Viikon vinkit 7/2013: pesuainevertailu, talvikenkiä ja epäekoilua

MTV3:n sivuilla on testattu pyykinpesuaineita. Mielestäni testi on lähinnä suuntaa-antava – tahrat lähtivät ”hyvin” ja ”aika hyvin”, mikä ei kerro kuluttajalle juuri mitään.

Kenkävinkkejä on tainnut olla kerran ennenkin. Tällä kertaa YLEn sivuilla neuvotaan, miten saa kengät kestämään. Kyseenalaistan kuitenkin kosteussuojan käytön. Kenkiin suihkutettavat suoja-aineet ovat ymmärtääkseni todella myrkyllisiä ja sisältävät mm. hormonihäiritsijöitä yms. haitallisia aineita. Käytin näitä ennen itsekin, mutta en ole ostanut uusia moneen vuoteen. Jokunen jämä kaapista vielä löytyy, ja käytän ne vähitellen pois, mutta olen huomannut, että tavallisella lankkaamisella pärjää jo pitkälle.

Visuaalisesti vaativa -blogissa on kiinnitetty huomiota epäloogiseen ekoiluun, johon tällä kertaa on syyllistynyt Pirkka. Mikä järki on siinä, että luomutee on pakattu yksittäisiin muovipusseihin?

 

1 thoughts on “Viikon vinkit 7/2013: pesuainevertailu, talvikenkiä ja epäekoilua

  1. Jossakin suositeltiin suihkuttamaan tekstiilisuoja-ainetta myös kauluspaitojen kainaloihin ja kauluksiin, jotta niihin ei tarttuisi hiki ja meikkivoide. En muista mistä tätä luin, enkä tiedä onko kyseessä sama aine, vai se millä esim. kangaspäällysteisen sohvan voi suojata. Ja ovatko nämä samaa ainetta, en tiedä. Joka tapauksessa yhden – ja viimeisen kerran – sohvan suojanneena voin todeta, etten ikimaailmassa haluaisi noita suoja-aineita suoraan vasten kaulaani tai kainalooni. En suihkuta kenkiäkään enää, joskus vuosia sitten viimeksi. Aineen haju oli kauhea, vaikka suihkutin kengät parvekkeella. Itselleni edellä mainitut aineet kuuluvat osastoon turhat kemikaalit.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.