Tehokasta raivaamista

Epäonnistuneen kirpputorin kiukkuisissa jälkimainingeissa olen onnistunut raivaamaan tehokkaasti. Jos on tarkoitus karsia tavaroita, työ on saatu päätökseen sitten, kun tavarat ovat poistuneet asunnosta pysyvästi. Sain vihdoinkin kipattua kierrätyslaatikkoon säkillisen vaatteita, jotka ovat odottaneet kärsivällisesti komeronnurkassa varmaankin vuoden. Myin naapurille ison pussin lastenvaatteita, menivät hyvään tarkoitukseen ka sain vähän rahaakin. Kierrätyspisteelle kuskasin kangaskassillisen lasia ja metallia. Heitin myös pois kuihtuneita viherkasveja, ja sain jopa (mummoni ohjeilla) mullan vaihdettua siitä isosta ja hankalasta kasvista.

Näiden lisäksi olen valmistellut vintage-liikkeeseen vietävät merkkivaatteet viemistä vaille kuntoon. Olen myös raivannut työhuonetta, joka on pikemminkin romuhuone, ja tuloksia alkaa näkyä. Otin kaameita ennen-kuvia, teen oman postauksen tästä myöhemmin. Siihen on joka tapauksessa kuulunut mm. kirjoituspöydän laatikoiden siivoamista, ja samassa yhteydessä on tullut heitettyä paljon vanhaa paperisälää roskiin. Varsin tehokasta siis! Ja tietysti kaiken ohessa on tullut kuskattua vinttiin sellaista tavaraa, jota ei vielä osaa tai voi heittää pois.

Tässä on siis toivoa, että kesän aikana tilaa tulee lisää ja romuista pääsee eroon. Joskin kaikkea tätä tehdessä miettii jälleen, miten tarkkana pitäisi kaiken ostamisen kanssa olla, ettei esine muutu romuksi ennen kuin se hajoaa.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.