Voitto!

Tämä muodonmuutos on kyllä hyvä projekti, se haastaa käyttämään luovuutta pukeutumisen suhteen. En siis perinteisesti ole ollut mikään kovin luova pukeutuja, enkä välttämättä ole tyylillisesti nytkään, mutta vitsinä onkin miettiä luovia tapoja yhdistellä vanhoja vaatteita.

Olen fiiliksissä, koska onnistuin yhdistämään samaan asuun kaksi aiemmin mainittua hankalaa vaatetta: harmaan hameen ja samettihuivin. Eikä tehnyt edes tiukkaa! Kokonaisuus koostui siis harmaasta hameesta, jonka yläosaksi laitoin harmaan kashmir-neuleen, ja asustin kokonaisuuden sillä tummansinisellä samettihuivilla. Sain yhdistelmästä päivän aikana spontaaneja kohteliaisuuksia, joten ilmeisesti se asu oli onnistunut myös muidenkin mielestä.

Hyvä alku siis tälle vaatesuunnittelujaksolle, mutta huomaan että aika taitaa loppua kesken.  Sadepäivinä on nimittäin tehnyt mieli vain vetää farkut ja huppari päälle kuten ennenkin, etenkin jos ei ole ollut erityisempiä menoja. Toisaalta olen kyllä kokeillut myös toista ääripäätä. Värien testailu johti jokin aikaa sitten niin huomiota herättävään yhdistelmään, että huomasin kadulla saavani suorastaan pitkiä katseita osakseni. Saattoi johtua siitä, että päällä oli sitruunankeltaista ja paloautonpunaista yhtäaikaa… Laskin huvikseni kahden ratikkapysäkin välillä ihmiset, jotka eivät olleet pukeutuneet mustaan, beigeen tai valkoiseen, ja lopputulos oli yksi pinkki jakku ja kahdet värikkäät housut yhdistettynä neutraaliin yläosaan. Loput olivat tasaisen tummaa massaa, joten ei ihme että olo oli kuin undulaatilla varisparven keskellä.

Mutta jos haluan todellakin uudistaa tyyliäni, täytyy välillä käväistä poissa mukavuusalueelta. Kun vilkaisee itseään näyteikkunasta ja ensimmäinen ajatus on, että auts, silmiä särkee – ollaan ja aika reilusti rajojen ulkopuolella 🙂 Siihen nähden tuo harmaan ja tummansinisen yhdistelmä oli peräti konservatiivinen ja turvallinen.

9 thoughts on “Voitto!

  1. Hienoa, että projekti on lähtenyt etenemään hyvin! Itse tajusin vasta ulkomailla pidemmän ajan vietettyäni, miten paljon Suomessa todella pukeudutaan mustaan. Vaihto-yliopistossani jenkeissä ei KUKAAN pukeutunut mustaan, vaan sitä korvaavina ”neutraaleina” löytyi ruskeaa ja sinistä. Rakastuin vaihdon aikana itsekin väreihin, mutta Suomeen palattuani tuntuu taas astetta vaikeammalta ottaa niitä käyttöön.

    Minä ja ystäväni kirjoitamme blogia vaatteista, tyylistä, vaatekaapeista ja vähentämisestä osoitteessa http://paljettivallankumous.blogspot.fi , jos muiden näkökulmat aiheeseen kiinnostavat 🙂

    Onnea projektiin!

    • Tuo on totta, että mustalle olisi paljon korvaavia värejä. Mielestäni musta kokee inflaation, jos sitä käyttää liikaa.

  2. Todella kiinnostavaa kuulla projektin etenemisestä. Haluaisin ehdottaa vielä sellaista mukavuusalueelta poistumista, että postaisit valokuvia noista asuista, joita kuvailet. Vaikka kasvot pois päin käännettynä, jos et halua tulla kadulla tunnistetuksi. Ymmärrän, ettei tämä ole muotiblogi, mutta tässä tapauksessa kuvat saattaisivat kertoa enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa. Tai ainakin täydentää niitä.

    • Voi, ymmärrän toiveen erittäin hyvin! Olen pähkäillyt, miten tämän asian ratkaisisin. Ehkä kuvaan vaatteet vaikka lattialla… Tajuan kyllä, että on vähän tyhmää selostaa asuja, kun voisi ottaa kuvan. Mietitään edelleen.

  3. Onnea 🙂 Itse en ole lähelläkään tuota pistettä, mikä provosoi minut kirjoittamaan vastineen blogiini 🙂

    • Käynpäs sitten lukemassa sen! Kyllä tämä projekti etenee. Luulen, että aiemman tylsän tyylin takana on ollut pitkälti laiskuus.

  4. ”Olen pähkäillyt, miten tämän asian ratkaisisin. Ehkä kuvaan vaatteet vaikka lattialla… Tajuan kyllä, että on vähän tyhmää selostaa asuja, kun voisi ottaa kuvan.”

    Mä voin uhrautua kuviin, teen muutenkin noita ”Ennen” malli hommia, tosin nykyisin kun painan alle 120 kg niin nekin keikat ovat vähentyneet…

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.