Aihearkisto: Arkielämä

Hajonnut liesi ja melko puhdas uuni

Julkaistu , kirjoittanut
2

Aloitin vahingossa jouluvalmistelut tällä viikolla, sillä pesin uunin. Se olikin pesun tarpeessa, mutta ensisijainen syy oli se, että yritin vältellä yhden ankean artikkelin lukemista. Artikkeli on edelleen lukematta, mutta uuni on melko puhdas, joten edistystä on tapahtunut. Uuninpesu on mielestäni niitä ikävämpiä kotitöitä, joten olenkin jo pitkään noudattanut periaatetta, että parempi on hyvä. Jos uuni näyttää pesun jälkeen paremmalta kuin ennen, tavoite on saavutettu. Uuni näyttää harvoin uudenkiiltävältä, mutta ainakaan se ei ole enää karmaiseva.

Yksi syy tähän on se, että olen luopunut kovista myrkyistä uunia pestessä. Tiedän, että se kaupassa myytävä puna-keltaiseen pulloon pakattu aine saisi taatusti jokaisen likatahran katoamaan. Mutta ensinnäkään en ole muistanut ostaa sitä, ja toiseksi yritän välttää kaikista pahimpia myrkkyjä. Olenkin viime vuosina käyttänyt Ecostaria ja sokeripalaa. Ecostar on se sellainen valkoinen savipuhdistusaine, jota hangataan sieneen ja sitten levitetään pestävälle pinnalle. Annetaan kuivahtaa, ja pyyhitään/hangataan pois. Tämä aine on erittäin tehokas monenlaisille lioille, esimerkiksi uuninluukun lasin se puhdistaa moitteettomasti, mutta metalliseinän pinttyneimpään rasvaan se ei täydellisesti tehoa. Uuni on Ecostarin jälkeen puhtaampi, mutta ei täydellinen. Sokeripala sen sijaan puhdistaa isommat tahrat täydellisesti. Se ei naarmuta, mutta lika lähtee sokeripalalla hankaamalla. Tämä on vähän hidasta ja vaatii käsityötä, mutta menetelmä on taatusti myrkytön.

Jos pudottaa painavan tavaran liesitasolle, siihen voi tulla kuoppa.

Ritilät upotin kuumaan veteen, jossa oli runsaasti tavallista tiskiainetta. Annoin liota, ja harjasin sitten loput liat pois. Jälleen kerran lopputulos oli parempi kuin ennen, mutta aivan tahrattomiksi ritilät eivät tulleet. Koko tässä hommassa olisi tietysti mahdollista pyrkiä myös täydellisyyteen, mutta jostain syystä juuri tässä aiheessa en jaksa pingottaa. Tavoitteena on yleissiisti, hajuton ja hygieninen uuni eikä se, että mistään ei löydy pienintäkään tahraa.

Joulun kunniaksi saamme muuten uuden liesitason. Pari vuotta sitten meille laitettiin sähköremontin yhteydessä induktioliesi, josta olen pitänyt kovasti. Viime viikolla vain kävi niin, että avatessani kaapinoven lieden yläpuolella, hyllyltä putosi kaksi painavaa teekuppia suoraan lieden päälle. Sekä kupit että liesi menivät rikki. Onneksi kotivakuutus korvasi kaiken, ja samanlaista liesitasoakin oli myytävänä. Huomenna tulee uusi taso ja vanha viedään pois. Olenkin ruvennut suunnittelemaan ensi viikonlopulle jouluruokien valmistelumaratonia. Suunnitelmissa olisi leipoa piparkakut, tehdä porkkanalaatikko valmiiksi pakastimeen sekä mahdollisesti leipoa muutakin joulua ajatellen.

Kaunis mutta turha?

Julkaistu , kirjoittanut
9

Juon teetä joka päivä. Lounaan jälkeen alan valmistaa haudutettua teetä itselleni. Laitan veden kattilaan kiehumaan, ja otan esille joko kahden kupillisen haudutuspannun, tai ison valkoisen teekupin. Sitten valitsen teehyllyltä kauniin peltipurkin, jossa on mustaa, vihreää tai valkoista irtoteetä. Purkissa on sisällä pieni (ammoisina aikoina rippilahjaksi saatu) hopealusikka, ja sillä annostelen teesihtiin kaksi lusikallista teetä, kaadan kiehuvan veden päälle ja jätän juoman tekeytymään. Sillä aikaa sujautan lusikan takaisin purkkiin ja otan esiin pienen koristeellisen lasilautasen, jolle laitan teesihdin valumaan, kun tee on valmista. Haudutan samasta sihdistä yleensä kaksi kupillista, joten siksi jätän kertaalleen haudutetut teelehden odottamaan. Tämä henkilökohtainen teeseremoniani toistuu melkein joka päivä.

Keittiössä on nykyisin teehylly, jolla säilytän kaikkia teenvalmistuksessa tarvittavia asioita: teepurkkeja, sihtejä ja haudutuspannua. Kaikki on kaunista. Suosikkiteepurkkini on perinteinen japanilainen silkillä päällystetty metallirasia. Haudutuspannun sain liki 25 vuotta sitten äidiltäni tupaantuliaislahjaksi, se on kukikasta posliinia.  Teesihdit olen laittanut pienikokoiseen aaltovaasiin, joka on minusta liian pieni kukkamaljakoksi.

Olen huomannut, että oikeastaan haluan kaiken olevan kaunista, jos vain mahdollista. Kauneuden kaipuu tuntuu johtavan entistä kauemmas minimalismista. Voisihan teetä lusikoida ihan tavallisellakin lusikalla, mutta hopealusikan myötä tuntuu, että koko arki kohoaa. Aaltovaasi on saatu lahjaksi, eikä sille ole varsinaista käyttöä. Minimalisti olisi varmaan laittanut sen kiertoon jo aikaa sitten, mutta se on kaunein esine, jonka keksin sihtien säilytykseen. Siis täydellinen juuri tässä tarkoituksessa. Yhteistä näille tavaroille on se, että ne eivät ole välttämättömiä. Niiden ainoa tarkoitus on tuottaa iloa olemalla kauniita, ja sen vuoksi en missään nimessä halua niistä luopua.

Tavallaan ymmärrän, mikä sellaisen jatkuvan kodinsisustamisen taustalla on. Siinäkin varmaan havitellaan kauneutta. Mutta siinä missä sisustusharrastaja hankkii aina vain uutta, minä yritän löytää käyttöä vanhalle. Aiemmin olin vahvemmin sitä mieltä, että jos jokin esine on tarpeeton, kiertoon vain. Mutta nykyisin filsofiani on lempeämpi. Mietin ensin, keksinkö tavaralle hyvään käyttöä, ennen kuin hylkään sen. Ajattelen myös paljon luovemmin siitä, mihin esineet on tarkoitettu, kuten vaikka tuon edellä mainitun aaltovaasin kohdalla. Jos satun keksimään vanhalle kauniille esineelle hyvää käyttöä, niin että voin iloita siitä päivittäin, tulen onnelliseksi. Rippilusikoiden sijoittaminen teepurkkeihin oli neronleimaus.

Tavallaan näitä kaikkia yhdistää tietynlainen turhuus. Nuorempana tilanne oli toinen, kun tavaraakaan ei ollut liikoja, joten ei ollut hirveästi valinnanvaraa. Mutta meille keski-ikäisille on jo kertynyt vaikka mitä. Haluan hankkiutua tarpeettomasta eroon, mutta aloitan mieluummin rumista esineistä. Kauniit säästän viimeiseksi, ja mietin ensin pystyisinkö nauttimaan niistä jossain käytössä. Saatan säilyttää jotain tarpeetontakin, jos se on erityisen kaunista. Eihän sitä ikinä tiedä, minä päivänä päähäni pälkähtääkin jokin uusi idea, miten kauniin esineen voisi ottaa käyttöön uudella tavalla.

Säästättekö te esineitä vain ulkonäön vuoksi? Tai oletteko keksineet hauskaa ”uudiskäyttöä” vanhoille tavaroille?

Pitäisikö laskea rimaa?

Julkaistu , kirjoittanut
17

Kun kirjoitin metatyön jakamisesta, huomasin miettiväni, että monet kotityöt voi tehdä helpommin tai työläämmin. Sitten mietin, että ainakaan itselleni valinta ei ole noin yksinkertainen. On helppo sanoa (naisille), että laskekaa rimaa älkääkä yrittäkö aina sitä kympin suoritusta, niin johan alkaa metatyökin helpottaa. Mutta entä kun kyse ei olekaan vain siitä, että pyrkisi täydelliseen suoritukseen vaan siitä, että yrittää elää itselleen tärkeiden arvojen mukaan? Silloin ”laske rimaa” tarkoittaakin, että luovu arvoistasi. Ei ole reilua, eikä välttämättä edes mahdollista.

Otetaan vaikka ruoka. Olen täälläkin kirjoittanut siitä, että olen tunnistanut terveellisen ja laadukkaan ruuan olevan yksi minulle tärkeistä arvoista. Se tarkoittaa sitä, että mäkkäriin turvautuminen ei ole pelkästään epäterveellistä, vaan se tuntuu henkisesti pahalta. Tietysti käymme välillä hampurilaisella siinä missä muutkin, mutta jos elän arvojeni mukaisesti, roskaruoka on sellainen erikoisuus, jota nautitaan vain muutaman kerran vuodessa. Se ei siis ole minulle hyvä ratkaisu jokaiseen kiirehetkeen ja tyhjän ruokakaapin kriisiin. Tässä teen arvojeni mukaisen valinnan, jonka seurauksena metatyötaakkani lisääntyy. Jos valitsisin toisin, minun ei koskaan tarvitsisi stressata siitä, onko kotona terveellistä syötävää. Mutta koska terveellinen arkiruoka on minulle aika iso arvo, suunnittelen ruuat etukäteen, ja yritän pysyä suunnitelmassa parhaani mukaan.

Jatkoin tätä samaa ajatusta miettimällä sitä, että tällaisia ”laske rimaa” heittoja on helppo tehdä, jos ei ole pitkäkestoisesti vastuussa jostakin. Jos esimerkiksi perheen äiti on etupäässä vastuussa lasten arkiruuasta, ei ole ongelma, jos isä vie lapset satunnaisesti omalla vuorollaan pikaruokapaikkaan. Mutta jos jos pikaruoka on systemaattinen ratkaisu vuosien ajan, voi vain miettiä, millaisia terveysvaikutuksia sillä kaikella rasvan ja suolan määrällä on, kuinka paljon vuosien aikana perhe tuottaa roskaa ihan vain syömällä, ja kuinka montaa kotimaista pientuottajaa olisi voinut tukea samalla rahalla, joka nyt kannettiin amerikkalaiselle jättiyhtiölle. Yksittäinen valinta ei ole ongelma, mutta jos sama valinta tehdään kerta toisensa jälkeen vuosien ajan, vaikutukset ovat isoja.

Juuri tämä näissä helpoissa ratkaisuissa on ongelmana, ja se koskee monia muitakin asioita: kierrätystä, kulutusvalintoja, roskien lajittelua, siivousstandardeja, lastenvaaterumbaa ja vaikka mitä. Usein helppouden vastapainona vaakakupissa on sellaisia asioita, kuin esimerkiksi ympäristöarvot tai säästäväinen rahankäyttö. Jätteiden lajittelusta huolehtiminen on työläämpää kuin se, että kaikki kipataan samaan laariin ja kannetaan sekajätteiden joukkoon, mutta silloin tietää hukkaavansa vuositasolla isoja määriä uudelleenkäytettävää raaka-ainetta. Pieneksi jääneet lastenvaatteet voi tietysti heittää vaikka suoraan roskikseen, mutta yhtä hyvin ne voisi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai myydä itse. Jälkimmäisissä vaihtoehdoissa on oma vaivansa ja runsaasti metatyötä, mutta ne toteuttavat myös sellaisia arvoja kuin luonnonsuojelu, heikompien auttaminen, säästäväisyys ja kierrätys.

Tai ajatelkaa huviksenne, paljonko tuotatte vuodessa vaikkapa biojätettä. Jos jokainen suomalainen lajittelisi biojätteensä, sillä tuotettaisiin valtava määrä energiaa, johon ei tarvittaisi uusiutuvia luonnonvaroja, kuten YLE juuri kertoi. Tämä jos mikä on arvokysymys. Mutta biojätekierrätyksen järjestäminen vaatii sitä kuuluisaa metatyötä. Pitää miettiä missä on biojäteastian paikka, hankkia sopivia pusseja ja sitten kiinnittää huomiota siihen, että eloperäinen aines menee oikeaan astiaan. Kun mietin, millaisia asioita biojätteen lajittelu meillä vaatii, niin onhan siinä monenlaista:

  • Säästän kaikki munakennot, koska kun kennoa repii paperipussin pohjalle, se ei vety puhki. Munakennot säilytän keräyspahvin kanssa yhdessä, ja käyn sieltä hakemassa kun laitan tyhjän biojätepussin.
  • Valitsen aina kaupassa paperipussin, jos niitä on saatavilla. En ota muovisia ”maatuvia” hedelmäpusseja, koska ne eivät oikeasti maadu. Sen sijaan otan niitä pieniä hedelmäpusseja, koska laitan varsinaisen biojätepussin sellaisen sisälle. Muovipussi lajitellaan jätehuoneessa muovinkeräykseen, ja muu sisältö biojätteisiin.
  • Säästän myös kaikki paperiset leipäpussit ym. ja taittelen ne odottamaan käyttöä.
  • Ostan myös välillä valmiita biojätepaperipusseja, koska sanomalehdestä taittelu on minusta liian työlästä. Tämä pitää muistaa tehdä, ennen kuin pussit loppuvat.
  • Yritän muistaa tyhjentää biojätteet ennen siivoojan tuloa, koska sitten hän voi pestä astian puhtaaksi.

Pieniä asioita, mutta oikeastaan kaikki kuuluvat metatyöosastoon. Ne vaativat sellaista pientä muistamista ja huomioimista, jotta itse asia, siis biojätteen lajittelu, sujuisi jouhevasti. Eikä minulle ole vaihtoehto olla lajittelematta, sillä ympäristöarvot ovat niin syvällä arvojärjestelmässäni, etten pystyisi elämään itseni kanssa, jollen tätä kaikkea vaivaa näkisi. Kun asian palauttaa tälle tasolle, on kärjistetysti kyse siitä, haluanko päästä helpolla vai haluanko pelastaa maailman.

On tietysti hyvä pysähtyä aina välillä miettimään, onko kyse omista arvoista, vai jostain pinnallisemmasta. Jos kuormittuu kotityöstä, jota suorittaa vain siksi, että äiti käski tai koska arvelee muidenkin niin toimivan, on hyvä tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti. Mutta jos toiminnan taustalla on itselle tärkeitä asioita ja arvoja, joiden mukaan haluaa elää, luulen ettei ”riman laskeminen” ole ratkaisu. Juuri tästä syystä ärsyynnyn tuollaisista heitoista, koska niissä sivuutetaan täysin se, että yleensä ihmisillä on hyvä syy tehdä asioita tietyllä tavalla. Harvoin kukaan näkee ylimääräistä vaivaa vain siksi, että ei vaan tajuaisi tehdä asioita toisin. Arvot ovat tärkeitä, eikä niitä pidä kenenkään ulkopuolisen väheksyä.

Suunnitella vai stressata?

Julkaistu , kirjoittanut
14

Tulin syyslomalla testanneeksi, mitä tapahtuu jos jätän ruokasuunnittelun tekemättä, ja yritän vain improvisoida. Ja huonosti käy!  Jostain käsittämättömästä syystä valitsin niin, etten tehnyt ateriasuunnitelmaa, en tilannut ostoksia kaupasta, enkä sen takia voinut edes antaa puolisolle sen kummempia ohjeita, kun hän lähti viikonloppuna ruokakauppaan. Lopputulos on helppo arvata: stressasin joka päivä, monesti kaksi kertaa päivässä siitä, mitä seuraavaksi syödään.

Yhdet hampurilaisetkin syötiin lomalla.

Edessä oleva loma aiheutti sellaisen illuusion, että ehtiihän sitä, ja ei kai sitä nyt heti ekana tarvitse aloittaa suunnittelua, nythän on tarkoitus ottaa rennosti. Mutta minun olisi pitänyt kertoa itselleni, että yhdellä kerralla mietityt ateriat aiheuttaa huomattavasti vähemmän päänsärkyä kuin se, että yrittää improvisoida koko viikon. Etenkin, kun ruokia pitää tehdä kahdesti päivässä, koska nuorisoa ei ruokita kaupungin toimesta. Pelastukseni oli pakastin, josta sulatin kaikenlaisia jämäruokia. Söimme myös tosi monta kertaa sushia, jonka lähetti toi ovelle (kätevää mutta kamalan kallista) sekä niitä eineksiä, joita en oikeastaan haluaisi syödä ollenkaan. Pitkin viikkoa manailin omaa typeryyttäni.

Olen hahmottanut, että tuo suunnittelu on oikeastaan sen valitsemista, haluanko stressata vai ei. Jos suunnittelen ja tilaan ruuat, joudun miettimimään yhden kerran ajatuksella, mitä laitetaan ja tarvitaan. Se ei edelleenkään käy käden käänteessä, vaikka olenkin kehittynyt nopeammaksi kuin alussa. Nyt saan varsinaisen ruokalistan aika nopeasti kasaan, mutta ruokatilauksen tekemiseen menee aikaa, sillä en koskaan saa sitä kerralla tehtyä. Kuljen ympäri keittiötä, auon kaappeja ja yritän selvittää, mitä kaikkea meiltä puuttuu. Vedenpitävä kauppalistasysteemi nimittäin puuttuu edelleen. Mutta arvioin, että kokonaisuudessaan tähän kaikkeen menee ehkä tunti, ja voin tehdä sen kaikessa rauhassa. Sen sijaan ilman suunnittelua ja tilausta minulla menee joka päivä vähintään puoli tuntia sen pähkäilyyn, mitä meillä on, mitä voisi tehdä, pitääkö käydä kaupassa vai voisiko vielä kitkutella kotivaralla, ja välillä sinne kauppaan tosiaan pitää myös mennä. Tähän liittyy yleensä se, että joko lapsilla tai minulla on jo nälkä, tai tieto siitä, että kohta pitäisi olla jo sitä ruokaa, että ehditään jonnekin. Siitä tulee viidessä päivässä yhteensä monta tuntia epämiellyttäviä tuntemuksia.

Näin ollen neuvon nyt itseäni: älä luovu rutiineista lomalla, jos se suinkin on mahdollista! Periaatteessa tiesin kyllä, että kannattaisi suunnitella, mutta jotenkin en jaksanut. Nyt on sitten testattu kokonainen viikko, millaista se olikaan silloin, kun en vielä ollut näin järjestelmällinen. Viikosta oppineena otin taas sunnuntaina kynän käteen, ja kirjailin tämän viikon suunnitelman. Ruokatilaus tuli maanantaina, ja nyt on jälleen levollinen mieli. Suunnitelman nerokkuus tuli myös todistettua eilen. Ensinnäkin ruokapöytään ilmestyi myös lapsen kaveri, ja lisäksi nassikat ilmoittivat että olivat jo lounaaksi syöneet jauhelihakeittoa, mitä olin suunnitellut tarjoavani illalliseksi. Mutta ei hätää, vaihdoin vain lennossa keskiviikon aterian tiistaiksi, ja tarjolla olikin uunilohta ja paistettuja perunoita. Kaikki olivat tyytyväisiä, eikä muutos aiheuttanut pienintäkään paniikkia. Näin tämä parhaimmillaan menee.

Miten kotityöt jaetaan?

Julkaistu , kirjoittanut
12

Tätä ruokasuunnittelua pohtiessani olen miettinyt, millä tavalla kotityöt olisi järkevintä jakaa. Ja nyt en puhu kotitöiden määrästä, vaan laadusta. Nimittäin olen tässä huomannut, että jakaminen ei ole aina lainkaan yksinkertaista. Jotkut työt on helppo jakaa, mutta toiset ei.

Olen tullut siihen tulokseen, että erityisesti metatyötä on vaikea jakaa. Metatyöllä tarkoitan tässä sellaista näkymätöntä ajatustyötä joka vaaditaan, että jokin toimenpide saadaan suoritettua. Se voi olla suunnittelua, resurssien kartoittamista, kalenterin tarkistamista, kodin varastojen tuntemista tai neuvottelua muiden ihmisten kanssa. Mitä enemmän metatyötä jokin kotityö vaatii, sitä hankalammaksi sen jakaminen muuttuu. Silloin ei riitä, että kaikki asiat ovat yhden ihmisen päässä, vaan kahden ihmisen pitäisi olla sekä tietoinen näistä kaikista asioista, ja sen lisäksi heidän pitäisi jakaa tietoa keskenään ja neuvotella työnjaosta.

On kotitöitä, joiden tekeminen ei vaadi suurta aivokapasiteettia. Nämä työt ovat suorituksia, jotka on hoidettava säännöllisesti, ja joiden tekeminen ei vaadi sen kummempaa suunnittelua. Esimerkiksi roskat täytyy viedä ulos ja tiskit laittaa tiskikoneeseen säännöllisesti. Monet siivoukseen liittyvät asiat ovat vähän samankaltaisia. Vessat on pestävä ja pihat haravoitava. Mutta sitten on paljon monimutkaisempia asioita, kuten ruoanlaitto, kaupassa käyminen tai esimerkiksi lastenvaatteiden organisointi. Samoin monet kodin talouteen liittyvät asiat vaativat pikemminkin aivotyötä pöydän ääressä, kuin fyysistä tekemistä.

Otetaan vaikka kaupassa käyminen: periaatteessa yksinkertaista, mutta käytännössä se vaatii aina jonkin verran suunnittelua ja valmistautumista. Pitää muistaa, mitä ruokia kotona jo on ja mitä puuttuu. Pitää miettiä, mitä ruokia haluttaisiin syödä seuraavaksi. Mahdollisesti on otettava huomioon myös perheenjäsenten mieltymykset ja allergiat, mahdollisesti eri kauppojen tarjoukset ja bonuspisteet, sekä mietittävä, milloin kauppaan ehtii. Kaiken tämän voi tietysti jättää huomiotta, mutta sillä on hintansa: ruokahävikki, ylimääräinen rahanmeno, suunnittelemattomuudesta johtuva stressi, ja aikaakin kuluu usein enemmän.

Olen pohtinut tätä etenkin nyt, kun olen vihdoin löytänyt systeemin, jolla ruokasuunnittelu ja  kauppatilaukset pelaavat niin hyvin, ettei minun tarvitse sitten viikolla enää käyttää liiemmin aikaa arkiruokien pohtimiseen. Tämä on vapauttanut hurjasti kapasiteettia kaikkeen muuhun, mutta samalla olen huomannut, että emme voi puolison kanssa jakaa tätä työtä. Minusta ei olisi järkevää tehdä ruokasuunnittelu yhdessä, sillä vain minä laitan ruokaa arkisin, eikä puolisolla ole siihen osaa eikä arpaa. Mutta jos vain minä tiedän, mitä ruokia viikon ruokalistalla on, ei puoliso voi tehdä ostoksia puolestani. Yksityiskohtaisen kauppalistan kirjoittaminen ei puolestaan vähentäisi minun työtaakkaani mitenkään, sillä samalla vaivalla nakuttelen tavarat suoraan nettikaupan tilaukseen. Työn jakaminen tasa-arvon nimissä olisi tässä tapauksessa hölmöläisen hommaa, sillä se vain lisäisi molempien työtaakkaa.

Minusta tuntuu, että tämä on hyvä esimerkki siitä, miten kotitöiden jakaminen ei ole ihan niin yksinkertaista, kuin miltä päältäpäin näyttää. Olen ruvennut ajattelemaan, että sen sijaan, että listattaisiin kaikki työt excel-taulukkoon ja sitten jaettaisiin niitä sieltä sulle-mulle -periaatteella, on järkevämpää jakaa kokonaisuuksia. Toki ajattelen myös niin, että vaikka toisella olisikin päävastuu jostakin kokonaisuudesta, on järkevää, että perusasiat ovat molempien tiedossa, ihan jo siltä varalta että jotain odottamatonta sattuisi. Mutta jos kotityöt jaetaan tällaisina isompina kokonaisuuksia, se minimoi tuplana tehtävän metatyön.

Vaaranpaikka onkin siinä, että kokonaisuuksia ylipäätään jaetaan, ja että jako on yhdessä sovittu. Suomessa tyypilliset pitkät äitiyslomat nimittäin johtavat helposti siihen, että juuri äiti ottaa vastuulleen monta tällaista kokonaisuutta, koska niiden ajattelemiseen on enemmän aikaa. Jos on lapsen kanssa kotona, lankeaa vaatehuolto aika luontevasti juuri sille vanhemmalle, joka eniten lapsen vaatteita muutenkin käsittelee. Silloin tulee sitä arjen hiljaista tietoa siitä, minkä kokoiset kengät ja vaatteet ovat nyt käytössä, mikä koko menee muutaman kuukauden päästä, mikä on ulkovaatetilanne ja kuinka monta paria arkipöksyjä kaapista löytyy. Useimmiten lapsen kanssa kotona on äiti, ja hänen hartioilleen kasaantuu vähitellen kaikki muutkin asiat. Kun äiti jossain vaiheessa palaa töihin, näitä kotitöitä ei jaeta uudelleen. Mielestäni ehdotettu 6+6+6 -malli voisi hyvin olla ratkaisu tähän, olettaen että isä todella jäisi lapsen kanssa keskenään ja äiti menisi takaisin töihin. Ja samalla vastuu näistä metatöistä siirtyisi automaattisesti isälle. (Mallissa olisi siis molemmille vanhemmille 6kk korvamerkittyä vanhempainvapaata, sekä 6kk sellaista aikaa, jonka jakamisesta vanhemmat voisivat päättää itse.)

Vaikka en pidäkään järkevänä, että kaksi ihmistä tekisi samaa metatyötä, on asiaan yksi tärkeä poikkeus. Kodin talouteen liittyvät asiat pitäisi mielestäni tasa-arvoisessa suhteessa olla aina yhtä paljon molempien tiedossa ja hallussa. Minusta kummankin puolison on tiedettävä, mikä on asuntolainan marginaali, paljonko velkaa on ja millaisella korolla vaikkapa autolaina on otettu. Viime kädessä on yhdentekevää, kumman päässä on tieto siitä, milloin koulun syysloma alkaa tai milloin ilmastointilaitteen suodatin pitää vaihtaa. Sen sijaan perheen taloustilanteen ymmärtäminen on olennaista molemmille, sillä rahaan liittyy aina valtaa. Perheissä ja pysyvissä parisuhteissa se pitäisi siksi mielestäni jakaa aina tasapuolisesti. Tämä on aihe, josta voisin räntätä pidempäänkin, mutta jääköön myöhemmäksi.

Oikeastaan ajatukseni voisi kai tiivistää näin: kotityöt on mielestäni mielekkäämpää jakaa tarkoituksenmukaisesti kuin absoluuttisesti tasan, paitsi silloin kun on kyseessä kodin talous. Silloin metatyökin pitää jakaa absoluuttisesti tasan.

Mitä mieltä te olette?

Miten pitää koti siistinä?

Julkaistu , kirjoittanut
12

Kotihäpeästä puhutaan nykyisin aika paljon. Olen ymmärtänyt, että se liittyy erityisesti siisteyteen, tai pikemminkin sen puutteeseen, eikä niinkään siihen, että ihmisiä nolottaisi joku väärän värinen sohva. Kotona on sotkuista, tavaroita on levällään, nyssäköitä nurkissa ja tiskit tiskaamatta. Siisteys tarkoittaa tässä varmaankin jonkinlaista järjestyksen ja puhtauden yhdistelmää, siis että jommassa kummassa tai vähän molemmissa olisi asukkaan silmin parantamisen varaa. Sotkua hävetään ja siksi kotiin ei päästetä vieraita.

Tältä meilläkin välillä näyttää.

Miten kodin saa pysymään siistinä? Miten ylläpitää sellaista järjestystä ja puhtautta, ettei tarvitsisi hävetä? Ensinnäkin pitää laskea standardeja. Useimmissa kodeissa asuminen näkyy, ja niin pitääkin. Mutta jos haluaa tästä huolimatta pitää sellaista järjestystä, ettei jatkuvasti hävetä, sen eteen on nähtävä vaivaa. Koti ei pysy siistinä, ellei sitä jatkuvasti siisti.

Ilana kirjoitti vastikään mainion kirjoituksen huonoista neuvoista, joita kodinhoidon ja kodinraivaamisen suhteenkin jatkuvasti annetaan. Että esimerkiksi ”vie tavarat heti paikoilleen” on huono neuvo, jos alunperinkin on epäselvää, missä se paikka voisi tai edes pitäisi olla. Niinpä sain tästä inspiraation miettiä, mitä minä teen päivittäin, jotta koti pysyisi siistinä. Siis ihan konkreettisella tasolla.

Tällaisia asioita teen joka päivä:

Tuuletan ja petaan sängyn joka päivä. Se tarkoittaa, että herättyä nostan peiton jalkopäähän ja avaan ikkunan. Aamupalan jälkeen käännän tyynyt, vedän peiton paikoilleen ja laitan päiväpeiton sängyn päälle. Meillä ei ole koristetyynyjä, joten niitä ei tarvitse asetella.

Ennen aamupalaa tyhjennän tiskikoneesta puhtaat astiat kaappiin. Aamupalan jälkeen laitan kaikki likaiset astiat suoraan tiskikoneeseen. Tämä toimii vain, jos koneen käynnistää poikkeuksetta joka ilta. Korjaan aamupalan jälkeen kaikki ruuat takaisin jääkaappiin tai kuivakaappiin, roskat (hedelmien kuoret, tyhjät jugurttipurkit ym.) roskiksiin. Sama toistuu illalla ennen nukkumaanmenoa, jolloin kaikki likaiset astiat korjataan tiskikoneeseen ja joka käynnistetään, ja ruuat palautetaan kaappeihin.

Kerran päivässä kerään kaikki likapyykit pyykkikoriin. Perheen aikuiset osaavat tämän homman pääsääntöisesti itsekin, joskus saatan kuitenkin kerätä puolison kuivumassa olleet urheilukamppeet suihkukaapin päältä pyykkikoriin ohimennessäni, enkä hermostu tästä sen enempää. Nuorisolla tilanne ei ole vielä sataprosenttisesti hallussa. Kunhan jälkikasvu vielä vanhenee pari vuotta, ulkoistan heidän oman pyykkihuoltonsa kokonaan heille itselleen, mutta siihen asti noukin lastenhuoneen lattialta vaatteita, jos niitä on sinne jäänyt.

Laitan aina omat vaatteet naulakkoon ja kengät hyllyyn. Lapset eivät aina laita, mutta muistutan aiheesta säännöllisesti. Jos joskus olen jättänyt kengät keskelle eteistä, nostan ne ohi kulkiessa kuitenkin hyllyyn. Päivän jälkeen laitan omat vaatteet joko suoraan pyykkikoriin tai sitten tietylle tuolille sängynpäätyyn. Pyykkikori on makuuhuoneessa, joten matka on lyhyt.

Yritän laittaa roskat aina suoraan roskikseen. Esimerkiksi elintarvikepakkaukset laitan roskikseen, en jätä pöydälle. Kirjekuoret vien suoraan paperikeräykseen, luetut lehdet samoin. Jos sampoopullo tyhjenee käytössä, en laita sitä takaisin hyllyyn vaan nakkaan suihkun viereen lavuaariin, jotta muistan laittaa sen siitä roskiin.

Rutiinit ylläpitävät siisteyttä

Koska haluan, että koti on kutakuinkin siistinä jatkuvasti, kiinnitän näihin asioihin jatkuvasti huomiota. En siis vahdi silmä kovana, että onko jossain joku roska, mutta jos sellainen sattuu silmiin, vien sen roskiin. Vasta-argumentti voisi olla, että eihän sitä ehdi, jos on tekemässä muuta, mutta todella harvoin on oikeasti niin kiire, ettei ehtisi satunnaista roskaa tipauttaa roskikseen. Minusta ylipäätään tuo kiireeseen vetoaminen on enemmän tekosyy, sillä todellisuudessa nämä jutut eivät vie paljoa aikaa. En usko, että laittaessani teemukin ja lautasen aamulla tiskikoneeseen, menettäisin enempää kuin 15 sekuntia verrattuna siihen, että jättäisin tiskit pöydälle.

Kyse on enemmän siitä, että nämä jutut on tehtävä joka päivä, viikosta toiseen. Kun tulee niitä päiviä, että syystä tai toisesta rutiinit jäävät väliin, korjausliike on tehtävä mahdollisimman pian. Jos tulen juhlista niin myöhään kotiin, etten jaksa purkaa käsilaukkua  ja mekko jää olohuoneen tuolin selustalle, viimeistään seuraavana aamuna ne pitää korjata paikoilleen. Jos tiskikone on unohtunut laittaa päälle illalla, se pitää käynnistää aamulla. Näillä pärjää pitkälle, mutta sellainen varoituksen sana on paikallaan, että tällaista ylläpitoa ei voi harrastaa, ennen kuin kodissa on jonkinlainen perussiisteys saavutettu. Jos tavaraa on kerta kaikkiaan liikaa neliöihin nähden, eikä tavaroille ole omia paikkoja, tarvitaan ensin kunnon raivaus.

Ehdottoman säännöt

Näiden lisäksi meillä on muutamia ehdottomia sääntöjä, jotka koskevat niin aikuisia, lapsia kuin vieraitakin.

  • Ulkokengillä ei kävellä eteistä pidemmälle.
  • Ruokaa syödään vain keittiönpöydän ääressä, ja tämä koskee sekä aikuisia että lapsia.
  • Ulkoleluilla ei leikitä sisällä ja päinvastoin.
  • Tarrojen liimaaminen huonekaluihin on ankarasti kielletty, samoin piirtely.
  • Kaikilla perheenjäsenillä on omat hyllyt ja kaapit, ja jos tavarat eivät mahdu niihin, pitää karsia ennen kuin voi hankkia uutta. Tämä koskee niin vaatteita kuin muitakin tavaroita.

Sitten on sellaisia sääntöjä, jotka ovat periaatteessa vain omassa päässäni, mutta jotka edistävät siisteyttä merkittävästi. Esimerkiksi tavaroita ei periaatteessa säilytetä lattioilla. Poikkeuksen tähän tekee työhuoneemme, joka on varsinainen monitoimitila. Siellä on myös kierrätystavaroiden säilytyspaikka siihen asti, kunnes ne lähtevät uuteen kotiin, ja näitä tavaroita joutuu välillä säilyttämään lattialla. Työhuoneeseen ei kuitenkaan päästetä vieraita, joten sotku pysyy etupäässä piilossa. Olen myös laittanyt työhuoneen seinälle monta ripustuskoukkua, joten kassit ja nyssäkät saa nostettua niihin, jolloin lattialle ei tarvitse tehdä pinoja.

Siisteys pysyy siistimällä

Sängyn petaaminen, tiskikoneen täyttäminen tai pyykkien noukkiminen eivät oikeastaan ole sellaisia asioita, joista neuvottelisin itseni kanssa päivittäin. Ne ovat automaattisia toimintoja, kuten vaikka hampaiden harjaus. Olen tavallaan tehnyt kategorisen päätöksen, että petaan joka päivä. Niinpä minun ei koskaan tarvitse jahkailla, jaksanko tänään pedata vai en. Tällaisen päätöksen voi kuitenkin pysyvästi tehdä vain silloin, kun sillä saavutettava asia on tärkeää omien arvojen takia. Jollekin toiselle vaikkapa päivittäinen juoksulenkki voi olla samanlainen itsestäänselvyys, vaikka minulle se ei olisi. Tarkoitan tällä sitä, että jos siisti koti ei aidosti ole tärkeysjärjestyksessä hirveän korkealla, on tällaisia rutiineja vaikea luoda. Oikeasti sitä jaksaa ylläpitää vain sellaisia tapoja, joita oikeasti haluaa.

Päivän asu – käytännöllinen vai ”ihana”?

Julkaistu , kirjoittanut
18

Silmiini sattui äskettäin juttu Iltasanomissa. Siinä pukeutumisneuvoja kertoo, mitä muuttaisi suomalaisten pukeutumisessa, ja sitten ratkaisut näihin ongelmiin. Minua ärsyttää nykyisin tästä näkökulmasta kirjoitetut jutut. Niissä on ideana se, että jonkun alan asiantuntija kertoo, mikä meissä tavallisissa ihmisissä on vikana, mitä me ei osata ja sitten kerrotaan, miten tämä puute korjataan. Tämä edustaa sellaista nykyajalle tyypillistä, etenkin naisiin kohdistuvaa jatkuvan itsensä kehittämisen eetosta, jossa rakennetaan ensin häpeää (tätäkään et osannut) ja sitten vapautusta siitä antamalla jokin uusi toimintamalli (tee näin ja kelpaat taas). En syytä artikkelin pukeutumisneuvojaa, vaan toimittajan tapaa rakentaa juttua klikkiotsikon varaan. Ingressikin kumoaa itse itsensä, sillä vaikka sanotaan ettei ole oikeaa ja väärää tapaa pukeutua, niin samassa lauseessa kuitenkin heti perään mainitaan, miten omasta tyylistään saisi ”ihanamman” – siis paremman.

Tällä kertaa meillä olisi parantamisen varaa kahdessa asiassa: pitäisi käyttää enemmän värejä eikä pelkkää mustaa, ja pitäisi pukea päälleen muutakin kuin vain housut ja paita. Jälkimmäinen kolahti, koska minulla on useimmiten päällä housut ja paita. Tämä on käynyt erityisen selväksi tämän 30 päivää kestävän pukeutumishaasteen myötä. Perusarkiasuni on nimittäin farkut ja paita. Lämpimämmällä ilmalla usein jonkinlainen t-paita, viileämmällä ohut neule ja kylmällä ilmalla villapaita. Lukemani jutun perusteella tämä on kuitenkin äärettömän tylsä tapa pukeutua.

Tällä mennään, tänään ja huomenna ja ensi viikolla ja sitä seuraavalla…

Allekirjoitan tämän tietyltä osin. Eihän tuossa juuri luovuus kuki. Mutta onko aina pakko kukkiakaan? Olen tässä parin viikon aikana huomannut, että en jaksa panostaa pukeutumiseen sen kummemmin, jos tiedän olevani koko päivän kotona. Tiedän toki, että asusteilla saisi paita ja housut -yhdistelmään varmaankin sitä pukeutumisneuvojan kaipaamaa ”ihanuutta”. Voisin käyttää huiveja ja koruja, mutta suoraan sanottua miksi vaivautua, jos en tapaa päivän aikana ketään? Huivit ovat tiellä kotitöitä tehdessä, eikä koruja näe kukaan, jollei päivässä ole edes ainuttakaan zoom-tapaamista ruudun välityksellä.

Jutussa puhutaan myös siitä, että ihmiset turhaan jakavat vaatteensa kesä- ja talvivaatteisiin. Sen sijaan ehdotetaan, että koko vaatevarastoa tulisi paremmin hyödyntää läpi vuoden. Miksi esimerkiksi laittaa sortsit talveksi kaappiin, kun niitä voisi pitää paksujen sukkahousujen ja villapaidan kanssa? Kiva idea – teoriassa. Pellava on ihana kesällä, mutta se ei lämmitä. Monissa kesävaatteissani on juuri tämä ongelma. Ne toimivat helteellä, mutta eivät pakkasella. Olen monta kertaa yrittänyt miettiä, että miten voisin kesävaatteiden kautta pidentää, mutta käytännöllisyys on tullut aina vastaan.  Minusta kerrospukeutuminen on epämiellyttävää, ellei vaatteita ole erityisesti tarkoitettu kerrostettavaksi. Tulee liian paljon vaatteita päällekkäin ja tuntuu ahtaalta. Inhoan sellaista topattua oloa. Jo pelkät sukkahousut tavallisten housujen alla aiheuttavat lievää ahdistusta.

Siitä viimeisestäkin asiasta olen eri mieltä. Välillä olisi ihanaa kääriytyä mustaan! Sehän on tyylikäs vaihtoehto moneen tilanteeseen. Mutta minä olen viime vuosina hankkinut tarkoituksella väriä vaatekaappiini, ja siinä sivussa mustat vaatteet ovat vähentyneet. En esimerkiksi omista mustia housuja, vaikka juuri nyt tuntuu siltä, että voisi olla järkevää omistaa yksi pari siistejä mustia housuja. Mustan pashminan hankkimista olen myös miettinyt jo pidempään, samoin siistin mustan neuleen. Minulla on kyllä pari mustaa mekkoa, ja yhdistettyinä mustiin sukkahousuihin niistä saa kokomustan asun.

Tällaiset jutut, jotka neuvovat pukeutumaan tietyllä tavalla, voi mielestäni ohittaa kokonaan. Meillä ei ole velvollisuutta asettua iltapäivälehtien määrittelemiin pukeutumisihanteisiin. Miksi asun edes pitäisi olla jonkun muun mielestä ihana? Arkena minulle riittää, että asu on käytännöllinen, mukava ja puhdas. Valitsen sellaiset housut ja paidan, jotka mielestäni sopivat hyvin yhteen. Sinisten farkkujen hyvä puoli onkin se, että niiden kanssa sopii oikeastaan mikä tahansa neule tai pusero. Jos lähden ihmisten ilmoille, saatan miettiä asusteita tarkemmin, jos ehdin ja jaksan. En ehkä pääse näillä asuvalinnoilla iltapäivälehtiiin esimerkiksi ihanasta tyylistä, mutta täytyy tunnustaa, että tämä ei tasapainoani järkytä.

Onko joku teistä saanut kesävaatteet toimimaan myös talvella? Ja löytyykö muita tyytyväisiä housut ja paita -ihmisiä?

Kuinka vähentää tekstiilijätettä

Julkaistu , kirjoittanut
6

Tiedän lähes sadan gramman tarkkuudella, paljonko tuotan vuodessa tekstiilijätettä, sillä pari vuotta sitten punnitsin 12 kuukauden ajan kaikki roskiin heittämäni tekstiilit. Laskelmassa oli mukana sekä minun, kahden lapsen sekä kodin yhteiset tekstiilit. Lopputulos oli 4,3kg, mikä on noin kolmasosa siitä tekstiilien määrästä, mitä suomalainen keskimäärin heittää vuoden aikana roskiin (13-18kg VTT:n mukaan). Minun ei vuoden aikana tarvinnut heittää roskiin mitään muuta, kuin sellaista tekstiiliä, jonka paikka todella on roskiksessa: rikkinäisiä sukkia, alusvaatteita, kurarukkasia ja rättejä.

Nämä ovat roskaa, jota ei kannata enää erikseen kierrättää.

Kun juttelin Outi Pyyn kanssa Arkijärki-podcastissa, hän totesi että esim. kuolinpesän tyhjennyksessä tulee helposti tuo 13kg täyteen. Tai että kun ihmiset muuttavat, he tyhjentävät kaappejaan ja roudaavat sitten hirveän määrän vaatetta hyväntekeväisyyteen, tai laittavat suoraan roskikseen. Itse epäilen, että myös konmaribuumilla on tässä vaikutusta. Mariehan kehottaa kylmästi heittämään kaiken pois, mikä ei ilahduta. Vaatteiden osalta maritus on helppoa tehdä, mutta pikkuisen epäilen, jaksaako sellaisen urakan jälkeen aina kaikkia poistoja niin tarkasti lajitella.

Mutta pelkät muutot, kuolinpesät ja marittajat eivät voi olla vastuussa kaikesta poisheitetystä tekstiilistä. Vaatteita on vaikea kuluttaa loppuun, ellei satu olemaan alle kouluikäinen. Ilmeisesti ihmiset heittävät siis pois myös sellaista, joka joko on, tai josta edelleen saisi helposti vielä käyttökelpoista, joten jaan seuraavaksi omat vinkkini tekstiilijätteen vähentämiseksi. Huomautan, että en ole nollahukkailija, joten nämä ovat matalan kynnyksen toimenpiteitä. En kehota ketään ratkomaan farkuntaskuja irti ommellakseen niistä patalappuja. Jos haluat niin tehdä, niin aivan mahtavaa! Nämä minun keinoni eivät vaadi ihan niin paljon vaivaa.

  1. Korjaa pikkuviat. Jos et osaa ommella nappia, katso vaikka youtubesta ohjevideo. Itse korjaan lastenvaatteisiin tulleet rei’ät silitettävillä paikoilla. Ne eivät kestä ikuisesti, mutta korjaukseen menee pari minuuttia, eikä ompelukonetta vaadita. Youtubesta löytyy ohjeet myös mm. siihen, miten vetoketjun voi korjata itse. Usein pienet korjaukset ovat oikeasti helppo tehdä, etenkin ohjevideon avulla.
  2. Jos et itse kerta kaikkiaan osaa, pyydä ompelutaitoista tuttavaa avuksi. Tee vaikka vaihtokauppa – voit tarjoutua lastenhoitajaksi, leipoa leivän tai vaihtaa talvirenkaat korjausompelua vastaan, mikä nyt onkaan oma vahvuusalueesi. Sanon silti, että esim. napin paikalleen ompelu ei ole vaativaa. Käsittääkseni ala-asteikäisen voi olettaa suorituvan tehtävästä.
  3. Kalliimmat vaatteet, joissa on isompi ongelma, kannattaa viedä suoraan ammattitaitoiselle ompelijalle. Ompelija vaihtaa vetoketjut, lyhentää lahkeet ja voi jopa muuntaa vaatteen istuvuutta.  Tosin ompelija tekee myös pienempiä töitä, kuten korjaa revenneitä saumoja, jos siihen ei itse kerta kaikkiaan kykene.
  4. Kestotahrat saa piiloon värjäämällä. Värjäys onnistuu helposti omassa pesukoneessa. Olen kokeillut tätä pari kertaa, eikä se vaadi muuta kuin taidon käyttää pesukonetta. Tästä on tulossa ensi viikolla postaus!
  5. Työllistä ompelijan lisäksi suutaria ja pesulaa. Ostin kerran kirppikseltä hameen, joka oli pesty vesipesussa pesulapun ohjeen vastaisesti. Sen seurauksena hamekangas ja päälle ommeltu applikointi olivat kutistuneet eri tavoilla, ja hame näytti siksi oudolta. Mutta pesulassa vaate saatiin oikeanlaisella pesulla ja ammattimaisella silityksellä jälleen uudenveroiseksi.

Jos tällaisen vaatehuollon tekeminen on oikeasti täysin mahdotonta, vaatetta voi tarjota ilmaiseksi erilaisissa netin kirppis-, roskalava- ym. ryhmissä. Pikkuvikaisille vaatteille voi löytyä ottaja, jos ei tarvitse maksaa. Jos vaatteessa ei ole mitään muuta vikaa, kuin irronnut nappi, sen paikka ei todellakaan ole roskiksessa, mutta ei myöskään keräyslaatikossa. Jos napin ompelu on ylivoimainen tehtävä, pitää harkita tarkkaan, onko varaa ostaa kovin halpoja ja heikkolaatuisia vaatteita, jos siis nimittäin ei halua olla osa maailman tekstiilijäteongelmaa.

Yllämainitut toimenpiteet eivät välttämättä maksa juurikaan. Olen tänä kesänä mm. värjännyt tahraisia vaatteita, yhden väripussin hinta on alle 10 euroa, ja se riittää useamman vaatteen värjäämiseen. Liimasin itse 15 vuotta vanhojen sandaalien irvistävät pohjat kiinni kenkiin, ei maksanut mitään mutta käyttöikää tuli monta vuotta lisää. Korjautin suutarilla nahkaisen laukun, josta nahka oli ratkennut vetoketjun vierestä. Vika on rakenteellinen, eli se saattaa ilmetä korjauksesta huolimatta joskus uudestaan. Mutta silti, korjaus maksoi vain 7€. Sillä hinnalla kassi kannattaa korjauttaa vielä monta kertaa. Meidän kadun ompelija ottaa lahkeiden lyhentämisestä 15 euroa. Ei päätä huimaava summa sekään.

Kodintekstiilejä voi yleensä käyttää moniin tarkoituksiin, vaikka ne eivät enää alkuperäiseen kelpaisikaan. Rikkinäiset lakanat ja pöytäliinat ovat hyviä, kun pitää suojata auton penkkejä, huonekaluja tms. (Olen myös tehnyt vanhoista lakanoista tyynynliinoja, vaikka tämä kieltämättä vaatii jo ompelukonetta ja vähän enemmän taitoa.) Trikoovaatteet käytän yleensä loppuun siivousrätteinä. Finlayson ottaa vastaan vanhoja lakanoita ja pöytäliinoja sekä farkkuja, joista tehdään uusia tuotteita, kuten mattoja. Tällainen kierrätys erinomainen loppusijoituspaikka näille tekstiileille, ehdottomasti parempi, kuin sekajäte.

Jos vaatteessa on elastaania, siitä ei ole kuitukeräyksessä iloa. Siksi esim. T-paita, jossa on mukana elastaania, on minusta parempi käyttää loppuun siivousrättinä ja heittää sitten roskikseen. Eihän se tietenkään ole sama kuin kunnon mikrokuituliina, mutta erityisen likaisiin kohtiin en parhaita siivousliinoja viitsi käyttää. Auton vanteet, vessanpöntön, patterien taustat, pahat kurat, öljyt ja eritteet voi pyyhkiä tällaiseen riepuun, jonka voi sitten laittaa roskiin. Näin vaate palvelee loppuun asti, eikä tarvitse ajatella, että roskiin menisi käyttökelpoista tekstiiliä.

Kaikki edellä mainitut keinot ovat tapoja, joilla pidennetään tekstiilien käyttöikää niin, ettei roskiin menisi ainakaan mitään sellaista, mitä vielä voisi helposti käyttää. Jos ei halua olla osa ongelmaa, on oltava osa ratkaisua, ja tässä tapauksessa ratkaisu on panostaa vaatteiden huoltamiseen. Toinen osa ratkaisua on ostaa vähemmän vaatteita ja yrittää hankkia käytettyä, jotta tekstiilin määrä maailmassa ylipäätään vähenisi. Kolmas ratkaisu on ostaa mahdollisimman laadukasta, niin että vaikka vaatteeseen jonain päivänä kyllästyisi, se olisi edelleen käyttökelpoinen jollekin toiselle.

Onko teillä lisää vinkkejä? Kommenttiboksi on auki!

Kuinka ruokatilaus vie ihmiseltä hermot

Julkaistu , kirjoittanut
16

Tämä on turhautumistilitys. Tein juuri ensimmäisen ruokatilauksen ensi viikkoa varten, ja siihen meni kaikkineen kaksi tuntia. Kenties ymmärrätte turhautumisen. Tilauksen tekemiseen ei ole minkäänlaista rutiinia. Viimeksi olen tilannut ruokaa joskus keväällä, ja nyt tuntui siltä että pitää aloittaa taas alusta. Asiaa vaikeuttaa myös pahasti se, että jostain syystä kaikkien arkiruokaan liittyvien toimien yhteydessä käy niin, että aivoni tilttaavat. Se tuntuu siltä, kuin kaikki rationaaliset ajatukset katoaisivat mielestä. Normaalisti olen ihan järkevä ihminen, mutta kun pitäisi alkaa toteuttaa ruokasuunnittelua käytännössä, aivot menevät täydelliseen jumitustilaan. En muista, mitä ruokia on olemassa, mistä perhe pitää tai mitä olen valmistanut viime aikoina, puhumattakaan siitä mitä ruokia ei ole vähään aikaan tehty. En muista mitä meillä on kaapissa, enkä muista mitä meiltä puuttuu. Päätösten tekeminen muuttuu työlääksi, enkä osaa päättää kuinka paljon mitäkin pitäisi tilata. Minulla on arvaus, mistä tämä johtuu, mutta olipa syy mikä tahansa, se vaikeuttaa tätä ruokaprojektia merkittävästi. (Palaan syihin postauksen lopussa.)

Jotta ymmärtäisitte, mitä aivojumitus käytännössä tarkoittaa, kuvailen seuraavaksi, miten tämän tilauksen tekeminen meni. Aluksi katson, että maanantaille olen merkinnyt kanapastaa. Etsin verkkokaupasta kanafileet. Sitten totean, että olisi varmasti järkevää tehdä kanaruokaa myös torstaina, esimerkiksi riisibroilerilaatikkoa. Alan miettiä paljonko broileria pitäisi ostaa. En osaa päättää. Päädyn lopulta tilaamaan 2 x 400g (yksi paketti molemmille päiville). Juuri nyt kun kirjoitan tätä, tuntuu siltä että voisi olla viisasta tilata vielä yksi paketti lisää, ja paistaa se samalla kertaa ja sitten pakastaa. Jostain syystä tämä ei tullut pari tuntia sitten mieleen. Toisaalta 1,2kg kanafilettä tuntuu hirveän isolta määrältä.

Pystyviikattua pastaa.

Joka toisen elintarvikkeen kohdalla joudun hyppäämään ylös ja katsomaan kaapista, onko siellä esimerkiksi linssejä linssikeittoa varten (on, mutta vanhentuneita. Voiko niitä käyttää? Ovat tölkissä eivätkä kuivia, miksi olenkaan koskaan ostanut tölkkilinssejä??). Linssejä etsiessä huomaan, että tomaattimurska on vähissä. Päätän tilata sitä lisää. Muistan päätöksen nyt, kun kirjoitan tätä tekstiä, eli tomaattimurska puuttuu tilauksesta edelleen.

Saan lopulta viikon ruokalistan raaka-aineet tilaukseen, ja alan sen jälkeen miettiä aamiaistarpeita ja välipaloja. Seuraa samanlaista jumitusta, jääkaapille pomppimista ja pähkäilyä. Päätän lopulta, että käyn maanantaina itse kaupassa ostamassa hedelmiä, vihanneksia ja leipää, jotka haluan tuoreina. Sen seurauksena kyseenalaistan koko työn alla olevan tilauksen, koska eikö olisi halvempaa ja järkevämpää käydä noutamassa ostokset Lidlin viereisestä K-kaupasta, jos kerran kuitenkin lähden autolla kauppaan? Vaihdan valitsemani kaupan uuteen, mutta totean ettei sieltä saa kaikkia niitä tuotteita, joita isommasta kaupasta voi tilata. Tässä vaiheessa alan epäillä koko prosessin mielekkyyttä. Päädyn lopulta kuitenkin vaihtamaan kaupan alkuperäiseen valintaan. Fiksaan tilauslistan entiselleen, sillä ehdin jo poistaa siltä ne tuotteet, joita hetkellisesti ei ollutkaan saatavilla.

Viimeiseksi muistan, että myös vessapaperia ja muita kodintarvikkeita pitäisi tilata. Lisään paperin, siivousaineet ja pari muuta asiaa tilaukseen. Valitsen helpottuneena toimitusajan ja  klikkaan tilaa-nappulaa, huomatakseni että maksukorttini on vanhentunut. Lisään uuden kortin tiedot ohjelmaan ja poistan vanhan kortin. Pääsen vihdoin maksamaan, mutta ohjelma muistuttaa minua muutamista tuotteista, joita olen aiemmin ostanut. Tajuan, että huuhteluaineena käyttämäni etikka on loppu, ja palaan lisäämään sen tilaukseen. Sen jälkeen onnistun vihdoinkin saattamaan tilauksen loppuun asti.

Se ei tietenkään tarkoita sitä, että tilaus olisi valmis. Päähäni putkahtelee nimittäin yksi kerrallaan erilaisia elintarvikkeita, joita meiltä puuttuu. Käyn lisäilemässä niitä jälkikäteen. Jottei totuus hämärtyisi, on myös todettava että en tietenkään istunut koko kahta tuntia aktiivisesti ruoka-asioita miettien. Koska aihe on niin tylsä, ja koko juttu työlästyttää, harhaudun useampaan otteeseen lueskelemaan netistä uutisia, selaamaan kavereiden somepäivityksiä ja haahuilemaan muuten vain.  Samalla takaraivossa alkaa takoa yhä lujemmalla äänellä, että Tämä. Ei. Voi. Jatkua. Näin!

Tämän teki ravintola, en minä

Ennen kuin joku tekee kuvauksen perusteella diagnoosin keskittymishäiriöstä, kerron että sellaista ei ole. Sen sijaan olen pitkään kärsinyt vakavasta raudanpuutteesta, joka aiheuttaa myös nk. aivosumua. Jos joku on joskus miettinyt mitä se tarkoittaa, niin luulenpa tässä olevan aika hyvä kuvaus sen oireista. Tietysti syynä on myös rutiinien puute. Koko kesä on eletty lähinnä mökillä, ja sen takia kodin perusvarustuksessa on puutteita, ja koska kotona on oltu niin epäsäännöllisesti, en ole ihan kartalla mitä kaikkea puuttuu tai ei puutu.

Raudanpuutetta on hoidettu jo pitkään, mutta vielä on matkaa normaalille tasolle. Sen varaan ei siis voi laskea, mutta uskon sekä ruokasuunnitelman että tämän systeemin vakiintumisen helpottavan myös tilauksen tekemistä merkittävästi. Jos siis sitkeästi jatkan, voin pian ruveta käyttämään menneiden viikkojen tilauksia uusien pohjina. Vähitellen palaa varmaan myös muistikuvat siitä, paljon viikossa menee perusruoka-aineita, ja mitä kannattaa tehdä pakastimeen valmiiksi.

Lopuksi toivon, ettei kommenteissa tulla päivittelemään, että miten se voi olla noin vaikeaa. Vakuutan, että jos pystyisin tämän aivojumin itseltäni poistamaan, niin toden totta olisin sen jo tehnyt. Tämän postauksen julkaiseminen arveluttaa, näiden henkilökohtaisten haasteiden julkinen jakaminen on aina aika pelottavaa. Toisaalta (diagnosoimaton) raudanpuute on todella yleistä naisten keskuudessa, ja aivosumua aiheuttaa myös stressi, unenpuute ja rauhoittumisen puute – kaikki sellaisia asioita, joista moni ruuhkavuosia elävä kärsii. Jos siis tunnistitte samoja piirteitä, johtuivatpa ne mistä hyvänsä, antakaa armoa itsellenne. Tällaista tämä välillä on.

Kohtalotovereita?

Ruokasuunnitelmani, teoriassa

Julkaistu , kirjoittanut
16

Vatvottuani asiaa ties kuinka kauan, onnistuin lopulta kehittämään ratkaisun, joka on ainakin teoriassa tosi hyvä. Käytännön toteutus on vielä kysymysmerkki, sillä tämä on tarkoitettu normaaliin arkeen, missä ei ole viikolla yllättäviä mökkipäiviä, lounasta ei tarvitse laittaa ja muutenkin elämä on varsin ennustettavaa. Yleisön pyynnöstä jaan syksyn ruokasuunnitelmani täällä, mutta muistakaa, että en vielä tiedä toimiiko tämä. Näin tämä menee, teoriassa.

Itsetehtyä kikhernepastaa

Tein kolmen viikon ateriasuunnitelman, mikä tarkoittaa siis yhtä lämmintä ateriaa (illallista). Syömme kaikki suunnilleen samaa aamupalaa joka aamu, ja mikäli maailma ei taas mene kiinni, lounas tarjotaan lapsille kaupungin toimesta. Suunnitelma kattaa kolme viikkoa, koska sen verran keksin ruokia helposti.

  • Maanantai: pastapäivä (esim. avokadopasta, carbonara)
  • Tiistai: keittopäivä (esim. linssikeitto, jauhelihakeitto)
  • Keskiviikkoa: kalapäivä (esim. uunikalaa, kalawokki)
  • Torstai: vuoka/pata/ muu liharuoka (esim. makaronilaatikko, broilerivuoka)
  • Perjantai: herkkupäivä (esim. pizza, tortillat)

Tässä olisi esimerkiksi kaksi viikkoa järkevää ruokaa, joka ei sisällä eineksiä. Teen esim. pizzan aina itse taikinasta lähtien. Olen myös miettinyt ruokalistaa niin, että se istuisi hyvin perheen muuhun ohjelmaan. Maanantaina esikoisella harrastuspäivä, tarvitaan nopeaa ja täyttävää ruokaa. Keskiviikkona oma harrastus vie kauppahallin viereen, joten voin helposti hakea tuoretta kalaa. Tämä varmasti täsmentyy vielä syksyn aikana, kun arki lähtee rullaamaan ja kalenterit täyttyvät.

Oheisen listan lisäksi tein itselleni muistilistoja arkiruokaan liittyvistä asioista: lisukevaihtoehdoista, kasvisproteiineista, muista ruuista jotka eivät päätyneet viikkosuunnitelmaan asti mutta joista on helppo tehdä ja kiva syödä, sekä erilaisista kasvislisukkeista. Nämä ovat siis itselleni muistutukseksi siihen hetkeen, kun teen kauppaan tilausta ja suunnittelen seuraavan viikon ruokalistan yksityiskohtia. Ehkä kuulostaa turhalta, mutta minulle on tyypillistä, että sillä hetkellä kun pitäisi jotakin muistaa, en muista mitään. Nyt minulla on listat, joista voin tarkistaa, että mitä muita vaihtoehtoja sitä olikaan paitsi spagetti ja jauheliha. Netti on reseptejä pullollaan, mutta hyödynsin tätä suunnitelmaa tehdessä erityisesti Marttojen valmiita ruokasuunnitelmia.

Etukäteen valmistelussako ratkaisun avain?

Suurin uusi idea on sunnuntain omistaminen etukäteisvalmisteluille. Jos suinkin mahdollista, koko perhe voisi sunnuntaina osallistua ruuanlaittoon, jolloin ison osan viikon ruuista voisi tehdä valmiiksi pakkaseen. Keitot ja laatikot ovat hyviä esimerkkejä, mutta lisäksi voisi ennalta paistaa jauhelihat, kanafileet tai mitä nyt olisikaan listalla. Arvioin, että tällainen valmistelu vähentäisi viikon aikana ruoanlaittoon liittyvää stressiä noin 80%.

Ruoan ennalta valmistaminen vaatii sitä, että sunnuntaina on raaka-aineet saatavilla. Olenkin miettinyt, että teen perjantaiksi kauppatilauksen, jotta kaikki tarpeellinen on saatavilla. Tämä kauppatilausasia on toistaiseksi eniten kesken, sillä en ole vielä tehnyt yhtäkään. Hieman myös mietiskelen sitä, että tuleekohan tämä pidemmän päälle liian kalliiksi, jos maksan joka viikko kympin siitä, että joku tuo ruuat kotiin. Toisaalta jos sen avulla vapautan monta tuntia aikaa viikolla, kun ei ole tarvetta miettiä pitäisikö käydä kaupassa, mitä sieltä pitäisi ostaa, eikä käyttää aikaa itse kauppareissuihin, hinta voi hyvinkin olla sen arvoinen.

Riskit ja suunnitelman heikkoudet

Vaikka suunnitelma vaikuttaa näin paperilla vedenpitävältä, näen jo nyt, että tässäkin on heikkouksia. Ensinnäkin tämän toimivuus edellyttää sitä, että tosiaan olemme viikonloppuna kotona laittamassa sitä ruokaa. Mutta jos ollaankin mökillä perjantaista sunnuntain iltaan asti, etukäteiskokkailu ei onnistu. Miten sitten toimitaan? Tietysti valmis ruokalista helpottaa elämää vaikkei etukäteisvalmisteluja olisikaan tehty, mutta aikaa säästyy huomattavasti vähemmän. Kaikenlaiset muutkin häiriöt arjessa nyrjäyttävät tämän raiteiltaan. Jos jonain päivänä ei syödäkään kotona, tai jos tuleekin vieraita tai jotain muita poikkeuksia.

Aiemmasta ruokasuunnittelusta muistan, että jämiä jäi enemmän kuin olin odottanut – paitsi silloin, kun niitä ei odotuksista huolimatta jäänytkään. Aterioiden mitoitus on siis kriittistä, ja tässä varmaan kokemus auttaa. Oletan, että aluksi suoritus on haparoiva. Kolmas riski liittyy siihen, että lipeän suunnittelusta, ruokatilauksesta, jolloin ollaankin äkkiä nollapisteessä.

Ongelma voi syntyä myös siitä, etten muista koordinoida perheen ruokahankintoja tarpeeksi täsmällisesti puolison kanssa, minkä seurauksena hän ostaa jotain, mihin en olekaan valmistautunut, tai jättää ostamatta jotain mitä tarvittaisiin. Tätä varten täytyy ottaa haltuun joku molempien puhelimiin synkronoituva sovellus, jossa olisi ajantasainen ostoslista puuttuvista tarvikkeista. Koska puoliso hoitaa useimmiten viikonlopun ruoat, arvelen että hän käy edelleen kaupassa vaikka tilaus tulisikin kerran viikossa.

Tässä tämä siis on, teoriassa. Kerron myöhemmin, miten tämä lähiviikkoina alkaa pyöriä, ja mikä toimii ja mikä ei. Yritän tässä elokuun aikana saada homman rullaamaan mahdollisimman omalla painolla. Olen kuitenkin toiveikas sen suhteen, että arkiruoka tuottaisi vähemmän stressiä kuin keväällä. Sitähän sanotaan, että suunnittelu on tärkeää, vaikkei suunnitelmaa noudatettaisikaan.

Jos silmiinne sattui jokin heikkous jo tässä vaiheessa, kertokaa ihmeessä! Ja mielellään myös ratkaisuehdotus 🙂