Pakolliset joulumuistot?

Kun lukee amerikkalaisia blogeja, siellä tulee usein vastaan termi ”making memories”. Kirjaimellisesti käännettynä ”muistojen tekeminen”. Tämä tuntuu kotiin liitettynä tarkoittavan pääasiassa naisten vastuulla olevaa (meta)työtä, jonka tavoitteena on luoda lapsille hyviä muistoja. Logiikka menee jotenkin niin, että ajatellaan etteivät lapset myöhemmin muista sitä tavallista arkea, mutta juhlapäivät erottuvat joukosta, ja siksi niihin pitää aivan erityisesti panostaa. En ole törmännyt tähän aiheeseen vielä suomalaisissa lehdissä, mutta keskustelupalstalla joku äskettäin totesi, että ”joulu tehdään lapsia varten”. Luulen, että siinä on samaa ajatusta.

Anoppini sanoo aina, että ne joulut, jotka on vietetty lapsen ollessa suunnilleen ala-asteikäinen, ovat niitä, jotka hän myöhemmin muistaa ”lapsuuden jouluina”. Anoppi on sitä mieltä, että ”lapsuuden joulut” muodostuvat juuri tuossa iässä, koska silloin lapsi on edelleen lapsi, mutta kuitenkin tarpeeksi iso kiinnittämään huomiota siihen, miten asiat tehdään ja muistamaan sen myöhemmin. Nuo joulut ovat siis niitä, jotka ovat pohjana sille, miten aikuisena joulua haluaa viettää. Ihmisillä on aika vankkoja käsityksiä siitä, miten jouluna kuuluu olla, ja esimerkiksi tuoreiden avioparien käsitykset voivat poiketa paljonkin keskenään. Jotain pohjaa tuolla amerikkalaisella muistojen luomisella ehkä kuitenkin siis on.

joulu

Onko stressitön joulu mahdollinen?

Aloin silti miettiä, että jos joulua rupeaa rakentamaan erityisesti lapsen muistoja ajatellen, asettaa itselleen helposti aikaimoisia paineita. Tavallinen joulu ei riitä, vaan pitää olla erikoisohjelmaa ja perinteitä, jotta lapsi saisi juuri oikeanlaisia muistoja. Joulunaika tuppaa olemaan aika stressaavaa muutenkin, joten helposti voi ajautua murehtimaan, että onko nyt onnistunut luomaan niitä parhaita muistoja riittävän paljon. Lueskelin muutamia (amerikkalaisia) listoja, joilla oli ehdotuksia joulun perhetraditioista, ja ideoita kyllä riittää laidasta laitaan. Jotkut ovat helppoja toteuttaa (”kierrelkää katselemassa illalla jouluvaloja”), jotkut taas vaativat suunnittelua, aikaa ja osaamista (”askartele lasten kanssa joka vuosi uudenlainen koriste joulukuuseen”).

Eniten ihmettelen tässä kulttuurien erossa sitä, millaisella päättäväisyydellä amerikkalaiset jouluun suhtautuvat. Joulumuistot eivät ilmeisesti synny spontaanisti niin, että joku vain keksii iltapimeällä, että olisi kiva lähteä kävelylle katsomaan, millaisia valoja naapurit ovat ikkunoihinsa viritelleen. Ei, vaan sen sijaan pätevä perheenäiti suunnittele huolellisesti etukäteen, millaisia muistoja haluaa lapsilleen rakentaa, tekee niistä listan ja käy sitten toimeen tarmokkaasti. Olen naivisti ajatellut, että piparkakkuja leivotaan, koska jouluna on hauskaa syödä piparkakkuja, tai että monet käyvät joulukirkossa siksi, että ihan aidosti haluavat kuulla joulun alkuperäisen sanoman. En ole älynnyt ajatella, että piparkakkuja leivottaisiin vain siksi, että lapsille syntyisi oikeanlaisia joulumuistoja ja kirkkoon suhtauduttaisiin elämysmatkana. Ylipäätään tällainen tee muistoja lapsillesi -ajattelu tuntuu aikamoiselta suorittamiselta. Kaiken pitäisi olla suunniteltua, ennalta mietittyä ja mieluiten samalla tavalla kuin edellisenäkin vuonna (koska pitää olla niitä perinteitä.)

Fakta kuitenkin on, että näiden etukäteen suunniteltujen muistojen lisäksi lapsille jää varmasti muistoja myös tahattomasti. Ne liittyvät tunnelmiin ja sellaisiin juttuihin, jotka eivät ole niinkään suunniteltuja, kuin pikemminkin olosuhteiden tuottamia. Mietin, että jos joulua alkaa kovasti suorittaa, saattaa lapsuusmuistoihin piirtyä voimakkaammin vanhempien stressi ja väsymys, joka on syntynyt siitä, että puitteet on yritetty rakentaa tip top. Jos vanhempi suorittaa jotain traditiota vain velvollisuudentunnosta, epäilen fiiliksen välittyvän myös lapselle. Miten hauskaa on leipoa piparkakkuja, jos äitiä ei oikeasti yhtään huvita? Jääkö lapsen mieleen se, että jouluna tavattiin sukulaisia, vai se että aina piti istua autossa tuntitolkulla, samalla kun vanhemmat stressasivat etupenkillä ehditäänkö joka paikkaan? Niinpä ajattelenkin, että jos jonkun joulumuiston haluan lapsilleni antaa, se liittyy enemmänkin siihen, miltä jouluna tuntui, kuin miltä näytti tai mitä tehtiin.

Omassa lapsuudessani lähdimme aina isän kanssa ostamaan kuusta liian myöhään, ja yleensä jäljellä oli enää niitä hassunnäköisiä, epäsymmetrisiä puita. Joulutraditioon kuuluikin olennaisesti se, miten epätäydellisen joulukuusen puutteita paikattiin sillä, miten koristeet oksille aseteltiin. Näin aikuisena voin hyvin eläytyä siihen, miltä minusta nyt tuntuisi, jos kotiin tuotaisiin joku epämääräinen karahka, ja miten se voisi tuntua siltä, että puolet joulusta on pilalla. Mutta samalla tiedän, että lapsi ei piittaa kuusen muodosta tuon taivaallista, enkä minäkään piitannut, vaikka muistan monet muotopuolet puut erittäin hyvin edelleen. Lapsen näkökulmasta joulukuusen sureminen olisi ollut aivan absurdia. Se, että kuusesta puuttui keskeltä kaikki oksat, oli vain hassu yksityiskohta. Täydellistä joulua tavoitellessa tämä on hyvä pitää mielessä.

Tulen tässä sellaiseen johtopäätökseen, että ei kannata järjestää lapsille erikoisohjelmaa muistojen toivossa, mikäli ei itsekin ole aidosti innostunut järjestämästään ohjelmanumerosta. Samoin kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ketä varten muistoja oikeastaan järjestää. Itseään vai lapsiaan? Se, mikä itselle on ollut omassa lapsuudessa tärkeää, ei ehkä omille lapsille olekaan merkityksellistä. Tätä ajatusta noudattaen on turha ottaa stressiä siitä, että onko kotona esimerkiksi tosi siistiä vai ei. Meillä tehdään joulusiivous, mutta muistutan myös itseäni siitä, että lapseni ei kiinnitä huomiota siihen, oliko keittiön sokkeleissa tahroja vai ei. Sen hän ehkä muistaa, että jouluksi siivottiin, mutta en halua antaa sellaista muistoa, jossa äiti kiillottaa nurkkia ja marttyyrikruunua hampaat irvessä.

Oletteko törmänneet tällaiseen ilmiöön? Järjestättekö jouluperinteitä vain lapsia varten?

10 thoughts on “Pakolliset joulumuistot?

  1. En ymmärrä suorittamista jouluna minäkään.
    Mun opetus lapsille joulun perinteistä on rentous. Ei ole aikatauluja, eikä tarvi tehdä tiettyjä asioita aina tiettyyn aikaan. Parasta joulussa on lukea hyvää kirjaa sohvalla lököillen ja konvehtirasia mahan päällä. Se on perinne, josta ei tingitä 🙂

  2. Tuoksut… mulle tulee heti joulu kuusen tuoksusta tai pipareiden paistamisesta. Ensimmäistä en ole oikein päässyt harrastamaan ollenkaan, koska olen asunut kissojen kanssa yli 30 vuotta. Toista harrastan max kerran vuodessa jos sitäkään.

    • Tuoksuihin liittyy vahvoja muistoja! Noiden lisäksi myös keittiössä leijuva kinkun tuoksu kuuluu minun joulumuistoihini.

  3. Tuli mieleen, että Amerikassa taitaa joulu olla työssäkäyvien ainoita ”pidempiä” lomia (jos lomaa kertyy tyyliin 10 pv/vuosi), joten varmaan se selittää halun erityisiin hetkiin yhdessä perheen kanssa. Toisaalta ehkä siellä on myös enemmän kotiäitejä isompienkin lasten perheissä, ja heillä taas on aikaa keksiä tekemistä lapsille ja koristella kotia yms.

    Itse kyllä myönnän syyllistyväni hieman tuohon mainitsemaasi ajatteluun näin ulkomailla asuvana – haluan, että lapsi (nyt 2,5v ja kolmen maan kansalainen) saa kokea suomalaiset joulu- ja muut perinteet, vaikka asummekin muualla. Teen myös pitkää päivää töissä ja jotenkin tuntuu, että sen ajan mitä viettää lapsen kanssa pitäisi olla erityistä. Eli syyllisyys vaivaa…Toki teemme yhdessä juttuja, joista pidän tai olen itsekin pitänyt lapsena. Juuri kuuntelimme yhdessä lasten jouluradiota…

    • Ulkomailla asuminen tuo varmasti omat kommervenkkinsä tähän asiaan. Minua tässä kiinnostaa se, miten ainakin tuossa amerikkalaisessa ajattelutavassa muistoja nimenomaan suunnitellusti tehdään, tai että perinteisiin suhtaudutaan nimenomaan tästä näkökulmasta. Se on minulle vierasta, ja siksi innostuin kirjoittamaan. Aloin miettiä, että tehdäänkö meillä kotona mitään nimenomaan lasten takia jouluisin, eikä niitä hirveästi ole. Meidän jouluperinteet ovat kai etupäässä niitä, mitä itse haluan tehdä, ja niistä sitten muodostuu lapsille muistoja, jos muodostuu.

  4. Omat muistoni tuntuvat syntyneen ns. nyrjähdyksistä – kun jokin meni ns. pieleen. Piparkakkutaloista muistan parhaiten sen, joka ei pysynyt kasassa ja joulupukeista sen, jolla oli äidin korvakorut korvissaan… Mieluisin joulumuistoni syntyi sähkökatkoksen aikaan mummolassa, kun vanhemmat viipyivät jostain syystä pitkään matkalla ja me mummon kanssa viriteltiin kynttilöitä ja lämmiteltiin kylmenevässä talossa vilttien alla mummon tarinoita kuunnellen.

    • Tämä on totta! Parhaiten arjestakin jää mieleen ne jutut, jolloin tapahtui jotain odottamatonta. Siksi varmaan minäkin muistan ne hullunkuriset kuuset.

  5. Meidän ”oikean joulun” muistoihin kuuluvat lähinnä toistuvat tavat, että kuuseen ripustetaan ainakin muutama menneitten joulujen koriste, joihin liittyy muistoja, Omasta lapsuudesta muistan kuusessa roikkuvan valokuvan valkoisesta Pessi-kissasta, joka kuoli vuosia sitten joulukuusen alle. Pessi oli ihana kisuliini. Omassa kaupunkikodissa jouluun kuuluu aattona joulurauhan julistus, joulukuusen pystytys ja tutut koristeet, sekä jouluateria ja lahjojen jalko. Ateriassa patapaisti (nautaa) ja paistista uhonnut taivaallisen ihana paistinkastike Se yhteinen hetki kuuluu myös aikuisten lasteni jouluun (he pystyttävät ja koristelevat kuusen). Luulen että lapset edelleen haluavat antaa tämän joulun vanhalle äidilleen, yhtä paljon kuin äiti haluaa antaa tuon aattoillaan kokemuksen aikuisille lapsilleen (äidille lapset ovat kumminkin lapsia aina). Illaansuussa poika palaa omaan kotiinsa jatkamaan jouluaan siellä. Yleensä aattoilta on hyvin rauhallinen erityisesti uusiin kirjoihin tuustumisen hetki. Tyttären kanssa saatetaan käydä vielä kynttiläkirkossa, jos jaksetaan. Joskus vietetään aattoa pojan kotona, useimmiten kuitenkin minun luona. Hyvin hyvin rauhallista aikaa kestää monta päivää kirjojen parissa, syödään jouluruokien loppuja. Useimiten uudeksivuodeksi virkistytään ja käydään minun lapsuudenkodissani sisämaassa kultaisia sukulaisia tapaamassa.

    Jouluun liittyvästä lahjahössötyksestä ja kaupungilla juoksemisesta ja ihmistungoksesta en yhtään tykkää, pikemminkin kammoan. Pinna kiristyy ja ahdistaa – nimenomaan kirjavuus, kilkatus ja kalkatus ja hössötys, ylenpalttinen aistikuormitus. Parasta on, jos on esitetty valmiiksi lahjatoivomuksia (mieluiten tarpeellisia). Lapsille kumminkin jotain muistamista.

    Joulukortit ilahduttavat, vallankin kuvat lähiperheiden lapsista tonttulakit päässä… taas on lapset kasvaneet ja pian jo uusia perheitä ja lapsia tulossa! Iloinen asia sekin kun oman perheen lasten kavereiltakin tulee tervehdyksiä. Kai heilläkin on mukavia muistoja kaveruusajoiltaan. Ainakin minulla on! – Joulunajan ihanuuksia (ainakin silloin tällöin) on myös käynti jossain joulukonsertissa ja hiljentyminen joulun tunnelmaan.

  6. Joulu alkaa joulun valmisteluista. Se onkin melkein parasta. Pienet lahjaostokset, kinkkutilaus, laatikoiden valmistus, jouluradion ilmaantuminen, joulukonsertissa käyminen. Koti pukeutuu jouluun pikkuhiljaa. Ensin ilmaantuu keittiön ikkunalle kynttelikkö ja sitten muut tutut koristeet, omille paikoilleen. Jouluenkeli pianon päälle, ovikranssi, joulupossut takan reunustalle.
    Matka jouluun on parasta, siihen yhdessä perheen kanssa valmistautuminen. Jokainen tietää ja hoitaa oman tehtävänsä. Tässä muuttuvassa maailmassa perheiden traditiot ovat enemmän kuin tarpeen.
    Nyttemmin lapset ovat muuttaneet koteihinsa, mutta palaavat joulun viettoon lapsuuskotiinsa ja toivovat, että voivat hetkeksi palata lapsuuden rakkaisiin joulutunnelmiin. Äiti ja isä tekevät parhaansa valmistellessaan joulua, ei pelkästään lastensa, vaan yhtä paljon omaksi ilokseen.

Vastaa käyttäjälle TanjaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.