Minimaalinen aika

Google on vilkastunut joulun jälkeen. Blogiin tullaan jälleen mitä erilaisimmilla hakusanoilla. Yksi herätti mielenkiintoni: ”minimaalinen aika siivoukseen”. En voi tietää, mitä tietoa hakija on oikeasti etsinyt, mutta itse tulkitsin tämän niin, että miten voisi käyttää mahdollisimman vähän aikaa siivoamiseen. Mielenkiintoinen kysymys! Kehittelin muutamia ideoita siivousajan minimalisoimiseksi:

  1. Älä sotke. Jos kaikki tavarat laittaisi aina suoraan omille paikoilleen, järjestelemistä tulisi äärimmäisen vähän. Myös varsinaista likaamista voisi välttää riisumalla aina kengät, suojaamalla pöydän tableteilla jne. 
  2. Panosta kunnon siivousvälineisiin ja -aineisiin. Niillä tulee puhdasta tehokkaimmin.
  3. Siivoa joka päivä vähäsen. Esim. 10 minuuttia riittää vaihtoehtoisesti vessan pesuun, parin huoneen imuroimiseen tai keittiön siistimiseen. 10 minuuttia on puolestaan hyvin pieni osa vuorokaudesta, joten sitä voisi sanoa minimaaliseksi ajaksi. Toisaalta jos joka päivä siivoaa 10 minuuttia, isoa siivousta ei tarvitse tehdä kovinkaan usein.

Viime kädessähän kaikki riippuu lopulta omista siisteysstandardeista. Mitä matalammat tavoitteet, sitä vähemmän menee aikaa. Elämä on valintoja… 🙂

Muita hyviä vinkkejä siivousajan kutistamiseksi?

2 thoughts on “Minimaalinen aika

  1. Valitettavasti suuri tekijä on myös tilaa suunnitellessa tehdyt ratkaisut joihin asukkaan on usein työlästä tai mahdotonta puuttua: pintamateriaalit, muodot, ikkunoiden raamitukset, kodinkoneiden sijoitus ym.

    Itse en muuten haluaisi pitää pöydillä tabletteja (tai lattialla mattoja, jollei tämänhetkisen asunnon lattia olisi niin ruma) koska ne harvoin miellyttävät esteettistä silmääni enemmän kuin ns. puhdas pinta – ja toisaalta ne tuntuvat lisäävän siivousurakkaa koska ne pitää itse pöydän tai lattian lisäksi puhdistaa ja huoltaa. Makuasioita toki =)

    • Pintamateriaalit vaikuttavat ehdottomasti. Tosin monet kauniit pinnat vaativat enemmän huoltoa myös, joskin nämä ovat juuri niitä maukasioita. NÄmä ohjeet olivatkin vähän huumorilla höystettyjä 🙂

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.