Taannoisessa radio-ohjelmassa keskusteltiin siitä, onko tavara uusi läski. Tuo heitto jäi vaivaamaan. Mitä se tarkoittaa? Voiko niin sanoa?
Katsoin Ylen Areenalta neliosaisen dokumentin lihavuudesta. Kyse oli amerikkalaisesta ohjelmasta, ja siinä väestön jatkuvasti kasvavaa ylipainoa kutsuttiin epidemiaksi. Sen syitä tarkasteltiin lähinnä yhteiskunnallisella tasolla: mitkä asiat esim. kulttuurissa, poliittisessa päätöksenteossa ja markkinataloudessa vaikuttivat siihen, että ihmisistä tulee yhä lihavampia? Yksilöiden henkilökohtaisiin syihin ei ohjelmassa juuri menty, siinä ei analysoitu itsekuria, sydänsuruja tai tylsistymistä, vaan keskityttiin mm. mainontaan, koulujen opetusohjelmiin ja valtion myöntämiin maataloustukiin.
Tästä näkökulmasta ihmisten liiallista tavaramäärää voi verrata ylipainoon. En tiedä voiko täällä vielä puhua epidemiasta (Amerikassa varmasti voisikin), mutta tiettyjä yhtäläisyyksiä kyllä on. Syitä epidemiaan voi etsiä sekä henkilökohtaiselta että yhteiskunnalliselta tasolta. Jos jätetään henkilökohtaiset syyt pois, mitkä asiat ympäröivässä maailmassa vaikuttavat siihen, että tavaraa tuppaa helposti kertymään liikaa?
Meitä ympäröi yltäkylläisyys, niin ruoan kuin muunkin materian osalta. Mutta samoin kuin elimistömme ei ole sopeutunut siihen, että ruokaa on saatavilla loputtomiin, meiltä puuttuu sisäsyntyiset taidot navigoida loputtoman materian keskellä. Luopuminen ei ole psykologisesti helppoa, sen sijaan keräilijä-metsästäjän vaistot heräävät alennusmyynneissä. (Tai niin ainakin Anne Te Velde-Luoma väitti, en tiedä onko tuota tieteellisesti tutkittu. Luopumisen tuskan varmasti jokainen tunnistaa ilman tutkimustakin.)
Sitten on tietysti mainonta. En usko, että ihmiset olisivat täysin aivottomia ja mainosten vietävissä, mutta varmasti mainonnalla on osuutensa etenkin siihen, että halutaan jotain uutta. Hiukan parempaa, erilaista, jännittävämpää tai muodikkaampaa. Epäilemättä mainonta tuo tietoisuuteen runsaasti tavaroita, joista meillä ei ilman mainoksia olisi hajuakaan – eikä siten tulisi mieleen myöskään haluta niitä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon sosiaalinen media vaikuttaa ihmisten ostokäyttäytymiseen. Miten usein kaverin statuspäivitys tai blogissa nähty kiinnostava tuote inspiroi lukijan ostamaan tai ainakin haluamaan jotain samantapaista?
Yhteiskunta ei erityisesti kannusta rajoittamaan kuluttamista. Taloussysteemimme perustuu pitkälti siihen, että toiset myyvät ja toiset ostavat jotain. En ole huomannut, että ihmisiä ohjattaisiin valitsemaan mitä kulutetaan, hyödykkeitä tai palveluja. Tavaroiden kasaantumisen kannalta sillä on kuitekinkin merkittävä ero. Vaatteet, huonekalut, tietotekniikka ja muut esineet ovat konkreettisia, ne eivät noin vain katoa maailmasta. Palveluista ei synny materiaalista painolastia, vaikka sekä yhteiskunnallinen että yksilön saama hyöty on ihan yhtä suuri.
Siitä olen Te Velde-Luoman kanssa samaa mieltä, että koska yltäkylläisyys on niin uusi tilanne, ihmisiltä puuttuu konkreettisia tavaranhallinnan taitoja. Toisin kuin painonhallintaa, näitä asioita ei vielä opeteta koulussa, eikä ole samanlaisia nyrkkisääntöjä kuin vaikkapa lautasmalli, jota voisi soveltaa kamojensa suhteen. Kouluissa opetetaan terveystietoa ja kotitaloutta, mutta ainakaan minun aikanani niissä ei puhuttu tavaroista yhtään mitään. Ehkä se ei tuolloin ollut tarpeen, mutta ei se varmasti olisi ollut pahitteeksikaan. Roinakasat eivät ole mikään eläkeläisten yksinoikeus.
Tästä pinnallisesta analyysistä voisi vetää sen johtopäätöksen, että ylipainolla ja liialla omaisuudella on todella yhtymäkohtia. Tämä on kiinnostava aihe, jota voisi tarkastella monilta muiltakin kanteilta, mutta jätän ne toiseen kertaan. Olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia tämä teissä lukijoissa herätti!
”Olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia tämä teissä lukijoissa herätti!”
Näin XX kiloa ylipainoisena muistan tuskallisen hyvin sen hetken, kun heitin ensimmäistä kertaa jotain ehjää pois.
Olin saanut jostain ihme syystä mainospostin joukossa (en yleensä saa mainospostia) heppoisen muovihakasen…
*****************
tässä tiedoksi linkki kunnolliseen hakaan:
http://www.hokola.fi/tuotteet/LUKOT/62-63-4.gif
*****************
… ja heitin sen pois, pohtien ”kuka kumma tarttee heppoista muovihakasta koskaan mihinkään?” ja tunsin itseni uudesti syntyneeksi kunnon kansalaiseksi, koska olin pystynyt _luopumaan_ vihdoinkin jostain.
Seuraavalla viikolla sain tehtyä reppuuni reiän, kun repusta roikkunut heijastin oli jäänyt dösän penkkien väliin ja ylösnoustessani ei ollut heijastin antanut periksi, eikä naru – eikä hakaneula…
… silloin tiesin, kuka kumma olis tarvinnut heppoista muovihakasta…
Tästä voisi siis vetää sen johtopäätöksen, että ikinä ei pidä heittää mitään pois? Olisiko hakanen ollut omiaan korjaamaan reiän, vai olisiko se antanut paremmin periksi kuin hakaneula? Mulle ei ihan valjennut tämän tarinan opetus.
Tekisi mieli muistuttaa edesmenneestä isotädistä, jolla oli tapana säästää voimariinipurkkien kannet. Niillä oli nimittäin niin helppoa kaapia perunankuoret tiskialtaasta. Jos kannet olisi heittänyt roskiin, kuoret olisi *kauhistunut henkäys* joutunut kaapimaan kasaan ihan paljain käsin. Kaikelle löytää käyttöä, jos tarpeeksi kauan päätänsä vaivaa. Eri asia on, onko se silti tarpeellista…
Kirjoitit, ettet ole huomannut ihmisten kulutustottumuksia ohjattavan. Veroilla ja vähennyksillä ohjataan kulutusta. Kotitalousvähennyksellä kannustetaan hankkimaan siivous- ym.kotiapua. Systeemissä on todellakin roimasti parantamisen varaa, mutta kuten sanoit, systeemimme perustuu asioiden myymiselle ja ostamiselle. Tämän lisäksi systeemi perustuu jatkuvan talouskasvun ajatukseen: jos talous ei kasva, kyseessä on taantuma (nollakasvulla) tai lama (miinuskasvulla) eli paha juttu.
Olet aivan oikeassa! En muistanut vähennyksiä. Mua vaivasi jo kirjoittaessa, että analyysi jäi pinnalliseksi, mutta toisaalta halusin julkaista tekstin enkä hautoa sitä viikkokausia. Kiitos muistutuksesta.
Kotitalousvähennys on minusta juuri oikea tapa ohjata kulutusta, sekä materiaalittomuuden että työllistävän vaikutuksen takia, mutta sitä tukeahan vastikään huononnettiin. Väärä päätös, jos minulta kysytään.
Siinä ylipainodokumentissa näytettiin varsin pitävästi, miten suuri merkitys on valtion maataloustuilla, jotka ohjaavat tuottamaan raaka-aineita, joista on halvinta ja kustannustehokkainta jalostaa epäterveellisiä lopputuotteita. Samaan aikaan ylipaino aiheuttaa merkittäviä kuluja yhteiskunnalle, joten tilanne on ainakin Amerikassa jokseenkin jakomielinen. Liiasta omaisuudesta ei vielä ole samanlaista kansanterveydellistä haittaa, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa tilanne on vähän sama. Toisaalta kannustetaan kuluttamaan, toisaalta ihannoidaan minimalistisia koteja.
Mulle tuli tuosta tavara/läski -vertauksesta mieleen se, miten ihmiset toisiinsa suhtautuvat, esimerkiksi ylipainoa tai romua täynnä olevaa kotia voidaan pitää itsekontrollin tai elämänhallinnan puutteena. Mallit (ja sisutuslehtien kodit) ovat usein keskimääräistä hoikempia (tai tyhjempiä) – monet varmaankin tähtäävät hieman kevyempään olemukseen ja hieman väljempään kotiin, vaikkeivat nuo ääripäät innostaisikaan.
Joo, tämä on yksi näkökulma, johon en tahallani vielä ottanut kantaa. Olen kanssasi samaa mieltä. Tähän otan ehkä myöhemmin kantaa omassa postauksessaan, jos ideoita riittää.
Näinpä. Tätä voisi ruotia syvemminkin. Liian yksioikoisia johtopäätöksiä ei kuitenkaan voi vetää. Ulkoa tuleva lokeroiminen, leimaaminen ja yleistäminen eivät helpota kenenkään taivalta.
Olen itse läski, mutta pitänyt aina tavarani järjestyksessä. Aluksi varmaankin siksi, että vanhempanikin tekivät niin omille tavaroilleen.
Toki olen jossain vaiheessa ahnehtinut materiaa, siinä missä muitakin nautintoa tuottavia asioita. Aikuisena nopea tyydytys on tullut paitsi herkuttelusta ja juhlimisesta, myös shoppaamalla vaatteita ja asusteita. Nyt olen tajunnut kiinnittää asiaan tarkemman huomion.
Kamppailen kuitenkin edelleen päästäkseni eroon kuluttamisen tuottamasta nopeasta tyydytyksentunteesta ja yritän keskittää kuluttamisen a) todelliseen tarpeeseen perustuviin valintoihin eli ei-impulssiostoksiin b) ensisijaisesti palveluihin eikä tavaraan.
Toivottavasti kukaan ei vetänyt tästä kirjoituksesta sellaista johtopäätöstä, että rinnastaisin ylipainon ja liiat tavarat keskenään. Mielestäni niitä ei ole hedelmällistä verrata suoraan toisiinsa, vaan kiinnostavaa on niiden taustalla vaikuttavat mekanismit. Eli molemmat ovat esimerkiksi sellaisia asioita, joihin yhteiskunnalla on vaikutusvaltaa, sekä hyvässä että pahassa. Samoin on kiinnostavaa havainnoida, miten esimerkiksi media käsittelee näitä aihepiirejä, ja miten nykyään liikaan tavaraan liitetään samoja ominaisuuksia kuin aiemmin ylipainoon. Se, onko media millään tavalla oikeassa näitä johtopäätöksiä tehdessään, on aivan toinen kysymys.
En siis edes halua ottaa mitään kantaa siihen, mistä jonkun yksittäisen ihmisen paino- tai tavaraongelmat (jos ne nyt edes ovat ongelmia) johtuvat, mutta olen erittäin kiinnostunut näistä asioista yhteiskunnallisina ilmiöinä.
En toki vetänyt johtopäätöstä, että olisit tässä kirjoittanut yksioikoisesti läskin ja tavarapaljouden yhteen.
Monia kiinnostaa saada elämänsä kuntoon kaikilta osin ja kertaheitolla. Irti turhasta tavarasta, irti turhasta läskistä. Silloin voi käydä niin, että ahnehtiikin liikaa myös elämänmuutokselleen asettamissaan tavoitteissa. Ja voi olla, ettei yksikään tavoite täyty.
Hienoa on tietysti se, että on ymmärretty ihmisten olevan kokonaisia olentoja, joiden hyvinvointiin vaikuttavat kaikki osa-alueet.
Aivojen rakenne ja aivokemia lienee niiden fyysisten mekanismien takana, joilla on yksilöjen toimintatapoihin merkitystä. Toiset hakevat nopeaa tyydytystä ja repivät sen irti mistä tahansa saavat: ruuasta, shoppaamisesta, seksistä, tupakasta, alkoholista, huumeista, pelaamisesta. Toiset pystyvät yksilöinä vastustamaan helpommin kiusauksia, eivätkä ”koukutu” välttämättä koskaan mihinkään – osaavat hillitä itsensä. Tältä osin yhtäläisyysmerkkejä voinee vedellä, mutta jättäisin sen tosiaan tiedehenkilöiden tehtäväksi.
Yhteiskunnallista ja arvokeskustelua voimme varmasti ylläpitää me kaikki, siksihän täällä minäkin huutelen.
Kirjoitin juuri samasta aiheesta ja löysin tämän artikkelin, hyvää pohdintaa sulla!
”Palveluista ei synny materiaalista painolastia,”
<< Tästä en kuitenkaan ole samaa mieltä. Vaikka palvelusta ei jäisikään käteen materiaalia, niin palveluiden tuottaminen kuluttaa aina luonnonvaroja. Mietipä vaikka kesäteatteria tai oopperaa.
Ajankohtainen teema kerrassaan 🙂
Olet oikeassa, että useimpien palveluiden tuottaminen synnyttää materiaalista painolastia siinä mielessä, että harvoja palveluja on mahdollista tuottaa ilman mitään raaka-aineita tai energiaa. Tarkoitin tuolla kommentilla kuitenkin enemmän sitä, että jos ostaa palvelun, ei samalla joudu uuden materian omistajaksi, vaan rahan vastineeksi saa aineettoman kokemuksen tai elämyksen.