Tiedättekö sen tunteen, kun pitäisi tehdä jotain tärkeää mutta vähän työlästä? Sitä lykkää ja lykkää, ja usein samaan aikaan keksi muita, helpompia projekteja, jotka alkavat äkkiä tuntua sekä erittäin houkuttelevilta, että lähes välttämättömiltä. Siis että alkaa tiskata, imuroida, pestä pyykkiä tai järjestää jotain sälälaatikkoa, vaikka oikeastaan pitäisi täyttää veroilmoitusta, kirjoittaa raporttia tai hakea työ- tai opiskelupaikkaa. Jos koti on päällisin puolin siisti, eikä erityistä tiskattavaa tai imuroitavaa ole, alkaa varastot, komerot ja muut piilossa olevat säilytystilat vetää kummasti puoleensa. Niiden organisoiminen tuntuu erittäin tarpeelliselta.
Silityspino kasvaa
Olen parhaillaan tuossa pisteessä. Blogin ulkopuolisessa elämässä olisi pari sellaista asiaa, joihin todella haluaisin paneutua. Mutta ne ovat juuri tuollaisia vähän hankalia, isoja kokonaisuuksia, joista ei oikein tiedä mistä päästä aloittaisi, ja siksi aloittaminen on vaikeaa. Niinpä aloittamista tekee mieli vältellä, ja sen sijaan huomio kiinnittyy erinäisiin kodinparannuskohteisiin, joiden kanssa työskentely on kyllä vähän työlästä, mutta ei yhtään samalla tavalla vaikeaa. Etenkin kun remonttimme on nyt saatu siihen pisteeseen, että pahin vaihe on takana päin, silmiin pistää monta enemmän tai vähemmän akuuttia järjestelyprojektia.
Esimerkiksi keittiössä on yksi iso vetolaatikko aivan mullinmallin. Se pitäisi ehdottomasti tyhjentää, inventoida, karsia ylimääräiset ja järjestää loput takaisin jotenkin järkevästi. Työhuone on kokenut (jälleen kerran) muodonmuutoksen, kun uusi pakastin muutti sinne asumaan. Sitä varten piti irrottaa hylly seinältä, joka pitäisi nyt laittaa takaisin, jotta lattialla olevat tavarat saataisin takaisin hyllyyn. Mutta pitäisikö toista hyllyä siirtää samalla, jotta tilaa tulisi lisää? Ja mihin pitäisi laittaa vanha vieraspatja, joka ei enää mahdu vanhalle paikalleen pakastimen takia? Sitten on meidän komero, jonka raivaan säännöllisesti noin kerran vuodessa. Nyt sille raivaukselle olisi tosiaankin tarvetta, esimerkiksi siivoustarvikkeet ovat levinneet miten sattuu, käyttöohjeet pursuilevat ympäriinsä ja sisältöä pitäisi varmasti muutenkin taas karsia.
Tämä on se pahennusta herättävä laatikko. Raivaus ei olisi pahitteeksi.
Mutta jos alan tehdä kaikkea tuota edellä mainittua, saan kyllä uskomattoman hienossa järjestyksessä olevan kodin, mutta en tavoita niitä asioita, joita oikeastaan haluaisin. Olen siis päättänyt, että saan arkisin askarrella näiden järjestysprojektien parissa korkeintaan yhtenä päivänä viikossa. Rationaalisesti tajuan oikein hyvin, että siisti komero kenties parantaisi elämänlaatua vähäsen ja hallinnan tunnetta paljonkin, mutta auttaako se minua oikeasti eteenpäin elämässä? Eipä juuri. Kärsiikö joku kovasti siitä, että komero on sekaisin? Ainoastaan minä itse, silloin kun haikailen tuota edellä mainittua hallinnan tunnetta. Keittiön laatikossa on tavaroita, joita tarvitaan vain harvoin. On siis ihan sama, raivaanko sen nyt vai jätänkö raivaamatta.
Kodin järjestäminen, konmarittaminen ja kaikenlainen raivaaminen on usein kivaa ja palkitsevaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että näiden kanssa pitää olla varovainen. Muuten voi käydä niin, että täyttää elämänsä järjestämisellä, eikä jollain oikeasti tärkeällä. Tietysti siistillä kodilla on oma arvonsa, mutta rajansa kaikella. Jos kyse on elämää haittaavasta kaaoksesta, siivoaminen ja järjestäminen on tarpeellista ja tärkeää. Mutta sitten kun tilanne on sellainen kuin vaikka minulla on, eli että kodissa on perussiisteys ja raivaaminen kohdistuu noihin piilossa oleviin tavaroihin, tilanne on eri. Silloin on aiheellista kysyä itseltään, onko tämä todella tärkeää vai ei. Vai olisiko sittenkin jotain muuta, tähdellisempää, johon saman ajan voisi käyttää? Jos ei ole varma, mikä tässä nyt olisi olennaisinta, kannattaa kysyä sitä tulevaisuuden minältään. Mitä 5 tai 10 vuotta vanhempi minäsi neuvoisi tekemään? Suosittelisiko hän kaapin siivousta vai sittenkin työhakemuksen tai veroilmoituksen tekemistä?
Tunnistatteko tämän ilmiön, että siivous alkaa houkutella väärällä hetkellä? Mitä te silloin raivaatte?
Noin oli opiskeluaikana, joka kohdallani vähän venyi, kun vanhempi lapsi syntyi opiskeluaikana. Aina sanotaan, että ihminen katuu työssä vietettyä aikaa. Minä ihan oikeasti harmittelen, että käytin aikaa ylenpalttiseen siivoamiseen ym. sen sijaan että olisin reippaasti valmistunut ilman tyhjäkäyntiä, jonka täytin vähän keinotekoisilla kotitöillä. Eli kaikenlainen puuhailu voi ihan oikeasti viedä aikaa tärkeiltä asioilta. Olisin myös ollut iloisempi äiti, jos opinnot olisivat olleet ajoissa valmiina. Edelleen kotona on siistiä, mutta en kompensoi sillä jotakin muuta.
Siivoamisessa ja järjestämisessä on se, että se tuntuu aina hyödylliseltä. Sitten kun tietää että pitäisi tehdä jotain muuta hyödyllistä, näihin on helppo tarttua, ja sitten selittää itselleen tekevänsä ihan järkeviä hommia. Siivouksen paras puoli on, että se ei juurikaan vaadi ajattelua 🙂
Suuremmassa mittakaavassa tämä voi johtaa jopa opintojen keskenjäämiseen ja työelämästä syrjäytymiseen. Samoin on helppo laistaa kaikki vähän vaivaa vaativa, vaikka konsertissa käyminen, pitämällä itsensä loputtoman puuhakkaana,
Onpa äärettömän tuttu tilanne. Kun pelottavan iso ja hankala juttu vaatisi täyden panostamisen, niin alkaakin sijaistoimintana puuhata ihan muita mukamas-tärkeitä juttuja.
Kai sitä pitäisi väkisin keskittyä edes hetkeksi siihen varsinaiseen tehtävään, ja ihan yksityiskohtaisesti miettiä, kuinka sen voisi pilkkoa siedettävän kokoisiin osatehtäviin, että pääsisi edes yhdestä kulmasta alkuun. Kun on päässyt alkuun, niin usein sitten onkin jo helpompi jatkaa…
Minulla noita ihania sijaistoimintoja ovat mm. Valokuvaaminen, kuvien järjestely ja muokkaus ja digialbumien rakentaminen – niin ja feisbuukki.. Niistä touhuista itseni löydän, varsinkin jos pitäisi hoitaa juurikin virallisia asioita, tai vaikka paneutua vaativan tutkimusartikkelin rakentamiseen (aineistoa on). Aikanaan isot lopputentit olivat tehtäviä, jotka laukaisivat rajun sijaistoimintavimman.
Asioiden lykkääminen eli prokastrinaatio – Nyyti ry
http://www.nyyti.fi
Puhutaan samasta asiasta – ja totta se on!
Asiasta lisää: http://www.nyyti.fi
Asioiden lykkääminen eli prokastrinaatio
Minä alan lähes poikkeuksetta järjestää jotain. Yleensä juuri jotain kaappia ja laatikkoa. Yleensä se mitä juuri välttelen, on tuollaista vaativaa aivotyötä, ja sellaista, mikä vaatii asioiden selvittämistä ja perehtymistä. Nippeleiden ja sälän lajittelu on ah niin ihanan yksinkertaista siihen verrattuna, että soittelee eri paikkoihin, selvittää oikeita vastauksia ja järjestelee omia ajatuksiaan kirjoittamista varten.
Tärkeä aihe! Lisäisin vielä, että siivoamisella ja järjestämisellä voi vältellä muutakin kuin hankalien töiden aloittamista. Joskus huomaa siivoavansa omalla vapaa-ajallaan pysähtymättä miettimään tarkemmin, miten oikeastaan haluaisi vapaa-aikansa käyttää. Olisiko omalle ja toisten hyvinvoinnille kuitenkin tärkeämpää lähteä ulkoilemaan, sopia tapaaminen ystävän kanssa tai käydä konsertissa? Nämä ovat sinänsä mukavia asioita, mutta vaativat kuitenkin päätösten tekoa ja ryhtymistä. Toisinaan on helpompaa tarttua loppumattomiin järjestelyprojekteihin ja ehkä jopa tuntea (tyydyttävää?) marttyyriutta siitä, ettei ikinä ehdi tekemään mitään kivaa… 🙂
Erittäin hyvä huomio. Voihan järjestäminen olla harrastuskin, mutta entä sitten kun kaikki on järjestyksessä? Silloin on löydettävä jotain muuta sisältöä elämään.