Kuka pelkää valkeita seiniä?

Välillä ihmisillä on harhaluulo siitä, että jos kodista raivaa ylimääräistä tavaraa, siitä tulee steriili ja kolkko. Vaikka sisustuslehtien sivuilta näin voisi joskus päätellä, todellisuus on totta kai toinen.

Ensinnäkin meillä kaikilla on omat mieltymyksemme, jotka eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Tavaroiden karsiminen ja organisointi tarkoittaa ihmisille eri asioita. Joku vetää kerralla koko vaatekaappinsa tyhjäksi jättäen sinne tyytyväisenä kolmet housut ja kaksi paitaa. Toinen karsii liian suureksi paisunutta kermanekkakokoelmaansa hitaasti ja harkiten. Jokainen toimii omista lähtökohdistaan käsin, eikä omaa projektia ole syytä verrata naapurin vastaavaan.

Samaan tapaan jokainen toteuttaa kodissaan omia makumieltymyksiään. Kodin ei tarvitse olla minimalistinen ollakseen siisti. Eikä seinien ei tarvitse olla valkoiset eikä yleisvärityksen harmaankalpea, vaikka koti olisikin minimalistinen. Viihtyisyys syntyy siitä, että ympäröivät esineet ovat omasta mielestä kauniita, tarpeellisia ja hyvää mieltä tuottavia.

Seuraavassa hyviä syitä harkita tavarasta luopumista, olipa tyyli mikä tahansa.

  • se on ruma
  • se on rikki
  • se on tarpeeton
  • säilytät sitä vain velvollisuudesta
  • säilytät sitä vain vanhasta tottumuksesta
  • kodista löytyy tavaralle kaksoiskappaleita
  • sitä ei ole käytetty vuosikausiin

Tie turmioon – ehkä!

Kaappien raivaaminen ja tavaroiden karsiminen vaatii päätöksentekoa. Jos tavoitteena on tyhjentää kaappeja ja tehdä lisää tilaa, jostain on luovuttava. Ensimmäinen päätös on siis kyllä vai ei – onko tämän tavaran paikka kodissani vai ei. Tämä on itse asiassa kriittinen vaihe, ja homma menee alusta saakka pieleen jos vastausvaihtoehdoksi hyväksytään ehkä. Esimerkiksi vaatekaappia karsiessa tulee yleensä vastaan vaatteita, joista ei heti osaa sanoa, pitäisikö ne säästää. Niinpä syntyy  pino ehkä-vaatteista. Kyseiselle läjälle voisi myös antaa nimen ”en tiedä”. Sinänsä ymmärrettävää, että välillä on vaikea päättää. Ongelma on kuitenkin siinä, että jos tavaralle ei sano tiukasti EI, siitä tulee automaattisesti kyllä. Ehkä-vaatteet eivät nimittäin poistu minnekään. Pahimmillaan ne tungetaan vain raivauksen lopuksi takaisin kaappiin.

Ensimmäiseksi on siis päätettävä joko kyllä tai ei. Jos vastaus on kyllä, seuraava päätös koskee säilytyspaikkaa. Onko esineen paikka siellä mistä se löytyi? Jos on, asia on sillä selvä. Jos ei, on päätettävä missä sitä haluaa säilyttää.

Jos taas ensimmäinen vastaus on ei, seuraa uusia jatkokysymyksiä. Jos et halua tavaraa kotiisi, on päätettävä minne se viedään. Kierrätykseen? Roskiin? Lahjoitetaan pois? Kun oikea loppusijoituspaikka on selvillä, on vielä päätettävä miten ja milloin. Nämä viimeiset vaiheet ovat kriittisiä. Jos ei ajoissa päätä miten karsituista tavaroista hankkiutuu eroon, lopputuloksena on vain laatikoita ja nyssyköitä täynnä poisheitettäviä tavaroita pitkin seinänvierustoja. Kaapit ovat ehkä tyhjemmät mutta tavarakuorma ei ole keventynyt.

Raivaaminen on siis mitä suurimmassa määrin päätöksentekoa. Siksi se on myös usein rankkaa. Samasta syystä se jää myös helposti kesken. Voi olla vaikea tehdä päätöksiä ja lopulta mikään ei muutu. Siksi kannattaa asennoitua jo etukäteen edessä olevaan koitokseen. Tiedosta etukäteen: ”Joudun päättämään, mistä tavaroista haluan luopua. Minun pitää myös päättää, mihin toimitan ne tavarat, joita en halua enää kotiini.” Henkinen valmistautuminen keventää urakkaa.