Ensimmäinen raportti kotimaisen ruuan suhteen tulee jo vähän etuajassa. Parin päivän aikana on nimittäin käynyt ilmi, että välillä on vaikea tietää, mistä maasta ruoka on. Vihanneshyllyllä on helppoa, sillä lapussa lukee mistä mikäkin on peräisin. Nyt kun ruuan alkuperään on ruvennut kiinnittämään huomiota, tajusin että samoja hedelmiä on tarjolla monesta eri maasta. Esimerkiksi lähikaupan omenista osa tuli Brasiliasta, osa Puolasta ja osa Hollannista. Valitsin eurooppalaisen version, koska ajattelin että saman hedelmän rahtaaminen toiselta puolelta maapalloa tuntuu tarpeettomalta.
Porkkanaa, kurkkua, tomaattia ja perunaa saa suomalaisina. Samoin niitä ruukussa kasvavia yrttejä ja salaatteja. Sen sijaan muiden vihannesten suhteen on ollut huonompi tuuri. Haluan syödä parsakaalia, mutta ainakaan lähikaupassa ei ole kotimaistavaihtoehtoa tarjolla. Luomuna tuotettu parsakaalini tulee Espanjasta. Lihan ostaminen kotimaisena on myös aika helppoa, sillä alkuperä ilmoitetaan yleensä selkeästi pakkauksessa, nykyisin jopa paikkakuntaa ja tilaa myöten.
Mutta miten on maitotuotteiden laita? Olen havainnut, että purkin tai tölkin kyljessä ei lue, mistä maito on peräisin. Jos merkki on suomalainen, oletan myös maidon tulevan Suomesta. Mutta voinko olla varma? Pikaselvitys kertoo, että S-ryhmän Kotimaista-merkki lupaa olla aina raaka-aineiltaan ja valmistusmaaltaan suomalainen, samoin Valion kaikki maito on kotimaista alkuperää. Täytyy kyllä sanoa, että Kotimaista on tässä suhteessa loistavaa brändäystä. Jos kuluttaja haluaa kotimaista, hän näkee alkuperän jo paketin nimestä.
Leipä jäi sen sijaan pimentoon. Leipomot ovat Suomessa, mutta leipäpussin jauhojen alkuperästä ei puhutan yhtään mitään. Ostin Primulan kauraleivän. Koska jauhojen alkuperä ei käynyt pussista ilmi, yritin selvittää asiaa Primulan nettisivuilta. Siellä ei aiheesta kerrota sanaakaan. En jaksanut ruveta soittelemaan palvelupuhelimeen, mutta teen sen johtopäätöksen, että jos kotimaisuus olisi tärkeä arvo, se varmasti mainittaisiin ainakin yrityksen kotisivuilla. Vaasan kotisivuilla puolestaan pyöritellään, että pyrkimys olisi suomalaisuuteen mutta käytännössä saatavuus vaihtelee. Tästä voi siis päätellä, että osa jauhoista on kotimaista, osa taas jostain muualta. Mistä, sitä kerrota.
Suomalaisen ruuan ostaminen onnistuu siis tiettyy pisteeseen saakka. Mutta jos tavoitteena olisi 100% kotimaisuus, alkaisi tulla ongelmia. Kotimaisuus on hyvä arvo, mutta ainakaan minä en näe järkevänä yrittää vetää noin tiukkaa linjaa. Näitä pieniä valintoja tekisin silti mielelläni. Tämän ensimmäisen yrityksen perusteella sanoisin, että ainakin leipäteollisuudella olisi tässä mahdollisuus parantaa.
Ongelmana on se, että täällä Suomessa ei kasva juuri muuta kuin metsää ja lihaa. Sijannillemme emme – tässäkään asiassa – voi mitään ja periaatteessa on vähän tyhmää edes yrittää kasvattaa täällä mitään sellaista, jota etelämpää saa paremmin kasvavana. Täällä kannattaa kasvattaa niitä, jotka tykkäävät valosta, mutta eivät kaipaa paahdetta. Maatiloilla kasvavat viljat menevät yleensä karjan ravinnoksi eikä leipomoille. Toki on ihan erikseen viljatiloja ja esim. ruis varmaan käytännössä menee kokonaan leipiin, mutta jos tulee huonompi satovuosi, pitää turvautua ulkomaiseen täydennykseen.
Oululaisen Jälkiuunipalojen (joka on muutenkin parasta palaruisleipää, tämä on oma subjektiivinen mielipiteeni eikä maksettu mainos!) pussissa lukee selkeästi päällä, että 100 % suomalaisesta viljasta. Paistopisteiden leivät ovat lähes varmasti ulkomaista perää työtä myöten, ei vain viljaa. Ne tulevat pakastetaikinoina suoraan ulkomailta. Osassa isoja kauppoja on toki omat leipomonsa, jolloin leipä tehdään taikinasta lähtien itse.
Euroopan vilja-aitta on Ukrainassa, sieltä tulee valtaosa vehnästä. Myös Ranska tuottaa paljon vehnää, mutta myös kuluttavat sitä itse huikeita määriä.
Kaupan leivälle on myös vaihtoehto: tehdä leipä itse. Netti on pullollaan vehnäleipäohjeita, joissa ainekset vain sekoitetaan keskenään ja nostatetaan esim. yön yli. Aktiivinen valmistusaika näin ollen on lyhyt ja helppo. Jos leivän paistaa kannellisessa padassa (kattilakin käy) saa leipään samanlaisen rapean pinnan kuin paistopisteleivissä.
Elintarvikkeiden kohdalla pitää muutenkin lukea tarkasti ne alkuperämerkinnät. Valmistajat mielellään väittäisivät Suomessa pakattua kotimaiseksi ja ottaisivat siitä kotimaisen hinnan, mutta kun se ei ihan riitä… Noihin on varmasti jotain virallisia sääntöjä milloin tuotetta saa sanoa Suomessa valmistetuksi, mutta en jaksa nyt etsiä niitä. Meidän vehnäjauhoissamme luki toisessa kohtaa ”tuotettu Suomessa” ja toisessa ”valmistettu Suomessa” että ehkä ne sitten ovat kotimaisia. Minulle yksikäsitteisempää olisi ollut ”Viljan alkuperämaa: Suomi”.
On myös niitä kuluttajia, jotka tahtoisivat kotimaista riisiä tai kotimaisia banaaneja. ”Ai teillä ei ole?! Mä meen sitten tonne naapurikauppaan, siellä on kotimaisena nuo tuotteet!!” 😀 Nämä samat kuluttajat sitten hämmästyvät ja sydämistyvät, kun käy ilmi, ettei sitruunahappoa valmistetakaan sitruunasta. Kyllä, luin tänään Nytiä.
Olen tuota omaa leipä kokeillut, mutta en ole saanut sitä onnistumaan kovin hyvin. Ehkä ongelma oli se, että en haluaisi tehdä pelkästä valkoisesta jauhosta, ja jos sekoittaa muuta joukkoon leipä ei nouse kunnolla.
Olen samaa mieltä siitä, että olisi kiva jos pakkauksessa lukisi raaka-aineiden alkuperämaa selkeästi. Tosiaalta jos kotimaista tuotantoa ei ole tarpeeksi, niin minkäs sille sitten mahtaa.
Hyvää Suomesta -merkki eli joutsenlippu auttaa tunnistamaan oikeasti kotimaiset tuotteet. Parsakaalin satokausi on loppukesällä, joten ei ole ihme ettet löydä sitä tähän aikaan kotimaisena. Talviset kasvihuonekasvikset eli tomaatit, kurkut ja salaatit ovat ekologisesti raskaita, ja mitättömän makuisiakin. Niiden osalta odottaisin kesää. Nyt kannattaa nauttia juureksista (muista mainitsemiesi lisäksi lanttu, punajuuri, nauris jne!), kaaleista, sipuleista, kuivatuista herneistä ja härkäpavuista, metsäsienistä sekä pakastemarjoista. Kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan saada ympäri vuoden.
No juu, tiedänhän minä tämän. Mutta täytyy sanoa, että en pysty hirveästi nauttimaan lantusta, kaalista tai nauriista. Arvostan kovasti ihmisiä jotka aidosti tykkäävät niistä, mutta minulle ne on sellaista pakkopullaa. Ajatus talvesta ilman tuoreita vihanneksia on kyllä aika ankea. Ettei söisi salaattia moneen kuukauteen? Jos tuo olisi se skenaario, pitäisi varmaan muuttaa Kaliforniaan, jossa on kaikessa satokausi aina.
Niin, siksi kai niitä tuoreita tänne tuodaankin, kun ei talvella mikään kasva. 😀 Mutta kyllä lähivihreistä voi nauttia talvellakin – idättämällä! Kaikki idätettävät siemenet eivät ole kotimaisia (eivät toisaalta viljelykasvien siemenetkään varmaankaan), mutta esim. kotimaisia viljoja, herneitä, hamppua jne voi myös idättää. Toi on kyllä harmi, ettei kaali kelpaa, nimittäin siitä saisi tosi hyviä salaatteja tehtyä, ja myös hapankaali on hyvää ja ravitsevaa.
P.S. Kalifornian satokausi se vasta keinotekoinen onkin, koko paikkahan olisi suunnilleen aavikkoa, jos sinne ei jatkuvasti pumpattaisi vettä satojen kilometrien päästä. 😉
Suo siellä, vetelä täällä!
Itse suosin pienien leipomoiden leipiä senkin vuoksi, että ne useimmiten käyttävät paikallista lähiviljaa, jota mun kroppa sietää paremmin kuin tehotuotettua tuontiviljaa. Ja muutenkin ne on musta parempia kuin muoviin pakattu pullaleipä.
Vaasan Taikaruis-leivistä olen edelleen ihan järkyttynyt. Pakkauksessa on isolla 100 % ruista, mutta kun lukee tuoteselosteen on siellä valtava määrä (yli 20 %) vehnägluteenia eli siis vehnää. Minusta täyttä kusetusta ja hyvin harhaanjohtavaa niille, jotka haluavat tai joutuvat välttämään gluteenia. He itse perustelevat asian sillä (ja ovat mielestään neroja), että vehnägluteenia käytetään ”vain” paranneaineena, mutta jauhoviljasta 100 % on ruista. Kyllä se kuulkaa on niin, että vehnägluteeni on vehnää ja jos leivässä on vehnää, ei se ole 100 % ruista vaikka kuinka haluaisi. Ja se Taikarukiin vaaleus on juuri tuon vehnägluteenin ansiota. Moni reagoi gluteeniin vahvasti vaikka ei olekaan keliakiaa. Minulle tämä Vaasan kikkailuhömpötys selvisi, kun rupesin tarkemmin lukemaan mitä siinä leivässä on, kun tulen siitä niin kipeäksi. Siihen asti luotin siihen 100 % ruista -merkintään. Onko tämä Vaasan touhu muiden mielestä reilua ja kuluttajaa arvostavaa? Tai edes laillista?
Tuo ”kotimaista riisiä ja banaaneja” oli hyvä esimerkki siitä, kuinka torvia monet ihmiset on ruuan kanssa. Kun viljelijät taannoin puhuivat kotimaisen ruuantuotannon lopettamisesta kannattamattomana, niin joku välkky kommentoi siihen, että eihän se mitään haittaa, mä ostan sen sitten kaupasta… Syy ja seuraussuhteita siihen, mistä se kotimainen ruoka sinne kauppaan tulee, ei vissiin ihan kaikkialla hahmoteta eikä sitä missä mitäkin kasvaa😳