Viikon vinkit 1/2013: kierrätysihme, tehokkaat huonekasvit ja palveluvertailua

Vuoden ensimmäiset linkkivinkit ovat sekalaista sakkia. Toisin kuin olisi voinut odottaa, media ei olekaan pullollaan ohjeita turhan karsimiseksi heti uuden vuoden alkuun. Olisiko niin, että karsiminen ja siivoaminen kulkevat käsi kädessä, ja siksi jutut painottuivat joulua edeltävään aikaan?

Aamulehti kertoo miehestä, joka pärjäsi koko viime vuoden yhdellä ainoalla jätesäkillä. Hän kierrätti kaiken mahdollisen, eikä todellista jätettä jäänyt lopulta kuin sen yhden säkillisen verran. Minusta tämä on rohkaiseva esimerkki siitä, miten kaikki on mahdollista, jos vain jaksaa tsempata. Dailymailin alkuperäinen juttu englanniksi täällä.

MTV3 neuvoo, mitkä ruukkukasvit puhdistavat huoneilmaa parhaiten. Tämä on aihe, joka kiinnostaisi minua enemmänkin. Jos tätä juttua uskoo, kasveja pitäisi olla suunnilleen yksi jokaista 10 neliötä kohden. Se tarkoittaisi sitä, että ainakin meillä on vähän liian vähän kasveja.

Jos olet pohdiskellut, kannattaisiko ottaa ennemmin Netflix vai Viaplay, tämä artikkeli vertailee molempia palveluja erittäin perusteellisesti. (Afterdawn)

Jotkut uudemmat lukijat ehkä ihmettelevät, miksi linkitän jatkuvasti näihin nettielokuvapalveluja käsitteleviin uutisiin. Syy on se, että maailman muuttuessa entistä digitaalisemmaksi, tarve omistaa fyysisiä esineitä vähenee. Ei tarvitse enää DVD-kokoelmaa, kun minkä tahansa elokuvan voi katsoa suoraan netistä. Nämä palvelut eivät ainakaan vielä ole täydellisiä (noh, se amerikkalainen versio Netflixistä oli kieltämättä aika lähellä), mutta kehitystä tapahtuu jatkuvasti.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.