä odotellessa olen etsinyt netistä tietoa Marie Kondosta ja hänen metodistaan. Tulokset ovat vähintäänkin kiehtovia.
Ensinnäkin kävi ilmi, että Marie Kondo on Japanissaan todellinen julkkis. Kun hänen kirjansa käännettiin englanniksi ja muille kielille, hänestä on tulossa julkkis myös muualla maailmassa. Haastattelujen perusteella Marie Kondo on ollut hiukkasen erikoinen tyyppi lapsuudestaan saakka. Hän on aina ollut pakkomielteisen kiinnostunut organisoimisesta ja järjestämisestä, mutta hän on myös onnistunut luomaan siitä itselleen ammatin ja arvelisin että nykyisellään varsin mukavan toimeentulon. Marie on nuori, vasta kolmekymppinen, mutta hän on työskennellyt tavaroidenraivaajakonsulttina yli kymmenen vuotta.
Marien metodi ei ole helpoimmasta päästä. Hän nimittäin on sitä mieltä, että vartti silloin tällöin ei riitä mihinkään. Sen sijaan esimerkiksi vaatteet pitäisi käydä yhdellä kertaa läpi. Siis vetää kaikki ulos kaapista, ottaa jokainen vaate vuoron perään käteen, ja miettiä tuottaako se iloa. Jos vastaus on kyllä, vaate säilytetään. Jos taas ei, siitä tulee luopua. Kun miettii paljonko ihmisillä on vaatteita, tuohon menee helposti kokonainen päivä. En suosittelisi tarttumaan tuollaiseen hommaan yksin. Vaatii hirveää itsekuria hoitaa homma loppuun asti. Se on myös emotionaalisesti hyvin raskasta, koska päätösten tekeminen vaatii aina energiaa.
Tällä tavalla kategoria kerrallaan käydään koko talo läpi. Lopputuloksena pitäisi olla kokonaan uudistunut ihminen sekä koti. Marie Kondon mielestä on mahdotonta, etteikö ihminen muuttuisi tämän prosessin seurauksena. Hän myös kivenkovaan väittää, että tällaisen kertarysäyksen jälkeen ei tarvitse karsia enää ikinä. Että siis tavaraongelma tulee kerralla ratkaistuksi. Tämä on sellainen asia, jota pidän aivan käsittämättömänä väitteenä ainakin siihen asti, että olen saanut lukea kirjan kannesta kanteen. Ehkä siinä kerrotaan asiasta tarkemmin, mutta tällä tietämyksellä näkisin että tuo on mahdotonta. Nimittäin ihmisten koteihin virtaa jatkuvasti lisää tavaraa. Lahjoja ja ostoksia ynnä muuta. On myös mahdollista että jokin aiemmin ilahduttanut tavara muuttuukin ikäväksi tai menettää merkityksensä. Silloin hänen logiikallaan noista on luovuttava. Ja sehän tarkoittaa jatkuvaa raivaamista, eikö? Odotan todella että saan kirjan luettua, jotta saisin tähän asiaan enemmän valaistusta.
Sen sijaan olen löytänyt videoita, joissa Marie viikkaa vaatteita varsin pätevän näköisesti. Siihen puoleen täytyy perehtyä tarkemmin. Olen hyvin avoin uusille tavoille organisoida vaatteita. Nimittäin mikäli tästä löytyy sellainen vastaava ahaa-elämys kuin tuosta taannoisesta tiskirutiinin omaksumisesta, se olisi mahtavaa. Tähänkin täytyy palata siinä vaiheessa, kun tiedän asiasta enemmän. Kaiken kaikkiaan Marie Kondo vaikuttaa erittäin kiinnostavalta hahmolta, ja odotan innolla, että pääsen tutustumaan hänen metodiinsa ja etenkin sen perusteluihin tarkemmin.
Onko teistä joku lukenut Kondon kirjaa? Mitä sanotte siitä?
Kuulostaapa kiinnostavalta! Vähän itsekin epäilen, etteikö raivaustarve iske uudelleenkin. Mä olen järjestänyt vaatekaappini useinkin tuollaisella ”kaikki läjään”-metodilla, tosin sisä- ja ulkovaatteet erikseen. Ei siinä mene kuin tunti tai pari ainakaan mun vaatevarastolla. Tosin järkkään vaatekaappini pari kolme kertaa vuodessa, eikä mulla niin paljon vaatteita ole, että tulisi yllätyksiä vastaan 🙂 Eikä toisaalta koskaan ole ollut tarvetta karsia vaatevarastoa olennaisesti pienemmäksi. Nykyään kyllä tykkään enemmän ottaa pinon kerrallaan käsittelyyn, mutta silti siivoan vaatekaapin mieluiten alusta loppuun samalla istumalla.
Mulla ei kärsvivällisyys ja kestävyys riitä tuohon kerralla kaikki kuntoon -metodiin. En vaan jaksa, eikä mulla ole koskaan tarpeeksi keskeytyksetöntä aikaa. Harrastan enemmän sellaista hylly tai laatikko kerrallaan -systeemiä.
Kondon kuvauksestasi tuli mieleen Monk!
Olen kyllä eri mieltä siitä, että kotiin virtaa tavaraa. Eikai ne itsekseen tule? Kyllä kotiin tulee tavaraa perheenjäsenten päätöksellä. Kun ostaa uutta pääsääntöisesti vain korvatakseen rikkimenneen ja epäkurantin ja kierrättää korvatut tavarat samantien, ei tavaramäärä kasva.
Muistoiksi säästettävät tavarat on eri juttu, mutta eikai niitäkään virraksi asti ole?
Ja edelleen lapset ovat erikoistapaus. Olen kuullut sanottavan, että lapsella pitäisi olla vain sen verran leluja kuin hän jaksaa siivota. Minusta tämä pätee aikuisiin vielä enemmän. Lasten lelut ei liene se suurin tavaraongelma.
Kondon metodilla raivatessa tuskin tarvitsee tehdä uutta samanlaista raivausta uudestaan, jos pitää ostamisen järkevissä rajoissa.
Kyllä meille virtaa tavaraa, eikä pelkkiä lastentavaroita. Tulee lahjoja, tuliaisia ja ostoksia. Sitten on omaisuutta, joka muuttuu roskaksi mentyään rikki tai muututtuaan tarpeettomaksi. Siinä mielessä Kondon menetelmä on varmasti hyvä, jos on täysin tilanne päässyt riistäytymään käsistä ja ensimmäistä kertaa elämässään alkaa raivata. Mutta ilman jatkuvaa ylläpitoa ei mielestäni ole mahdollista elää.
Kondo saatavana myös äänikirjana. Mikään ei ole sen tehokkaampaa kuin siivota/raivata ja kuunnella samaan aikaan siivoamista/raivaamista käsittelevää äänikirjaa. Kaikista tehokkaimmille myös lyhennetyt versiot:
http://www.audible.com/search/ref=a_mn_mt_ano_tseft__galileo/177-7830640-7064148?advsearchKeywords=Kondo&x=-1082&y=-40
Mulla on kyllä yhä tämä ”Amerikan järjestyneimmän miehen” kirja kesken. Nukahdan heti, kun yritän kuunnella tätä illalla sängyssä:
http://www.audible.com/pd/Self-Development/Unstuff-Your-Life-Audiobook/B0078U42KO/ref=a_search_c4_1_1_srTtl?qid=1425411521&sr=1-1
Mä olen myös kuunnellut tuota Unstuff your life kirjaa ja siinä on mielestäni vähän samaa henkeä kuin tuossa kuvaillussa Maire Kondon kirjassa, Täytyypä harkita tuota Marie Kondon kuunteluakin.
Kiitos hyvästä vinkistä! Oli minulle uusi kirja.
Tuosta Kondon kirjasta löytyi jo juttua ainakin Paikka kaikelle -blogista: https://paikkakaikelle.wordpress.com/2015/03/04/japanilainen-raivaus/ Itsellänikin tuo on vasta varattuna kirjastosta, ja odottelen koska saan sen käsiini 🙂
Kiitos, tuo oli erittäin kiinnostava puheenvuoro. Kirja on nyt kuuntelussa, palaan siihen piakkoin uudelleen.
En ole lukenut kirjaa, mutta nyt alkoi kiinnostaa, laitoin minäkin varauksen kirjastoon.
Mä en kyllä usko tuohon että vain kerran tarvitsee raivata. Elämäntilanteet muuttuvat ja myös tarpeet muuttuvat. Jokin tavara joka n 5 vuotta sitten ollut välttämätön ei enää olekaan tarpeellinen. Tosin joissakin kohteissa uskon siihen että kertarytinä on parempi kuin pitkä vähitellen raivaaminen.
Ja vielä… musta on täysin eri asia puhua aikuisten huushollista ja perheen huushollista. Raivaamista ja kierrätystä on lapsiperheessä ihan luonnostaan jatkuvasti. Ihan jo siitä syystä että lapset kasvavat ja vaatteet jäävät pieniksi eli ne pieneksi jääneet joutuu laittamaan kierrätykseen/myymään/heittämään pois. Sama asia koskee myös leluja, kirjoja jne. Eihän voi kuvitella että 5 vuotias ja 10 vuotias leikkisivät ihan samoilla tavaroilla.
Niin ja vielä tuosta tavaroiden sisään virtaamisesta… jotenkin on tullut fiilis että aika monella tavaramäärä kasvaa ennen kuin asiaa on miettinyt tarkemmin sen enempää, ikään kuin vahingossa. Sitten siinä vaiheessa kun tajuaa (jos tajuaa) että tavaraa on liikaa alkaa miettimään näitä raivausjuttuja ja yksinkertaistamista.
Olen miettinyt tätä asiaa nyt viime aikoina kun olen yrittänyt 18 v tyttärelle selittää että hän ei tarvitse niin suurta vaatemäärää kuin hänellä nyt on, puhumattakaan siitä että hankkii koko ajan lisää vaatteita,mutta ei vaan tunnu menevän jakeluun. Kai tässäkin on kyse kasvamisesta….
Olen lukenut, että keräämme tavaraa nelikymppiseksi, jonka jälkeen alamme vähentämään. Keski-iän kriisi saa miettimään elämän rajallisuutta.
Meillä lapsista poika on selvästi omaksunut asenteen, että hankitaan vain se mistä oikeasti pidetään ja luovutaan turhasta. Tyttärestä ei vielä tiedä.Tavat on hyvä oppia muulloin kuin hormonimyrskyissä. Tyttärelläsi ei tosin enää ole murrosiässä, mutta napanuora ei liene vielä irti.
Niin ja kirja on lukemisen arvoinen, mutta ei ainoa totuus.
Näin se varmaan menee ja on mennyt itselläkin…
Jotenkin olen tullut siihen tulokseen, että tämä on myös hiukan persoonakysymys. Vanhin tytöistäni (18v) on aina ollut ”vaatteiden rakastaja”, keskimmäinen (15v) on enemmänkin käytännöllinen ja nuorin (11v) taasen ”kaiken kerääjä” myös muiden tavaroiden osalta kuin vaatteiden.
Tyttärellä ei tosiaankaan ole vielä ”napanuora” irti, asuu kotona ja lukee yo kirjoituksiin. Olen todennut nyt, että elämä opettaa viimeistään siinä vaiheessa kun kaiken elämisen maksaa itse.
Tosin tuosta vaateasiasta pitää vielä sanoa, että tytär on kyllä siinä esimerkillinen, että ei osta aina kalleinta ja merkkivaatteita vaan käyttää usein hyväkseen alennusmyynnit jne. Ja on käynyt töissä koko lukioajan koulun ohella ja itse hankkii pääosin omilla ansaitsemilla rahoillaan omat vaatteensa.
Päivitysilmoitus: Marie Kondo – ihastuttaa, hymyilyttää ja saa siivoamaan | 365morelife