Viikon vinkit ja kasvisruoat

Marraskuusta huolimatta olen jatkanut lihattomalla linjalla. Olen vain vaihtanut instagramissa #lihatonlokakuu hashtagiin #lihatonjokakuu. Sinne kuvaan arkisia kasvisruokiani, joten jos tumpelon kasvissyöjän tavalliset arkiruoat kiinnostavat, klikkaa itsesi seuraajaksi. Tällä viikolla tein lukijoiden suosituksesta kikhernepastaa, joskin muokkasin reseptiä omaan makuuni, mutta tykkäsin lopputuloksesta kovasti. Aurinkokuivattu tomaatti ja kikherneet sopivat hyvin yhteen. Sitten tein edelleen blogista saadun idean mukaan kasvispizzaa. Laitoin siihen mifua, mikä upposi lapsiin täysin. He luulivat syövänsä jauhelihaa. Tällä viikolla on myös syöty yhdet porkkanaletut, tein uudestaan niitä tofupuikkoja sekä itse söin yhden ravintolalounaan. Eilen puoliso hemmotteli ranskalaisella sipulikeitolla.

Minusta alkaa tuntua, että tämä kasvishomma alkaa vähitellen sujua. Arki sujuu kohtuullisesti. Mutta yhtenä päivänä ostin lapsille nakkeja, kun tyypit olivat tosi nälkäisiä, eikä itselläni ollut energiaa kehittää mitään järkevämpää. Itse söin kikhernepastan jämiä. Lapset olivat riemuissaan, ja minä pääsin erittäin helpolla. Tällaista tämä on, aina ei jaksa eikä onnistu. Mutta 4/5 arkipäivästä koko perhe söi kasvisruokaa! Muutos entiseen on valtava.

Viikon vinkeissä tänään ensimmäiseksi erikoinen uutinen japanilaisen taitoluistelijan saamista lahjoista. Kotimaassaan huikean suosittu Yuzuru Hanuy saa aina kilpaillessaan uskomattoman määrän lahjoja – pääasiassa Nalle Puh -pehmoleluja. Tässä artikkelissa kuvaillaan saatujen lahjojen määrää (mikä on valtava), ja mitä niille sitten tapahtuu. Tämä on kyllä ihmeellinen ilmiö. Itse tähti ei näitä lahoja säilytä, eikä hän voisikaan, niin hirveä määrä niitä joka näytöksen jälkeen kertyy. Yleensä ne viedään hyväntekeväisyyteen, mikä onkin tosi kiva juttu. Erikoinen ilmiö joka tapauksessa! (Ilta-Sanomat)

Ei ole aavistustakaan toimiiko tämä vinkkki, mutta mikäli suihkupää alkaa kalkkeutua, tätä etikkavinkkiä voi ainakin kokeilla. Sikäli vinkki kuulostaa uskottavalta, että etikka on hapanta, ja hapan irrottaa kalkkia. (Ilta-Sanomat)

Halloweenin hengessä Kodin Kuvalehti listaa kodin kammottavimmat paikat, ainakin epämääräisen lian kertymisen näkökulmasta. Milloin viimeksi tarkistit, miltä näyttää suihkuverhon alareuna, lattiakaivosta puhumattakaan… Tämä oli mielestäni oikein hauska 🙂

 

2 thoughts on “Viikon vinkit ja kasvisruoat

  1. Olin katsomassa taitoluistelua ja jäälle heitetystä lelumäärästä tuli mieleen, miksi hallissa ei ole valmiina leluja, joita voisi ostaa pikkurahalla ja heittää jäälle, josta ne kerättäisiin takaisin ja myytäisiin uudestaan. Myynnin hoitaisi taitoluistelujuniorit ja he saisivat tuoton seuralleen. Varmasti luistelijat itsekin tukisivat tätä mallia, koska tuskin he mukaansa pystyvät kaikkia lahjoja ottaa, vaikka niitä ei noin isoja määriä tulisikaan.

    Hyväntekeväisyys on toki hyvä vaihtoehto, mutta paljonko tarvitaan pehmoleluja vs. muut lelut.

    • Toihan olisi kätevä kierrätysidea 🙂 Tässä japanilaisen tapauksessa ilmeisesti heitellään juuri tiettyjä pehmoja, kuten niitä nallepuheja. Joita on parhaassa tapauksessa tuunattu aikaa säästämättä. Mutta ylipäätään tuo lelujen heittely on vähän erikoista. Koska luulisi ihmisten ymmärtävän, että ne eivät kuitenkaan päädy tähden omaa sängynpäätyä koristamaan.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.