Tee tämä asia ennen kuin lähdet alennusmyynteihin

Haluatko välttyä virheostoksilta alepäivien tuoksinnassa? Silloin kotona kannattaa tehdä yksi asia, ennen kuin lähtee liikkeelle:

Katso kaappeihisi.

Menin tänään heti aamusta Sokoksen alepäiville, tarkoituksena ostaa päivittäiskosmetiikkaa edullisesti. Hyödynnän yleensä nämä puolivuosittaiset tarjouspäivät täydentämällä saippua-, sampoo-, pumpuli- ynnä muut varastot. Ostan pääsääntöisesti sellaisia tuotteita, mitä ostaisin joka tapauksessa. Niin tein nytkin. Valikoin tuttuja tuotteita, ja olin lisäksi erittäin tyytyväinen siitä, etten tällä kertaa hairahtunut yhteenkään heräteostokseen. Sitten tulin kotiin, ja kassia purkaessa huomasin, että tilanne on tämä:

Näettekö tekin kaiken kahtena?

Minulla oli kotona odottamassa varakappaleet, jotka olin oletettavasti hankkinut kevään alepäiviltä. Kuvasta puuttuu kaiken lisäksi ne käytössä olevat kappaleet, tässä on vain käyttämättömät.

Annan siis yksinkertaisen neuvon: ennen kuin lähdet aleostoksille, katso kaappiin ja tarkista mitä siellä jo on. Minä en sitä tehnyt, vaan automaattisesti täydensin varastoja tutuilla tuotteilla. En muistanut lainkaan, että näin olin toiminut myös viime kerralla. Pari ylimääräistä putelia nyt ei maailmaa kaada, mutta tämä havainnollistaa yhden syyn, miksi tavaraa kertyy liikaa. En ostanut tietoisesti, vaan automaattiohjauksella. Ostamani tuotteet olivat teoriassa tarpeellisia, mutta käytännössä eivät. Minulla ei ole loputtomasti tilaa varakappaleille, sitä paitsi tässä piilee toinenkin riski. Jos (ja kun) joudun sijoittamaan näitä nyt eri paikkaan, missä yleensä varakappaleita säilytän, unohdan niiden olemassaolon entistä varmemmin, ja riski sille että ensi keväänä ostan taas turhaan, kasvaa entisestään.

Tämä neuvo koskee kaikenlaisia tavaroita, joita on lähdössä alennusmyynnistä katselemaan. Ostoslista on erinomainen työkalu. Sen avulla välttää heräteostokset, mutta myös tällaiset tarpeettomat automaattiset täydennykset. Ymmärrän erittäin hyvin, jos alennusmyynnit vetävät puoleensa. Mutta ennen kuin sinne menee, kannattaa käydä kaapit rauhassa läpi, ja katsoa mitä sieltä puuttuu. Aleostos, joka tulee aitoon tarpeeseen, on kannattava. Aleostos, jolle ei tule myöhemmin mitään käyttöä, ei ole säästöä vaan rahanmenetys. Älä luota muistiisi, vaan silmiin ja muistilistaan.

Onko kukaan muu täydentänyt varastojaan turhaan?

9 thoughts on “Tee tämä asia ennen kuin lähdet alennusmyynteihin

  1. Mä olen nykyisin lähes luopunut tuosta kosmetiikan ym.varastoon ostamisesta. Katson noin kerran kuussa mitä tarvitaan ja ostan sitten lisää sen mukaan mikä näyttää olevan lopussa tai loppumassa. Mun ei tule ostettua niin paljon vuodessa että sillä olis merkitystä jos maksan siitä hiukan enemmän.
    Enemmän mulla on niin että kun en mene ostoksille niin en osta mitään ylimäärästä.

    • Alennusmyyntien houkutus on selkeästi enemmän psykologinen kuin että asialla olisi merkittävää taloudellista vaikutusta. Mutta koska alet houkuttelevat, niin ainakin sieltä kannattaa ostaa jotain hyödyllistä, mikä tulee käyttöön. Nytkään ei ollut varsinaisesti tarkoitus hamstrata varastoon, mutta epähuomiossa tuli niin tehtyä.

  2. Itse käyttäydyin aiemmin ostoksilla samankaltaisesti. Vaikka jemmat tuli käytettyä, ne vaatii säilytystilaa ja ei tee kosmetiikalle hyvää seisottaa kaapissa.
    Minun neuvot ovat, että käytä ostoslistaa, vältä muka-säästäminen tarjousten perässä ja osta harvemmin vain tarpeeseen. Luulen että harva ostaa halpoihin hintoihin hullaantuneena vain todella sen mitä tarvitsee, aina tarttuu jotain ennakoimatonta mukaan.
    Ja postilaatikossa on mainos-, ilmaisjakelulehti kielto. En ole alun jälkeen enää potenut vieroitusoireita, keräykseen kannettava paperikin väheni. 🙂

    • Kyllä, en usko että etenkään herkemmälle kosmetiikalle tekee hyvää odotella kylppärin kaapissa kovin pitkiä aikoja. Tuo onkin juuri se alepäivien ansa, että kun kaikki on muka niin halpaa, niin tulee hankittua myös sellaista mitä ei tarvitse. Siksi yritän pitäytyä näissä päivittäiskosmetiikkaostoksissa, sillä ne sentään tulevat aina käytettyä ennemmin tai myöhemmin.

      • Itse en halua sitoa pääomaa varastoihin. Siksi en osta mitään jemmaan, vaikka halvalla saisi. Minulla ei myöskään ole ehdotonta varmuutta, että käyttäisin jotain kosmetiikkatuotetta jatkuvasti, jolloin varastosta tulisi pahimmillaan hävikkiä. Enää en lankea edes Hullujen päivien Wolford-pakkauksiin vaan ostan sukkahousuja yhdet kerrallaan silloin kun tarvitsen – vaikka täydellä hinnalla.

  3. Yksi hyvä keino on ottaa valokuva jo kotona olevasta varastosta, näin vältää tuplaostokset. Yleensä en kyllä osta tavaraa alennusmyynneistä.

  4. Minä suosin alennusmyyntejä, mutta listan kanssa. 🙂 Esim. Madaran alennusmyynnit on aina jäänyt hyödyntämättä, kun ei ole ollut tarvetta millekään enkä luonnonkosmetiikkaa viitsi ostaa varalle, kun niissä on huonompi säilyvyys.

      • Kaverini joka on ollut Stockalla töissä, väitti että erityispäiviä varten tilataan ei-niin-laadukasta tavaraa.

        Vaatebloggari Justine on sitä mieltä että outlet-paikkoihin hienotkin talot lähettävät laadullisesti oikopolkuja kulkeneita sinnepäin-tuotteita.

        Uskon silti että on kannattavia juttuja – niitä joita joka tapauksessa ostaisi. Vaikka lemppari-oliiviöljyä.

        Silloin kuljen hevosen mustat laput silmien vierillä suoraan kyseiselle hyllylle, sitten kassalle ja ulos.

        Mutta yleensä en kestä sitä tungosta.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.