Näkökulman muutos

Oletteko huomanneet, miten oman kodin järjestykseen tottuu niin, ettei aina edes huomaa miten asiat voisi organisoida fiksumminkin? Ilmeisesti siinä käy niin, että kun päivästä toiseen katselee jotain omaa systeemiään, sokeutuu täysin sille, että joku järkevämpikin ratkaisu voisi olla olemassa.

Minulle kävi vastikään niin. Siivooja oli kääntänyt työhuoneen pöydältä kolmea paperikoteloa 90 astetta päästäkseen pesemään ikkunan, ja unohtanut kääntää kotelot takaisin alkuperäiseen asentoon. Kun näin uuden järjestyksen, tajusin välittömästi että uusi paikka oli fiksumpi kuin vanha. Pöydälle tuli nimittäin paljon enemmän tilaa, eikä papereiden tavoittelu ole silti yhtään sen hankalampaa kuin ennenkään.

Luulen että usein erilaiset väliaikaisiksi tarkoitetut ratkaisut jäävät pysyviksi juuri tottumuksesta. En minäkään ollut noita koteloita sen tarkemmin miettinyt, kunhan laitoin ne pöydälle kun paperit tarvitsivat jonkun säilytyspaikan. Muuton yhteydessä jää usein jotain pientä hieman kesken, ja lopulta keskeneräinen muuttuu normaaliksi. Välillä pitäisi varmaan katsella kaappeja ja komeroita ”vierailla silmillä”, jotta bongaisi hukkatilaa ja epätehokkaita ratkaisuja.

Taannoin luin vinkin, että hyvä keino on ottaa ongelmapaikasta valokuva, koska kuvassa paikka näyttää omiinkin silmiin jotenkin neutraalimmalta. Olen tätä hieman testannut, ja kieltämättä kuvasta on helpompi hahmottaa, miten joku kannattaisi järjestää tai missä on tyhjää tilaa. Myös uudesta järjestyksestä kannattaa ottaa kuva, koska sekin hahmottuu paremmin sitä kautta.

Onko kukaan muu onnistunut vahingossa parantamaan järjestystä kotona? Tai kokeillut kuvien ottamista?

Liikaa vaatteita vai liikaa vuodenaikoja?

Meillä vihdoin on uudet kaapit, ja ne ovat ihanat! Valkoiset, keveät (ainakin siihen vanhaan verrattuna) ja toimivat. Meillä on myös ilmeisesti edelleen liikaa vaatteita.

Vanhasta kaapinrohjosta pääsin lopulta eroon, vaikka silloin kun toinenkin ottaja teki oharit, alkoi kaatis todella houkutella. Onneksi kolmas halukas oli liikkeellä tositarkoituksella ja tuli sovitusti paikalle. Oli lopulta mukavaa lahjoittaa kaappi ihmiselle, joka oli aidosti ilahtunut saadessaan sen ilmaiseksi.

Kolmen kaapin väliaikaisen säilytysongelman ratkaisimme niin, että vanha kaappi purettiin osiin ja osat siirrettiin rappukäytävään pariksi päiväksi, jolloin uusien kaappien osat mahtuivat makuuhuoneeseen. Kaikki vaatteet pakattiin matkalaukkuihin ja pahvilaatikoihin odottamaan uusien kokoamista. Epäjärjestystä on ollut siedettävänä monta päivää, sillä vasta eilen pääsimme siirtämään vaatteita takaisin. Omat vaatteet ovat vielä osittain laatikoissa, tämän päivän urakkana on latoa ne uuteen kaappiin.

Vaikka tilaa mitoitettiin reilusti, silti olen jälleen kerran ihmetellyt, miten meillä voi olla niin paljon vaatteita! Itse karsin tasaiseen tahtiin ja viime syksynä kerralla reilummin. Puoliso invetoi harvemmin, ja tässä yhteydessä hän löysi noin jätesäkillisen poistettavia vaatteita. Silti ylimääräistä tilaa ei tunnu jäävän.

Yksi syy ”vaatevuoreen” on kausivaatteet, jotka tässä yhteydessä on tarkoitus pakata laatikkoihin ja nostaa kaappien päälle odottamaan. (Pitäisi vain hommata ne laatikot…) Tämä unohtuu itseltäni aina silloin, kun ihastelen P333-ihmisten väljiä vaaterekkejä. Onhan heilläkin enemmän vaatteita oikeasti, mutta niitä vain säilytetään jossain näkymättömissä. Eikä kyse ole vain villapaidoista ja hellemekoista. Minulla on myös juhlavaatteita ja -kenkiä, jotka myös tarvitsevat oman tilansa. Samoin löytyy hääpukua ja promootiomekkoa, joista en aio luopua, enkä myöskään halua sijoittaa niitä vintille epämääräisiin olosuhteisiin. Näin ollen täytyy vain sovitella kaikki paikoilleen.

Säilytysratkaisujen uusiminen aiheuttaa joka tapauksessa ketjureaktion moneen suuntaan. Yhdestä päästä karsitaan vaatteita pois ja ne täytyy puolestaan joko kuskata kierrätykseen tai myydä. Vanhat kaapit on roudattava jonnekin. Toisaalla täytyy järjestää hyllyjä uudella tavalla jotta kokonaisuus toimisi, ja muutama uusi koukkukin on tarkoitus seinään ruuvata. Lisäksi on vielä ostettava uutta  – tässä tapauksessa niitä siistejä laatikoita kausivaatteita varten. En osannut varautua projektin monivaiheisuuteen etukäteen. Naivisti ajattelin että vanha pois ja uusi tilalle ja sillä selvä… ei se näköjään ihan niin mene. Vaan tässä vaiheessa en enää valita, sillä kunhan kaikesta on selvitty, lopputulos hipoo optimaalista.

Hullut räksät

”Elämme luonnon ehdoilla sopusoinnussa sen kanssa”, tapaa appeni humoristisesti todeta aina kommentoidessaan suomalaisia olosuhteita. Tällä hetkellä pyrin kaikin voimin pois luonnon ehdoilta ja eikä sopusointukaan kiinnosta. Nimittäin hullut räkättirastaat yrittävät valloittaa parvekkeeni. Parvekelaatikoissa on tällä hetkellä narsisseja, ja niiden välissä jäkälää. Jos räksiltä kysytään, kohta siellä on myös linnunpesä.

Olen viime viikonlopusta alkaen käynyt taistelua näitä luonnonvoimia vastaan. Pelkkä pelottelu ei riittänyt. Aina kun selkänsä käänsi, linnut palasivat takaisin lisää pesätarpeita nokassaan. Ovelasti ne rakentavat pesäänsä näköjään öisin, sillä aamuisin jostain kolosta löytyy aina uusi pyöreä kasa risuja ja heinää. Olen näitä alkuja siivonnut ainakin viisi kappaletta pois, mutta lisää ilmestyy aina vaan. Sitkeähenkistä porukkaa.

Eilen ostin värikkäitä hyrriä, ajattelin että ne pelottavat linnut pois. Näköjään eivät pelota. Illalla ei lintuja näkynyt, mutta aamulla oli taas sama meno kuin ennenkin. Leikkasin ikkunaan haukkasiluetin – ei vaikutusta. Ainoa keino on näköjään tukkia kaikki sopivat välit niin, ettei pesää kerta kaikkiaan mahdu rakentamaan. Tähän tarkoitukseen tuntuu sopivan parhaiten grillitikut. Niitä olen nyt tökkinyt pystyyn kukkaruukkujen väleihin yhden pussillisen. Tänään täytyy käydä kaupasta hakemassa vielä toinen, koska nuo imbesillit siivekkäät yrittävät tunkea parvekkeelle kaikista keinoista huolimatta. Ilmeisesti niitä tikkuja on vain laitettava niin tiheään, ettei sinne mahdu sekaan edes talitintti.

Radikaalein keino olisi tietysti ottaa parvekelaatikot kokonaan pois, mutta kun vastikään on saanut narsissit kukkimaan, en haluaisi niistä luoputa parin rastaan takia. Niinpä jatkan taistelua, säikyttelyä ja grillitikkustrategiaa. Ihmettelen vain, kauanko räksiltä menee tajuta, että tätä taistelua ne eivät vaan voi voittaa. Jos tuolta pariskunnalta menee pesänteko ja poikaset tänä kesänä sivu suun, sanoisin että kyse on erinomaisesta luonnonvalinnasta. Eikä tässä tarvitse kenenkään lintuja sääliä, kaupunki on täynnä puita, joihin saa ihan vapaasti pesiä. Menkööt sinne.

Välivaihe vie hermot

Muistatteko kaappiprojektia? Halusin vanhoista vaatekaapeista eroon ja uudet tilalle. Tuskailin sekä vanhojen hävittämisen että uusien hankkimisen kanssa. Sain aika paljon kritiikkiä siitä, että harkitsin vanhojen kaappien loppusijoituspaikaksi kaatopaikkaa. No, päätin yrittää kierrätystä, ja nyt menee hermot.

Sain vinkin hyvälle kierrätyssivulle facebookissa. Laitoin kuvat ja kuvauksen, ja hinnaksi 0€. Eli ilmaiseksi saa, kun itse vie pois. Alku olikin lupaava: suureksi hämmästyksekseni kiinnostuneita ilmaantui monta. Oikein hyvä mutta sitten alkoi säätö. Ensimmäinen ottaja ei millään saanut kyytiä järjestymään. Vajaan viikon vatuloinnin jälkeen hän luovutti. Seuraava ilahtui kovasti, ja lupasi tulla hakemaan kaapit tänään. Hienoa muuten, mutta nyt sama tyyppi tuntuu kadonneen savuna ilmaan, ja vaikuttaa siltä että kaappeja EI tulla hakemaan tänään. Olen nyt keskustellut kolmannen kanssa, joka lupasi äsken, että tulee varmasti hakemaan kaapin lauantaina klo 10….

Sanoinko jo, että hermot menee tällaisessa säätämisessä? Tämä todistaa, miten vaikeaa on päästä tavaroista säädyllisesti eroon. Tämä on se syy, miksi kaatopaikka houkuttelee. Sinne kun kuskaa, niin taatusti pääsee roinastaan, eikä tarvitse soutaa ja huovata loputtomasti. Kannatan kierrätystä, mutta en kestä tällaista eestaas venkoilua.

Uudet kaapit tulevat huomenna, ja vanha puretaan tänään. Kaikki vaatteet on pakattu matkalaukkuihin ja pahvilaatikoihin odottamaan uusia kaappeja. Seuraavat kaksi päivää elämme mielenkiintoisia aikoja, kun lattioilla pyörii kolmen kaapin osat ja kaapin sisältö. Tai pyörii on hiukan vaatimaton ilmaisu, kun kyse on kolmesta parimetrisestä vaatekaapista, joiden osat pitäisi sijoittaa jonnekin odottamaan lauantaita. En tiedä mihin tuon vanhan laitamme siksi aikaa, kunnes se viedään pois. Tämäntyyppinen välitila ei mitenkään lisää mielenrauhaani. Toki kyse on vain parista päivästä mutta silti. Rasittavaa. Niin että jos joku ei vielä huomannut, multa menee tässä prosessissa hermot.

Paaston päätös

Seitsemän viikon paastorupeama on nyt päättynyt, ja on aika tehdä yhteenvetoa siitä, miten eri teemat onnistuivat. Jokaisella viikolla oli oma teema: tavaroiden raivaaminen, säästäväisyys, roskapaasto, ekoviikko, kasvisruoka, laiskuusviikko ja nettipaasto. Osa onnistui paremmin, osa huonommin.

Parhaiten meni kasvisruokaviikko, se onnistui suorastaan yli odotusten. En lipsunut kertaakaan, ruoka oli hyvää, ja opin tekemään uusia arkiruokia. Myös roskapaasto ja tavaroiden karsiminen onnistuivat ihan hyvin. Kumpikaan ei varsinaisen teemaviikon aikana mennyt ihan putkeen, mutta koska jatkoin kumpaakin kokeilua myös seuraavien viikkojen ajan, sain aikaan oikeita muutoksia. Kodissa alettiin kerätä metallijätettä systemaattisesti ja lopulta onnistuin välttämään muovikassejakin. Tavaroita raivastin kymmenittäin, julkaisen täyden listan omassa postauksessaan.

Muut viikot eivät olleet samanlaisia menestyksiä. Säästäväisyysviikolla kiinnitin huomiota rahankäyttöön, mutta mitään erityisiä tilaisuuksia säästämiseen ei tullut. Ekoviikon suurin oivallus oli, että taloyhtiön hallituksessa vaikutan paljon enemmän kun sammuttelemalla valoja kotoa, vaikka ainahan sitäkin voi tehdä. Laiskuusviikolla sain aika paljon lopulta aikaiseksi, vaikka sairausloma hankaloittikin alkuperäisiä suunnitelmita.

Nettipaasto ei lopulta onnistunut kovin hyvin. Olen näköjään todella kiinni netissä, ja etenkin tietyissä uutissivuissa ja blogeissa. Alunperin haaveilin siitä, että todella olisin rajoittanut päivittäisen nettiajan noin puoleen tuntiin, mutta eipä siitä tullut juuri mitään. Jälleen kävi niin, että harhauduin surffailemaan kun en kiinnittänyt asiaan huomiota, ja sitten kun tajusin mitä olen tekemässä, oli vaikea lopettaa. Parhaiten pidin kiinni siitä, etten selannut nettiä enää nukkumaanmentyä, ja pidin tauon iltapäivälehtien sivuista. Kiinnitin myös huomiota erityisesti siihen, etten räplännyt puhelinta silloin kun muita ihmisiä oli läsnä. Se oli oikeastaan tarkoituskin, sillä itseänikin ärsyttää, jos keskustelukumppani ei ole läsnä vaan netissä. Voi olla, että viimeisellä viikolla puhtikin vähän hiipui, enkä jaksanut enää oikein tsempata.

Yhteenvetona paasto oli kuitenkin hyödyllinen harjoitus. Viikkojen aikana tuli tosi monta havaintoa siitä, että tietoisuus omasta tekemisestä ja olemisesta on aivan olennaista, jos haluaa ruveta tekemään asioita toisin. Suurin osa elämästä tuntuu menevän täysin automaattiohjauksella ilman ajatuksen häivääkään, mutta läsnäolo hetkessä auttaa tekemään fiksumpia valintoja. Läsnäolo vain ei ole aina helppoa, sillä se vaatii keskittymistä. Viikko on liian lyhyt aika omaksua uutta, mutta kolmessa viikossa alkaa jo tapahtua. Parhaiten onnistuikin ne kokeilut, joita oli helppo jatkaa teemaviikon päätyttyä. Paasto ei siis missään nimessä mennyt hukkaan!

Tavaroiden karsiminen jatkuu kuten ennenkin. Muovipusseista pyrin jatkossakin eroon entistä tietoisemmin. Arkiruoka muuttui kasvisviikon seurauksena kasvispainotteisemmaksi, kun uudet ruokalajit jäivät listalle itsestään. Netistä en pysty luopumaan, mutta haluan edelleen haastaa itseäni sen käytön suhteen järkevämmäksi.

Perfektionismi pilaa järjestyksen

Kun tavaroita organisoi ja järjestää, on olennaista samalla miettiä, miten helppo uutta systeemiä on noudattaa. Olen huomannut, että usein ongelmaksi nousee tavaroiden liian tarkka lajittelu.

Yksi raivaus- ja järjestysoppaiden perusneuvoista on, että samanlaiset laitetaan yhteen. Tämä on hyvä ja looginen ohje, sillä se helpottaa tavaroiden löytämistä ja säilyttämistä. Harvoin kuitenkaan annetaan vinkkejä siitä, miten yksityiskohtaisella tasolla esineitä kannattaisi lajitella. Kun olen auttanut ihmisiä kodinraivausprojekteissa, huomaan että monet lajittelisivat tavaroitaan mielellään vähän liiankin tarkasti. Tyypillinen esimerkki on lelut, mutta sama koskee vaikkapa keittiövälineitä, askartelutarvikkeita ja kaikenlaista pienempää tavaraa ja sälää.

Etenkin lelujen suhteen kannattaa mielestäni olla suurpiirteinen. Leikeissä kaikki menee joka tapauksessa sekaisin, eivätkä pienet lapset osaa itse laittaa leluja tarkasti lajitellen paikoilleen – saati sitten ole kiinnostuneita siitä. Mielestäni kannattaa ennemminkin keskittyä olennaiseen, eli siihen että lelut ovat ylipäätään lattioilta pois. Mitä vähemmän kategorioita, sitä helpompaa on ylläpitää järjestystä. Esimerkiksi se, ovatko puukynät ja värikynät samassa vai eri purkissa, on omasta mielestäni aivan yhdentekevää. Molemmilla piirretään, joten yksi purkki riittää. Samoja asioita kannattaa miettiä kun organisoi omia tavaroitaan. Miten montaa purnukkaa tai laatikkoa on valmis ylläpitämään? Mikä palvelee tarkoitustaan parhaiten? Onko esimerkiksi hyötyä pitää erillään klemmareita ja kumilenksuja, vai riittäisikö yksi purkki? Mikä olisi kaikkein helpointa ja toimivinta? Miten monimutkaista systeemiä jaksaa aktiivisesti ylläpitää?

Itse yritän tehdä säilytyksestä mahdollisimman simppeliä. Pari käytännön esimerkkiä: säilytän siivoustarvikkeita kolmessa avolaatikossa (tai ehkä kaukalo olisi kuvaavampi sana). Yhdessä on kaikki aineet, toisessa muut tarvikkeet (kuten hanskat, sienet, pölynimurin suuttimet jne.) ja kolmannessa rätit. Keittössä puolestaan on laatikko, jossa on aterinten lisäksi sekalaisia keittiötarvikkeita, kuten kuorimaveitsiä, juustohöylä, nuolija, pullasuti jne. Nämä muut on jaoteltu kahteen joukkoon: niihin joissa on terä, ja niihin joissa ei ole. Keksin tämän systeemin aika äskettäin, ja olen edelleen naurettavan tyytyväinen tuohon logiikkaan. Vain yksi sääntö, ja kaikki löytyy helposti. Perheen avaimia puolestaan ei lajitella mitenkään. Ne ovat kaikki yhdessä korissa (ja kieltämättä aika sekaisin), mutta se ei haittaa koska jokaisessa avaimessa on nimilappu. Kaikki avaimet ovat samassa paikassa, eikä sen tarkempaa lajittelua tarvita, oikea avain löytyy hiukan penkomalla.

Ymmärrän kyllä sen houkutuksen, joka tarkassa lajittelussa piilee. Se vetoaa täydellisyyden tavoitteluun ja järjestyksenkaipuuseen. Mitä täsmällisemmin kaikki on omissa lokeroissaan, sitä parempi kontrolli tavaroista tuntuu olevan. Toisiin taas vetoavat sotilaallisen suorat, identtiset purkkirivistöt, joiden kyljessä on säntillinen lappu, jossa lukee mitä sisällä on. Näitähän sisustuslehdissä näkee säännöllisin väliajoin, koulukunnasta vain riippuu, onko nimilappu naputeltu dymolla vai kirjoitettu kauniisti käsin. Vähemmästäkin tulee tunne, että elämä ja tavarat ovat täydellisesti hallinnassa!

Mutta ellei ole luonnostaan säntillinen tyyppi, monimutkaisten säilytysjärjestelmien ylläpito on työlästä ja vaatii paljon itsekuria. Ymmärrykseni mukaan hyvän järjestyksen pitäminen perustuu toimiviin rutiineihin, ja jos omista rutiineistaan on kehitellyt liian hankalat, järjestys alkaa vähitellen lipsua. Jossain vaiheessa seuraa turhautuminen, kun omia standardeja on vaikea saavuttaa. Ratkaisu tähän on tehdä vähemmän ja keskittyä olennaiseen.

Oletteko te purkkirivistöjen ystäviä, vai suurpiirteisempiä järjestäjiä?

Laiskuusviikon tulokset ja nettipaasto

Sairauslomasta huolimatta olen yrittänyt hoitaa rästihommia pois, niissä rajoissa kuin fyysinen kunto on antanut periksi. Saldo näyttää tältä:

  • Nippu laskuja maksettu
  • Päivitin puhelinliittymäni halvemmaksi. Tämä olisi pitänyt tehdä jo kuukausia sitten, olen turhaan maksanut epäoptimaalisesta liittymätyypistä.
  • Hoidin vakuutuksiin liittyviä asioita.
  • Kirjoitin tiedotteen taloyhtiön asioihin liittyen.
  • Siivosin kirjoituspöydän laatikot. Työ joka on odottanut tekijäänsä jo pitkään… Mutta nyt on siistiä ja ihanaa. Heitin aika paljon sälää roskiin samalla.
  • Järjestin kaksi piironginlaatikkoa, inventoin samalla mahdollisesti kirppikselle meneviä tavaroita.
  • Järjestin yhden vaatelaatikon.
  • Villapaitaprojekti. Rehellisyyden nimissä paita on pakattuna osoitteineen päivineen eteisen hyllyllä odottamassa ensi viikkoa, jolloin olen menossa postiin muutenkin.
  • Pakkasin jouluvalot ym. tavarat vintille.
  • Kävin läpi DVD-kokoelmani, tämäkin oli ollut listalla iät ja ajat. Neljä elokuvaa kierrätykseen.
  • Setvin kierrätysvaatteista myytävät ja kierrätettävät erikseen. Vien myytävät ensi viikolla liikkeeseen.
  • Siivosin tietokoneelta suosikit-kansion. Poistin toimimattomat linkit ja turhat sivut, ja järjestin vähän uusiksi. Ihan kaikkea en ehtinyt, mutta aika paljon kuitenkin.
  • Tilasin sen uuden kaapin. Nyt pitäisi enää päästä vanhoista eroon.

Hyvä saldo kaikesta huolimatta! Mutta viimeisen viikon haaste on paha: nettipaasto. Olen tätä lykännyt ja lykännyt, koska tiedän sen olevan vaikeaa. En aio luopua netistä kokonaan, sillä esim. töiden tekeminen olisi ilman nettiä mahdotonta. Haluan kuitenkin vähentää sitä aivotonta surffaamista, mitä päivän aikana tulee harrastettua ihan liikaa. Seuraavat säännöt pätevät:

  1. Ei netin käyttöä enää nukkumaanmenon jälkeen.
  2. Ei netin tai sähköpostin selaamista silloin kun ollaan ulkona, joko matkalla johonkin tai muuten vaan.
  3. Puhelimesta saa katsoa meilit kun niitä tulee, mutta muuten puhelimen nettiä saa käyttää vain akuuttiin tiedonhakuun.
  4. Blogia saa kirjoittaa, samoin töiden tekemiseen tarvittava netti on ok. Lisäksi nettiä saa käyttää esim. pankkiasioiden hoitamiseen, sekä välttämättömään tiedonhakuun (esim. verohallinto, aikataulut, jne.)
  5. Jätän viikoksi iltapäivälehtien sivut ja muut turhat viihdesivustot rauhaan.
  6. Paasto kestää maanantaista lauantai-iltaan.

Kuten huomaatte, mistään superdieetistä ei ole kyse. En näe järkeä lopettaa netin käyttöä kokonaan vain lopettamisen vuoksi, koska tuntuisi esimerkiksi tyhmältä lykätä laskujen maksua vain siksi, ettei saa käyttää nettiä. Tavoitteena on hakea kohtuullisuutta, sillä tunnen sen ajoittain kadonneen. Kyse on nimenomaan surffailusta, josta ei ole mitään hyötyä ja josta ei ole hirveästi hupiakaan – kyse on ennemminkin refleksistä, läsnäolon puutteesta ja tylsyyden välttelystä. Mutta oikeasti kyse on illusiosta, sillä ennen kuin netti tuli puhelimeen, kaikki pärjäsivät mainiosti ilmankin. Päämäärättömästä surffailusta on tullut paha tapa, joka vie fokuksen pois siitä mitä on tekemässä ja kenen kanssa on.

Odotan viikkoa mielenkiinnolla ja epäilen ettei tule olemaan ihan helppoa. Netti koukuttaa pahasti, ja etenkin kun joudun olemaan levossa, se on ollut hyvä tapa kuluttaa aikaa. Mutta en tarvitse uutispäivitystä puolen tunnin välein. Jos maailmassa yllättäen tapahtuisi jokin valtava katastrofi, kuulen siitä kyllä, annan siinä tapauksessa itselleni luvan luopua paastosta saman tien.

Viimeiset paastoviikot, suunnitelman muutos

Paastonaikaa on enää kaksi viikkoa jäljellä. Valitsemistani teemoista puolestaan jäljellä on enää laiskuudenvälttelyviikko ja nettilakko. Tämän viikon teemana piti olla laiskuuden minimointi eli rästihommien hoitaminen, nettipaaston säästän vaikeimpana viimeiselle viikolle.

Idea laiskuudenvälttelyviikolla on siis se, että silloin hoidetaan mahdollisimman monet roikkuvat asiat pois päiväjärjestyksestä. Olen aika hyvä välttelemään kaikenlaisia pakollisia hoidettavia asioita, joita ei ole pakko hoitaa NYT HETI. Niinpä to do -listalla on kaikenlaista pikkuhommaa odottelemassa inspiraatiota. Ajatus oli kuitenkin lopettaa odottelu ja tarttua toimeen ilman sen kummempia mutinoita.

Nyt on vain sellainen ongelma, että olen sairauslomalla enkä voi juosta pitkin kaupunkia. Käytännössä voin siis hoitaa vain sellaisia asioita, jotka voi tehdä joko netin kautta kotoa, tai sitten äärimmäisen rauhallisia kotitöitä. En siis voi ruveta jynssäämään parvekkeen lattiaritilöitä, raivaamaan vinttikomeroa tai pesemään uunia. Tässä täytyy siis hieman muuttaa suunnitelmaa, ja miettiä mitä kaikkia rästihommia voin fyysisistä rajoitteista huolimatta tehdä. Katson millaista listaa saan aikaiseksi, ja päivitän sitten tänne sopivilta osin. Osittain olen jo aloittanut: varasin autolle huollon ja renkaiden vaihdon. Myös kaappiasia on edistynyt, siitä lisää tällä viikolla.

Tavaroita on jälleen raivattu viime viikolla. Pieneksi jääneitä vaatteita lähti laatikollinen pestynä ja viikattuna vinttiin. Parvekkeelta heitin roskikseen kaksi pilalle mennyttä istuinalustaa, jotka eivät olleet kestäneet talven kosteutta. Parvekkeelta lähti säilytykseen myös jouluvalot (no hei, ennen pääsiäistä kuitenkin!) ja vaihdoin kanervat narsisseihin. Kanervat menivät tietysti biojätteisiin, mutta anoppi halusi niiden tyhjät muoviruukut, joten tuli samalla hyvää kierrätystä eikä turhaa roskaa ollenkaan. Meiltä poistui myös kaksi keittokirjaa erään ystävän mukana, ja seuraavaksi ajattelin käydä DVD-hyllyn läpi. Turhaa tavaraa virtaa ulospäin tasaiseen tahtiin, näköjään noin puolet on roskaa  mutta puolet kelpaa kierrätettynä eteenpäin.

Kuinka ostaa kaappi?

Haluan vaihtaa vaatekaapit uusiin. Homma on helpommin sanottu kuin tehty. Meillä on nyt käytössä edellisen asukkaan huoneistoon teettämät kaapit, joita inhoan täydestä sydämestä. Ne ovat tummasävyiset ja rumat, epäkäytännölliset ja valtavan isot. Lattiasta kattoon ja 10cm syvemmät kuin normaalikaappi. Ovissa on peilit, jotka ovat sellaista savulasia – inhoan niitäkin suuresti, sillä kaikki värit vääristyvät oudosti.

Asuntomme kantavat rakenteet ovat palkkeja, jotka kulkevat katon rajassa. Niiden alle jää tilaa 2,25m – paitsi ehkä sentti sinne tai tänne riippuen mittauskohdasta. Monet standardikokoiset kaapit ovat liian korkeita mahtuakseen palkin alle. Tässä on ensimmäinen haaste. Tarvitaan todennäköisesti jonkinlaista mittatilaustyötä.

Haluaisin tilalle vaaleat, kirkkaalla peilillä varustetut kaapit, joihin vaatteet mahtuisivat hyvin ja joista ne olisivat helposti saatavilla. Mutta miten määritellään, kuinka paljon kaappitilaa tarvitaan? Tässä on toinen ongelma. Ostetaanko fiilispohjalta uudet kaapit, ja sitten toivotaan että kaikki mahtuu sisälle? Vai pitäisikö mitata kuinka monta hylly- ja tankometriä nykyisissä on, ja ostaa täsmälleen saman verran lisää?

Jostain syystä haluaisin hankkia kaappitilaa ”sopivasti” – ei liikaa eikä liian vähän. Tekisi mieli lähteä liikkeelle siitä, mikä olisi ideaalimäärä kaappeja huoneen kokoon ja mittasuhteisiin nähden, ja jos kaikki ei mahdu niin sitten vähentää tavaroita niin paljon että mahtuu. Puolison mielestä tämä oli huonoin vaihtoehto, koska hän ei halua luopua mistään vain siksi, että vähempi säilytystila riittäisi. Hänen mielestään kaappitilaa pitää päin vastoin hankkia kerralla niin paljon, ettei se ainakaan lopu kesken.

Mutta tässä on ristiriita ajatusmaailmani kanssa. Minulla on jo nyt omasta mielestäni pöyristyttävä määrä vaatteita, ja kokemuksesta tiedän, että kaikki säilytystila kyllä täyttyy ajan myötä. Jos kaappitilaa olisi hiukan liian niukasti, se pakottaisi jatkuvasti olemaan valppaana, ja pitämään tavaramäärät kohtuullisina. Keittiössä homma toimii jo, koska sinne ei voi kaappeja lisätä. Niinpä kaiken tarpeellisen on mahduttava olemassa oleviin tiloihin, ja jos ei mahdu, jostain pitää luopua.

Toisaalta erillinen liinavaatekaappi olisi kyllä ihana… samoin toimiva säilytystila kausivaatteille. Ja sitten pitää tietysti löytää se taho, joka pystyy tämän kaiken toteuttamaan. Tiedättekö hyviä vinkkejä säilytysratkaisujen räätälöintipalveluista? Onko joku teettänyt kaappia? Kantavien palkkien takia mm. Ikea on kokonaan poissa laskuista. Jos tiedätte hyviä vaihtoehtoja pääkaupunkiseudulla, vinkatkaa kommenttiosastolla!

Pitäiskö kutsua putkimies

Välillä ihmettelen ihmisten haluttomuutta tai kyvyttömyyttä pyytää ammattilaiselta apua. Miksi ihmeessä pitää yrittää söhrätä itse, kun maailma on pullollaan tyyppejä, jotka ovat koulutettuja tekemään saman asian paljon paremmin.

Kun muutimme nykyiseen asuntoon, yhden lavuaarin alla oli mielenkiintoinen teippiviritelmä. Ilmeisesti putken tiiviste oli jossain vaiheessa alkanut vuotaa, ja edellinen asukas oli päättänyt ratkaista asian oranssilla teipillä. Vessanpönttö lirutteli kaikessa rauhassa vettä myös – ei onneksi lattialle vaan säiliö vuoti pöntön sisäpuolelle niin, että vessassa kuului tasainen pieni lorina. Soitin huoltomiehelle, joka kutsui paikalle putkimiehen, joka korjasi molemmat ongelmat noin varttitunnissa. Minulle se ei maksanut mitään, sillä kiinteät kalusteet kuuluvat taloyhtiön hoidettaviksi. Epäilen, että edellinen asukas oli pelännyt saavansa näistä korjauksista kuluja ja siksi jättänyt asiat hoitamatta.

Pahempi onnettomuus tapahtui naapurirapussa. Vessanpöntön säiliö oli mennyt kokonaan rikki, niin että vettä tuli pitkin lattioita. Asukas ei saanut vedentuloa lakkaamaan, mutta ei kuitenkaan tehnyt asialle muuta, kuin vähän kuivaili itse lattioitaan pyyhkeellä. Onnettomuus paljastui laajemmin siinä vaiheessa, kun alakerran katosta alkoi tippua vettä. Onneksi tämä asukas oli järjellä varustettu, ja soitti paikalle huoltomiehen. Siinä vaiheessa vettä oli kuitenkin valunut jo rakenteisiin niin paljon, että lattiaa joudutaan purkamaan ja huoneistoja kuivattelemaan ties kuinka kauan. Kokemukseni mukaan tuollaiset kuivatushommat kestävät väistämättä useita viikkoja, ja sitten on vielä kaiken rakentaminen uudelleen. Jos soitto putkimiehelle olisi tapahtunut heti, kun onnettomuus tapahtui, olisi säästynyt hirveästi vaivaa ja rahaa.

Näissä tapauksissa sitä jää miettimään, miksi huoltomiehelle tai putkimiehelle soittaminen on niin korkean kynnyksen takana? Onko kyse avuttomuudesta vai suomalaisesta mentaliteetista, että vieraille ihmisille ei soiteta ennen kuin äärimmäisessä hädässä? Itselleni  ylimäräinen vaiva ja rahanmeno ovat niin isoja motivaattoreita, että niitä välttääkseni soitan mihin tahansa virastoon välittömästi, jos sillä voi estää epämukavuutta. Joten jos jossakin vuotaa vettä väärään paikkaan, hoitakaa hyvät ihmiset asia kuntoon heti. Tilanne ei taatusti korjaannu itsestään.