Suursiivouksen tarpeessa

Tuossa aiemmin keväällä puhuin siitä, miten kaappien pesu alkaa kummasti houkutella, kun tehtävänä olisi oikeitakin töitä. Jätin silloin tarttumatta toimeen, mutta nyt ne samat kaapit ja laatikot ovat alkaneet näyttää todella sotkuisilta. Siis ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa tietenkään. Ei niin, että aterinlaatikkoon olisi kaatunut kattilallinen tomaattikeittoa. Kaikki on myös kutakuinkin järjestyksessä, tiedän missä mitäkin on ja löydän sen sieltä mistä pitääkin.

Mutta sellainen tietty nuhjuisuus on alkanut ärsyttää. Murusia joka paikassa, harvemmin käytettyjen astioiden hyllyillä on pölyä, järjestystä voisi vähän parantaa, yksittäisiä tahroja siellä ja täällä. Nuo pikkujutut pistävät silmään. Voin kyllä ihan hyvin elää noiden kanssa, muistutuan itselleni päivittäin, että varmaan 90% kodeista näyttää juuri samanlaiselta. Mutta pieni osa minusta haluaisi katsella täydellisyyttä.

Mikä siis estää tarttumasta toimeen? No ainakin loma. En periaatteesta siivoa lomalla. Olen varma siitä, että silloin on parempaakin tekemistä. Mikä pitääkin täysin paikkansa koska oikeastaan teen myös töitä, en palkkatyötä mutta sellaista omaa projektia, josta olen tosi innostunut ja josta hyvällä tuurilla ehkä vielä tulee palkkatyökin. Joten käytän luppohetket mieluummin oman projektin miettimiseen kuin astiakaapin kiillotukseen. Mutta pieni ongelma tässä on, koska oikeastaan kyllä haluaisin kiiltävät kaapit myös.

Päätin ratkaista tämän asian niin, että aloitan syyskuun alussa. Sitten otan käsittelyyn yhden hyllyn tai laatikon per päivä. Yhden sellaisen perusteelliseen siivoamiseen menee arvioni mukaan keskimäärin 15-20 minuuttia. Tästä seuraa se, että jos tekisin kaikki kerralla, projektiin menisi kokonainen päivä. Mutta vartti päivässä ei ole liikaa, vaikka olisi muutakin tekemistä. Tällä lailla saan sekä kiiltävän keittiön, eikä kuitenkaan tunnu siltä, ettei minulla ole parempaa tekemistä kuin jynssätä hyllyjä.

Ehkä aloitan tämän syksyllä uuden Koko koti kuntoon -projektin myötä. Olisiko kiinnostusta? Haasteet ovatkin olleet viime aikoina harvassa.

3 thoughts on “Suursiivouksen tarpeessa

  1. Mulla on ihan sama. Jossain vaiheessa kaapit alkaa häiritä, vaikka kaikki on periaatteessa paikallaan. Mutta sormia syyhyttää ottaa kaikki ulos, puhdistaa, järjestää ja laittaa mahdolliset turhat jutut pois. Nykyisen asunnon pienet säilytystilat näyttävät nopeuttavan tätä kiertokulkua. Tai ehkä oon tullu tarkemmaksi, en tiedä 😀

    Oon kanssa nyt samassa välivaiheessa, useampikin kaappi houkuttaa järjestämään, mutta en ole ehtinyt/jaksanut ryhtyä puuhaan. Siinä mielessä haaste ehdottomasti kiinnostaa! Kesää ei huvita viettää nenä kaapeissa. Siivousintoa vielä nostaa se, että meille odotetaan esikoista syntyväksi marraskuussa ja ensi keväänä on hyvin todennäköisesti edessä muutto. On jotenkin kova tarve trimmata kotia, vaikka kyllähän ne kaapit ehtii kevääseen mennessä taas nuhjaantua uudelleen.

  2. Kyllä! Todellakin kiinnostaa kaikki siivousprojektit 🙂 Kesän jälkeen tarvii sille saralle vähän inspiraatiota….

  3. Mielenkiinnolla seuraan tätä projektia!

    Itseäni ei häiritse se, että siivoan jotain lomapäivänä, sillä jos lomalla ehtii olla kotona, on mukava nauttia siisteydestä. Jos taas lomailee poissa kotoa, on kivempi palata siistiin kotiin kuin murujen keskelle. Mutta mitään lomasiivousohjelmaa en tee, inspiraation mukaan mennään.

    Tänä kesänä tyhjensin, sulatin ja pyyhin jääkaapin ja pakastimen lomapäivänä vähän ennen lomareissulle lähtemistä ja jätin laittamatta ne päälle. Viileäkaapin raivasin, poistelin vanhentuneita maustekastikkeita yms. ja sinne jäivät viileässä säilytettävät reissun ajaksi. Pakastin olisi jäänyt päälle, jos siellä olisi ollut jotain, mutta nyt saatiin sopivasti kaikki käytettyä.

    Kaappien siivous odottaa vielä tuota inspiraatiota. Yleensä käyn vähän enemmän kuin yhden hyllyn tai laatikon kerralla, sillä kun hommaan ryhtyy, melko vähällä vaivalla tekee yhden hyllyn sijaan esim. koko yhden yläkaapin eli 4-5 hyllyä. Lisäksi kun samankaltaisia ruoka-aineita päätyy eri hyllyihin/kaappeihin ja on valaisevaa havaita esim. pasta-, papu-, jauho- ja hiutaletilanne aika ajoin, karsia vanhentuneet ja siirtää perälle jääneet tyrkylle käytettäväksi.

    Nautitaan kesästä, toivottavasti tuo syyskuu ei tule liian pian! 😉

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.