Miten voisin lopettaa siivoamisen?

Julkaistu , kirjoittanut
46

Olen kyllä kirjoittanut tästä aiemminkin. Mutta viime päivinä jälleen kerran olen pohdiskellut sitä, miksi järjestys ei pysy. Siis meillä. Tämä on ehkä ollut mielessä vielä tuon Marie Kondon kirjan myötä, hän kun väittää että kerran kunnolla siivottuaan ei enää koskaan tarvitse. Että raivaaminenkin on sellaista, mitä ei ole tarkoitus tehdä jatkuvasti vaan yhdellä rysäyksellä ja sitten ei koskaan enää. Toisaalta tämä on sellainen ikuisuuskysymys, jota olen aina ihmetellyt. Miksi toisilla on aina siistiä mutta meillä ei? Meillä on siistiä silloin, kun minä olen siivonnut. Tarkoitan siivoamisella tässä sitä, että olen laittanut kaikki tavarat omille paikoilleen.

Voi olla että jotain on hukkunut käännöksessä, mutta siis miten on mahdollista ettei tarvitsisi siivota? Meillä pitää järjestellä jatkuvasti. Välillä tuntuu että käyn jonkinlaista taistelua epäjärjestystä vastaan. Tiedän, että yksi syy epäjärjestykselle on helposti se, jos tavaroita on liikaa. Mutta meillä ei ole, en tosiaankaan haudo täällä mitään tarpeetonta. Leluja on liikaa, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi lastenhuoneessa, ja sen järjestyksestä taas en ota liikaa stressiä. Kyse on pikemminkin yhteisistä tiloista. En kaipaa sisustuslehtien täydellisyyttä, mutta minua häiritsee tavarat, jotka selvästi ovat pois paikoiltaan, siis enemmän kuin 20 senttiä. Toisin sanoen ei minua haittaa, jos pöydällä olevat kirjat eivät ole viivasuorassa pinossa. Mutta sen sijaan pianon päälle jäänyt yksinäinen kirja on eri asia, kun se ei selvästikään kuulu sinne.

Oma arkijärkinen analyysini aiheesta on se, että tavaroita ei laiteta takaisin omille paikoilleen. Käytän tässä nyt passiivia, sillä vaikka mieluusti vierittäisin syyn kaikkien muiden perheenjäsenten niskoille, epäilen että oma osallisuuteni on yhtä iso. Katselen juuri nyt ympärilleni, ja näen valitettavasti useita tavaroita, jotka itse olen jättänyt jonnekin lojumaan. Seuraava ajatus on tämä: kaikilla tavaroilla ei ole kunnollista paikkaa. Koska jos olisi, olisin kai osannut laittaa ne takaisin? Tai sitten en. En tiedä.

Joten! Aloitin juuri teemaviikon. Yritän loppuviikon kiinnittää erityisesti huomiota siihen, mihin lasken tavarat käsistäni, ja selvittää mistä se jatkuvasti syntyvä epäjärjestys oikein tulee. Yksinkertainen ajatukseni on, että jos onnistun selvittämään alkusyyn, pystyn myös keksimään jonkin toimivan ratkaisun tähän asiaan. Palaan asiaan viikon päästä. Kertokaa te muut sillä aikaa, millä ihmeellä järjestys saadaan pysymään? Tai jos haluatte ilahduttaa, niin olisi kiva kuulla että muillakin on sotkuista…

Viikon vinkit: raivausvinkkejä, turhia vakuutuksia ja lääkejäämiä

Julkaistu , kirjoittanut
4

Ruotsalainen ”kaaoskonsultti” antaa itsestäänselviä ohjeita raivaamiseen. (IS)

Kuluttajaliitto varoittaa, että esim. kodinkoneiden ja elektroniikan mukana myytävät ylimääräiset takuut ovat huijausta. Juttu on melko pitkä ja kattava, joten jos aihe kiinnostaa suosittelen. Itsekin olen tainnut joskus näihin sortua, mutta tämän artikkelin luettuani tiedän, että nämä ovat ns. turhaa rahastusta. Kauppojen katteet ovat laskeneet, ja jostain sitä kassavirtaa on hankittava. Jos et jaksa lukea, niin pääsanoma voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: Älä ota ylimääräisiä tuotevakuutuksia.

Lopuksi linkkaan INCImix-blogin juttuun vesistöjen lääkejäämistä. Älkää ihmiset heittäkö mitään lääkkeitä vessanpönttöön. Sitä kautta päätyy vesistöön lääkkeitä muutenkin ihan riittävästi.

Omppulaatikko

Julkaistu , kirjoittanut
9

Olen ennenkin maininnut, että minulla on vaikeuksia luopua hyvistä pahvilaatikoista. Niitä kun voi aina tarvita. Nyt Marie Kondoa (anteeksi, taas ollaan tässä aiheessa) lukiessa törmäsin hänellä sellaiseen ajatukseen, että kätevin säilytystarvike on kenkälaatikko. Niihin voi kuulemma säilöä mitä vaan siistisi. Ehkäpä niinkin, vaikka kenkälaatikot eivät mielestäni yleisesti ottaen ole niin kauniita, että haluaisin niitä säästellä muuhun kuin kenkien säilyttämiseen. Mutta toisena hyvänä ideana Marie mainitsee Applen pahvilaatikot, ja siinä hän on kyllä oikeassa. Katsokaa nyt tätä:

imageJouduin ostamaan uuden johdon tietokoneeseen, ja johto kaikkine tilpehööreineen oli pakattu tällaiseen pahvilaatikkoon. Se on kooltaan noin 20 x 20 cm. Eihän tällaista voi heittää pois! En vielä tiedä mitä tänne laittaisin, mutta jotain ihan varmasti. Laatikko on suorastaan kaunis. Olisi tuhlausta panna se roskiin. Ehkäpä laitan sen pöydänkulmalle, jonne kertyy erinäisiä latausjohtoja, ja alan pitää niitä tässä laatikossa. Vanha totuus nimittäin on, että kaikki näyttää paremmalta kun sen asettaa tarjottimelle. Varmasti kaikki näyttää paremmalta myös kauniissa valkoisessa pahvilaatikossa.

Ja sitten kritiikkiä Kondolle

Julkaistu , kirjoittanut
24

Marie Kondon kirja on ehdottomasti mielenkiintoisin raivausopas, jonka olen koskaan lukenut. Se poikkeaa totutusta niin paljon, että suosittelen siihen tutustumista jo ihan siksi, että on virkistävää lukea välillä omaperäisiä ajatuksia, vaikka olisikin eri mieltä. Minä olin hänen kanssaan aika monesta jutusta eri mieltä.

Ensimmäinen ja tärkein ongelma on, että Marie ei kerro mitään siitä, mitä poistetuille tavaroille tapahtuu. Tähän ovat muutkin kiinnittäneet huomiota, eikä syyttä. Läpi kirjan puhutaan vain siitä, miten valtavia määriä tavaraa ihmisten asunnoista on karsittu, muttei sanaakaan siitä, mihin ne tavarat tarkalleen ottaen joutuivat. Käytetty termi on roskapussi, mutta menivätkö kaikki tavarat todella roskiin? Vai onko Japanissa jokin toimiva kierrätyssysteemi, joka toimitti esineet jatkokäyttöön jonnekin? Voi olla, että kierrätys on niin ilmiselvää, ettei Marie tule sitä enemmän avanneeksi. Mutta mikäli ne tavarat todella menivät roskikseen, olen pöyristynyt.

Tämän takia kirjan ratkaisu – raivaa kaikki yhdellä kertaa ja sillä siisti – tuntuu petollisen helpolta. Jos omatuntosi sallii sinun todella heittää kaiken vain roskikseen, niin sitten se voi toimia. Mutta oikeasti raivaamisen vaikein osio on se, miten siitä karsitusta tavarasta hankkiudutaan vastuullisesti eroon. Lahjoittaminen, myyminen ja kierrätyskeskukseen ja sortti-asemille kuskaaminen on työlästä ja aikaavievää. Vaikka luopuisi kerralla puolesta vaatekaapin sisällöstä, menee vähimmilläänkin monta päivää, ennen kuin vaatteet on oikeasti toimitettu ulos asunnosta. Todennäköisempää on, että siihen menee monta kuukautta. Tästä on itselläni kokemusta. (Tässä olisi muuten konsultille käyttöä. Voisin maksaa siitä, että joku hoitaisi tämän vaiheen puolestani. Tätä bisnesideaa saa vapaasti käyttää.)

Kirjan lähtökohtana on ihmisen elämänlaadun parantaminen, ja siihen ei sovi stressi tai syyllisyys. Ehkä siksi tavarasta kehotetaan luopumaan kevein mielin. Ymmärrän hyvän tarkoituksen, mutta en sitä, että jos jotain poisheitettyä joskus kaipaa, kehotetaan vain ostamaan uusi. Tämä kirja ei ohjaa kohti kestävää kulutusta. Siinä ei oteta juurikaan kantaa siihen, mikä kaiken alkusyy on: olemme ostaneet liikaa. Tosin Marie väittää, että kun kotinsa on kerran saanut täydelliseen järjestykseen, sinne ei enää päädy ikäviä ja turhia esineitä. Se on mielestäni ns. katteeton lupaus. En usko tällaisiin yhdessä yössä tapahtuviin elämänmuutoksiin.

Tässäpä onkin toinen kritiikin kohde: yhdellä kerralla raivaaminen on minusta älytön idea. Se toimii, jos raivaajalla on keskeytyksetöntä aikaa, rautainen itsekuri ja vieressä ammattilainen, joka huolehtii siitä ettei homma jää kesken. Meille tavallisille ihmisille menetelmä povaa suurta epäonnistumista. Jos Kondon ohjeiden mukaisesti tyhjentäisin koko kirjahyllyni keskelle lattiaa ja alkaisin sitten yksi kerrallaan päättää mitä jokaiselle kirjalle tapahtuu, voin jo nyt kertoa, että kirjoja olisi lattialla vielä ensi viikollakin. Sitä paitsi tässä on ongelma. Ihminen tekee huonompia päätöksiä väsyneenä ja nälkäisenä, tämä on tieteellisesti todistettu. Joten voisinko luottaa siihen, että valitisisin oikein vielä kolmen tunnin päästä? En. Joten en suosittele. Lisäksi satojen päätösten tekeminen peräjälkeen on oikeasti uuvuttavaa. Hylly tai pari kerrallaan on mielestäni parempi systeemi, sanoipa Marie mitä tahansa.

Kolmas kritiikki kohdistuu siihen, että Marie Kondo olettaa oman filosofiansa toimivan kaikkien ihmisten kanssa kaikissa tilanteissa samalla tavalla. Lisäksi hän olettaa tämän kaltaisen siivoamisen olevan ratkaisu aivan kaikkiin elämän ongelmiin. Ylimääräisestä roinasta luopuminen on mahtava idea, mutta väitän, ettei se sentään automaattisesti johda painonpudotukseen, uramenestykseen ja yleisesti zeniläiseen olotilaan, kuten Marie väittää. Hän on kaikesta päätellen itse niin erikoinen persoona, että juuri tavarat ja siivoaminen on se juttu, joka hänellä vaikuttaa kaikkeen. Muten kuten kaikki yhden asian ihmiset, Marie tuppaa olemaan aika sokea elämäntilanteiden kirjolle. Toisaalta tämä kapeakatseisuus on yksi niistä asioista, jotka tekevät kirjasta niin kiehtovan. Marie Kondo uskoo vakaasti, että tekemällä juuri niin kuin hän käskee, kaikkien ihmisten elämä paranee kertaheitolla, ja loppuiäksi. Tuollainen vankkumattomuus on tavallaan ihailtavaa, joskin samalla myös hiukan pöljää.

Lupaan, että jossain vaiheessa alan taas kirjoittaa muustakin. Mutta varoitan, että aion vielä kirjoittaa niistä asioista, joista kirjassa pidin. Jos Kondo kyllästyttää, palatkaa blogin pariin taas ensi viikolla. Ymmärrän teitä oikein hyvin.

Onnelliset tavarat

Julkaistu , kirjoittanut
10

Milloin tavarasi ovat onnellisimmillaan? Kysymys on tavallaan absurdi, ainakin minulle. En ole tottunut ajattelemaan, että tavaroilla olisi mielipiteitä tai tunteita. Mutta kun kuuntelen tuota japanilaista järjestysgurua, niin ajatukseen törmää jatkuvasti. Tämä ajatustapa pohjautuu ymmärrykseni mukaan shintolaisuuteen, vaikka Marie onkin sanonut, ettei shintolaisuus ole mitenkään määräävä tekijä hänen järjestysfilosofiassaan.

Mutta heitetään hetkeksi rationaalisuus syrjään ja pohditaan alkuperäistä kysymystä. Milloin tavarat ovat onnellisimmillaan? Marien mukaan silloin, kun niitä käytetään ja ne saavat toimittaa sitä tehtävää, jota varten ne ovat olemassa. Eli kirjoja luetaan, vaatteita pidetään, valokuvia katsellaan ja astioissa valmistetaan ruokaa. Tavarat, jotka on sullottu kaappiin, unohdettu hyllyyn ja poissa käytöstä ovat syvässä unessa. Tai sitten suorastaan onnettomia. Esineiden koskettaminen herättää ne. Siksi hänen mielestään on tärkeää, että raivatessa jokainen tavara otetaan erikseen käteen ennen päätöksentekoa.

Tavarat myös kärsivät siitä, että niitä säilytetään huonosti. Liian täyteen tungetussa kaapissa tavaraparat joutuvat litistyksiin ja ahdinkoon. Pinon alimmainen menee lyttyyn. Jos sinä olisit paita, niin tuskin haluaisit litistyä kymmenen muun paidan alle. (Tiedän, tämä kuulostaa tosi oudolta. Mutta samalla jotenkin kiehtovalta.) Niinpä on tärkeää, että vaatteet ja kaikki muutkin tavarat ovat riveissä, eikä pinoissa. Aion kokeilla tätä muuten käytännössä, toimiiko systeemi yhtä hyvin kuin Marie väittää.

Tällä onnellisuudella – vaikka se hullulta kuulostaakin – voi hyvin perustella raivaamista. Tavara on onnellisempi, kun se pääsee jonnekin oikeaan käyttöön, verrattuna siihen että se vain kököttäisi tyhjänpanttina. Vaikka minun on vaikea eläytyä siihen, että tavaroilla todella olisi sielu, niin kyllä tuo ihan käypä perustelu silti on. Miksi säästää itselleen hyödytöntä, jos joku toinen siitä saisi iloa? Kun taannoin luin Karkkipäivä-blogin Sannin ajatuksia tavaroiden raivaamisen vaikeudesta, hän kirjoitti ettei voi luopua jostakin, koska tavarahan saattaisi loukkaantua. Kommenteissa aika moni kertoi ajattelevansa samalla tavalla. Joten tässäpä tuore näkökulma: mitä jos teekuppisi ei loukkaannukkaan, vaan muuttuu tosi iloiseksi päästessään pitkästä aikaa töihin?

 

Viikon vinkit: Karsimista, kierrätysautoja ja ympäristötekoja

Julkaistu , kirjoittanut
2

Iltalehti listaa ideoita tavaroista, joista voi helposti luopua samantien. Ajatuksena kai on, että näistä voi lähteä liikkeelle jos tavaroita on liikaa eikä tiedä mistä aloittaa. Listalla on paljon kierrätykseen kelpaavia tavaroita, kuten pienelektroniikkaromua, joka pitää toimittaa oikeaan osoitteeseen, eikä heittää suoraan roskikseen.

Tähän liittyen HSY:n kierrätysautot lähtevät liikkeelle tasan kuukauden päästä. Etsi oma pysäkkisi täältä. Nyt on siis kuukausi aikaa kaivella vanhat johdot, pannut ja maalinjämät kaappien ja komeroiden periltä.

Tämä YLEn uutinen komppaa WWF:llä saatua yleislinjausta: asuminen, syöminen ja liikkuminen ovat ne asiat, joilla saa eniten luonnonsuojelua aikaan. Tämä kannattaa lukea, siinä kiteytyy moni sellainen asia, jota minäkin olen mielessäni miettinyt, mutten ole osannut sanoiksi pukea. Ylimääräisen shoppailun rajoittaminen on monesta syystä järkevää, mutta todellisten isojen vaikuttavien muutosten pitää tapahtua rakenteiden tasolla. Se ei tietenkään poista yksilönvastuuta, mutta tästä jutusta käy ilmi eri asioiden mittasuhteet. Muistuttaisin myös, että vaalit lähestyvät, eivätkä nämä asiat ole yhdentekeviä.

Ennen 40 ja jälkeen 40

Julkaistu , kirjoittanut
24

Puhutaan iästä. Tämän päivän Hesarissa (sivuilla C2-C3) kerrotaan eläkkeelle jääneestä rouvasta, joka sai yhtäkkiä viisi vuotta sitten herätyksen päästä ylimääräisestä tavarastaan eroon. Projekti jatkuu kuulemma edelleen. Kommenteissa puolestaan heitettiin ilmoille ajatus, että ensimmäiset 40 vuotta ihminen kerää tavaraa ja seuraavat 40 yrittää päästä niistä eroon. Hesarin jutussa taas todettiin, että eläkeikä on hyvä hetki ruveta raivaamaan, silloin nimittäin on sille hyvin aikaa.

En tiedä on tuo 40 todellinen vai ilmasta tempaistu luku, mutta jokin pieni totuus tuossa lienee. Kun mietin omaa historiaani, ensimmäiset kymmenen vuotta omilleen muuttamisen jälkeen meni lähinnä siihen, että hankki lisää tavaraa. Osittain tarpeeseen, sillä elämä ja tarpeet muuttuivat aika tiheään. Osittain ihan vain hankkimisen ilosta, etenkin sen jälkeen kun töihin mentyä oli oikeasti rahaa ostaa kaikenlaista.

Juuri nyt tuntuu siltä, että kaikki tarpeellinen on jo hankittu, mutta omaisuutta hiotaan vähitellen kohti optimaalista. Määrä ei välttämättä hirveästi muutu, mutta esineet vaihtuvat pikkuhiljaa sellaisiksi, mistä on aina haaveillut. Mutta iskeekö minuun muutaman vuoden päästä sellainen pakottava tarve hankkiutua kaikesta eroon? Epäilen että ei.

Minusta tuntuu, että olen esimerkiksi tuohon Hesarin jutussa esiintyvään naiseen verrattuna sellaista erilaista ikäpolvea, jolla ei ole ollut tarvetta säilyttää aina kaikkea. En ole elänyt niukkuudessa enkä sellaisessa tilanteessa, ettei olisi periaatteessa mahdollista saada kaikkea mitä haluaa. Ehkä siksi en tunne tarvetta säästää tavaroita varmuuden vuoksi, tai jotenkin automaattisesti. Pikemminkin päinvastoin. Koska elän sellaista tasaisesti karsivaa elämäntyyliä, veikkaan etten eläkkeelle jäädessäni havahdu siihen, että talo on täynnä turhaa. Uskoisin, että omaisuus on silloin määrällisesti melko sama kuin nytkin, tai jopa pienempi.

Mutta jos on tottunut elämään säästäen kaiken, silloin tuo saattaa ollakin juuri noin. Jossain vaiheessa tulee mieleen, että mihin minä tätä kaikkea tarvitsen, ja sitten alkaa suuri raivaus.  Olettaisin, että silloin on jo takana ainakin parikymmentä vuotta sellaista elämää, jossa tavaroiden pohtiminen ei ole ollut mitenkään päällimmäisenä mielessä.

Hieman aihetta sivuten: olen nyt kuunnellut Marie Kondon kirjaa ja olen edelleen sitä mieltä että sen lähestymistapa on kiehtova. Mutta epäilen, että suomalaisen ja japanilaisen kulttuurien välissä on tiettyjä muureja. Kun Marie sanoo, että raivaaminen pitäisi suorittaa kerralla, hän ei varmaankaan ole käynyt normaalissa suomalaisessa omakotitalossa, jossa on vielä liiteri, autotalli, vintti ja kellari, ja lisäksi 100-200 neliötä asuintilaa. Ei sellaista raivata yhdellä istumalla, ei mitenkään. Ajatelkaa nyt, tyhjennetään esimerkiksi kokonaisen omakotitalon vintin kaikki tavarat ulos ja aletaan yksi kerrallaan miettiä, säilytetäänkö vai ei. Tuohon ei yksi päivä riitä millään, vaan tarvittaisiin ainakin viikko. Jos tyhjentäisin kokonaan meidän vinttiKOMERON, niin saattaisin selvitä siitä 12 tunnissa, olettaen että saisin työskennellä täysin keskeytyksettä yhteen putkeen.

Ja sitten on vielä se, mistä Hesarissakin mainittiin: mitä niille tavaroille sen jälkeen tehdään. Marie ei tälle paljon ajatuksia tunnu uhraavan, hän puhuu vain roskapusseista. Mutta ei normaali suomalainen voi vain kantaa kaikkea roskiin, vai voiko muka? Sen sijaan pitäisi miettiä, miten esineet voi kierrättää asianmukaisesti, mitä voi myydä ja mitä lahjoittaa ja minne. Ja sitten vielä tehdä se kaikki. En siis ihmettele hetkeäkään, että Hesarissa mainitulta rouvalta on kulunut projektiin jo viisi vuotta, ja edelleen on raivattavaa.

Kiinnostava Kondo

Julkaistu , kirjoittanut
13

Kiinnostuin omasta viikon vinkistäni siinä määrin, että varasin hänen kirjansa kirjastoon, ja sitä odotellessa olen etsinyt netistä tietoa Marie Kondosta ja hänen metodistaan. Tulokset ovat vähintäänkin kiehtovia.

Ensinnäkin kävi ilmi, että Marie Kondo on Japanissaan todellinen julkkis. Kun hänen kirjansa käännettiin englanniksi ja muille kielille, hänestä on tulossa julkkis myös muualla maailmassa. Haastattelujen perusteella Marie Kondo on ollut hiukkasen erikoinen tyyppi lapsuudestaan saakka. Hän on aina ollut pakkomielteisen kiinnostunut organisoimisesta ja järjestämisestä, mutta hän on myös onnistunut luomaan siitä itselleen ammatin ja arvelisin että nykyisellään varsin mukavan toimeentulon. Marie on nuori, vasta kolmekymppinen, mutta hän on työskennellyt tavaroidenraivaajakonsulttina yli kymmenen vuotta.

Marien metodi ei ole helpoimmasta päästä. Hän nimittäin on sitä mieltä, että vartti silloin tällöin ei riitä mihinkään. Sen sijaan esimerkiksi vaatteet pitäisi käydä yhdellä kertaa läpi. Siis vetää kaikki ulos kaapista, ottaa jokainen vaate vuoron perään käteen, ja miettiä tuottaako se iloa. Jos vastaus on kyllä, vaate säilytetään. Jos taas ei, siitä tulee luopua. Kun miettii paljonko ihmisillä on vaatteita, tuohon menee helposti kokonainen päivä. En suosittelisi tarttumaan tuollaiseen hommaan yksin. Vaatii hirveää itsekuria hoitaa homma loppuun asti. Se on myös emotionaalisesti hyvin raskasta, koska päätösten tekeminen vaatii aina energiaa.

Tällä tavalla kategoria kerrallaan käydään koko talo läpi. Lopputuloksena pitäisi olla kokonaan uudistunut ihminen sekä koti. Marie Kondon mielestä on mahdotonta, etteikö ihminen muuttuisi tämän prosessin seurauksena. Hän myös kivenkovaan väittää, että tällaisen kertarysäyksen jälkeen ei tarvitse karsia enää ikinä. Että siis tavaraongelma tulee kerralla ratkaistuksi. Tämä on sellainen asia, jota pidän aivan käsittämättömänä väitteenä ainakin siihen asti, että olen saanut lukea kirjan kannesta kanteen. Ehkä siinä kerrotaan asiasta tarkemmin, mutta tällä tietämyksellä näkisin että tuo on mahdotonta. Nimittäin ihmisten koteihin virtaa jatkuvasti lisää tavaraa. Lahjoja ja ostoksia ynnä muuta. On myös mahdollista että jokin aiemmin ilahduttanut tavara muuttuukin ikäväksi tai menettää merkityksensä. Silloin hänen logiikallaan noista on luovuttava. Ja sehän tarkoittaa jatkuvaa raivaamista, eikö? Odotan todella että saan kirjan luettua, jotta saisin tähän asiaan enemmän valaistusta.

Sen sijaan olen löytänyt videoita, joissa Marie viikkaa vaatteita varsin pätevän näköisesti. Siihen puoleen täytyy perehtyä tarkemmin. Olen hyvin avoin uusille tavoille organisoida vaatteita. Nimittäin mikäli tästä löytyy sellainen vastaava ahaa-elämys kuin tuosta taannoisesta tiskirutiinin omaksumisesta, se olisi mahtavaa. Tähänkin täytyy palata siinä vaiheessa, kun tiedän asiasta enemmän. Kaiken kaikkiaan Marie Kondo vaikuttaa erittäin kiinnostavalta hahmolta, ja odotan innolla, että pääsen tutustumaan hänen metodiinsa ja etenkin sen perusteluihin tarkemmin.

Onko teistä joku lukenut Kondon kirjaa? Mitä sanotte siitä?

Kyllä minä, mutku toi ei

Julkaistu , kirjoittanut
21

Kommenttiosastolla kysyttiin jonkin aikaa sitten, miten saada vastahakoinen puoliso mukaan tavaroiden raivaamiseen tai uudelleen järjestelyyn. Luulisin, että tämä on aika tyypillinen tilanne missä tahansa muutosprosessissa: toinen puolisoista innostuu jostain, alkaa toteuttaa uutta visiotaan ja siinä sivussa ihmettelee, miksi toinen ei ole lainkaan kiinnostunut osallistumaan. Voisin kuvitella, että näin tapahtuu esimerkiksi liikkumisen ja laihduttamisen yhteydessä ja varmasti myös silloin, kun joku innostuu vähentämään tavaroitaan. Kuuntelen välillä erään amerikkalaisen talousgurun podcasteja, ja hyvin usein häneltä kysytään, kuinka saisi puolisonsa tai omat vanhempansa innostumaan myös velkojen maksusta ja järkevästä taloudenpidosta.

En ole psykologi enkä motivaatiokouluttaja, joten en tiedä onko tähän olemassa jotain kikkakolmosta, jonka avulla toisen voisi nopsasti innostaa mukaan. Mutta ajattelin jakaa omia pohdintoja ja havaintoja aiheesta. Ensimmäiseksi sanoisin, että toista ihmistä on hyvin vaikea saada muuttamaan toimintatapojaan, jos hän ei itse halua. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että aiheesta jankuttaminen on turhaa. Siinä menee vain hermot molemmilta. Mutta se mihin voi vaikuttaa, on oma toiminta.

Olen kertonut tämän täällä ennenkin, mutta meillä on kotona hyvin selkeä systeemi: minä saan vapaasti heittää omia tavaroitani pois niin paljon kuin haluan. Puoliso taas tekee omillaan mitä tahtoo, mutta se ei kuulu minulle. Yhteisistä tavaroista neuvotellaan. Mutta vaikka tilanne kuulostaa ehkä vähän epätasapainoiselta ei pidä tehdä liian nopeita johtopäätöksiä. Esimerkin voimaa ei kannata aliarvioida. Usein nimittäin käy niin, että kun olen itse raivannut vaikkapa vaatekaappiani, puoliso innostuu tekemään saman omassa kaapissaan joko samaan aikaan tai vähän ajan päästä. Olennaista on, että toisen tavaroita ei voi ilman hänen lupaansa karsia. Ihmisen pitää saada tehdä päätökset itse.

Joskus myös rutiinien muodostaminen auttaa. Se tapahtuu niin, että alan tehdä jotain aina samaan aikaan samalla tavalla. Siinä sivussa selitän, miksi teen mitä teen. Kun hommaa on jatkettu tarpeeksi kauan, muodostuu rutiini, johon puolisokin osallistuu asiaa sen kummemmin miettimättä. Näin kävi esimerkiksi tiskikoneen kanssa. Kun viime syksynä vihdoin tajusin, miten tiskit kannattaa hoitaa, olen toiminut tuon kaavan mukaan lähes joka päivä. Siis niin uskollisesti, että pian puolen vuoden aikana poikkeuksia on ollut ehkä pari kertaa kuussa. Tällä on ollut se seuraus, että jokailtainen tiskikoneen täyttö & käynnistys on nyt osa meidän perheen arkirutiineja. Noudatettuani tuota omaa systeemiäni noin kolme kuukautta, puoliso alkoi ilman eri kehotusta toimia samalla tavalla. Mutta tässäkin tapauksessa muutin vain omaa toimintaani. Lisäksi on huomattava, että aikaa meni pari-kolme kuukautta, eli muutos ei tapahtunut yhdessä yössä.

Viimeinen vinkki on sama asia, minkä jokainen hyvä myyjä tietää: kannattaa puhua hyödyistä. Sen sijaan että nalkuttaa siitä, ettei kestä toisen romppeita nurkissa pyörimässä, voi puhua siitä, mitä iloa itselle on ollut, kun esimerkiksi tavaroita on vähentynyt. On lisää tilaa, on ehkä saanut rahaa vanhaa myymällä, on löytänyt tavaroita joita ei ole edes muistanut omistavansa, on helpompi löytää nekin jotka jo muistaa, ja niin edelleen. En tosin takaa, että tämä välttämättä saa mitään muutosta aikaan. Mutta ainakin se on rakentavampi tapa, kuin se että lähestyy asiaa negatiivisen kautta.

Oletteko te onnistuneet innostamaan muita perheenjäseniä raivausprojekteihin?

Viikon vinkit: japanilainen siivous, arjen kemikaaleja ja kassivinkki

Julkaistu , kirjoittanut
11

Japanilainen ”siivousihme” (mikä lienee, en tunne tätä tapausta tämän enempää) Marie Kondo kertoo miten raivata ja siivota japanilaisittain. Kymmenen kohdan listalta olen jostakin aivan samaa mieltä, jostakin taas aivan eri mieltä. Jutussa on paljon vanhaa tuttua, ja sitten taas pari uutta ideaa. Esimerkiksi, että kaikki käyttöohjeet voisi heittää pois koska ne löytää kuitenkin netistä. Melko radikaali ajatus. (MTV3)

Hesarin artikkelin mukaan suomalaiset ovat melko huolestuneita arkipäivän kemikaalikuormasta. Tämä juttu ei ole erikoisen syvällinen, mutta sisältää muutaman hyvän pointin: mitä vähemmän lastenhuoneessa on muovia, sitä pienempi kemikaalikuorma. Suosi tuotteita, joissa on lyhyt tuoteseloste. Turhia hajusteita kannattaa välttää. Voi tietysti miettiä mikä on ”turha” hajuste, mutta esimerkiksi pyykinpesussa hajusteet ovat mielestäni aivan turhia.

Loppuun vielä vinkki lapsiperheille: Riisu kurainen lapsi suoraan Ikean kassiin. Eteinen säästyy. En tosin ole itse testannut, raportoikaa kommenteissa jos tämä oikeasti toimii. (MTV3)