Kannattaako korjata vai ostaa uusi?

Minulla on ihanan mukavat ja lämpimät lampaankarvatossut, joissa hiippailen usein kotona. Olen saanut ne lahjaksi vuosia sitten, ja kylmänä vuodenaikana ne ovat runsaasti käytössä. Kesäisin ne ovat tosin liian kuumat, joten noin puolet vuodesta ne ovat säilössä odottamassa viileämpiä aikoja.

Kulutus on ilmeisesti ollut kovaa, koskapa huomasin tänä syksynä, että toiseen tossuista oli tullut kaksi reikää. Kantapää oli auennut sauman kohdalta, ja pikkuvarvas oli alkanut pilkistää tossun läpi. Tossuja olisi voinut käyttää näinkin, sillä nuo pienet virheet eivät haitanneet käytössä mitenkään, mutta minua rikkinäisyys vähän häiritsi. Niinpä päätin viedä tossut suutariin, arvelin että ne saisi helposti kuntoon.

Suutarini tarkasteli tossuja, ja sanoi että kantapää voidaan ommella uudestaan kiinni, ja tossun reunaan laittaa paikka, joka kuitenkin jäisi vähän näkyviin. Sitten hän pahoitteli kovasti sitä, että tämä kaikki kyllä maksaisi 20 euroa. Minä taas olin valmis tekemään kaupat saman tien. Jätin tossut suutarille, joka lupasi homman hoitaa, mutta hän edelleen jatkoi pahoitteluja siitä, että korjaus on niin kallis. Ymmärsin asia niin, että suutarin mielestä vähän liian kallis suhteessa tossujen hintaan. Että samalla hinnalla saisi jo melkein uudet. Todella pikaisen haun perusteella uudet tossut maksaisivatkin 20-40 euroa.

Mutta päätin etten halua uusia tossuja, vaan paikan vanhoihin tossuihin. 20 euroa ei ehkä lopulta ole kovin iso summa siitä, että tossut pysyvät toivottavasti nyt käytössä vielä monta vuotta. Toivoisin silti, ettei ammattilainen pyytelisi hintojaan anteeksi. Ymmärrän, että maksamastani kahdestakympistä menee melkein 5€ veroa valtiolle, ja lisäksi vielä eläke- ja muita kuluja. Jos asiakkaaksi tulee joku, joka haluaa mieluummin palvelua kuin uuden tavaran, niin eikö se ole hyvä vaan? Tietysti täytyy antaa arvoa myös sille, ettei suutari ainakaan yrittänyt huijata minua.

Tämä lienee silti nykyisin asia, johon täytyy varautua. Vanhan korjaaminen voi olla paljon kalliimpaa, kuin uuden hankkiminen. Jos haluaa ostaa vähemmän, täytyy varata budjettia myös vanhojen tavaroiden korjaamiseen. Täytyy etukäteen tehdä se valinta, että maksan mieluummin vanhasta kuin uudesta. Tämä on sellainen mentaalinen muutos, joka ei välttämättä ole ihan yksinkertaista tehdä. Olemmehan tottuneet siihen, että monissa asioissa uusi on aina parempi.

Näin siisti ja huomaamaton paikka.

4 thoughts on “Kannattaako korjata vai ostaa uusi?

  1. Ihan hyviltä näyttää tossut eli kyllä ne kannatti korjauttaa, Shepherd on kuitenkin ihan laatumerkki, joten käyttövuosia toivottavasti vielä monta edessä. Tuo paikka on muutenkin ”hauska”. Jos se olisi molemmissa niin sen voisi luulla kuuluvan alkuperäiseen designiin.

    • Ai, minulla ei ollut tietoa merkin laadusta, olen saanut nämä lahjaksi monia vuosia sitten. Hyvin ovat kyllä kestäneet, että siinä mielessä voi todeta että hyvälaatuiset ovat olleet 🙂 Olin tuon paikan ulkonäöstä hämmästynyt, itse en tuollaiseen kiinnittäisi edes mitään huomiota, niin samanväristä ja samanlaista materiaalia se on kuin tossukin. Ihan turhaan suutari harmitteli, että korjaus jää näkyviin.

  2. Toisaalta juuri siksihän uusien tavaroiden hinnat ovat niin halpoja että laadusta on tingitty.
    Eli nykyään tilanne on se että nykyään moni vanha tavara todella on parempi kuin uusi.
    Joten saman rahan maksaminen mieluummin korjaamisesta voi olla erittäinkin järkevä idea.

    • Olet oikeassa. Se valinta voikin olla, että pidänkö vanhan, laadukkaan mutta kuluneemman, vai vaihdanko sen samalla rahalla uuteen mutta huonolaatuisempaan.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.