Viikon vinkit: Tekstiilien kierrätys, kauneuden riskit ja toimittajien mokat

Outi Les Pyy on blogi, jossa asiat ilmaistaan suoraan ja kiertelemättä. Tämä kirjoitus käsittelee tekstiilien kierrätystä, ja siinä on kiinnostavia näkökulmia. Outi pohtii asiaa tekstiilien laadun kannalta; vanha vaate voi olla arvokasta materiaalia johonkin, sillä kangas on paljon kestävämpää, kuin se mistä uudet vaatteet tehdään. Hän arvelee, että kierrätystä estää häpeän pelko, ei kehdata viedä vanhoja mummon vaatteita kierrätykseen. Ehkä tämä voi olla yksi syy, mutta omasta kokemuksesta sanoisin, että kynnys voi olla ihan muualla. Jos on joskus tyhjentänyt kuolinpesää, tietää että se on emotionaalisesti ja usein fyysisestikin rankkaa työtä. Kun voimat ovat vähissä, roskis voi olla ainoa, mihin energia riittää. Kirjoituksessa on joka tapauksessa mielenkiintoista asiaa, ja suosittelen sen lukemista mikäli aihe kiinnostaa.

Kauneus ei ole riskitöntä, ja joskus siitä voi jopa joutua kärsimään, ellei pidä varaansa. YLEllä Tukesin asiantuntijat listaavat seitsemän vinkkiä, joilla riskejä voi vähentää. Jutussa todetaan, että luonnonkosmetiikkaan ei kannata luottaa sinisilmäisesti, ja totta onkin että luonnonkosmetiikassa käytetään ainesosia, joille joku voi olla yliherkkä. Mutta toisaalta sertifioidusta luonnonkosmetiikasta tietää varmuudella myös, mitä siinä EI ole. Esimerkiksi niistä varmasti puuttuu metyyli-isotiatsolinoni, josta jutussa vakavasti varoitetaan.

”Tee vain niin kuin minä kirjoitan, älä niin kuin sisustan itse!” Loppukevennyksenä Glorian Kodin toimittajien parhaat palat kuvien kera niistä kohdista, joissa oma koti ei ihan täysin vastaa lehteen loihdittuja sisustusvinkkejä.

Laiska vai ihan vaan saamaton?

Tämä on kertomus siitä, miten luonteenheikkoudet aiheuttavat joskus vahingossa positiivisia lopputuloksia. Ainakin, jos asiaa tarkastelee säätäväisyyden ja ekologisuuden näkökulmasta.

Joskus viime keväänä minulta kului yhdet farkut puhki. Niiden polveen tuli reikä, ja totesin vuosikausia palvelleiden housujen tulleen tiensä päähän. Kyselin teiltä täällä, mihin ne voisi fiksusti kierrättää, kun polvessa olevan kuluman lisäksi niissä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa. Sain vinkin, että uusia vaatteita vanhoista kankaista tekevät firmat ottavat mielellään vastaan raaka-ainetta rikkinäisten vaatteiden muodossa.

Nyt on niin, että olen luonnostani todella lahjakas vitkastelija. En vain saa aikaiseksi, ennen kuin on ihan pakko. Yleensä tämä liittyy siihen, että karsastan kaikkea vaivannäköä ja hankaluutta arkipäivissä. Haluan että rutiinit virtaavat jouhevasti ja kaikki poikkeamat häiritsevät tätä sujuvuutta. Retki ennalta tuntemattomaan kierrätyskauppaan olisi tällainen ylimääräinen mutka, jonka tekeminen ei yhtään houkutellut. Koska en halunnut panna farkkuja roskikseen, laitoin ne tietenkin työhuoneen hyllylle odottamaan sitä hetkeä, kun joskus ihan oikeasti päättäisin viedä ne kierrätykseen.

Siellä ne sitten kököttivätkin seuraavat kuukaudet. Tarkemmin sanottuna puolisen vuotta. Tätä tarkoitan, kun sanon että olen tosi hyvä vitkastelemaan. Jos hommaa ei ole ihan pakko hoitaa, niin sitten en hoida sitä. Saattaa todella mennä kuukausia, tai jopa vuosia, ennen kuin tällaiset ei-niin-pakolliset tehtävät todella tulee tehtyä loppuun. Mutta sitten aloitin Koko koti kuntoon –projektin. Sen myötä olen viskannut roskiin enemmän vaatteita kuin viime vuonna yhteensä. Kun pääsin kunnolla vauhtiin, farkutkin tulivat mieleen entistä useammin. Aloin vakavasti kyseenalaistaa, saisinko ikinä vietyä niitä mihinkään, vai pitäisikö herätä todellisuuteen ja myöntää, että oikeasti ne on heitettävä roskikseen, jos koskaan haluan niistä eroon. Sitten sain ihan uuden ajatuksen.

Mitä jos korjaisin farkut, ja ottaisinkin ne takaisin käyttöön? Tämä ratkaisisi kaikki ongelmat: ei tarvitse lähteä roudaamaan niitä minnekään, ei tarvitse heittää hyvää roskiin, ja lisäksi minulla on farkkupula. Ei kai tätä tarvinnut kauempaa miettiä. Silitin liimakangasta nurjalle puolelle, jolloin reikä ei enää ole varsinaisesti reikä. Kankaasta näkyy, että polvi on ollut puhki, mutta kyllä ne jalassa voi mennä lasten kanssa puistoon tai lähikauppaan ostoksille, näyttämättä täysin kassialmalta. Tilaisuuksiin, jossa tarvitaan siistiä vaatetusta ne eivät enää kelpaa, mutta arkipäivän housupulaa ne helpottavat.

Tavallaan koko tarina naurattaa. Ihan silkkaa laiskuuttani tulin korjanneeksi vaatteen, ja pidensin samalla sen käyttöikää mahdollisesti jopa vuodella. Sitten kun toinenkin polvi menee puhki, olen päättänyt luopua niistä ja todellakin vain heittää ne roskiin. Toisaalta ihmettelen, että menipä pitkään tämänkin vaihtoehdon keksimiseen. Kolmanneksi mietin, että miten saamaton voi ihminen olla. Vain sen takia, etten millään viitsi lähteä ostamaan uusia siistejä housuja, olen valmis kulkemaan paikatuissa vaatteissa. Tässä nimittäin on se ristiriita, että olisin todella mielelläni sillä kauppareissullakin tyylikäs ja huoliteltu – mutta kun ei ole niitä sopivia ja ehjiä housuja. Tai siis on sopivia, mutta ne eivät ole ehjiä ja on ehjiä, mutta ne eivät ole sopivia.

Tätä kirjoittaessa muuten päätin, että rajansa kaikella. Tämän syksyn voin vielä kitkutella näillä viritelmillä, mutta kun alkuvuoden alennusmyynnit koittavat, on aika uudistaa vaatekaappia. Ihan todella.

Monta kertaa joka päivä

Taannoin, kun Koko koti kuntoon -haasteena oli eteinen, huomasin erään asia. Meidän eteisessä on kaksi kriittistä kohtaa, joiden ulkonäkö vaikuttaa eniten siihen, miten siistiltä tila näyttää. Toinen on penkki, jonka päällä on säilytyslaatikko lasten hanskoille ja pipoille. Jos vaatteet ovat laatikossa ja penkki muuten tyhjä, vaikutelma on siisti vaikka itse laatikossa kaikki olisi yhtenä läjänä.

Toinen on piirongin päällinen. Sen päällä kuuluu oikeasti olla kalenteri, joka on auki kuluvan viikon kohdalta, kalenterin päällä pari kynää, hauska punainen purkki, joka pitää sisällään kaikenlaista tarpeetonta sälää, sekä purkin päällä kestokassit omissa pikku pussukoissaan.  (Tuon purkin sisältö on muuten sellainen, että se pitäisi oikeastaan käydä läpi, ja harkita heittääkö kaikki menemään, mutta koska siinä on kansi päällä, sisällöstä ei ole visuaalista haittaa.)

Edellä mainittu on siis se tilanne, jolloin päällinen näyttää siistiltä ja seesteiseltä. Mutta koska piironki on käytävässä kulkureitillä, sen päällä on jatkuvasti kaikkea muutakin. Se suorastaan imee puoleensa kaiken sen tavaran, joka pitää hetkeksi laskea käsistään, tai jonka poimii lattialta talteen, tai joka pitää nostaa jonnekin pienten käsien ulottumattomiin. Tämän takia päällinen on yleensä ollut enemmänkin kasa epämääräistä sekalaista tavaraa.

Kun raivasin eteisen, päätin kokeilla, pystynkö pitämään eteisen siistinä jatkuvasti. Se tarkoittaa käytännössä noiden kahden tason jatkuvaa raivaamista. Olen ottanut asiakseni viedä heti omalle paikalleen kaikki tavarat, jotka ovat ilmiselvästi väärillä paikoilla. Penkki on aika helppo. Pipot ja hanskat voi vain heittää tai tunkea kannettomaan laatikkoon ohimennessään, siis yleensä silloin kun ollaan tultu sisälle ja muutenkin vaatteita riisutaan.

Piironki on vaikeampi. Tyhjennän sen monta kertaa päivässä. Itse osaan jo varoa, etten enää jatkuvasti laita siihen sellaista, minkä voi viedä saman tien omallekin paikalleen. Mutta siitä huolimatta kamaa kertyy. Juuri nyt piirongilla on aiemmin mainittujen ”virallisten tavaroiden” lisäksi papereita, lompakko, kaksi lehteä sekä lukuisia leluja. Tätä kirjoittaessa kävin laskemassa ylimääräiset tavarat, ja samalla reissulla vein lehdet paikalleen. Lompakko saa jäädä, kalenterin vieressä on oikeastaan ihan hyvä säilytyspaikka sille silloin, kun lompakko ei ole laukussa. Lelut kuuluvat oikeasti lastenhuoneeseen (ne oli nostettu siihen lattialta) ja muut tavarat tyhjensin eilen käsilaukusta kun tulin kotiin. Niillekin on paikat olemassa, mutta siinä eteisessä ne vain lepäilivät.

Sitkeällä ja jatkuvalla huomiolla olen kuitenkin saanut pidettyä tuon kriittisen kohdan yleisesti ottaen varsin kivan näköisenä. Se puolestaan on vaikuttanut eteisen yleisilmeeseen todella paljon. Kun pinnoilla ei ole ylimääräistä tavaraa, koko tila vaikuttaa rauhallisemmalta ja huolitellulta. Olen vain itsekseni ihmetellyt, miten jatkuvaa työtä tuon vaikutelman ylläpito vaatii. Kun soveltaa tuo tullessas, vie mennessäs -filosofiaa, piirongin pitäminen tyhjänä ei ole ylittämätön tehtävä, kuljenhan siitä ohi kymmeniä kertoja joka päivä. Mutta samalla olen ajatellut, että jos yrittäisin pitää samaa illuusiota yllä koko huushollissa, en ehtisi tekemään yhtään mitään muuta.

Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että kannattaa panostaa kriittisiin kohtiin, ja hoidella muut harvemmin. Tämän kokeilun perusteella olen paikallistanut meidän kodissa sellaisen paikan, jonka järjestykseen todella kannattaa kiinnittää huomiota. Olisi kiva kuulla, oletteko huomanneet samaa ilmiötä omassa kodissa?

Mitä olisi ihana ostella?

Kävelin teekaupan ohi, ja mietin että olisipa ihana poiketa tuonne sisälle, tuoksutella erilaisia teelaatuja, jutella myyjän kanssa ja lopulta ostaa muutama pussillinen erilaisia teelaatuja. Mielikuva jatkuu niin, että sitten kirpeinä syysaamuina keittelen itselleni makoisaa teetä, katselen ikkunasta kuinka vaahteranlehdet punertuvat ja silmäilen Hesarin otsikoita.

En mennyt kappan enkä ostanut mitään. Koska meillä on useampaa teelaatua kotona jo valmiiksi, enkä edes juo teetä aamuisin, paitsi silloin tällöin. Ostosreissu olisi vain tukkinut kaapihyllyä entisestään, ja vienyt rahaa turhaan. Mutta ajatus teen ostelemisesta oli ihana.

Haikailin viime viikolla Hulluille Päiville, olisin halunnut kuljeskella siellä kaikessa rauhassa ja ostella kaikenlaista. Ei mitä tahansa, sillä esimerkiksi vaatteiden ostaminen on minusta ikävää melkein aina. Mutta tiedän että jos olisin päässyt esimerkiksi ruokaosastolle, olisin löytänyt vaikka mitä tarpeellista. Ruoan ostamisesta tulee hyvä olo, siinä on jotain niin rauhoittavaa kun täyttää ruokakaappeja ja tietää että kaikkea on.

Tykkään myös kosmetiikan ostelusta, mikä on hassua koska käytän sitä lopulta aika vähän. Mutta etenkin halpa kosmetiikka vetoaa minuun – sampoot, hoitoaineet, suihkusaippuat, joita käytetään koko ajan. En suinkaan osta aina halvinta mitä on tarjolla, vaan juuri se, että löytää halvalla jotain yleensä vähän kalliimpaa, on ihanaa. Toisaalta aina kun haluan kokeilla jotain uutta tuotetta, odotan yleensä että saan sen reilulla alennuksella, tai ostan halvimman minkä löydän. Näin olen tehnyt esimerkiksi kuivasampoon, hiuspuuterin ja luonnonkosmetiikan kanssa. Yritän minimoida riskin, jos en tykkääkään tuotteesta. Tällä kertaa ostin 3+1 -päiviltä vihdoin sen miselliveden, jollaista olen harkinnut ostavani jo varmaan vuoden verran. Nyt oli silmämeikinpoistoaine vihdoin lopussa, ja Sokoksen tarjous oli todella halpa. Tuote on osoittautunut loistavaksi siinä tarkoituksessa jossa sitä käytän, siis poistamaan ripsiväriä ja luomiväriä.

En päässyt toteuttamaan näitä ostosteluimpulsseja, mikä oli hyvä asia sikäli, että tavaramäärämme ei paisunut sen enempää. Mutta ajatuksena ostelu tuntuu välillä houkuttelevalta, vaikka tiedänkin etten tarvitse niitä tavaroita. Oletteko koskaan huomanneet samaa? Mitä teistä olisi ihana shoppailla?

Koko koti kuntoon: parveke (tai muu ulkotila) sekä vähän vaatteitakin vielä

Kausivaatteet on kaivettu esiin, hellemekot laitettu odottamaan kesää ja samalla joukosta poistui aika paljon vaatteita, joita en enää halua pitää. Mutta tiukkaa tekee. Kondoilu ei ole helppoa. Käyttökelpoisuuden idea on niin syvällä selkäytimessä, että on todella, todella vaikeaa luopua tietyistä vaatteista, vaikka niitä lähes inhoaisi. Oletan, että tässä kuitenkin kehittyy ajan myötä. Jossain vaiheessa toivottavasti ajatuspalikat loksahtavat uuteen asentoon, ja niistä vaatteista joista ei enää nauti, pystyy luopumaan tuskitta.

Viime keväänä julistin, että ruskea kausi on nyt loppu. Sen jälkeen hankkiuduin eroon ruskeasta hameesta ja ruskeasta mekosta. Neuleen säästin ja totta tosiaan, luulen että voin taas pitää sitä, vaikkei se enää suurimpiin suosikkeihin kuulukaan. Yhdet housut olin laittanut odottamaan syksyä, ja olin oikeastaan jo päättänyt laittaa ne pois, ainoastaan saamattomuus oli ollut esteenä. Mutta nyt kun kaivoin ne esiin, päätin sittenkin ottaa ne takaisin käyttöön. Kesäkausi ylähyllyllä oli tehnyt tehtävänsä, eivätkä nuo housut näytä enää ollenkaan niin tylsiltä kuin keväällä. Osasyynä tosin on myös se, että minulla on housuista pulaa, enkä jaksaisi lähteä ostamaan uusia.

Sitten tämän viikon tehtävään: minulla on vielä urheiluvaatteet käymättä läpi, joten teen sen vielä tällä viikolla, jatkeena tuolle viime viikon haasteelle. Koska tässä vaaterumbassa menee vielä hetki, päätin ottaa tälle viikolle vähän kevyemmän projektin. Tällä viikolla laitan talvikuntoon parvekkeen. Jos kodissasi ei ole parveketta, verantaa, kuistia tai muuta vastaavaa ”viileää” tilaa, tulee tästä väliviikko. Ensi viikolla palaan takaisin sisätiloihin, ja jatkan makuuhuoneen raivaamisella.

Parvekkeen raivaaminen tarkoittaa meillä sitä, että ensinnäkin istutukset laitetaan talvikuntoon. Kalusteet, jotka eivät kestä lunta ja pakkasta, viedään varastoon. Isoin työ on kuitenkin siinä, että lattian puurallit pitäisi nostaa ylös ja lattia lakaista niiden alta. Se on kova urakka, jota olen lykännyt kesästä asti. Otan sen tämän viikon urakaksi, sitäpaitsi eikös niitä jouluvalojakin voi piakkoin ruveta ripustelemaan… Jos kesän aikana parvekkeelle/kuistille/patiolle on kerääntynyt tavaraa ”väliaikaissäilytykseen”, nyt on hyvä hetki hankkiutua niistä eroon.

Viikon vinkit: hyödytön kierrätys, säilyvät kananmunat ja meditoiva tiskaaminen

Onko kierrättämisestä mitään hyötyä? Talouselämän artikkelissa referoidaan NY Timesin juttua, jossa väitetään että ei. En ole vielä lukenut alkuperäistä, mutta tämä näkökulma on mielenkiintoinen: jos kierrätyksestä ei ole taloudellista hyöytä, sitä ei kannata tehdä. No ei kannatakaan jos tavoitteena on tehdä rahaa, mutta eikö ole hirvittävää tuhlausta olla keräämättä raaka-aineita talteen? Ajatuksia herättävä uutinen.

Täysin eri aiheesta kertoo Iltasanomat, josta voi lukea, että kanamunat säilyvät hyvinä  jopa viikkoja parasta ennen -päiväyksen jälkeen. Olennaista on oikeanlainen säilytys, esimerkiksi jääkaapissa. Arkikokemukseni kertoo, että tämä todella pitää paikkaansa.

Nyt se on todistettu – asenne ratkaisee. Jos suhtaudut tiskaamiseen mindfulness-harjoituksena, se muuttuu inspiroivaksi harjoitukseksi. Totta puhuen tutkimustulos ei vaikuta mielestäni kovinkaan järisyttävältä. Sen sijaan olen sitä mieltä, että tiskaaminen on yksi niistä kotitöistä, joita tehdessä on loistava tilaisuus kuunnella podcasteja tai äänikirjoja. Monet kotityöt tuntuvat turhauttavilta silloin, kun ajattelen että tämänkin ajan voisin käyttää jotenkin tehokkaammin. Mutta jos samaan aikaan pystyy kuuntelemaan ja tekemään, tilanne muuttuu täysin. Nimittäin silloin tekee yhtäkkiä kahta tärkeää asiaa yhtä aikaa, jolloin ajankäyttö tuntuu heti todella tehokkaalta.

Valivali

Minulta on hetkellisesti kirjoitusinspiraatio kateissa, joten listaan tähän niitä asioita, jotka pitäisi tehdä, joita en ole tehnyt, ja jotka rasittavat.

  • Turkoosin kevytuntsikan hihassa on likaa. Se pitäisi putsata pois, mutta se on öljyä ja epäilen ettei se kuitenkaan lähde. Sievät syysnilkkurit ovat osoittautuneet liian pieniksi. Niillä voi kävellä tunnin, sitten alkaa varpaita kivistää.
  • En saa laitetuksi kamojani kirppikselle. Keksin hetkessä kymmenen mielenkiintoisempaa asiaa, kuin tarpeettomien tavaroiden kuvaaminen  nettiin tai kuljettaminen johonkin.
  • En osaa päättää, heitänkö kulahtaneita vaatteita pois vai en. Toisaalta se yksikin musta paita on aika kauhea, mutta toisaalta on hetkiä jolloin haluaa pukea päälleen väljää ja mustaa. Mitä väliä vaikka se onkin ihan nyppyinen. Mutta toisaalta on se silti aika kauhea.
  • Ruokalista on taas melkein viikon jäljessä. Miksi tämänkin tekeminen on niin työlästä. Tällä viikolla on syöty fiksusti, mutta helpompaa olisi edelleen, jos miettisin ruuat etukäteen.
  • Stockan nettikauppa oli keskiviikkona kumossa. En päässyt maksamaan edes illalla. Jätin turhautunutta palautetta, johon joku raukka joutui vastaamaan. Tuntuu tylsältä jättää palautetta, kun epäilen ettei viestini kulje koskaan perille asti. Ei se asiakaspalvelija voi nettikauppaa korjata.
  • Parveke odottaa syyskuntoon laittamista. Arvatkaa huvittaako tämä yhtään enempää, kuin se kirppisprojekti.

Mutta päätetään positiiviseen: saamme tänään uuden suihkukaapin ja -altaan kylppäriin. Tämä asia on ollut listalla siitä lähtien kun muutimme noin viisi vuotta sitten. Nyt se sitten hoidetaan. Ensin mietittiin, millainen ratkaisu suihkuun olisi paras. Sitten etsittiin sopivaa suihkukaappia, eikä sellaista meinannut löytyä millään. Nyt, pari vuotta myöhemmin niitä yllättäen olikin taas tarjolla. Sitten piti enää hankkiutua rautakauppaan koko perheen voimin, valita, ostaa ja tulla kotiin odottamaan asennusta. Ongelman havaitsemisesta uuden hankkimiseen meni viisi vuotta. Ostohetkestä asentamiseen näköjään viisi päivää.

Ehkä tämä iso parannus kodin mukavuudessa inspiroisi minua hoitamaan nuo loputkin roikkuvat asiat kuntoon.

Koko koti kuntoon: Vaatteet, osa 2

Ensimmäinen osa vaateraivausta osoittautui tehokkaammaksi kuin olisin etukäteen kuvitellut. Tulin järkiini, ja poistin kaapista vielä ne parit itsepetokset, ja nyt pitäisi vain päättää, yritänkö tarjota niitä esim. Diakonissalaitokselle, vai laitanko suoraan UFFille tai Konttiin. Samoilla tehoilla jatketaan loppujen vaatteiden parissa. Tämän viikon täsmällinen tehtävä on käydä läpi muut vaatteet ja samalla suorittaa kausivaatteiden vaihto.

Koska näillä leveyspiireillä lämpötilat vaihtelevat niin paljon vuoden aikana, laitan selkeät kesävaatteet joka syksy laatikkoon odottamaan talven yli. Hellemekot, pellavahousut, ohuet hameet ja kesätopit pakataan pois. Tällä lailla kaappiin tulee väljyyttä. Samalla systeemillä laitan usein kesän ajaksi talteen paksuimmat villapaidat ja ulkoiluvaatteet, joita ei helteillä tarvita. Koska todellinen syksy alkoi ilmeisesti eilen, on ajankohta tälle vaihto-operaatiolle mitä otollisin.

Aloitin projektia jo eilen. Tällä kertaa mukana on lisähaastetta, sillä epäilen vahvasti, että olen ensi kesänä vielä vähän eri kokoinen kuin nyt. Päätin siis, että nyt tänä syksynä pakkaan laatikoihin vielä kerran takaisin sellaisiakin vaatteita, joita en ole tänä kesänä pitänyt. Jos ne ovat vielä ensi kesän alussa liian pieniä, velvoitan itseni luopumaan niistä lopullisesti. Katsokaa, miten ovelasti ostin itselleni melkein vuoden lisäaikaa päätöksenteolle!

Kausivaatteiden lisäksi nyt on siis tarkoitus käydä läpi kaikki vaatteet ja poistaa joukosta tarpeettomat. Otan tähänkin sellaisen kondo-henkisen asenteen, mutta en lupaa toteuttaa sitä aivan pilkuntarkasti. Voi olla, että käytännöllinen puoleni saa välillä vallan. Tavoitteena kuitenkin poistaa ne kaikista mahdottomimmat pukineet tilaa viemästä. Raportoin loppuviikosta tarkemmin, miten sujui.

Yli 20 vaatetta vähemmän

Tämän viikon raivausurakka on suoritettu, ja vaatekaapissa on runsaasti uutta tyhjää tilaa. Jotenkin ajattelin (niin kuin sitä aina ajattelee), että ei tuolla nyt kuitenkaan niin hirveästi ole karsittavaa. Mutta kun ottaa kondoilun käyttöön, pois heitettävää alkaa yllättäen kertyä. Sanoisin että se on tuon menetelmän hyvä sekä huono puoli.

Etenkin sukkalaatikosta ajattelin että siellä ei ole ylimääräistä, sillä olin käynyt sen läpi joskus keväällä, ja kaikki oli aika hyvässä järjestyksessä. Marien ohjetta noudattaen kippasin kuitenkin kaiken lattialle ja aloin käsitellä vaatteita yksi kerrallan. Ensimmäiset sukkahousut, jotka otin käteeni, aiheutti spontaaneja inhonväristyksiä. Tässä kiteytyy ero normaalin raivaamisen ja kondoilun välillä. Kyseiset sukkahousut olivat ehjät ja kohtuullisen siistit, siis aivan käyttökelpoiset. Mutta niiden tuntu sai niskakarvani pystyyn. En tiedä tunnistatteko ilmiötä, mutta jotkut keinokuidut tuntuvat mielestäni niin epämiellyttäviltä, että ne saavat ihon lähes kananlihalle. Esimerkiksi neopreeni (soft shell) on sellainen ja siis jotkut sukkahousut myös. Tällä kertaa en näiden sukkisten kohdalla kiinnittänyt käyttömahdollisuuksiin mitään huomiota, vaan nakkasin ne roskiskasaan suorinta reittiä. Jos en kärsi ottaa niitä käsiini, en todellakaan laita niitä jalkaanikaan.

Tuntumaan ja visuaaliseen kulahtaneisuuteen perustuen heitin roskiin neljät tai viidet sukkahousut. Niitä yhdisti kuitenkin se, että ne olivat kaikki ehjiä. Ehjien sukkisten heittäminen on minulle ennenkuulumatonta. Jostain syystä päähäni on pinttynyt, että jos sukassa ei ole reikää, sitä voi pitää. Tällä logiikalla nuokin oli säästetty monessa karsintakierroksessa, sillä en ollut koskaan miettinyt ilahduttivatko ne minua. Olin miettinyt ainoastaan, voiko näitä vielä pitää. Mutta tässä jälkimmäisessä on ajatusvirhe, sillä lause on passiivissa. Olisi pitänyt kysyä, pidänkö minä näitä? Siinä nimittäin vastataan ihan eri kysymykseen.

Kondoilu ei ole minulle helppoa. Tuo teoreettinen käyttöarvo on niin syvälle juurtunut systeemiini, että päätösten tekeminen on välillä todella vaikeaa. Yksiä sukkiksia siirtelin pinosta toiseen useamman kerran. Ne eivät oikeastaan ilahduta minua, minkä puolesta puhuu myös se, etten ole pitänyt niitä vuosikausiin. Mutta ne ovat ehjät! Ja Wolfordit! (Miehille tiedoksi, että Wolfordin sukkahousut ovat järjettömän kalliita, sekä todella laadukkaita.) Enkä osannut päättää. Lopulta päädyin täydelliseen itsepetokseen ja laitoin ne kirppiskasaan. Ei kukaan osta käytettyjä sukkahousuja, mutta minun tuntuu olevan mahdotonta laittaa niitä roskiin. Toivottavasti tulen pian järkiini.

Yöpukuosasto koki ehkä suurimman karsinnan. Kulahtaneita, värjääntyneitä riepuja poistui iso pino. Säästin ne siivoustarkoitukseen, koska ”käytetään loppuun” -ajattelu on myös todella tiukassa. Yöpukuina on helppo pitää ties mitä vihonviimeisiä trikooriekaleita. Päätin kuitenkin, että kohteliaisuudesta puolisoa ja itseäni kohtaan uudistan yöpukuvarastoni miellyttäväksi. Eipä sinne paljoa jäänyt, mutta onneksi Hullut päivät on tulossa.

Alusvaatteista roskiin lensi muutamat aikansa eläneet alushousut ja rintaliivit. Poistin myös muutamat epäsopivat rintsikat, joiden kierrättämisestä haaveilen edelleen, niissä kun ei ole muuta vikaa kuin itselleni väärä koko. Kenties UFFin laatikko? Sitten harhauduin fuskaamaan, sillä en saanut poistetuksia paria sellaisia liivejä, jotka eivät enää näytä kivoilta. Toisaalta tässäkin asiassa Stockmann tulee ystävällisesti avuksi, sillä tarjousvihosta päätellen voin täydentää alusvaatevaraston ajan tasalle tarjouksia hyödyntäen. Siinä vaiheessa kun olen saanut uudet ostetuksi, pystyn kai lopulta luopumaan niistäkin, mitä en vielä saanut laitetuksi pois.

Kaikkiaan poistin kaapista yli 20 vaatekappaletta. Kaikki niistä olivat sellaisia, jotka eivät enää ilahduttaneet minua. Kondo-menetelmä on hyvä ja tehokas, mutta tavallaan vaikea. Raivasin vain kolme hyllyä kaapista, mutta jouduin tekemään hirveän määrän päätöksiä, enkä edes kyennyt päättämään lopullisesti jokaisen vaatteen kohdalla. En voi kuvitella, että samaa syssyyn olisin jatkanut koko kaapin loppuun. Vähemmästäkin ihminen uuvahtaa.

Mutta miten teillä? Tunnustaako kukaan muu harrastaneensa itsepetosta ja fuskua kondoillessaan?

Lastenhuoneen loputon sälä

Oletteko te huomanneet ilmiötä, että lastenhuoneeseen kertyy silkkaa roskaa tasaisella tahdilla, teki mitä tahansa? Eilen oli siivojapäivä, ja käytin aamulla varmaan puoli tuntia siihen, että raivasin lastenhuoneessa pelkkää kirjoituspöytää. Pöydän pintaa ei näkynyt, koska se oli kaikenlaisen paperisilpun peitossa. Paperikerroksen päälle oli kasattu sitten kaikkea muuta roinaa.

Kävin läpi jokaisen paperin ja lajittelin joko roskiin tai säästettäviin. Periaatteeni on se että molemmille puolille voi piirtää. Paperit, joiden toinen puoli on tyhjä, ja toisella puolella muutama viiva, ovat vielä täysin käyttökelpoisia. Roskikseen (eli siis paperikeräykseen) päätyi aika iso nippu valmiita piirustuksia. Niitä syntyy tarhaikäisten perheessä sellaista tahtia, että on aivan mahdotonta säilyttää kaikkea. Säästän hienoimmat, mutta ne liukuhihnalta piirretyt teokset päätyvät lopulta roskikseen.

Sitten kävin läpi kaikki väritys- ja puuhakirjat samalla logiikalla. Roskiin päätyi yksi täyteen tehty värityskirja ja kaksi  askarteluvihkoa. Lapsi ei tietenkään oma-aloitteisesti luovu yhtään mistään, joten kaikki tämä täytyy tehdä silloin, kun saan työskennellä kaikessa rauhassa. Noista askarteluvihkoista oli neuvottelut jo aloitettu, mutta sitten kun tosipaikka oli edessä, ne muuttuivatkin supertärkeiksi, eikä niitä saanutkaan heittää vielä pois. Ovela äiti-ihminen siis toteutti suunnitelman kylmästi sillä aikaa, kun lapsi oli poissa kotoa.

Pelkästään paperit setvimällä pöydän kuormitus putosi noin puoleen, mutta lisää heitettävää löytyi silti. Esimerkiksi rasiallinen pääsiäismunista tulleita muovihärpäkkeitä. Ne olivat siistissä pienessä muovirasiassa, mutta sekä rasia että sisältö on roskaa, jos ei niitä kukaan kaipaa eikä niillä ikinä leikitä. Rasia luo illuusion siitä, että tavara on siististi, mutta se hämää luulemaan, että tavara on tarpeellista, koska se on siististi säilytetty. Rasian säästin, sisällön kaadoin suoraan roskikseen. Sitten karsin vielä aikamoisen kasan muita purkkeja ja purnukoita, pahvinpalasia ja yleistä sälää.

Tämän operation jälkeen koko huone näytti heti seesteisemmältä, vaikka en edes koskenut kyniin, tusseihin ja muihin piirustusvälineisiin. Seuraavaksi muille leluille pitäisi tehdä samanlainen raivaus, mutta ajattelin säästää sen yhden viikon haasteeksi. Tämä oli ikäänkuin varaslähtö siihen.