18 asiaa – kuinka sujuu?

Tein vuoden alussa listan 18 asiasta, jotka halusin kodissani toteuttaa vuoden 2018 aikana.  Kohta vaihtuu toukokuu, joten ajattelin että nyt on hyvä aika tarkistaa, mitä listalle kuuluu. Tältä näyttää:

18 asiaa vuodelle 2018

  1. Vaali kauneutta.   Yritän, vaihtelevalla menestyksellä
  2. Tiskikonerutiini    Tämä toimii!
  3. Kodinkoneiden säännöllinen puhdistus.   Olen puhdistanut pyykkikoneen kerran
  4. Keittiön verhon pesu ja silitys.   Tehty!
  5. Työhuoneen muodonmuutos    Tehty! Vaikka tätä voi vielä kehittää edelleen.
  6. Paperiarkistojen setviminen.   Tehty osittain.
  7. Kirjahyllyn raivaus
  8. Parvekekeidas
  9. Pakkauslistat matkoja varten
  10. Lelujen sisäinen kierrätys    Saatu pikkuisen alkuun
  11. Vaatesäilytyksen uudelleenorganisointi
  12. Kapselipuvustojen koostaminen
  13. Tulevien ja lähtevien vaatteiden kirjanpito.   Tämä toimii.
  14. Arjen ateriasuunnittelu
  15. Ruokahävikin minimoiminen.   Yritystä on, menestystä ei niin paljon.
  16. Kukkia karkin sijasta Kukkia ostettu, karkkia ei.
  17. Korjausta odottavien korjaaminen
  18. Sähköremontista selviäminen

Aika hyvin! Muutama juttu on tehty kokonaan, tai on jatkuvasti työn alla, kuten vaateseuranta. Sitten on noita, jotka olen saanut alkuun, mutta joissa on vielä tekemistä. Periaatteessa paperit ovat hyvällä mallilla nyt, mutta on vielä pari kansiota jotka pitäisi käydä läpi. Lelukierrätys on saatu alulle niin, että kierrätettäville leluille on nyt paikka, mutta en ole vielä käynyt lasten leluja kokonaan läpi, joten ylähyllylle on nostettu vasta pari juttua. Enemmänkin mahtuisi. Ruokahävikin punnitseminen on jäänyt, se oli liian työlästä. Yritän ryhdistäytyä toukokuussa. Viime aikoina hävikkiä on kyllä tullut, eli tämä on asia jota en vielä hallitse.

Parvekekeidas on vielä vähän työn alla.

Parvekekeidas on sillä lailla työn alla, että ostin juuri orvokkeja. Enää pitäisi istuttaa ne laatikoihin. Korjausta odottavat vaatteet ovat yhdessä läjässä, mutta evääni en ole heilauttanut niiden korjaamiseksi. Pino tosin alkaa kasvaa pian niin korkeaksi, että pian pitää ruveta niitä eviä heiluttelemaan, sillä esteettinen haitta nousee samaa tahtia pinon kanssa. Sähköremontista aion selvitä huolellisen suunnittelun avulla. Siihen olen pyytänyt ammattilaisapua, ja olen itsekin paneutunut asiaa jo aika huolellisesti.

Mutta kyllä tuolle listalle mahtuu vielä sellaisiakin juttuja, joita en ole edes aloittanut. Vaateasiat ovat jokseenkin retuperällä. En ole uudistanut säilytystä, en koostanut kapseleita enkä myöskään tehnyt pakkauslistoja. Arjen ateriasuunnittelu on jäänyt kokonaan tekemättä, mikä kyllä heijastuu sekä hävikkiin että stressiin sen suhteen, mitä tänään syötäisiin. Kirjahylly kaipaa harvennusta, koskahan siihen jaksaisi ruveta.

Kaiken kaikkiaan olen kyllä aika tyytyväinen tulokseen. Listasta on selvästi ollut hyötyä. Tätä vuotta on vielä yli seitsemän kuukautta jäljellä, joten uskoisin että nuo loputkin tulevat hoidettua.

Miten teillä menee?

12 thoughts on “18 asiaa – kuinka sujuu?

  1. Ah, rakastan listoja! Ne jotenkin jäsentää kivasti mieltä ja arkea, vaikka ei heti kaikkea ehdikään hoitaa. Autistinen poikanikin mieltää suunnitelmat ja tulevat tapahtumat tosiksi vasta kun ne on kirjoitettu kalenteriin 🙂

  2. Meillä mennyt aika mukavasti, välillä tulee pieniä ahdistuspuuskia – mutta myös onnistumisen kokemuksia. Tavoitteena meillä siis on vähentää joka viikko tavaraa, sekä toteuttaa joka viikko jokin kodin järjestykseen ja ylläpitoon liittyvä tehtävä, joka ei kuulu perus viikkosiivoukseen. Käytäntö on ollut hyvä. Muutto on noin vuoden päästä tulossa ja haluamme pikkuhiljaa edetä myös sitä silmällä pitäen. Kaksi isoa projektia (mutta käytännössä ei ollenkaan niin isoja – lopulta käytin aikaa vain osan su iltaa yhteen ja osan ma iltaa toiseen) eteisen kaappi, joka oli täynnä erit. miehen työkaluja ilman minkään valtakunnan järjestystä. Kaappi alkoi olla lähinnä turvallisuusriski – tuleeko avatessa porakoneet kintuille – osastoa. Toinen oli siivouskomero, jossa oli se perinteinen tarina, että se oli se kolkka joka jää joulu- ja kevätsiivouksen ulkopuolelle. (Ja nyt jos joku ajattelee, että miksi mies ei itse siivonnut työkalujaan, niin todettakoon, että hän hoiti sillä aikaa roskiskaapin korjausasennuksia, vaatetangon asennuksia ja piti kaksivuotiaan pois vaaravyöhykkeeltä ;D) Varsinkaan siivouskomero ei ollut niin täynnä tavaraa, kun se alun jälkeen näytti. Nuo listojen kirjoitukset toimii kyllä monessa – konkretisoivat asioita.

    • jos muutto on vuoden päästä, olette hyvissä ajoin liikkeellä. En ole ikinä itse päässyt tuohon, vaan muutot ovat tulleet paljon nopeammalla varoitusajalla. Mutta vuodessa ehtii karsia kaiken turhan todella mukavasti, ja muutosta tulee helppo.

      • Tämä vähentäminen muuttoa ajatellen onkin sellaista ”kaukaa viisastelua”. Olen joutunut nuo aiemmat tekemään juuri hyvin lyhyellä varoitusajalla ja kun elämä on ollut muutenkin täynnä kaikkea. Toinen syy on, että asumme perheenä tällä hetkellä oikeasti pienesti, eli tilan puute tulee konkreettisesti vastaan hyvin äkkiä. Kolmas syy on askel kohti minimalistisempaa meininkiä. (Emme tosin tavoittele tyhjiä seiniä ja poissaolollaan loistavaa kirjahyllyä saati hyvin minimaalista vaatekaappia…) Jos nyt muuttaisimme heti ensi viikolla omakotitaloon, mahtuisimme sinne kamoinemme heittämällä, mutta haluamme, että muutto tapahtuu helposti ja että tulevaisuudessa pärjää vähemmällä määrällä tavaraa :).

  3. Mä en ole tehnyt listaa, mutta se on mulla päässä. Kämpän raivaus niin että saa ylimääräiset rojut pois jaloista pyörimästä. Tätä yritän nyt työstää loppukevään ja alkukesän aikana. Ja kohta pitäis aloittaa pihan siivousta…

    Aloitin makuuhuoneesta ja vaatekaapista ja ne on nyt hyvällä mallilla. Kapselin sain koottua kevääksi, en tiedä sitten miten käy, kun ilmat muuttuu kesäisiksi, koska kesävaatteita mulla on tosi vähän… no niistä saa sitten ainakin kompaktin kapselin. Luultavasti suuri osa kevätvaatteista jää myös käyttöön… ainakin niin kauaksi aikaa että tulee helteitä.

    Yhtä meidän kylppäriä raivasin myös, vaikkei siellä paljon mitään ylimääräistä olekaan…mutta tein vähän perusteellisemman siivouksen, joka kyllä jäi hiukan kesken vielä… ens vkl teen sen loppuun.

    Tästä pikkuhiljaa huone/tila kerrallaan koitan raivausta jatkaa, kun edes jotain saa tehtyä se on aina ”voitto”. Isossa talossa raivattavia huoneita ja ”tiloja” kun riittää. Laskin että meillä on 15 tilaa, jos jaan meillä yhden kerroksen tiloihin #käyttötarkoituksen mukaan eli Keittiö- OH-Ruokailutila- Eteinen yhtä kerrosta, mutta erilaisia tiloja ja tavaroita. koitan tehdä raivauksen aina yksi tila kerrallaan.

    Kun saisi vielä miehen ja lapset jotenkin mukaan tähän projektiin niin olisi helpompaa. En tarkoita että heidän tavaroitaan tarvitsii karsia, kunhan nyt löydettäisiin yhdessä kaikille tavaroille mielekäs paikka.

    • Tuo tila-ajattelu onkin hyvä idea. Sillä lailla voi pilkkoa pienemmäksi kokonaisuudeksi, mikä taas helpottaa työn etenemistä. Omakotitalossa riittää varmasti raivaamista. Itse yritän kohta aktivoitua kapseleiden kanssa. Kesä lähestyy mutta kaapissa on vielä talvineuleet ym. Samalla pitäisi järjestää vähän uusiksi koko kaappia, mutta en millään jaksaisi ruveta siihen. Motivaatiota keräillessä…

  4. Meillä toimii lelujen vaihto hyvin. Lapsijärjestys perheessämme on poika-tyttö-tyttö-poika-poika-tyttö, joten arvatenkin neiti 4v on perinyt kasapäin leluja isoilta siskoilta. Ei puhettakaan, että ne olisi kerralla esillä, ja vielä kun huone on jaettu isoveljen kanssa! Viikonloppuna tyttö pyysikin, vietäiskö barbit varastoon, niin vois ottaa nukkekodin ja näin teimme.

    Säilyttämisestä tuli hyvä keskustelu herra 9v kanssa, joka sai päättää kasasta papereitaan, mitkä jää säilöön. Kaikki kuvistyöt poistoon, vips vaan! Minä siinä kakistelin, etteikö mitään jätetä muistoksi. ”Nää kaikki on kuvina pedanetissä, äiti”, perusteli poika. Siltikin sain valita kaksi työtä itselleni <3

    • Luulen, että meilläkin toimisi hyvin. Aika hienoa, että teillä lapset osaavat itsekin tuon kierrätyksen! Ne muutamat jutut, jotka olen ehtinyt talteen laittaa, ovat siellä nyt unohdettuina. Kysytkö yleensä lapsilta itse, mitä he haluavat laittaa pois ja ottaa esiin, vai teetkö kierrätystä vaivihkaa sen mukaan, millä leluilla eniten leikitään?

  5. Olen välillä miettinyt, onko raivaus ja järjestely vain naisten asia. Nykykodeissa lähes kaikki työt ovat ns. naisten töitä, miehet ”auttavat”, mutta naiset ovat organisaattoreita ja työnjohtajia. Se on aika rankka rooli, pikkulapsiperheissä ehkä ymmärrettävä mutta kahden keski-ikäisen aikuisen välillä turhauttava ja tarpeeton. Itse huomasin, kun sijoittelimme vinttikomeron tavaroita muualle, että miehelläni oli asiassa ihan samalla ideoita kuin itselläni. Homma ei ”kaatunut” vain minulle, vaikka olin tällaisen roolin aluksi ottanut. Samoin mökillä moni miehen idea on osoittautunut paremmaksi kuin oma väkisin ajamani. Eli pitäisikö naisten välillä keskittyä vaikka ansiotyöhönsä, suunnitella vaikkapa omaa henkilökohtaista talouttaan ja nostaa katsetta, ettei uuvu kaiken alle.

    • Tämä on erittäin hyvä pointti. Olen miettinyt asiaa paljon. En osaa sanoa mistä asia perimmiltään johtuu, mutta olen huomannut sen, että naiset ylipäätään stressaavat kodin järjestyksestä miehiä paljon enemmän. Tiedän myös pariskuntia, joissa mies on siistimpi, mutta valtaosin nämä komeroiden raivaajat ovat naisia. Tästä olisikin kiinnostavaa tehdä tutkimusta! Minun arkikokemukseni on se, että miehiä ei sellaiset näkymättömät sotkut häiritse. He eivät keskimäärin koe epäonnistuneensa missään, vaikka komero olisi millainen hävityksen kauhistus. Sen sijaan arvelen, että moni nainen ottaa sen työsarkana. Eli että sotku on jotain, mikä täytyy korjata, mikä ei voi olla sellaisenaan. Mies ei stressaa sotkusta mitenkään, vaan keskittyy mieluummin johonkin muuhun. Miksi näin on, on se kiinnostava juttu. Onko kyse siitä, että naiset jotenkin mieltävät siivoushommat omaksi velvollisuudekseen? Vai onko kyse siitä, että naisten mielestä ylipäätään paikkojen kuuluisi olla järjestyksessä, kun taas (yleistäen) miehille se ei ole niin tärkeää?

  6. Oma tilanne näissä ”juoksevissa asioissa”:

    1. Vaali kauneutta – Ikkunakukkia huollettu osittain, ikkunat pestävä. Meillä on kauniit ikkunamaisemat – ja kaunistuvat jos ikkunat ovat puhtaat, varsinkin alkukesästä puiden hiirenkorvien aikaan!
    2. Tiskikonerutiini – Tämä toimii!
    3. Kodinkoneiden säännöllinen puhdistus. – Mikro puhdistettu – pesukone puhdistettu kerran tänä keväänä, myös altaan hajulukko samalla puhdistettu. Tiskikone hyvässä kunnossa (?). Hellan uuni kaipaa rankempaa puhdistusta.
    4. Keittiön verhon pesu ja silitys. – Tehty viime syksynä.
    5. Työhuoneen muodonmuutos – Ei tietoa…
    6. Paperiarkistojen setviminen. – Ihan pieni alku …
    7. Kirjahyllyn raivaus – Keittokirjoista turhat vein kasseissa autoon. Pieni kassillinen jätetty kirjastoon – Parin tunnin sisällä kirjat olivat jo löytäneet uuden kodin…
    8. Parvekekeidas – Parveke on vielä aika sottanen talven jäljiltä, kalusteet ja lattia pestävä ja kesäkuun alussa sitten parvekekukkien istutus! – tai ehkä jo toukokuussa! Nyt siellä ovat vain vappusimat viilessä kypsymässä. Päivällä voi jo pitää parvekkeen ovea pidempään auki! …
    9. Pakkauslistat matkoja varten – Ovat olemassa …
    10. Lelujen sisäinen kierrätys – Täytyy kysyä lapsilta, joko lelukassit saa poistaa …
    11. Vaatesäilytyksen uudelleenorganisointi – ei huolta …
    12. Kapselipuvustojen koostaminen – ei huolta juuri nyt, löytyi vaatteet eiliseen juhlaan!…
    13. Tulevien ja lähtevien vaatteiden kirjanpito. – Ei vars. kirjanpitoa, paitsi muistikirjassa – vaihtuvuus pieni. Pari tyttären kauluksesta rispaantunuttta paitaa poistettu, yksi siisti hankittu juhlaan …
    14. Arjen ateriasuunnittelu – tehty aikanaan, noudatan jos en muuta keksi, ehdotuslista keittiön seinällä …
    15. Ruokahävikin minimoiminen. – Yritystä on, menestystä ei niin paljon. – sama täällä… …
    16. Kukkia karkin sijasta – Kukkia ostettu, karkkiakin välillä (tänään söin mars-patukan)…
    17. Korjausta odottavien korjaaminen – Silloin kun tarve tulee eteen. Eilen housujen lahkeiden lyhennys.
    18. Sähköremontista selviäminen – Keittiön liesituulettimen valo rikki, mutta tuuletin toimii, näin ollut varmaan jo viisi vuotta. Astiankuivauskaapin alla oleva putkilamppu lopussa, pitäisi vaihtaa lamppu ja/tai sytytinkapseli (hankala paikka). Kauppareissu.

    Muuta:

    19. Selvitä, missä tilattu kirja viipyy (maksoinkin jo – huono juttu!)

    20. Hammaslääkärin ajanvaraus – hoida heti!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.