Pitäisikö tilillä olla rahaa pahan päivän varalle? Miksi ylipäätään säästää? Syitä on monia, joista yksi on odottamattomiin tilanteisiin varautuminen ennakolta. Koska olen tällainen riskejä karttava tyyppi, olen harrastanut jonkinlaista säästämistä yhtä kauan, kuin olen minkäänlaisia palkkatöitä tehnyt.
Kutsun katastrofirahastoksi sellaista tiettyä rahamäärää, joka on säästössä kaikenlaisten ikävien yllätysten varalta. (Englanniksi termi on emergency fund, ja google löytää haulla 127 000 000 artikkelia aiheesta, joten lisätietoa löytyy pilvin pimein.) Eri lähteistä voi löytää erilaisia määritelmiä sille, mikä olisi oikea koko tällaiselle rahastolle – jollekin se voi olla 500€, toiselle puolen vuoden elinkustannukset ja kolmannelle mitä tahansa noiden väliltä. Mielestäni oikeaa summaa ei kukaan voi toisen puolesta päättää, vaan säästötavoite riippuu täysin elämäntilanteesta, varallisuudesta ja omista mielipiteistä. Oman puskurirahastoni koko on vaihdellut elämäntilanteen ja tulojen mukaan. Olennaista on, että sukanvarressa on aina vähäsen pahan päivän varalle.
Missä näiden rahojen sitten kuuluisi olla? Toiset suosivat erillistä säästötiliä, jossa säästetyt rahat pysyvät selkeästi erillään käyttövaroista. Joku ehkä sijoittaa ylimääräiset johonkin pankin tarjoamaan kohteeseen, kuten rahastoon. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että rahat saa tarvittaessa kohtuullisen helposti käyttöön. Itselleni riittää, että käyttötilillä on aina tietty summa rahaa, johon en koske. Kuvittelen, että tilin pohjalla on ensin se tietty pohjarahasto, ja sen päällä varsinaiset käyttörahat. En siis normaalioloissa koskaan tekisi hankintaa, joka tyhjentäisi tilin kerralla, vaan säästän niin kauan, kunnes ostoksen jälkeenkin tilille jää haluamani summa puskuriksi.
Miten rahastoa kartutetaan? Erillinen säästötili lienee hyvä tapa etenkin silloin, jos on taipumusta hupiloida käyttövaransa huolettomasti taivaan tuuliin. Automaattinen tilisiirto palkkapäivänä huolehtii tuolloin säästämisestä kuin itsestään. Toinen perinteinen systeemi on vain yksinkertaisesti jättää pieni siivu palkasta käyttämättä. Välillä voi tulla tilanteita, jolloin säästäminen on mahdotonta. Silloin pidetään taukoa ja jatketaan rahan laittamista sivuun sitten, kun tilanne taas antaa myöten. Säästäminen on pitkäjänteistä puuhaa, eikä vararahasto synny hetkessä. Jos onnettomuus iskee ja rahastoa on käytettävä, sitä voi alkaa täydentää uudelleen heti kun elämä on palannut normaaliin uomaansa.
Katastrofirahastoa ei siis ole tarkoitettu siihen, että sieltä lainataan rahaa mihin tahansa ostoksiin silloin kun mieli tekee. Halu saada hienompi tv, ihana uusi vaate tai lomamatka eivät ole syitä kajota näihin rahoihin. Sen sijaan äkilliset lääkäri- ja lääkekulut tai lomautus työpaikalta ovat. Katastrofirahasto ei mielestäni myöskään tarkoita tilaa luottokortilla – vaikka esimerkiksi ulkomaanmatkoilla ”tyhjä”, toimiva luottokortti voi olla ihan hyvä idea pitää varalla.
Katastrofirahasto helpottaa elämää. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että katastrofirahasto estää talouden ajautumisen kaaostilaan, vaikka vastaan tulisikin yllättäviä pakollisia menoja. Jos jossain on olemassa vähän ylimääräisiä säästöjä, ei heti tarvitse lainata, ottaa ylimääräistä luottokorttivelkaa tai edes harkita pikavippejä. Hyvä esimerkki oli mielestäni Tavarataivas-elokuvassa se hajonnut jääkaappi. Uuteen ei ollut rahaa, ja tuli kauhea ongelma. Muutaman satasen vararahasto olisi pelastanut tilanteesta ilman sen suurempaa päänsärkyä.
En sitten tiedä ymmärsinkö oikein, mutta Tavarataivas-elokuvassa ei ostettu jääkaappia, koska oltiin ostolakossa ja yritettiin selvitä kaikin muin keinoin. Näin hän ainakin mainitsi kun tarkkaan vuorosanat kuunteli. Hyvä esimerkki noin muutoin 🙂 Itselläni on lapsuudesta asti ollut käyttötilillä kunnon puskuri (useita tuhansia). Ikinä en ole sitä ajattelut katastrofirahastona, mutta sitä se voi myös olla säästämisen ohella. Vielä ei ole katastrofia tullut, mutta ehkä sekin päivä koittaa…sormet ristissä.
Niin se mies ei voinut ostaa tyttöystävälleen uutta jääkaappia koska oli päättänyt olla ostamatta mitään vuoden aikana, mutta tyttöystävä ei voinut itse ostaa uutta siksi että hänellä ei ollut siihen rahaa. Sitä tyttistähän ei se ostolakko sitonut millään tavalla.
Siis kyllähän sillä tytöllä oli varaa? Ei vaan halunnut pilata pojan projektia. Se tyttöhän sanoi jotain, että kamalaa vaan katsoa vierestä, vaikka itse voisi sen ostaa pojalle.
Mulle on jäänyt mieleen vain sen kundin kommentti, jossa hän sanoo että tyttöystävällä olisi varaa uuteen vasta joulukuussa (tai mikä kuu se nyt oli, muttei heti kuitenkaan). Eli juuri sillä hetkellä se jääkaappi tuotti niin paljon päänvaivaa, kun se tyttö ei vain voinut kävellä kauppaan ja ostaa uutta.
Myönnän mahdolliseksi, että olen joko kuullut tai ymmärtänyt elokuvaa väärin, mutta pointti ei sinänsä muutu. Jos jääkaappi hajoaa, niin se kuuluu näihin odottamattomiin katastrofeihin, joista taas voi suoriutua kivuttomasti vararahaston avulla. Eli ei tarvitse ottaa velkaa tai harrastaa muutakaan säätöä, vaan ongelmaan on välitön ratkaisu.
Minusta se jääkaappituskailu oli ihana kohta, kuten koko Tavarataivas elokuvakin. Päähenkilöllä oli rakkauden tuomaa auttamisen halua. Kyse ei ollut helppoudesta eikä vararahastosta. Juuri siitä pidin elokuvassa, että siinä tavara menetti merkitystään. Ei tarvinnut ostaa kestävää laadukasta jääkaappia, kun sai jääkaapin vaan jonkinlaisen… Auttamisen halua ei kauheasti enää näy meidän yhteiskunnassa. Sen sijaan tarvitsisi omistaa tietynlaista. Laadukasta, kestävää, eettistä, ekologista ja kansantaloudellista. Mitä siitä, jos opiskelijatytöllä ei ollut rahaa varastoituna. Hänellä oli jotain paljon arvokkaampaa ihmissuhteessa. Yritän myös ennakoida elämää vararahasotoineni. Ja siinä se elokuva minua viehätti, että herätti siihen mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Ihminen, joka on onnellinen ihmisistä.
Vaikea selittää, mutta tunnekokemukseni oli jotain tällaista.
Ensinnäkin haluan sanoa, että ymmärrän mitä ajat takaa! Ja olivathan ne vastarakastuneet nuoret tosi söpöjä.
Käytin tätä vain esimerkkinä, koska olin sattumalta kirjoittanut samasta aiheesta vähän aikaa sitten. Itse vain olen tällainen epäromanttinen järki-ihminen, joka haluaa rakastuneenakin tuoretta ruokaa…
Jääkaappi oli tulossa tytölle, tytöllä ei ollut rahaa. Ostolakossa ollut päähenkilö ei halunnut pilata projektiaan ostamalla tytölle jääkaappia. Eli jos tytöllä olisi itsellään ollut pienikin vararahasto ei olisi tarvinnut ruveta tuskailemaan asian kanssa…
Jotkut sanoo, että vararahasto pitäisi olla kaksi tai kolme kertaa oma kuukausipalkka. Haha! IKINÄ en pystyisi. Hyvä jos puolet kuukausipalkasta jää leijumaan tilille. Ja sekin vain lomarahoista ja veronpalautuksista kerättynä…
Tämähän on ihan omista preferensseistä kiinni. Ihmiset tuntee olonsa turvatuiksi eri kokoisilla vararahastoilla. Toisaalta monessa paikassa sanotaan myös, että puskurirahaston säästäminen on pitkäjänteinen projekti, esim. 3 vuotta. Eli periaatteessa sellaisen säästäminen on mahdollista, ellei elämäntilanne ole taloudellisesti äärimmäisen tiukka, niin että kaikki raha menee pelkkään asumiseen ja ruokaan.
Minä olen näitä, jotka hätääntyvät puskurin vähentyessä. Velkaakaan en halua pitää, sillä silloin en ole nopeasti vapaa lähtemään. Olen kertaalleen pistänyt elon uusiksi kahdessa viikossa toiselle paikkakunnalle läheisen kuoltua ja mies oli neljässä viikossa samalla paikkakunnalla. Minun vaatimalla puskurilla tulisimme toimeen vuoden tai kahden verran säästäväisesti eläen. Vuosi vuodelta tarvittava puskuri näyttää kasvavan. Minun puskurini on pienempi kuin miehen.
Hyvä esimerkki siitä, miten eri ihmisillä on erilaiset tarpeet. Arvelen myös, että lapset lisäävät turvallisuuden tarvetta (ainakin monilla), sillä enää ei riitä että itse selviää jotenkuten, vaan jälkikasvukin täytyisi pitää kylläisenä ja lämpöisenä. Tämä lisää puskurirahaston tarvetta. Ainakin itse olen huomannut tällaisen ilmiön.
Vararahasto on varmasti jokaiselle järkevä idea (kuten myös 50 euroa käteistä himassa jemmassa, jos lompakko varastetaan niin voi maksaa taksin tai käydä kaupassa), mutta mitä nuorempi ihminen on (alle 50 v suom. huom.) niin sitä enemmän kehoittaisin harkitsemaan säästämisen sijaan sijoittamista.
Katastrofiraha on kuin vakuutus: toivomme ettei ikinä sitä tartte käyttää. Ja jos pitää pankkitilillä 30 vuotta 100/1000/5000/xxxxx euroa, niin se ei taatusti tuota mitään – sijoitus voi tuossa ajassa jo vaurastuttaa jonkin verran.
Jos ei ole mielenkiintoa (tai tarpeeksi rahaa) suoriin osakesijoituksiin, niin suosittelen tutustumaan Seligsonin rahastoihin, ovat kustannusrakenteeltaan Suomen markkinoiden parhaat asiakkaan kannalta.
Riski sijoittamisessa toki pitää ymmärtää, mutta myös se että pankkitilillä häviää joka ikinen päivä 100 % varmuudella.
Ja kun pankkisäästämisestä saa pahan paikan tullen omansa samana pankkipäivänä pois, rahastoista saa yleensä aina viimeistään kahdessa arkipäivässä.
Tässä oli monta erittäin hyvää pointtia. Ensinnäkin tuo käteinen jemmassa kotona – en ole tullut ajatelleeksi, mutta erittäin totta. Kun vain sitten muistaa, mihin on rahansa laittanut.
Sijoittaminen on viisasta myöskin, vaikka itse suosisin mahdollisimman pienen riskin kohteita mahdollisimman pienellä vaivalla. Rahastoissa on myös se hyvä puoli, että niistä rahat saa kyllä ulos mutta pienellä viiveellä. Tarkoittaa sitä, että jos on taipumusta impulsiiviseen kuluttamiseen, rahastossa olevat säästöt ovat ehkä paremmin turvassa kuin käyttötilillä olevat. Toisaalta katastrofin iskiessä niitä rahoja harvoin tarvitsee juuri sillä sekunnilla, vaan tuo parin päivän sisällä riittää. Esim. pari päivää ilman jääkaappia (jos jatketaan tällä samalla esimerkillä) menee ok, mutta pari viikkoa on jo (minusta) aikamoista kitkuttelua. Samoin pyykkikoneen kanssa, tai monilla auton kanssa.
Kiitos näistä huomioista, tässä oli paljon hyvää asiaa.
Minusta vararahastoa ei kannata pitää kiinni rahastoissa, koska niiden arvonvaihtelu voi olla suurta ja on todennäköisesti välillä negatiivista. Sen vuoksi vararahastosta tarvitessaan voi joutua ottamaan rahaa ulos tappiolla.
Sen sijaan vararahaston ja sijoitusten suhde kannattaa harkita tarkoin. Liian pieni vararahasto voi johtaa juurikin tuohon pakkoon realisoida tappioita. Liian suuri vararahasto puolestaan ei ole tehokas tapa säästää, koska pitkän aikavälin tuotot rahastoista ovat pankkitalletuksia suuremmat.
Hyviä pointteja tässäkin. Kuten sanottu, kyse on pitkälti makuasioista, ja jonkinlaisesta tasapainottelussa sen kanssa, mikä on itselle optimaalinen ratkaisu.
”Minusta vararahastoa ei kannata pitää kiinni rahastoissa, koska niiden arvonvaihtelu voi olla suurta ja on todennäköisesti välillä negatiivista. Sen vuoksi vararahastosta tarvitessaan voi joutua ottamaan rahaa ulos tappiolla.”
On myös kustannustehokkaita lyhyen ja pitkän koron rahastoja.
Lyhyt korko tässä on esimerkkinä riskittömästä rahastosta ja pitkä korko vähäriskisestä, jos aikajänne on yli 4 vuotta.
Jos lyhyen koron rahasto on aito lyhyen koron rahasto (eikä esim. näkemystä ottava piilokeskipitkän koron rahasto), niin ei montaa yksittäistä arkipäivää vuodessa ole, jolloin tuommoisen arvo alenisi. Vastapainona tuotot toki ovat minimaaliset, mutta yleensä paremmat kuin normipankkitilillä.
Jos taas kuvittelee tarvitsevansa sitä katastrofirahastoaan esim. viiden vuoden välein (tai toivovansa ettei milloinkaan), niin pitkän koron (hyvin hoidettu ja kustannustehokas) rahasto on suhteellisen riskitön ja periaatteessa tuottavampi vaihtoehto. Tosin pitkässä korossa on aina se riski – minkä mainitsit – että välillä voi olla tappiolla.
Nää on tämmöisiä skenaariokysymyksiä.
Jos on nykyisin tyypillisessä epätyypillisessä työsuhteessa, niin hienoa jos edes jotain pystyy sukkaan säästämään.
Jos taas on siinä hienossa tilanteessa, että jotain pystyy suunnitelmallisesti tekemään raha-asioidensa suhteen, niin sitten kannattaa pohtia näitä aikataulu- ja riskinottohalukkuuskysymyksiä.
Ja vielä sitten vastuuvapauslauseke termin ”riski” suhteen: kun kutsun hyvinhoidettuja (toisin kuin esim. Nordean taannoinen farssi oman ”lyhyen koron” rahastonsa suhteen) ja asiakaslähtöisiä lyhyen koron rahastoja ”riskittömiksi”, niin toki on myös mahdollista, että niidenkin arvot laskevat.
Silloin tosin oravannahat ja suola alkavat olla tärkeämpiä maksuvälineitä kuin mitkään paperisetelit.
Ai niin, näin ei vielä ole Japanissa käynyt, vaikka keskuspankkikorko on käynyt välillä negatiivisena, ts. keskuspankki maksanut pankeille siitä että ne ovat ottaneet rahaa vastaan lainaksi.
Tämä oli siis loppukevennys.
Olen ehdottomasti katastrofirahaston vankkumaton kannattaja. Menee vähän asian vierestä, mutta lisäksi kannatan ajatusta ”kodin katastrofilaatikosta”, jossa olisi mm. käteistä rahaa, mahdollisesti vanha kännykkä & pre-paid SIM, tärkeät puhelinnumerot jne. Pari vuotta sitten kävi nimittäin niin, että unohdin käsilaukkuni päiväkotiin perjantaina, juuri ennen päiväkodin sulkemista. Asia valkeni kaupan kassalla, kun tajusin, ettei minulla ole laukkua, eikä myöskään lompakkoa. Mies oli muutaman sadan kilometrin päässä kotoa työreissulla koko viikonlopun ja meille oli seuraavana päivänä tulossa yövieraita (ystävä lapsineen)! Hetken aikaa mietin, että mitäs nyt, kaksi nälkäistä taaperoa mukana, ulkona pakkasta, ei rahaa, mutta – luojan kiitos – aikaisemmasta vahingosta viisastuneena oli ulko-oven vara-avain piilotettuna hyvään paikkaan. Päästiin sentään sisään omaan kotiimme! Kaupan tavarat jäivät kassalle ja ilta taidettiin syödä makaronia, vaikka ihana naapurini antoikin 50 euroa lainaksi. Puhelinnumeroitakin kun muistan ulkoa, sain soitettua yökylään tulevalle ystävälleni (samaisen naapurin puhelimella), että tilanne on tämä ja puhelimella ei juuri sitten kiinni saa, jos jotain tulee. Lainatun ruokarahankin sain palautettua, koska löysin maksamiseen käyvän S-etukortin laatikosta, jonka tuttu lähikaupan täti hyväksyi ilman henkkareita maksukortiksi, kun selitin tilanteen. Tämän episodin jälkeen olen ollut erityisen kiitollinen ihanista ja tutuista yhteisöni ihmisistä, ketkä tekivät tästä katastrofista aika paljon helpomman kestää!
– Kirsikka –
No huh mikä tilanne! Onneksi kaikki selvisi. Meillä on luotetulla taholla vara-avain tallessa näitä tilanteita varten.